Tällä lähtee stressi! Testaa muumimukimeditaatiota!
Oletko taas säntäillyt koko päivän hiki päässä hoitamassa lähinnä kaikkien muiden asioita? Ruokaa pöytään ja pyykkiä koneeseen, mutta muistitko itse syödä ja oliko aikaa pestä hiukset? Kun kiire ja stressi kaatuu päälle, omista asioista tinkii ensimmäisenä. Ei tässä nyt ehdi itsestään huolta pitää!!
Olisi hyvä ehtiä, minkä kyllä tiedät. Mutta miten sitä pystyy esimerkiksi rauhoittumaan, kun on paljon hommaa ja kaikki kaatuu päälle? Meditaatio auttaa, ihan tutkitusti. Lukuisten tutkimusten mukaan se laskee stressihormoni kortisolin tasoja ja parantaa aivojen toimintaa.
Mutta eikö meditaatio ole outoa? Jotain hippien touhua? Pelottavaakin ehkä?
Meditoimiseen voi hurahtaa ihan kunnolla, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö ihan tavallinen äiti voisi käyttää sitä rauhoittumiseen ihan tavallisessa arjessa. Mutta koska meditaatio voi kuulostaa vaikeasti lähestyttävältä ja oudolta ja pelottavalta, me kehitettiin ratkaisu!
MUUMIMUKIMEDITAATIO!
Tämä on helppo juttu ja sovitettavissa ihan tavalliseen arkeen. Sulla on aika todennäköisesti kotona muumimuki tai muutama. Tarvitset mukin ja valitsemaasi juomaa, iltatee tai aamukahvi ovat hyviä vaihtoehtoja, mutta mikä tahansa käy. Vaikka kylmä vesi, varsinkin jos olet unohtanut juoda vettä tänään. Voi se muki tyhjäkin olla, jos nyt ei mikään maistu.
Sitten olisi hyvä, jos sulla olisi rauhallinen paikka mihin asettua, mutta jos ei ole niin meditoi siinä missä olet. Parvekkeella, aamukahvipöydässä, taukohuoneessa, sohvannurkassa, missä vaan. Pointtina on nyt se, että olet hetken aikaa keskittyneesti itseksesi, joten jos ei nyt tulipaloa syty tai vastaavaa, niin anna muiden pärjätä omin avuin sen aikaa. Varsinkin lapsilla, mutta myös monilla puolisoilla ja työkavereilla on erehtymätön vainu, joka johdattaa häiritsemään juuri silloin kun he huomaavat että huomiosi on muualla, mutta jos otat muumimukimeditoinnin osaksi arkeasi he tottuvat siihen kyllä pian ja saat olla rauhassa!!
Muumimukimeditaation ohjeet:
Valitse muumimukeista sun lemppari tai se, joka puhuttelee juuri tänään. Laita mukiin sitä juomaa mitä haluat. Sen jälkeen asetu mukisi kanssa mukavaan paikkaan (tai siihen joka on saatavilla).
Hengitä muutaman kerran syvään. Hermostuneena, stressaantuneena tai syli täynnä lapsia on vaikea hengittää oikein syvään, joten keskity nyt hengittämään kunnolla. Ihan sama kuinka monta kertaa hengität, sen verran mikä tuntuu hyvältä.
Hörppäile juomaasi kaikessa rauhassa. Maistele sitä. Millaista juomasi on? Miltä se tuoksuu? Miltä se maistuu? Jos juomasi on hyvää, nautiskele siitä. Jos tuli keitettyä vähän pahaa kahvia, älä välitä siitä sen kummemmin. Ensi kerralla parempaa sitten.
Samalla kun nautit juomastasi, katsele valitsemaasi muumimukia. Mitä siinä oikeastaan tapahtuu? Millaisia ajatuksia ja tunteita muumimukin kuviot sinussa herättävät? Tuleeko mukin kuvioista mieleen muistoja?
Miltä muki tuntuu kädessäsi? Onko se lämmin tai viileä? Istuuko se käteesi? Onko siitä mukava juoda?
Alkavatko ajatuksesi harhailla tekemättömiin asioihin tai muuhun stressaavaan? Se ei haittaa mitään. Palauta katseesi ja ajatuksesi takaisin muumimukiin. Katsele sen kuvioita kaikessa rauhassa. Mitään muuta ei tarvitse nyt tehdä. Mistään ei tarvitse nyt huolehtia. Voit ajatella sitä, että minne Haisuli pulloineen kiirehtii ja olisiko hän hauskaa viininjuontiseuraa vai ei. Sitä, mitä esi-isä oikeastaan puuhailee ja mikä se koristeellinen nauha on. Voit pohtia Niiskuneidin meikkausrutiineja. Minkä merkkistä lienee tuo puuteri? Lumenea vai jotain Muumilaakson omaa tuotantoa? Lieneekö Tiuhtin ja Viuhtin rubiini ihan jotain muuta kuin pelkkä rubiini?
Mikään muu ei nyt ole tärkeää kuin oma hetkesi, oma keskittymisesi muumimukiin ja sen herättämät ajatukset.
Voit myös valita mantran Tove Janssonin lausahduksista tai muumikirjoista meditaatiota varten. Esimerkiksi jonkun näistä:
– Voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään. (Mymmeli, Muumilaakson marraskuu)
– Epämiellyttävät asiat pitää unohtaa. (Ruttuvaari, Muumilaakson marraskuu)
– Pieni ilkeys piristää. (Tove Jansson 1987)
– Minä haluan mennä eteenpäin, ei, ei mennä, vaan leikkiä eteenpäin elämässä. (Tove Jansson 1947)
– Mutta kenelläkään ei ole hauskempaa kuin hän itse itselleen järjestää. (Hemuli joka rakasti hiljaisuutta, Näkymätön lapsi)
– Perhettään täytyy toisinaan tuulettaa. (Muumipeikko, Taikatalvi)
– Muumitalosta oli tullut hulinatalo, missä jokainen teki mitä päähän pälkähti eikä kukaan pitänyt murhetta huomisesta. (Taikurin hattu)
– Sisimpäni suorastaan kiljuu kahvia! (Muumipappa, Muumilaakson tarinoita)
– Radamsa! (Tiskipöydän alla asuva otus, Taikatalvi)
Kun olet juonut juomasi, hengitä vielä muutaman kerran syvään. Ole tyytyväinen siihen, että otit aikaa itsellesi ja palaa tavallisiin puuhiisi rentoutuneena!
Sitaatit täältä.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.