Chicagossa ollaan ottamassa käyttöön raskaana oleville rintanapit, joiden avulla he voivat julkisessa liikenteessä ilmaista olevansa raskaana.

Tarkoituksena on siis se, että näin raskaana oleville annettaisiin julkisessa liikenteessä istumapaikka. Ja toki napista on hyötyä esimerkiksi niissä tapauksissa, kun raskauspahoinvointi yllättää. Kukapa haluaisi joutua yökkäilyjen keskeltä huutamaan, että en ole kännissä, olen raskaana.

Ehdotus rintanapeista on saanut paljon kiitosta. Koska tilannehan on se, että raskaana oleville naisille ei anneta paikkoja julkisessa liikenteessä kovinkaan helposti. Suomessa se johtunee siitä kulttuurista, että meillä raskaus ei saisi aiheuttaa mitään ongelmia, ja raskaanaolevan ei pidä ”kitistä” ja ”vaatia erityiskohtelua”, vaan kärsiä. Muualla maailmassa syy voi olla sama, tai sitten yksinkertaisesti välinpitämättömyys. Eikä tietenkään jokainen meistä aina huomaakaan sitä, että kanssamatkustaja on raskaana. Siihen rintanappi voisi auttaa.

Vaikka joidenkin raskaudet ovat helppoja, osa raskauksista on silti kirjaimellisesti raskaita. Harva kuitenkaan haluaa tai pystyy jäämään kotiin makaamaan jos se ei ole pakollista. Tällöin olisi mukavaa, että pääsisi istumaan väsyessään, pääsisi vessaan kun sitä tarvitsee ja ei joutuisi kohtaamaan arvostelua pahoinvointiin liittyen.


Kuva Andrew Seaman, ylin kuva Freestocks.org.

Raskausajan vointi on harvoin oma valinta. Myös terve, hyväkuntoinen ja nuori odottaja voi kärsiä pahoista kivuista, olla pahoinvoiva ja pystyä liikkumaan ainoastaan hitaasti ja hankalasti. Osa on toki elämänsä kunnossa paksunakin, mutta ei pidä ajatella, että kyseessä olisi tahdon asia.

Kenties raskaudesta kertovat rintanapit voisivat herättää ihmisiä ottamaan odottajan paremmin huomioon. Eikä nappia ole tietenkään mikään pakko käyttää, jos sattuu olemaan niitä hyvinvoivia ja kivuttomia yksilöitä, jotka jaksavat kaikkea ihan yhtä lailla raskaanakin.

Eräs äiti kertoo:

”Räikein kokemus oli, kun olin heinäkuun helteillä aivan viimeisilläni raskaana. Olen pieni ihminen, joten vatsani oli suorastaan valtava pallo. Kukaan ei voinut olla huomaamatta sitä. Nousin raitiovaunuun kuumissani ja uupuneena. Samalta pysäkiltä nousi kyytiin minua vanhempi nainen. Ratikassa oli yksi vapaa paikka jäljellä. Nainen katsoi mahaani, ja sen sijaan että olisi väistänyt ja päästänyt minut penkille, hän ihan oikeasti ampaisi juoksuun, jotta ehtisi ainoalle istumapaikalle ennen minua. Ei hänellä ainakaan kovia kipuja ollut, liikkeiden vikkelyydestä päätellen. Minä jäin käytävälle seisomaan jättiläismäisine mahoineni. Kiitti vaan.”

Mitä mieltä sinä olet raskaanaolevien rintanapeista? Täysin turhia vai erinomainen idea? Käyttäisitkö nappia itse? Jätä kommentti!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Yksi vastaus artikkeliin “Rintanappi kertoo raskaudesta – käyttäisitkö?”

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Käyttäisin. Lähinnä siksi, että jos joutuisin onnettomuuteen, osaisi hoitohenkilökunta ottaa raskauden huomioon. Minusta on outoa, ettei ole mitään raskausrannekkeita, tms.