”Lapset ovat lainassa meillä. Olen kuullut tuon liian varhain, liian nuorena. Ja se on iskostunut ajatuksiini.

Nyt olen jo vanha. Sain lapseni hetkeä ennen 38-vuotisjuhliani. Lienen liian vanha. Liian kokenut. Liian loppusuoralla.

Näen kauniin tyttäreni, tuon taaperoikäisen. Hymyilevä, halaileva, kikatteleva pikkuapuri, joka oivaltaa arjen pienissäkin hetkissäkin jotain fiksua. Olen ehkä jopa kateellinen kaikesta hänen iloisuudestaan ja oppimisen taidosta. Mutta ennen kaikkea näen, että millainen hän on aikuisena.

En näe häntä lapsena. Hän on minulle tulevaisuuden aikuinen, joka on vain ohikiitävän hetken lapsen kehossa.

Ystäväni tulee käymään. Syömme yhdessä eilisten synttäreiden kakkua. Tytär kiljahtaa riemusta ja ilmoittaa, että hän hakee meille aterimet. Hän valikoi aterinlaatikosta pienen lusikan itselleen, ison lusikan isälleen ja haarukan minulle. Juuri niinkuin olemme hänen nähden aiemmalla kerralla valikoineet itsellemme. Hän oppi kerrasta. Vieraalta hän kysyy, millaisen lusikan tämä haluaisi.

Oi, lapseni, oi jälkipolveni. Huomaat ympäröivän maailmasi ja opit siitä. Pureskele, tutkaile ja tee omat johtopäätökset. Säilytä oppimisen ilo. Anna siipiesi kantaa sinut pitkälle, korkealle – juuri sinne minne haluat lentää.

Minä jään yksin. Oma puolisoni, lapsen isä, hän ei ole läsnä tässä maailmassa. Hän on yrittäjänä, hän on ylitöissä. Hän ei ole läsnä kotona ollessaankaan.

Minä tulen jäämään yksin. Sinä, lapseni, sinä lennät isoon maailmaan niin pian. Olisikohan tässä 15 vuotta vielä armon vuosia jäljellä? Sinä aikana tulet läiskimään oven mielenosoituksellisesti. Tulet huutamaan minulle ”Sinä olet niin tyhmä!” ja ”Ei kenenkään muun kaverin äiti kiellä heitä ostamasta uutta puhelinta!”. Olen surullinen jo nyt.

Nainen katselee sateeseen ikkunasta
Kuva Kristina Tripkovic.

Olet niin kaunis ja iloinen, mutten osaa nauttia tästä hetkestä. Olen valmistautunut ennen äidiksi tuloa, jopa ennen raskautta aina siihen, että lapset ovat meillä vain lainassa. Kukaan ei kertonut, että laina-aikana ajattelee vain palautuspäivää.

Olenkin alkanut ajattelemaan niin, että teen sinusta itselleni aikuista tytärtä. Inhoa minua teininä. Tule takaisin vaikkapa kaksikymppisenä. En halua olla oman perheesi elämässä ärsyttävänä anoppina. Anna minulle jonkinlainen rooli elämässäsi.

Toivottavasti olen sen ansainnut. Vaikka juksasin synttärikakkusi teossa. Hain sen leipomosta ja yhdessä sen koristelimme. Anna minun koristella elämäsi aikuisenakin. Ja tässä välillä. Anna minun olla sinulle loppuikäsi äiti.”

