Mitä sun sinkkuystävä tekee kesällä?
Jokos on juhannussuunnitelmat selvillä? Kesän mökkireissut, päiväristeilyt, kesäteatterit, terassikeikat ja rapujuhlat sovittu? Onko tiedossa ihanan romattisia hetkiä kullan kanssa, rentouttavia grilli-iltoja ystäväpariskuntien kanssa ja riehakkaita päiväretkiä ystäväperheiden seurassa? Kiva juttu jos on.
Tiedätkö, mitä sinkkuystäväsi tekee kesällä? Lähdetkö hänen kanssaan terassille tai pyöräretkelle? Onko hän tervetullut juhliinne, veneilemään ja mökkireissulle? Pääseekö hän mukaan juhannuksena?
Moni sinkku ei ole tervetullut mukaan. Sen lisäksi että hän viettää arkensa yksin, sinkku on yksin myös juhlapyhät ja lomat. Eronnut kertoo:
”Kun olin vielä naimisissa, meillä oli paljon sosiaalista elämää. Kutsuimme ystäviä kotiin syömään, kävimme piknikeillä ja vietimme juhannusta yhdessä. Ensimmäisenä kesänä eron jälkeen sen huomasi: sinkku ei ole toivottua seuraa. Illallis- ja grillikutsuja ei enää tullut. Mökkireissuille minua ei pyydetty mukaan. Jos yritin järjestää itse jotakin, muilla oli aina muuta tekemistä tai menoa.
Eikä sitä raskaan eron jälkeen pienessä kodissa jaksa oikein illallisia järjestääkään. Eikä kukaan halua tulla mukaan ilman puolisoaan, joten siellä sitten istuskeltaisiin pariskunnat ja minä.
Isompien menojen sopiminen on tosi vaikeaa. Ajatus juhannuksesta yksin kaupunkiasunnossa tuntuu ikävältä, mutta seurustelevat tai naimisissa olevat kaverit eivät innostu sopimaan mitään. Heillä kun ei ole kiire järjestää ohjelmaa, sillä seuralainen löytyy jo kotoa. Jos mitään ei keksitäkään, yksin ei tarvitse olla. Sinkku on täysin riippuvainen muiden päätöksistä jos hän ei halua olla yksin. Pelkästään omaan seuraansa saa todennäköisesti tyytyä, vaikka kovasti yrittäisi ehdottaa ohjelmaa ja päästä mukaan.
Syitä tähän on kaksi: sinkkua pidetään uhkana ja ajattellaan että hän ”ei sovi” pariskuntien joukkoon. Toinen syy on juuri tuo, että parilliset eivät osaa ajatella sitä, että sinkulla ei ole sitä varamiestä kotona odottamassa, vaan ilman ohjelmaa ollaan tosiaan ilman ohjelmaa ja ihan yksin.”
Helsingin Sanomissa julkaistiin kirjoitus siitä, kuinka osa meistä on yksinäisiä ja tuntevat itsensä näkymättömiksi. Ulkopuolelle sulkemisen tunne tuntuu fyysisenä kipuna ja on jo pienten lastenkin mielestä kaikkein pahinta kiusaamista. Sinkun kaveripiirin ulkopuolelle jättävät tuskin tekevät sitä ilkeyttään vaan ajattelemattomuuttaan. Toisen asemaan asettuminen auttaa. Sinkun yksinäisyyttä ei tule ajatelleeksi jos on itse jo vuosia tottunut siihen, että ei koskaan tarvitse olla yksin vaikka mitkä menot peruuntuisivat.
Ehkä sinä tänä kesänä kysyt, mitä ohjelmaa sinkkuystävälläsi on, vastaat hänen kutsuihinsa ja otat hänet mukaan?
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Lisää sinua kiinnostavaa luettavaa:
Kommentoi artikkelia
7 vastausta artikkeliin “Mitä sun sinkkuystävä tekee kesällä?”
