Kaupunkilaishipsteri: näin selviät maaseudulla hengissä!!
Meinasit sitten poistua kaupungista hipsteri? Siis SUOMEN MAASEUDULLE etkä esimerkiksi Berliiniin? Melko uhkarohkeaa!
Mutta kotimaanmatkailu on ihanaa ja avartavaa, joten lähde ihmeessä. Näillä neuvoilla selviät:
Ruokavalio
Älä odota että saat maaseudulla vatsasi täyteen samoilla ruoilla mitä kaupungissa! Ravintolan listalta ei löydy fenkoliseitania, vaan lihaa, lihaa ja LIHAA! Nirsoilemalla ei nyt pärjää, vaan syömällä reippaasti kunnon suomalaista perinneruokaa! Tunnistat ne oudoista nimistä joissa on paljon ä- ja ö-kirjaimia tyyliin rönttönen, lörtsy, kyrsä, räätikkäloora, möllö, rössypottu, särä.
Huomaa myös, että koska maalla herätään aikaisin ja tehdään fyysistä työtä, 10.30 pöydässä on jo pihviä ja perunoita eikä mitään bulgursalaattia!
Kauppojen valikoimat
Kuten edellisestä voi päätellä, myös kauppojen valikoima on erilainen maalla kuin kaupungissa. Varaudu henkisesti siihen, että joudut selviämään ilman luomugranolaa, hapanoluita, pienmeijerin artesaanijogurtteja ja sen sellaista.
Kahvi
Tarvitset reissussa tietysti myös kahvia. Jossain Mikkelin korkeudella menee cappuccino-raja. Siitä eteenpäin voi olla vaikea edetä. Joitain yksittäisiä erikoiskahvipesäkkeitä voi löytyä suuremmista kaupungeista ja turistikeskuksista, esimerkiksi Oulusta, mutta sen varaan ei kannata laskea.
Koska kyseessä on cappuccino-raja, on selvää, että myöhemmin maahamme rantautuneita villityksiä kuten matchalatteja ja cold brew -kahveja ei todellakaan löydy. Yksi vaihtoehto on ottaa mukaan kahvipapuja ja kahvimylly, ja keittää itse jauhetuista pavuista kahvia avotulella! Huom. anna maalaisen sytyttää tuli ja huolehtia siitä, varmuuden vuoksi!
Klassinen ”huoltoasemakahvi” on myös hyvä vaihtoehto. Juo varovasti, se nimittäin pärisee! Kylkeen kannattaa ottaa pehmennykseksi esimeriksi munkkirinkilä.
Huom! Tämä ei ole Jopo!
Suurpedot ym.
Karussa luonnossa täytyy varoa petoeläimiä, kuten karhuja. Olet varmaan lukenut juttuja niistä urheasti karhua polkupyörällä pakenevista naisista? He ovat aitoja maalaisia. Älä missään tapauksessa yritä samaa! Trendikäs Joposi ei ole soveltuva kulkuväline karhun pakenemiseen!! Jos karhu uhkaa, heitä Makian piposi yhteen ja Fjällrävenin reppusi toiseen suuntaan harhauttamaan karhua. Sen jälkeen heittäydy mättäälle ja esitä kuollutta. Se onnistuu esimerkiksi ajattelemalla, että et saanut Flow:hun lippuja. Miksi siis enää elää?
Maanomistajuusjutut
Varmasti maalla liikkuessasi haluat kokeilla trendikästä hortoilua, eli kerätä esimerkiksi kuusenkerkkiä. Niistä voi keitellä siirappia tai kenties voit maustaa niillä kellarissa valmistamasi käsityöläisoluen!! Muista kuitenkin, että kuusenkerkkien keräämiseen tarvitsee aina maanomistajan luvan.
Myrkylliset kasvit
Vähän ihmeellinen juttu kieltämättä, mutta kaikki mikä kasvaa luonnossa ei ole syötävää. Ole siis skarppina sen kanssa, mitä marjoja keräät detoxaavaan smoothieesi ja mitä sieniä asettelet käsityöläispuodista ostamaasi ihanan autenttiseen vasuun!
Muista klassinen neuvo: opettele tuntemaan myrkkysienet ja poimi vain tuntemiasi sieniä!!
Herääminen
Kunnon hipsterinä olet tietysti luovan luokan edustaja tai työskentelet pöhisevässä start upissa. Niissä hommissa voi ehkä ilmestyä paikalle vasta lounasaikaan, mutta maalla se ei käy!
Maalla herätään viideltä, viimeistään kuudelta ja ryhdytään töihin. OIKEISIIN töihin, ei mihinkään internettihömpsötyksiin! Älä ole moukka ja nouse vasta kymmeneltä!
Pukeutuminen
Maaseudun kirpputoreilta löydät paljon katu-uskottavia vaatteita. Varaudu siihen, että maalaiset nauravat sinulle kun haluat pukeutua niihin vanhoihin riepuihin. Kestä pilkka, kaupungin kaduille palattuasi saat taas arvostusta tyylitajustasi.
Onnea matkaan!
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.