Nimim. Tyhjän pesän syndrooma 15 vuotta etuajassa

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

19 vastausta artikkeliin “Pelkään jo valmiiksi sitä kun lapseni muuttaa pois kotoa”

  • Marja sanoo:

    Miten olis terapia? Sulla on kaikki hyvin. Laps tarttee sun läsnäoloa just nyt mut sä meet ihan muualla. Minun mielestäni tarviit apua. Minä kasvatin tyttäret puolet ajasta ihan oikeesti yksinhuoltajana ja kun he muutti omilleen jäin yksin asumaan. Mut olen tosi onnellinen heistä nytkin, on erilaista ja hienoa. Mulla on ihan oma elämä 24/7 ja huippuhetkiä kun lasteni kans tavataan. Sun laps on taapero ja joka päivä sitä rikkautta, mut sä märehdin jotain 15 vuoden päästä tulevaa. Josta et oikeesti edes tiedä. Siihen mennessä on voinu olla vaik mitä sairautta, kuolemaa, eroo tai hienoja asioita. Joka tapauksessa maailma tuskin menee mitrn kuvittelet. Että kannattais elää nyt.

  • Elämä kantaa lasta ja vanhempaa sanoo:

    Voi sinua❤
    Haluan vain sanoa että nauti nyt kun hän parkkeeraa syliisi. Kun lapsi kasvaa ja napanuora venyy niin itse en ainakaan enää kaivannutkaan isoja lapsia syliini. Seurasin ylpeänä kuinka hienoja heistä kasvoi ja kun ensimmäinen muutti kotoa huokaisin tyytyväisenä. Olin antanut kaiken minkä voin ja sain katsoa miten upeasti siivet kantavat. Se on paras palkinto. Enää en kaipaa häntä kotiin, vaan ilahdun kun hän käväisee. Ikääntyessä kaipaan omaa aikaa ja rauhallisia iltoja. Kodin tyhjeneminen on hetken haikeaa mutta itse olen nauttinut myös tästä uudesta elämänvaiheesta. Rakkaus lapsiin on pysyvää, mutta sen muoto muuttuu elämän mukana.

  • Tarpeeton mami sanoo:

    Minulta juuri lensi viimeinen lapsi kotoa pois, tytär maailmalle, mielestäni ihan liian varhain halusi katkaista napanuoransa. Nyt olo on tyhjä ja tarkoitukseton, kun ei ole ketään, kenen vuoksi hössöttää, kokata, pyykätä. Eikä ketään kelle nalkuttaa huoneen siisteydestä tai ketä lohduttaa, kun on huono päivä. Uraorientoitunut, paljon työnsä perässä menevä aviomies kyllä löytyy, ei ole tosin useinkaan henkisesti läsnä, vaikka olisikin paikalla. Painaa duunia putkeen aamuvarhaisesta iltamyöhään. Platoninen kulissiavioliitto meillä ollut jo vuosia, ei rakkautta, ei kosketusta, eipä juuri jutteluakaan. ”Hanki joku uusi harrastus”, sanoivat ystävät. Mutta ei mikään harrastus voi omaa lasta korvata ja ikävää poistaa. Ja tämä yksinäisyys, sitä on vaikea kestää.

  • Nimetön sanoo:

    Miten eri lailla voidaankaan lukea samaa juttua. Minunkin mielestäni tämä äiti on pelottavankuuloinen ripustautuja. Tyttäresi tulee aistimaan sinusta halun rajoittaa hänen kasvuaan. Hanki pian elämääsi muitakin kiinnostuksenaiheita tai sitten ihan keskusteluapua.

  • Jenni sanoo:

    Hei! Mielestäni et kuulosta kovin onnelliselta. Eihän se, että lapsi muuttaa kotoa tarkoita elämän loppua tai yksinäisyyttä. Aikuisen lapsen kanssa voi tehdä kaikenlaista ja myöhemmin voit ehkäpä olla isoäitinäkin. Mulla on niin ikään taapero, ja musta on ihanaa kun hän kasvaa, ja odotan positiivisella mielellä kun tyttäreni on iso ja aloittaa itsenäistä elämää. Tärkeää olisi, että sulla olisi muutakin merkityksellistä sisältöä elämässäsi. Tekstisi kuulostaa ihan eläkeläisen kirjoittamalta, olisiko aika tehdä jotain ihan vain itsellesi ja löytää itsesi uudelleen?

