Tuliko viikonloppuna herkuteltua? Jäikö lenkki väliin kun valitsit jäädä sohvalle? Ehkä olit rapujuhlissa? Tai on menkat tulossa? Kenties jopa kaikkea tätä – ja seurauksena on pulleroinen olo.

Sillä ei oikeastaan ole merkitystä OLETKO ylipainoinen tai OLETKO lihonut. Aika moni tunnistaa silti ”lihavan” olon. Olonsa voi tuntea pulskaksi siksi, että on lihonut tai siksi, että kroppaan on kertynyt nestettä. Tai vain siksi, että on jäänyt vähän treenejä välistä tai muuten vaan on jotenkin turpea olo.

Tästä ”lihavasta olosta” ei tietenkään ole mitään hyötyä, ainakaan jos oloa pitää epämukavana. Olipa itsensä pulleaksi tuntemiselle hyvä syy tai ei, se voi rassata turhaan mieltä. Pahimmillaan se johtaa negatiivisiin tunteisiin itseä kohtaan, ja ne eivät auta edes silloin, kun terveyden takia pitäisi laihduttaa.

No itselleen voi toki sanoa että höpsistä, ja yrittää unohtaa koko jutun. Mutta monet kokevat ”lihavan olon” fyysisenä tuntemuksena. Kroppa tuntuu esimerkiksi hitaalta, painavalta, kuumottavalta, nahkealta ja väsyneeltä. Mukava liikunta yleensä helpottaa, mutta jos siihen ei ole voimia tai aikaa, löytyy asiaan nyt myös kätevä niksi!

Tutkijat nimittäin huomasivat, että tuoksuilla voi vaikuttaa siihen, miten ihminen kokee oman kroppansa.

Tutkimus tehtiin niin, että koehenkilöt tekivät itsestään tietokoneella ns. avatar-hahmoja. Tarkoitus oli, että he tekevät hahmoista itseään muistuttavan. Samanaikaisesti heille annettiin eri tuoksuja haistettavaksi. Tutkimus tehtiin Sussexin yliopistossa.


Kuva Gesina Kunkel.

Tutkimuksessa havaittiin, että sitruunan tuoksua haistaessaan koehenkilöt tekivät avataristaan hoikemman. Vaniljan tuoksulla taas oli päinvastainen vaikutus.

Syynä on ilmeisesti se, että yhdistämme sitruunan ja vastaavankaltaiset kirpeät tuoksut teräviin muotoihin ja vaniljan ja sitä muistutavat pehmeät tuoksut pehmeisiin, pyöreisiin muotoihin.

Joten jos olosi on pulleroinen, sitruunan haisteleminen voi auttaa!

Toki tätä tietoa voi hyödyntää myös siinä, kun valitsee tuoksuja omaan elinympäristöönsä. Jos olo tuntuu turpealta, kannattaa ehkä suosia sitrustuoksuja parantamaan fiilistä omasta itsestä. Jos taas kaipaa oloonsa lisää pyöreyttä ja pehmeyttä, kenties vaniljan tuoksu auttaa asiassa.

Tutkimustulosta voi mahdollisesti hyödyntää jatkossa myös ruumiinkuvan häiriöistä kärsivien hoidossa.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia