Jep, välillä on tarjolla uskomattoman hienoja työtehtäviä, kuten hotellihuoneiden testinukkuja tai vastaava. Mutta tämä voittaa kyllä aika monen muun työtehtävän!

Nyt olisi mahdollista päästä Nutella-suklaapähkinälevitteen koemaistajaksi. Eikö riitä? Nyt olisi mahdollista päästä Nutellan koemaistajaksi ITALIAAN.

Nutellan valmistaja Ferrero etsii Italiaan Nutellan ja muiden valmistamiensa herkkujen koemaistajia. Tehtävään palkataan 60 ihmistä.

Tehtävä ei vaadi aikaisempaa kokemusta ja sisältää sekä raaka-aineiden että valmiiden tuotteiden maistelua. Tietokonetta pitää osata käyttää, mutta muutoin vaatimuksia ei juuri ole.

Tehtävään etsitään nimenomaan amatöörimaistelijoita, joten ruoka-alan kokemusta tai koulutusta ei vaadita, pikemminkin päinvastoin. Makunystyröitä kuitenkin koulutetaan kolmen kuukauden pituisella koulutusjaksolla, joka alkaa 30. syyskuuta.

Varsinainen työ tehdään kahtena päivänä viikossa Italian Albassa. Joten muillekin hommille jää aikaa! Tai vaikka harrastuksille, tuohon kannattaa ehkä yhdistää esimerkiksi lenkkeilyharrastus tai muuten voi joutua uusimaan vaatekaapin sisällön!

Ainoana esteenä tehtävään ovat allergiat. Esimerkiksi pähkinäallergikko ei hommassa valitettavasti pärjää. Rakkaus Nutellaan on varmasti etu – mutta onko tässä hommassa riskinä se, että rakkaus hiipuu kun joutuu syömään Nutellaa työkseen?!

Meinaatkos hakea?!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia