Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Olen ollut eläkkeellä kohta kaksi vuotta ja mies jäi keväällä. Elämän pitäisi varmaan olla ihanaa kun on aikaa, mutta ei. Asiat vain menneet entistä moni mutkaisemmiksi, olemme liikaa kahdestaan ja se vain korostaa jo aiemmin olleita ongelmia.

Olemme asuneet yhdessä reilut kuusi vuotta. Muutimme yhteen todella vaikean seurustelun jälkeen. Mies oli juuri eronnut ja x teki kaikkensa pilatakseen suhteen. Osa kyllä oli miehen syytä kun antoi lukuisten soittojen ja viestien pilata suhdettamme ja viedä miehen halutkin Minä sain ilkeitä kommentteja vuoteessa ja torjuntoja. Mies tunsi olevansa kahden naisen välissä. Minun mielestä x on historiaa ja uusi suhde se johon panostetaan, ja miehen pitää tehdä se selväksi myös x:lle eikä toimia hänen halujensa ja ehdotuksien mukaan.

Nyt jälkeenpäin todeten suhde lähti heti alkuun väärille raiteille. Minä halusin oman elämäntilanteen pohjalta parisuhteen ja hän vain harrastuksiin kaverin, ne kun kävi ensinmäistä kertaa yksiin hänen elämässään. Ei uskaltanut sanoa sitä minulle, sillä pelkäsi että suhde päättyy, koska halusimme eri asioita.

Itse olen helposti innostuva, positiivinen ja tykkään lapsista ja ihmisistä. Tykkään halata, suukottaa ja näyttää tunteeni niin päivällä kuin yöllä. Minusta on ihanaa suunnitella aamuisin päivän touhut ja aloittaa aamut ilolla. Mies on vastakohta kaikessa ja se ahdistaa minua todella paljon. Ilo on hävinnyt negatiivisuuteen ja ei sanoihin. Voi vuosia mennä, että aina löytyy tyrmäys vaikka varaston siivoamiselle. Minusta on mukava päättää, tänään hoidetaan se homma ja sitten iloita kun se on saatu tehtyä.

Rakastelu kaksi kertaa kuukaudessa ei riitä hellyyden osoituksiin. Tai alkaahan se minullekin riittämään, vaikka kaipaan aivan muuta. En tiedä tällaisenako tämä elämä loppuun saakka jatkuu… yrittänyt puhua, mutta mies ottaa sen itseensä ja tulee riitaa. On vaan niin raskasta 24/7 elää näin. Syksyllä alkaa liikuntaryhmät 3 kertaa viikossa ja tiedän, että se on henkireikä ja sitten ei ole niin kiire kotiin…”

Nimim. Liian erilaiset

Artikkelikuva Jeremy Bishop.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

10 vastausta artikkeliin “Tällaisenako tämä elämä loppuun saakka jatkuu?”

  • Nimetön sanoo:

    Täysin turhaa valitusta. Taas kerran. Itselläsi on ratkaisun avaimet, käytä niitä. Älä valita.

  • mummuvaan sanoo:

    Ei teidän ainakaan lasten takia tarvitse jatkaa yhdessäoloa.
    Eikä elämä jatku tuollaisena loppuun asti, ellei loppu tule hyvin pian. Elämä on ikuista muutosta. Itsekin sitä voi muuttaa monin tavoin, mutta ei läheskään kokonaan.

  • Nobody sanoo:

    Lähtökohta voisi olla että ei odottaisi toisen tekevän onnelliseksi ja täyttää omia odotuksia. Kaverin kanssakin pitää itse olla vastuussa itsestään ja antaa toisen elää elämää mistä hän pitää. Elämä on ainutlaatuista . Toivotaan että ne jossain kohtaa kohtaavat ellei niin sehän on sit selvä. Onnellisuus on mielestäni sitä että on tyytyväinen.

  • Vielä on elämää jäljellä sanoo:

    Vaihtoon!

  • Nimetön sanoo:

    Mahdatko olla läheisriippuvainen?
    Särähti myös tuo, että sinä haluat aamulla suunnitella hommat ja iloita tehdystä työstä. Entä jos mies on aamulla ajatellut jotain muuta? Sinunko suunnitelma menee edelle?
    Miehesi saattaa olla masentunut.

    Olen 61v, erosin 10 vuotta sitten enkä todellakaan ryhtyisi kuvaamaasi suhteeseen. Yksin on hyvä olla. Eikä se tarkoita että olisi yksinäinen.

  • Eletään sanoo:

    Aloita keikkatyö tai joku aikaavievä harrastus kodin ulkopuolella?
    Olen nuorempi, mutta valitin miehelleni sitä, ettei hän innostu asioista, ei keksi mitään hauskaa vaan elää väsynyttä arkea ihan tyytyväisenä. Kaipaan itse enemmän ja tuntuu että elämä menee näin hukkaan. Mies sanoi että tee yksin asioita, mihin häntä tarvitaan. Päätin että näin teen jatkossa. Jos haluaa tehdä jotain, mennä ja osallistua – toimeksi vain. Ei toisen tarvitse olla jarru ja este. Onhan se surullista ettei saa kaikkea tarvitsemaansa puolisolta, mutta kuulemma ei tarvitsekaan.

  • Ei oo pakko jos ei oikeesti haluu sanoo:

    No eihän tuo millään tasolla taida olla se suhde, jonka haluat ja ansaitset. Jos mies ei halua kuunnella, mitä sinulla on sydämelläsi (suostu vaikka pariterapiaan), anna olla. Jos jo tapailuvaihe on ollut hankalaa, exä etusijalla tai ainakin isossa roolissa, eikä muutosta kuudessa vuodessa ole tullut, älä hukkaa omaa elämääsi epätyydyttävässä suhteessa. Liikuntaryhmät pyörii myös sinkuille, ei ole kiirettä silloinkaan kotiin ja jostain saattaa tarttua joku kiinnostava tyyppikin mukaan.

  • Toimintaa nainen ! sanoo:

    Kyllä jos et muuta sitä.

  • Kuuppa sanoo:

    Miksi pitää väkisin olla sellaisessa ihmissuhteessa, joka tuottaa noin pahaa mieltä?

    • Mirkku sanoo:

      Ehkä olet miehelle vain jonkinlainen lohtu eron jälkeen eikä hänellä ole halua/voimia panostaa enempään. Ehkei hän halua samaa kiin sinä. Oletko selvillä, mitkä olivat todelliset eron syyt? Ehkä kohtaat ne nyt itsekin? Ikäisillesi ei vapaita miehiä ole laumoittain tyrkyllä, kierrätyksessä on lähinnä ongelmatapauksia (toki muutama kunnollinen leskikin). Mieti, mihin tarvitset suhdetta? Etkö uskalla olla yksin? Onko yksin taloudellisesti liian vaikeaa? Voisiko tyhjyyttä elämässä täyttää harrastukset naisystävien kanssa? Kestätkö mitä vain, jotta suhde jatkuu. Tarkastele, mikä vaakakupeissa painaa eniten. Huonossa suhteessa menee helposti itsekunnioitus. Eron jälkeen huomaa, että elämä kantaa.