Uusimmat artikkelit
Enpä tullut ajatelleeksikaan. Minulla on paljon sinkkututtuja, jotka tuntevat muita sinkkuja. Toki kaveripiirit ovat erilaisia. Mielenkiintoista kuitenkin, että tuo yhden esimerkin kirjoittaja oli itsekin hengaillut naimisissa ollessaan vain pariskuntien kanssa.
Meidän mukaan saa kyllä yleensä tulla, olisipa jopa kiva että kaveritkin välillä ehdottaisivat. En ymmärrä, miksi tuntisin sinkun jotenkin erityisenä uhkana. Sehän kertoisi enemmän parisuhteestani kuin siitä sinkusta.
Osu ja uppos…en tosin ole sinkku. Perheellinen. Mulle käy niin, niin että mua ei pyydetä vaikka olis kyse -lapset mukaan periaatteella. Ajattelevat, että oon kuitenkin töissä. Totta, teen paljon viikonloppuja (näin meidän perhe varmistaa sen, että jompikumpi vanhemmista on aina kotona). Mutta olis ihan kiva saada kohteliaisuuskutsu (itse harrastan näitä, vaikka tietäisin että kyseinen henkilö on esim. Lomamatkalla). Ja en mä aina ole iltavuoroissa. Mutta näillä nennään. Ei enää kauaa, kun lapset ovat niin isoja jotta ovat kaikki koulussa. Onneksi tosin joidenkin kanssa pystyy näkemään. 😊
Meillä ei ole koskaan mennyt noin. Ensin olin itse sinkku ja hyviltä ystäviltä tuli kyllä kutsut joka paikkaan, kuten ennenkin, vaikka he pariutuivat ensin. Toki olin välillä se kolmas, viides tai seitsemäs pyörä pariskuntien joukossa, mutta en koskaan kokenut kuitenkaan olevani ulkopuolinen. Illanvietot ym. sujuivat ihan ystävien kanssa jutellut vaikka heillä miehet olivatkin. Tulen myös hyvin juttuun ystävieni puolisojen kanssa, eikä ainakaan meidän ystäväpiirissä todellakaan ole ollut pelkoa, että se sinkku ystävä veisi jonkun miehen. Ajatuksena jo älytön. Nyt olen itsekin kymmenisen vuotta ollut suhteessa ja osa ystävistä eronnut. Edelleen sinkkuuntuneet ystävät samalla tavalla tärkeitä ja mukana menossa kuin ennenkin, ei tulisi mieleenkään jättää kutsumatta mukaan. Vietämme muutenkin edelleen aikaa ystävien kanssa myös kaksistaan/porukalla ja esimerkiksi iltaravintoloissa käyn lähinnä ystävien kanssa. Se on itsellekin rentoutumista ja vapaata lapsiperhearjesta ja mikä sen paremmin rentouttaa, kuin ajanvietto hyvien ystävien kanssa. Oikeat ystävät pysyy, olipa elämäntilanne mikä hyvänsä kenellä hyvänsä ❤️
Olin itse kavereistani ensimmäinen joka aikanaan pariutui, meni naimisiin, sai lapsia. Yhtäkkiä huomasin, ettei minua edes kutsuttu mihinkään kun ei se kuitenkaan jaksa lähteä (kysymättäkin tiesivät hmm) , eikä luonani enää edes käyty vaikka pikkulapsiarjessa se olisi ollut tärkeää, vaan sinkkukaverini jatkoivat elämäänsä. Tuli uusiakin kavereita, sinkkuja ja parillisia, sama kuvio alkoi näkyä tai ainakin syyllistämistä jos en jaksanut lähteä viihteelle kun hampova lapsi valvotti, kai nyt ees kuskiksi voit lähteä jos et juokaan. Sitten jaksat aamulla taas lapsia jos ei ole krapula. Tuota noin….
Kunnes aikaa kului ja lapseni kasvoivat sen verran, että olisinkin päässyt edes leffaan tai reissuun. Jonkun kerran viihteellä kävin ja näin miten olin ulkopuolinen koko ajan, kerran jopa yhteisestä kyydistä unohdettu ja oma järjestely piti tehdä että pääsi kotiin,näillä leveyksillä välimatkat ei ole lyhyitä eikä julkisia kulkuja ole kuin rajoitetusti eikä mitään yöllä.