  • Stidi sanoo:

    Turhaa hössötystä,jos 15 vuotta vielä aikaa itsenäistymiseen. Nauti lapsestasi äläkä sure sitä minkä kuuluu tapahtua aikanaan. Itke itkut vasta silloin. Nyt on aika nauttia, ohjata ja kasvattaa ja rakentaa tulevaisuutta silmällä pitäen.Oma nuppuseni syntyi myös,kun olin jo lähes 40-vuotias. Olisi pitänyt hankkia jo paljon aiemmin vaan ,kun ei ollut sitä sopivaa isäehdokasta silloin. Ihan liian nopeasti vuodet vierineet. Nuori kohta 18-vuotias ja voi koska tahansa lentää pesästä. Vakava sairaus kuitenkin siirtää pois muuttamisen jonkin aikaa. Tällä hetkellä suurin suruni ei ole pois muutto vaan se,että tyttö jää henkiin ja toipuu. Eli mitä tahansa voi vielä tapahtua ennen aikuisikää miksi siis surra etukäteen asioita,jotka vasta hamassa tukevaisuudessa

  • Minna sanoo:

    Eräs terapeutti kertoi haastattelussa, että on työnsä kautta päässyt keskustelemaan lukemattomien kipuilevien ihmisten äitisuhteista. Juttu yleensä meni niin, että ”äiti rakasti minua valtavasti, mutta…” Kerran sitten hän oli vastaanoton ulkopuolella kohdannut oikein tasapainoisen ja onnelliselta vaikuttavan ihmisen, ja uteliaisuuttaan kysynyt millainen äiti hänellä oli. ”Äitini rakasti elämää”, kuului vastaus.

    Älä jää jumittamaan niihin tunnelmiin, mitkä kuvasit tekstissäsi. Se ei johda mihinkään hyvään. Onnea elämään!

  • Mummeli sanoo:

    Kaikkien pitäisi ajatella noin. Tottahan on, että lapsia kasvatetaan pärjääviksi aikuisiksi. Tyttäresi ei välttämättä paisko ovia murrosiässä. Keskusteluyhteys säilyy kun sen säilyttää ja antaa sopivasti tilaa. Odotapa kun saat lapsenlapsia. Voi sitä ikävää kun heidät joutuu palauttaa vanhemmilleen hoitokerran päätteeksi. Ja miten vain toivoisi että täydellinen lapsi saisi vanhemmiltaan aina täydellistä kohtelua. Mutta ei se todellisuudessa ole edes mahdollista.

  • Nimetön sanoo:

    Minun isäni on (varmasti) tahtomattaan ripustautunut minuun jo lapsena. Eikä se tunnu helpottavan, vaikka omakin lapsi on jo teini. Olen saanut aina kokea, että isäni onni on minusta kiinni. Isäni ei varmasti ole tehnyt sitä tarkoituksella, mutta hän on aina surrut minun kasvamistani. Niin kauan, kun muistan. Näille tunteille ei voi mitään, mutta muista sanoilla kertoa kuinka ylpeä olet lapsesi kasvamisesta. Lapsen tärkein tehtävä on kasvaa, ja jos lapselle tulee olo, että se ei ole sallittua, niin siitä seuraa ikäviä ja vaikeita tunteita. Saat tuntea mitä vain, mutta muista aina sanoilla ja eleillä tukea lasta 🙂 Myös sitä kasvua.

  • Lainassa ovat ja hyvä niin sanoo:

    Minä taas elän sitä varten että lapset lentää pesästä korkealle ja kovaa. Siihen minä niitä kasvatan ja sellaisia haluan heidän olevan. Laina-aika päättyy, mutta teen siitä merkityksellistä. Se päivä tulee, se on varmasti kova pala, mutta eivät he mihinkään katoa. Enkä minä, minä jään omaan elämääni ja toivottavasti lasten perheet vielä siihen mukaan. Onhan se haikeaa, mutta on se myös ihanaa.

