Oletko sinäkin joka kesä kiihkeästi odottanut ”superhellettä Venäjältä”, tai kuten tänä vuonna, ”afrohellettä”?

Kenties et pidä kuumasta ilmasta, ja odottamisen sijaan olet pelännyt saapuvia helteitä?

Yleensähän on käynyt niin, että helteet eivät ole tulleet, vaikka niitä on povattu saapuvaksi usean lööpin voimin. Täksikin vuodeksi luvattua hellettä ei näy ei kuulu, sen sijaan sääennuste kertoo, että luvassa on 13 astetta, vesisadetta ja navakkaa tuulta.

No sää on mitä on, sellaista se on Suomen suvessa! Mutta miksi kuvailla suomalaista kesäsäätä ”afrohelteeksi” tai ”venäjän helteeksi”, kaipa nyt kotoisampiakin kuvailuja löytyisi? Sellaisia, jotka sopivat paremmin kuvaamaan nimenomaan tätä erikoista sääilmiötä nimeltä Suomen kesä.

Oletko kokenut nämä:

Grillimakkahelle

Tässä säässä pinta kärähtää äkkiä, ja kuumuus saattaa olla jopa tukalaa. Tästä huolimatta ytimissä säilyy kylmyys.

Vrt. tikkupullahelle, jossa toteat että tumma pinta saa kyllä sinut näyttämään kiinteämmältä, mutta sisältä löytyy vaaleaa ja höttöistä taikinaa.

Vissypullosade

Kaikki näyttää ihan normaalilta, mutta yhtäkkiä sadetta pärskähtää päällesi kuin vissyä turhan kovakouraisesti käsitellystä pullosta avattaessa, ja siinä sitten istut terassilla tai piknikviltillä miettimässä, että mitä tapahtui ja mistä saisit kuivat vaatteet.

Mehujäähelle

On niin kuuma, että tunnet sulavasi, ja lisäksi kädet ja naama ovat ihmeellisen tahmeat.

Sillisade

Sadetta tulee niin tiheänä rintamana, että tunnet olevasi vedessä polskiva silli.

Mansikkakakkusää

Istut ihan rauhassa piknikillä mässyttämässä mansikoita ja peityt yllättäen lumeen.

Raparperituuli

Tuulee niin, että naama tuntuu irtoavan ja ikenissä vetää, ihan kuin olisit raparperia haukannut.

Muurinpohjalettuhelle

Kun asetut kalliolle istumaan, peppusi leviää ja sihahtaa, kun kallio on niin kuuma.

Kossumyrsky

Tuulee niin kovasti, että horjut kävellessä hallitsemattomasti puolelta toiselle.

Uudet perunat -kuumuus

Alkuun olet ihan tyytyväinen lämpimään säähän, mutta sitten tulee olo että jos joudut kestämään tätä kuumuutta vielä minuutinkin, halkeat ja menet ihan mössöksi.

Festarikaljasade

Sataa runsaasti, mutta sade on lämmintä. Kenties myös vähän maltaisen hajuista.

Kirsikkaukkonen

Kaikki on rauhallista ja mukavaa ja elo makeaa, kunnes yhtäkkiä päälläsi jysähtää niin että hampaat kalahtavat yhteen. Sama efekti kuin silloin, kun ahneuksissasi mässäät kirsikoita kovalla vauhdilla ja puraiset rajusti kirsikan kiveen.

Herneraekuuro

Kesäpäivän keskeyttää se, kun taivaalta alkaa tippua herneenkokoisia rakeita.

On se Suomen kesä sitten ihana! Muista pakata simmarit, sammarit, kumpparit, pipo, kevytuntsikka, sadetakki, hellemekko ja kaulaliina, minne sitten menetkin – niillä pärjää aika pitkälle!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.