”Lapset ovat lainassa meillä. Olen kuullut tuon liian varhain, liian nuorena. Ja se on iskostunut ajatuksiini.

Nyt olen jo vanha. Sain lapseni hetkeä ennen 38-vuotisjuhliani. Lienen liian vanha. Liian kokenut. Liian loppusuoralla.

Näen kauniin tyttäreni, tuon taaperoikäisen. Hymyilevä, halaileva, kikatteleva pikkuapuri, joka oivaltaa arjen pienissäkin hetkissäkin jotain fiksua. Olen ehkä jopa kateellinen kaikesta hänen iloisuudestaan ja oppimisen taidosta. Mutta ennen kaikkea näen, että millainen hän on aikuisena.

En näe häntä lapsena. Hän on minulle tulevaisuuden aikuinen, joka on vain ohikiitävän hetken lapsen kehossa.

Ystäväni tulee käymään. Syömme yhdessä eilisten synttäreiden kakkua. Tytär kiljahtaa riemusta ja ilmoittaa, että hän hakee meille aterimet. Hän valikoi aterinlaatikosta pienen lusikan itselleen, ison lusikan isälleen ja haarukan minulle. Juuri niinkuin olemme hänen nähden aiemmalla kerralla valikoineet itsellemme. Hän oppi kerrasta. Vieraalta hän kysyy, millaisen lusikan tämä haluaisi.

Oi, lapseni, oi jälkipolveni. Huomaat ympäröivän maailmasi ja opit siitä. Pureskele, tutkaile ja tee omat johtopäätökset. Säilytä oppimisen ilo. Anna siipiesi kantaa sinut pitkälle, korkealle – juuri sinne minne haluat lentää.

Minä jään yksin. Oma puolisoni, lapsen isä, hän ei ole läsnä tässä maailmassa. Hän on yrittäjänä, hän on ylitöissä. Hän ei ole läsnä kotona ollessaankaan.

Minä tulen jäämään yksin. Sinä, lapseni, sinä lennät isoon maailmaan niin pian. Olisikohan tässä 15 vuotta vielä armon vuosia jäljellä? Sinä aikana tulet läiskimään oven mielenosoituksellisesti. Tulet huutamaan minulle ”Sinä olet niin tyhmä!” ja ”Ei kenenkään muun kaverin äiti kiellä heitä ostamasta uutta puhelinta!”. Olen surullinen jo nyt.

Nainen katselee sateeseen ikkunasta
Kuva Kristina Tripkovic.

Olet niin kaunis ja iloinen, mutten osaa nauttia tästä hetkestä. Olen valmistautunut ennen äidiksi tuloa, jopa ennen raskautta aina siihen, että lapset ovat meillä vain lainassa. Kukaan ei kertonut, että laina-aikana ajattelee vain palautuspäivää.

Olenkin alkanut ajattelemaan niin, että teen sinusta itselleni aikuista tytärtä. Inhoa minua teininä. Tule takaisin vaikkapa kaksikymppisenä. En halua olla oman perheesi elämässä ärsyttävänä anoppina. Anna minulle jonkinlainen rooli elämässäsi.

Toivottavasti olen sen ansainnut. Vaikka juksasin synttärikakkusi teossa. Hain sen leipomosta ja yhdessä sen koristelimme. Anna minun koristella elämäsi aikuisenakin. Ja tässä välillä. Anna minun olla sinulle loppuikäsi äiti.”

Nimim. Tyhjän pesän syndrooma 15 vuotta etuajassa

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

6 vastausta artikkeliin “Pelkään jo valmiiksi sitä kun lapseni muuttaa pois kotoa”

  • Hanki elämä sanoo:

    Älä ripustaudu sun lapsiin. Se voi katkaista välit isompana.
    Sun kannattanee toivoa, että miehesi yritys menee konkurssiin, niin hän istuu kotona.
    Hanki itsellesi apua. Terapiaa, ystäviä, harrastuksia. Älä elä lastesi kautta, vaikka he ihania ovatkin.
    Ja kuten sinulle on jo vastattu aiemmin, lasten kasvaessa äidilläkin on aikaa sopeutua ja lopulta se on normaalia, vaikkakin hetken haikeaa.
    Tiedän muutaman lapsen, jotka ovat unohtuneet kotiin yli nelikymppisiksi. Sekö miehiä että naisia. Se vasta surullista onkin.

    • Nimetön sanoo:

      Ihan kuin olisit nyt kommentoinut jonkun toisen kirjoitukseen.

      Kirjoituksessahan juurikin toivotaan tuolle yhdelle lapselle siipiä pitkälle ja korkealle – mutta sinä kirjoitat ripustautumisesta lapsiin.

  • Synkkyyden ylistys sanoo:

    Voi draamatar sentään! Älä nyt pilaa tätä hetkeä.
    Minulla 20 ja 25 vuotiaat lapset ja vahvasti elämässäni mukana. Muoto vaan muuttuu mutta ilo säilyy.
    Puolison rahat varmaan kelpaa mutta kiva, että saat draamaa tuostakin.
    Voihan toki elmänsä noinkin pilata.

    • Nimetön sanoo:

      ”Puolison rahat varmaan kelpaa mutta kiva, että saat draamaa tuostakin. Voihan toki elmänsä noinkin pilata.”

      Miten ihmeessä raha-asiat sait vedettyä tähän mukaan? Mä olen ihan työelämässä 38 tuntia viikossa ja tienaan kolminkertaisesti mieheni yrittäjän ansioihin nähden.

      AP

  • Yksinäinen äiti sanoo:

    Elän nyt tuota luopumisen aikaa. Kirjoituksesi sai minut itkemään. Lapsi muuttaa ensi viikolla toiseen maahan. Jään tänne miettimään mitä teen epätyydyttävässä avioliitossa, nuorempi teini vielä kotona. Mies myös yrittäjä, ei koskaan paikalla, ei koskaan läsnä. Kriisi. Muutoksen aika

  • Eevia sanoo:

    Ihana kirjoitus ja mikä mahtava äiti sinä olet lapsellesi. Kuinka voisin itsekkin pursuta moista rakkautta ja kärsivällisyyttä joka päivä.

    Omalta osin voin sanoa että äitiyskin elää ja kasvaa lapsen mukana. Teinin äiti toivoo jo niitö askelia itsenäisyyteen ja yllättyy siitä kuinka ystävyyttä ja suhdetta lapseen rakennetaan niin eri tavoin vuosien karttuessa.

    Noin ihanaa äitiä ei elämästä kadoteta, teistä tulee mahtava tiimi 20vuodenkin päästä. Luota siihen 🙂