Nykyisin melkein jokaisen saa kiinni melkein milloin tahansa. Sosiaalisessa mediassa tieto kulkee nopeasti. Meillä on kaikenlaisia muistutuksia kännyköihin ja kelloihin ja tietokoneelle sekä digitaalisia kalentereita. Save the date -ilmoituksia ennen varsinaisia kutsuja on alkanut tipahdella kiihtyvään tahtiin.

Luulisi, että nykyään on helppo sopia tapaamisia ja juhlia. Paljon helpompi kuin ennen.

Ehei, asia on päinvastoin.

”En enää ikinä yritä järjestää mitään!” -puuskahduksen kuulee nykyisin yhä useammin. Syynä on se, että harva tulee juhliin, tapaamisiin tai tapahtumiin ja vielä harvempi ilmoittaa, aikooko tulla vai ei.

Enää ei riitä, että tapahtumasta ilmoittaa hyvissä ajoin, silloin kun ihmisillä tuskin on vielä mitään sovittuna. Enää ei nimittäin haluta sitoutua. Mistä voin tietää haluanko juuri tuona päivänä kolmen kuukauden päästä lähteä juhliin? Ehkä en jaksakaan? Ehkä tulee joku kivempi kutsu? Ehkä lähden ex tempore matkalle?

Jokainen saa tietysti valita menonsa, ja ehdottomasti on parempi jäädä kotiin jos tuntuu että elämä on liian kuormittavaa. Mutta juhlien tai tapaamisen järjestäjä kiristelee hampaitaan. Facebook-tapahtumassa kutsutut eivät ole vaivautuneet vastaamaan mitään. Ne, jotka ovat vastanneet, ovat vastanneet ”ehkä”. Mistä tiedän, kuinka paljon tarjoiluja pitää varata? Kannattaako tämä vaiva nähdä, kun ihmisiä ei vaikuta kiinnostavan?

Käytäntö on tätä, vaikka puheissa tilanne on toinen: ”Olisi ihanaa nähdä!”, ”Kutsuisipa joku jonnekin!”, ”Tehdään hei jotain kaikki yhdessä!”. Silti oikeassa elämässä ei enää jaksetakaan. Ei edes vastata, aikooko osallistua vai ei.


Ylin kuva Rawpixel.

Peruminen on sekin hyvin huoletonta. Tänään ei huvitakaan, en tule. Varsinkin perheellisten elämässä yllätysperuutuksia tietysti tulee väistämättä, jos esimerkiksi lapsi sairastuu. Töihin voi joutua lähtemään lyhyellä aikataululla tai elämässä voi olla sen verran raskas jakso, että juuri tänään ei millään pysty vaikka haluaisikin. Mutta monet peruvat sovittuja juhlia ja tapaamisia jopa samana päivänä ilman sen kummempaa syytä. Ehkä he ajattelevat, että eivät ne juhlat minusta kiinni ole. Tai sitten he eivät vain välitä.

Tapahtumia järjestäneet kertovat:

”Meillä piti olla isohkot juhlat. Ihan rennot, yhdessäoloa, grillailua, sen sellaista. Vierailta ei edellytetty yhtään mitään. Järjestimme lapsillemme hoidon sun muut asiat valmiiksi ja hankimme juomia etukäteen. Kutsuimme viitisenkymmentä ihmistä monta viikkoa etuajassa. Näistä noin viidestäkymmenestä kutsuun vastasi alle kymmenen. Lisäksi jotkut vastasivat tulevansa ehkä. Vastaus ei varmistunut vaikka pyysin sitä useampaan otteeseen. Lopulta peruimme juhlat kun juhlaviikolla näytti, että osallistujien määrä olisi laskettavissa yhden käden sormilla. Se on aika vähän viidenkymmenen joukosta.”

”Järjestin yhteistä tapaamista kymmenelle naiselle. Aluksi he olivat kaikki tulossa, ja kaikki vaikuttivat olevansa innoissaan. Sitten alkoivat perumiset. Viimeiset peruutukset tulivat samana päivänä. Lopputulos: yksikään näistä kymmenestä ei nyt päässytkään. En alkanut tenttaamaan, mutta syyt olivat sen tyylisiä että ”en jaksakaan” ja ”olen dieetillä”. Tapaamisemme piti olla kahvilassa, ja en ollut varannut sieltä meille mitään tilaa, joten en ottanut tästä taloudellisesti takkiin. Henkisesti sitten otinkin. Tuntui tosi ikävältä järjestää kiva tapaaminen johon yksikään kymmenestä ei halunnut tulla. Mietin, että olivatko kaikki suostuneet kutsuun vain kohteliaisuudesta ja onko vika minussa. Oli muuten viimeinen kerta kun kutsuin näitä ihmisiä minnekään.”