Ei seura kelvannut. Sitten kun usea kavereistani oli pariutunut ja/tai saanut lapsia, eikä päässeet menemään kuten ennen,yritin ehdotella ja järjestellä kyläilyjä ihan lapset messissä, saisivat leikkiä yms. Pari kertaa näin kävikin kunnes taas yhtäkkiä huomasin, että sama jengi pääsi kyllä keskenään mökkeilemään yms lastenkin kanssa, siellä oli aina mahdollisuus ryypätä ja joku oli lapsista vastuussa kun olivat nukkumassa. Mutta päiväseltään kyläily ei järjestynyt, joten totesin että taitaa olla kiinni vain siitä, etten näe ryyppäämistä niin tärkeänä ja seura ei kelpaa.
Kun sitten tuli avioero, ja olisin tarvinnut ystävää eniten, olin täysin yksin. Uusi puoliso löytyi ja yritin lämmitellä välejä kaikesta huolimatta ystäviini joiden ajattelin kasvaneen lapsiperhe-elämän myötä. Alkuun näyttikin hyvältä kun tavattiin porukalla, kunnes mieheni kanssa päätimme muutaman liian draamantäytteisen illanvieton jälkeen, että emme enää juo edes sitä yhtä alkoholiannosta, koska muut eivät osaa rajoittaa ollenkaan ja kaikki positiivinen peittyy sen sähläämisen alle. Kaikki niin olivat samaa mieltä että hyvä juttu ja mekin vähennetään jne. Tapaamiset onkim vuosien varrella vähentyneet kokoajan, aikatauluongelmia töiden ja muiden menojen yhteensovittamisten kanssa. Hyvä jos pari kertaa vuodessa nähdään. Mutta, somesta näkee kuinka hyvinkin usein sama jengi on viikonlopun vietossa pullojen kanssa, loman aloitus, – lopetus, – aikainen juhlinta, ”rentoutuminen”, mökkeilyt jne pyörii edelleenkin. Vain ilman meitä. Koska emme juo. Olemme ehdottaneet raitista yhteistä ajanviettoa vaikka pelaten tai leffoja katsoen, urheillen yms, joka kyllä iloisena aloitetaan suunnittelemaan ja ”pitää katsoa työvuorot, ei kyllä nyt viikonloput käy” jne. Ja sitten ryyppäävät keskenään. Varma on, että jos nyt ehdottaisimme saunailtaa täällä, ja sanoisimme että voisi muutaman juoda, kaikki tulisivat. Koska meillä on iso talo ja piha ja rauhaa kun ei ole naapureita lähellä, on tila tehdä monenlaista grillauksesta ja urheilusta lähtien, kaikki tulisivat monen juomakasain kanssa. Koska ei voi porukalla olla selvinpäin.. . Hauskinta on, että välimatkat ei ole este, sama matka kaikilla ja jotta pääsevät toistensakaan luo, täytyy ajaa kirjaimellisesti meidän ohi kilometrin päästä, silti ei ole aikaa poiketa edes kahville. Niin suuri on viinan voima,näemmä,koska se on yhdistävä tekijä oli lapsia tai ei, sinkkuja tai ei, ja jos ei sitä jaa, on ulkopuolinen. Sääli, sillä muuten hyvät tyypit ja varsinkin yksi heistä on tosi tärkeä ja hänkään ei jaksa enää juoda, mutta ei voi muuta kuin mennä muiden mukana jos ei halua yksin kaksioonsa juurtua…
Onneksi on muitakin kavereita joiden kanssa voidaan hengata, kyläillä, olla omia itsejämme. Niin sinkkuja kuin parillisiakin. Perheellisiä, yh, mikään ei ole este jos vain työt ei ole. Ja kyllä pidämme hauskaa selvinpäin, teemme hyviä muistoja ilman krapulaa ja ainakin yksi rahareikä on olematta.