  • anonyymi sanoo:

    Tulethan luultavasti saamaan lapsenlapsia ja vävyn, joka voi olla kuin oma poika. Elämä jatkuu. Nauti näistä hetkistä.

  • Aino sanoo:

    Kauniisti sanoitettuja tuttuja tunteita. Lapsen kasvaessa äitiys ja tunteetkin muuttuvat, haikeus pysyy, mutta muuttaa muotoa.

    Kaikkea hyvää teille!

  • Kirsikka sanoo:

    Sinulla on silti oma elämäsi. Miksi jäisit yksin?

    Hanki ystäviä, harrastuksia, työ, tekemistä.

    Mene terapiaan, koska minusta tarvitset apua?

  • Hanki elämä sanoo:

    Älä ripustaudu sun lapsiin. Se voi katkaista välit isompana.
    Sun kannattanee toivoa, että miehesi yritys menee konkurssiin, niin hän istuu kotona.
    Hanki itsellesi apua. Terapiaa, ystäviä, harrastuksia. Älä elä lastesi kautta, vaikka he ihania ovatkin.
    Ja kuten sinulle on jo vastattu aiemmin, lasten kasvaessa äidilläkin on aikaa sopeutua ja lopulta se on normaalia, vaikkakin hetken haikeaa.
    Tiedän muutaman lapsen, jotka ovat unohtuneet kotiin yli nelikymppisiksi. Sekö miehiä että naisia. Se vasta surullista onkin.

    • Nimetön sanoo:

      Ihan kuin olisit nyt kommentoinut jonkun toisen kirjoitukseen.

      Kirjoituksessahan juurikin toivotaan tuolle yhdelle lapselle siipiä pitkälle ja korkealle – mutta sinä kirjoitat ripustautumisesta lapsiin.

  • Synkkyyden ylistys sanoo:

    Voi draamatar sentään! Älä nyt pilaa tätä hetkeä.
    Minulla 20 ja 25 vuotiaat lapset ja vahvasti elämässäni mukana. Muoto vaan muuttuu mutta ilo säilyy.
    Puolison rahat varmaan kelpaa mutta kiva, että saat draamaa tuostakin.
    Voihan toki elmänsä noinkin pilata.

    • Nimetön sanoo:

      ”Puolison rahat varmaan kelpaa mutta kiva, että saat draamaa tuostakin. Voihan toki elmänsä noinkin pilata.”

      Miten ihmeessä raha-asiat sait vedettyä tähän mukaan? Mä olen ihan työelämässä 38 tuntia viikossa ja tienaan kolminkertaisesti mieheni yrittäjän ansioihin nähden.

      AP

  • Yksinäinen äiti sanoo:

    Elän nyt tuota luopumisen aikaa. Kirjoituksesi sai minut itkemään. Lapsi muuttaa ensi viikolla toiseen maahan. Jään tänne miettimään mitä teen epätyydyttävässä avioliitossa, nuorempi teini vielä kotona. Mies myös yrittäjä, ei koskaan paikalla, ei koskaan läsnä. Kriisi. Muutoksen aika

  • Eevia sanoo:

    Ihana kirjoitus ja mikä mahtava äiti sinä olet lapsellesi. Kuinka voisin itsekkin pursuta moista rakkautta ja kärsivällisyyttä joka päivä.

    Omalta osin voin sanoa että äitiyskin elää ja kasvaa lapsen mukana. Teinin äiti toivoo jo niitö askelia itsenäisyyteen ja yllättyy siitä kuinka ystävyyttä ja suhdetta lapseen rakennetaan niin eri tavoin vuosien karttuessa.

    Noin ihanaa äitiä ei elämästä kadoteta, teistä tulee mahtava tiimi 20vuodenkin päästä. Luota siihen 🙂