Tutkimusten kannalta katsoen marraskuu voi hyvinkin olla paras mahdollinen syntymäkuukausi. Tai ainakin yksi parhaista. Pitänee avata hieman enemmän, ja tässäpä sitten avausta:

Marraskuun lapset

– ovat urheilullisempia! Tämän tutkimuksen mukaan nyt, vuoden synkimpään aikaan, syntyneet suorituvat liikuntasuorituksia mittaavissa testeissä jopa 10 prosenttia ikätovereitaan paremmin.

– nukkuvat enemmän. Tämä olkoon hyvä uutinen marraskuun lapsia synnyttäville. Tämä tutkimus kertoo, että marraskuussa syntynyt lapsi valvottaa vanhempia todennäköisesti muita lapsia vähemmän.

nukkuva vauva

Kuva Peter Oslanec. Ylin kuva Joyce Adams.

– ovat terveempiä! Terveydellisestä näkökulmasta marraskuussa syntyminen on ihan parasta, kertoo tutkimus. Marraskuussa syntyneillä on pienempi riski autoimmuunisairauksiin. Kuulemma kesän aikana vauvaa odottaneet äidit ovat saaneet enemmän D-vitamiinia, kuin vaikka talvella suomessa odottavat, ja siitä ylimääräisestä aurinkoenergiasta on hyötyä myös vauvalle. Lähteen alkuperäinen tutkimus on siirtynyt webissä, eikä sitä enää löydetty, mutta väitettä saattaa tukea tämä julkaisu.

– elävät pidempään! Marraskuussa syntyneet ovat muita todennäköisemmin läsnä vielä juhlimassa 100-vuotissynttäreitään, väittää tämä tutkimus.

– ovat onnellisempia! Tämän tieteellisen julkaisun perusteella marraskuussa syntyneillä on huomattavasti pienempi todennäköisyys tuntea itsensä masentuneeksi kuin muina kuukausina syntyneillä ihmisillä. Toisaalta joku myös kertoo, että moni sarjamurha on syntynyt marraskuussa, mutta siitä meillä ei ole todisteita, ja se on varmaankin vain sattumaa muutenkin.

Lähteet: 1, 2.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

2 vastausta artikkeliin “Syntyykö teilläkin vauva marraskuussa? Tämän vuoksi MARRASKUU on hyvä kuu syntyä!”

  • Jousimies-nainen sanoo:

    Täällä itse marraskuun lapsi ja ikä kohta 62v. Olen aina sanonut, että marraskuussa syntyneet ovat valoisampia ihmisiä, koska se valo tulee sisältä päin, kun ulkona on niin hämärää 😉😁

  • Äiti 74 sanoo:

    Täältä löytyy marraskuun lapsi 14v. En lähtisi ihan allekirjoittamaan 😂. Ei ole urheilullinen, nukkui huonosti, suhteellisen terve on toistaiseksi ollut. Iloinen oli pienenä, tällä hetkellä ei niinkään 😂. Toivottavasti se murkku iän jälkeen taas korjaantuu 🤪. Toivottavasti en ihan sarjamurhaajaa saa tästä kasvatettua 😅