Kuva Viktor Forgacs.

”Olimme puhuneet pitkään vanhan kaveripiirin kokoontumisesta. Päätin organisoida asian ja lähetin kutsut kaikille mahdollisille halukkaille Facebookissa puoli vuotta etukäteen. Kyllä, puoli vuotta. Kutsuttuja oli useita kymmeniä. Suurin osa ei koskaan vastannut kutsuun mitään. Tapahtuman lähestyessä kuulostelin, että ketkä olisivat tulossa. Hyvin harva vastasi edelleenkään. Ehkä sitä ei haluta varata kesästä edes yhtä iltaa vaan pitää kaikki mahdollisuudet avoinna, en tiedä. Lopulta peruin tapahtuman, koska osallistujia olisi ollut vain pari. Ehkä olin ainoa, jonka mielestä vanhojen kavereiden tapaaminen olisi ollut mukavaa..?”

Oletko sinä törmännyt tähän ilmiöön, että kutsuihin ei vastata, juhliin ei haluta osallistua ja perumisenkin voi ilman erityisempää syytä tehdä vaikka paria tuntia ennen? Mistä tämä johtuu? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 35 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

35 vastausta artikkeliin “”Saa olla viimeinen kerta kun järjestän yhtään mitään!””

  • Ässä sanoo:

    Meillä tilanne on hiukan päin vastainen. Kun pidän juhlia niin yleensä lähes kaikki tulevat vaikka itse olen olettanut että vain osa pääsee. Yleensä vain puolet ilmoittaa, ainakaan ajoissa, saapumisesta, jonka takia välillä tarjoilussa on hiukan saanut soveltaa kun on tullut enemmän porukkaa kuin oletin. Miehen synttäreille varasin ravintolasta pöydän 12 henkilölle, kaikki paikat tuli täyteen vaikka 2 perui samana päivänä. Osa syynä tähän mielestäni on se että kutsun 3-4 viikkoa ennen tapahtumaa jolloin ihmiset eivät unohda ja aina varmistan parilta läheisimmältä kaverilta että milloin heille sopii jolloin ainakin osa pääsee. Todella harmillista että ihmiset eivät ota huomioon järjestäjää, eivätkä ilmoita mitään. Juhlia vietetään liian vähän!

  • Mama sanoo:

    Jep tuttua, kutsuin 30 henkilöö synttäreilleni ja kaikki sano et joo hän ilmoittelee lähenpänä. tuona päivänä peru varmaan 5 henkilöö ja loput laitto pitkin viikkoo kaikilla ihme tekosyillä ettei pääsekään tulemaan. loppujen lopuks paikalle tuli 5 henkilöö… Samoin lapsen 2 v synttärit, 3 kummitäti tuli, ei tullut edes isovanhemmat…

  • Miia sanoo:

    Jos joku haluaa kutsua minut juhliinsa, odotan vähän virallisempaa kutsua kuin joku FB-tapahtuma. Tänä päivänä se on niin helppo lähettää tekstarilla tai WA:lla. Aika turha valittaa nähneensä niin paljon vaivaa järjestelyissä, jos ei kuitenkaan vaivaudu kutsumaan ihmisiä henkilökohtaisesti.

  • Santtu sanoo:

    Kyllä tätä on tapahtunut. Kaikkein pahimmalta silti on tuntunut ku lapsen syntymäpäiville ei kukaan tullutkaan (isovanhempia lukuunottamatta). Kyseessä oli eskaria käyvän pojan ensimmäiset ja kauan odotetut”kaverisynttäri”. 10 kaveria oli kutsuttu 3 viikkoa aiemmin, vieraiden ruokavaliot huomioitu tarjoilussa, leikit ja koristeet järjestetty ja lopputuloksena pieni päivänsankari istui ulkorappusilla ilmapallo kädessään ja itki kun kukaan ei tullutkaan.