Juhannuksenakin olemme kotona kuten valtaosan ajasta, perhetouhuiluja, puutarhan hoitoa, pelailua, rentoa menoa ja yhteistä aikaa ja läsnäoloa. Jos joku haluaa kylään tulla, on aina tervetullut. Oli sinkku tai ei.
Vielä lisään, että olin varmaan kummajainen porukassa ennen nykyistä miestäni, sillä vaikka olin naimisissa ja lapsellinen, kuljin aina yksin jos viihteelle menin. Eksä ei ikinä lähtenyt yhtään mihinkään ja liikkui ihan eri piireissä, jopa niin että minä hoidin velvollisuusvierailut lasten kanssa hänen sukulaisillaan. Eli olin kuin sinkku mutta ei sinkku, kuin suhteessa mutta aina yksin.
Siksikin on mahtava että nykyinen siippani jakaa samanlaisen arvomaailman ja ei jätä yksin, sama mikä seura oli, ja silti tarpeen vaatiessa omia juttuja saa olla.
Oli surullusta lukea että jotkut kohtelee ystäviään noin 🙁
Meidän porukkaan on aina mahtunut kaikki, sinkut ja suhteessa/avioliitosss olevat. Järjestämme tyttöjen iltoja milloin minkäkkn syyn nojalla. Eipä kukaan suhteessakaan oleva ole niistä kieltäytynyt puolisonsa nojalla. Saan olla onnellinen että meillä on tämmönen porukka joka osaa viettää synttäreitä, vappuja, pikkujouluja ja kissankumminkaiman bileitä kaikkien kanssa ja just et puolisoja ei oteta mukaan aina kaikkialle.
Hyvä kirjoitus! 👍
Olen ehkä ”onnellisessa” asemassa vaikka sinkku olenkin, sillä minulla on myös sinkkuystäviä, yksinhuoltajia hekin kuen minä.. Kaikilla on mahdollisuus mökkeilyyn ja kesäelämään eikä yksin ole pakko jäädä. On myös mukavia sukulaisia. Mutta kaikilla sinkuilla ei ole niin.
Moni tosin luulee että sinkku haluamalla haluaa olla vain yksin — juhlapyhinäkin. Sinkku myös voi käyttää itsepetoskorttia ja vannotella itselleen (ja lähipiirille) että viihtyy hyvin yksin. Sillä peitetään yksinäisyys, tyhjyys ja niistä koettu häpeä.
Osittain se itsepetoskortti pitää paikkaansa, koska arki on heille toisenlaista kuin parisuhteessa eläville, etenkin jos on aina ollut ja halunnutkin olla sinkku. Mutta sinkku ja erakko eivät tarkoita samaa asiaa.
Toisaalta sinkku saattaa jäädä kutsumatta siksikin että hänen joko ajatellaan viettävän mukavan vapaata elämää, ettei häntä kiinnosta ja että hän kuitenkin tylsistyisi pariskuntien joukossa. Tai pelätään että hän jää porukassa yksin kun muut ovat pareittain. No joo, se on sikäli totta että olo tuntuu kiusaantuneelta siinä vaiheessa grilli-iltaa kun pariskunnat alkavat nyhjätä puolisonsa kyljessä toisiaan hiplaamassa.
Siinä kohtaa sinkkua säälitellään hiljaa mielessä ja toivotaan että hän lähtee / tajuaa mennä nukkumaan. Voi raukkaa kun on yksin!
Ei, ei se sinkku teitä kadehdi. Hän on kiusaantunut lähes samalla tavalla kuin te lapsina, kun näitte vanhempanne yhtä hempeinä.
Jos ajatus sinkusta pelottaa, älkää kutsuko häntä. Se ihmisten sanaton viestintä paikan päällä ja pakolliset kuulumisten kyselyt on kamalampaa kuin kotona istuminen.
Mutta jos tahdotte tavata sen sinkkuystävänne / sukulaisenne / tuttavanne aidosti ja oikeasti, kutsukaa siinä tapauksessa.
Älkääkä ikinä pelkästä velvollisuudesta.