TÄMÄN Instagram-tilisi sinusta paljastaa!
Se, mitä kukakin meistä postaa Instagramiin (tai Facebookiin) ei suinkaan ole sattumaa.
Me joko mietimme kuvia pitkään ja hartaasti tai sitten julkaisemme räpsyjä spontaanisti, mutta kummassakin tapauksessa kuvilla on aina merkitystä ja painoarvoa. Niillä halutaan viestiä jotain, tiedostaen tai tiedostamatta.
Psykologi Elena Touroni kertoo, että yleensä ihmiset haluavat luoda sosiaalisessa mediassa kuvaa ihanneihmisestä. Kuvissa pyrimme korostamaan elämämme ja oman itsemme parhaita puolia. Kuvilla voidaan myös hakea hyväksyntää, varsinkin silloin, jos sitä ei muussa elämässä saa.
Sosiaalisen median asiantuntija Lynn Morrison uskoo, että eri kuvat paljastavat eri asioita siitä, mitä niiden julkaisija haluaa, että hänestä ajatellaan.
Hienot maisemat ja rannat
Yleensä selfieitä pidetään huomiohakuisina, mutta Morrisonin mukaan myös maisemakuvilla haetaan hyväksyntää. Lisäksi maisemakuvien tarkoitus on herättää kateutta. Upeilla kuvilla kaukorannoilta voi vihjata, että minullapa on rahaa ja minullapa on mahdollisuus olla lomalla.
On tässä varmasti perää. Kyllä monet ihmiset julkaisevat somessa asioita siksi, että he haluavat herättää kateutta. Mutta voisiko maisemakuvien jakamiseen innoittaa myös se, että ihanan maiseman haluaa kirjaimellisesti jakaa muiden kanssa?
Selfiet
Morrisonin mukaan selfieitä jaetaan siksi, että halutaan viestiä muille, kuinka upeaa elämä juuri nyt onkaan – ja kuinka hyvältä nyt näytänkään.
Mutta toisaalta: selfien ottaminen on monessa tilanteessa kätevää. Selfien ottamiseen ei tarvitse kaveria, tai kaverin voi ottaa samaan kuvaan. Jos haluaa kertoa ajatuksiaan, onhan selfietä mukavampi katsoa kuin jotain satunnaista seinää.
Sitä paitsi kukapa meistä ei haluaisi tuntea olevansa kaunis…vaikka sitten oikeasta kulmasta oikeassa valossa kuvattuna ja oikealla filtterillä silattuna?
Saavutukset
Saavutuksista, kuten urheilutapahtumaan osallistumisesta tai menestyksestä töissä, julkaistaan kuvia siksi, että haluamme saada kehuja saavutuksestamme. Ja eikös se ole pelkästään hyvä juttu? Saavutusten takana on usein paljon kovaa työtä, onhan siitä syytäkin saada kiitosta ja kehuja! Vaikka sitten puolitutuilta netissä – parempi sekin on kuin ei mitään.
Toiminta
Toimintakuvilla haluamme muistuttaa ystäviämme ja seuraajiamme siitä, että emme suinkaan vain makaa sohvalla tuijottamassa töllöä. Vaikka oikeasti melkein kaiken ajan makaisimmekin…
Harrastuksista ja elämyksistä on tietysti mukava julkaista kuvia. Tärkeintä on, että asioita tekee pääasiassa omaksi ilokseen, eikä siksi, että ”tästä saa hyvän kuvan”.
Entäs ne pariskuntakuvat?
Monilla ihmisillä on vakaa usko siihen, että runsaat rakkauspäivitykset ja pusuttelukuvat kertovat siitä, että suhteessa menee huonosti – aivan toisin, kuin mitä kuvat yrittävät viestiä.
Monet ovat huomanneet, että tässä uskossa on perää. Omassa kaveripiirissä saattaa olla eron partaalla olevia pareja, jotka kuitenkin näyttävät somessa vastarakastuneilta. Kuvia julkaisemalla yritetään todistella muille ja ehkä itsellekin, että hyvin tässä menee.
Asia ei tietenkään ole näin yksioikoinen. Toiset tykkäävät julkaista pariskuntakuvia somessaan, toiset eivät. Se ei pelkästään kerro siitä, miten suhde voi. Tulkintaan voi vaikuttaa myös se, julkaiseeko pusukuvia pari, joka on vasta tavannut, pari vuotta yhdessä ollut pari, vai pari vuosikymmentä yhdessä ollut pari.
Suhdeasiantuntija Nikki Goldstein uskoo, että olennaista on se, miksi kuva on otettu. Onko kuva otettu vain somea varten, vai yhteiseksi muistoksi? Vaikuttaako romanttisen hetken postaaminen julkiseksi tapahtuneen välittömästi, vai julkaistaanko kuva vasta myöhemmin, koska pari on keskittynyt toisiinsa somen sijaan?
Hänen mukaansa epäaidot todistelukuvat ovat sellaisia, joissa pari poseeraa eikä vaikuta aidosti onnelliselta.
Goldstein kehottaa kiinnittämään huomiota myös kuvatekstiin. Jos tekstissä on ilmaisuja ”minun”, ”naiseni”, ”mieheni”, ”kaikkeni” ja niin edelleen, kyseessä voi olla todistelu. Sillä voidaan myös haluta näpäyttää eksää tai muita miehiä/ naisia.
Mitä mieltä sinä olet? Paljastavatko somekuvat enemmän kuin haluamme edes uskoa, vai menevätkö niistä tehdyt tulkinnat usein metsään? Kerro kommenteissa!
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Oi ja voi! Niin tai näin niin aina jonkun mielestä väärinpäin.
Itse pidän luonnosta ja tätä kauneutta haluan jakaa muillekin, jos joku tulee kateelliseksi niin onko tunne katsojassa, annanko minä kateus- tunteen jollekin? En koskaan ajattele, että ”julkaisenpa, että joku tulee kateelliseksi”.
Elän hetkeä kuvatessani.