  • Kittyblack_ sanoo:

    Täytyy tunnustaa, että itse kuulun siihen osaan, joka jättää vastaamatta kutsuun tai vastaus on ehkä. Henk. koht. en ole koskaan ajatellut tätä toista puolta asiassa. Omat syyni ovat olleet vastaamatta jättämiseen se, etten ole varma ko ajankohdasta ja sitten asia unohtuu. Korva takana kuitenkin on joku muistutus, että tapahtuma tai juhla on tulossa ja lopulta lähempänä ajankohtaa teen päätöksen. Lisäksi meillä on lähipiirissä tyylinä puhua paljon ja suunnittella, mutta todellisuudessa harvoin tapahtuu mitään, koska muutkin menevät ehkä-ei voi tietää-en jaksa – ajattelulla. Näissä keskusteluissa olen siirtynyt suoraan seuraajan paikalle ja jos tapaaminen on järjestymässä, tuon oman kantani esille. Toki, jos puhutaan esim. Häistä tai isoista juhlista, pyrin vastaamaan aikarajan puitteissa, koska tällaisissa puhutaan jo isommista kustannuksista. Haluan vielä sanoa, että tahallani en käyttäydy näin vaan pikemminkin stressi / väsymys ja arjen tasapainottelu ovat syy, jolloin on pakko kuunnella itseäänkin. Ymmärrän sen mielipahan tai hämmennyksen, jonka minunkin käytös voi aiheuttaa, koska on minullekin tehty ohareita juhlien suhteen. Itse kuulun juhlien suunnittelijana siihen joukkoon, jossa överit on parempi ku vajarit ja sitten olen ihmeessä kaikkien ylijäämätarjottavien kanssa. Nykyään en ota pulttia tapaamisista. Ajan henki on tämä ja sillä mennään. Olemme sopeutuvaisia eikä kaikkea kannata ottaa henkilökohtaisesti.

  • Kahvittelija sanoo:

    Muutamia vuosia sitten vaatekutsuille tuli osallistujia 10-15 henkeä + pienet lapset. Nykyään on hyvä, jos saa paikalle 2-4 henkeä. Ja lapsetkin on kasvanut, niin ettei heitä enää saa mukaan. Vaatekutsuilla minulle on aina ollut tärkeintä yhdessä olo ja hyvät tarjottavat, joihin tykkään panostaa. Koskaan ei ole ollut ostopakkoa, silti osa kokee sen vaikeaksi ja jättää varmasti sen takia tulematta. Silti, olisi kiva nähdä kavereita isolla porukalla, ja vaatekutsuille on ollut helppo kutsua ns. sekalainen joukkio.

  • aikanaan kiusattu sanoo:

    Niin tuttua! Etenkin, jos yrität järkätä johonkin juhlapyhään kuten Uuden Vuoden aattoon tai juhannusaattoon liittyen juhlia. Tuntuu, että ihmiset on kyllä ensin innoissaan, mutta sitten kuitenkaan ei haluta sitoutua, kun odotetaan viimeiseen asti, että tuleeko vielä parempia tarjouksia. Minusta kutsujana tuntuu,että olen kutsutuille ystävänäkin vasta se kakkosluokan vaihtoehto. Eikö ihmiset yhtään ajattele tätä puolta, että miltä siitä kutsujasta tuntuu, kun juhlapäivä halutaan viettää hänen seurassaan vain jos ei mitään parempaa satu ilmaantumaan?
    Itselleni on kunnia-asia, että jos olen johonkin ilmoittautunut niin sitten menen. Jos väsyttää niin pyydän emännältä ylimääräisen kupin kahvia, jos pää on kipeä niin otetaan burana tai vaikka kaksi. Ennen korona olisin todennut, että jos flunssa meinaa iskeä niin ei kun lääkkeet ja nenäsumutteet kehiin ja kemuihin – nyt siitä täytyy vähän ottaa takapakkia. Mutta siis pitää oikeasti olla pää kainalossa, että jätän menemättä. Ihan sen vuoksi, että ystävät on minulle tärkeitä ja haluan, että heitä huvittaa järjestää vielä ne seuraavatkin kemut.

    • Miia sanoo:

      Juhlapyhät on vähän hankalia, ainakin jos vieraat on jo aikuiseen ikään ehtineitä ja/tai pitkässä parisuhteessa. Monelle, meillekin, on muodostuneet omat perinteet pyhien viettoon, joista halutaan pitää kiinni. Usealle pyhät on ainut aika ehtiä tapaamaan perhettään, jos esim. vanhemmat asuvat kauempana.