Kaiholla muistelen niitä aikoja kun lapset heräsivät aamuisin klo 06.00 oli arki tai pyhä. Pienet ihanat pörröpäät,tuoksuen vielä unelle, kömpivät kainaloon ja ilmoittivat että yö on ohi.

Lastenohjelmia, aamupalaa, sylittelyä ja pusuttelua. Saattaa kyllä myös olla että aika on kullannut muistot ja jokainen aamu ei ehkä ollutkaan noin ruusunpunaista… MUTTA kun nuo herranenkelit tulevat murrosikään niin jokaikinen aamu on taistelua!
Ei enää aamuisia sylittely- ja pusutteluhetkiä vain murahduksia ja mulkoiluja.

Olen nyt taistellut kaksi vuotta. Kaksi helvetin pitkää vuotta. 17-vuotiaalle pojalle on hommattu kolme erilaista herätyskelloa kännykän herätyksen lisäksi tukemaan hänen aamuisia ylösnousemuksia. Seuraus: Meillä soi aamuisin jumalalaton herätyskellojen sinfonia, jota säestää lapseni tasainen kuorsaus.

Pojan ”herättelyrinkiin” on tahtomattaan joutunut myös pikkuveli, isovanhemmat, jopa naapurit on hälytetty joskus apuun kun itsellä on ollut aikainen työaamu.

Kadehtien kuuntelen toisten äitien kertomuksia heidän lapsistaan,jotka eivät herättelyyn apua tarvitse.

Esikoisen lisäksi 13-vuotias kuopus on jo pitemmän aikaan lähetellyt singnaaleja myös ”hyvistä” unenlahjoista.

Tänään ei hänkään herännyt oman kellon soittoon. Seisoin keskellä olohuonetta ja kuuntelin kahdesta eri huoneesta kantautuvaa helvetillistä herätyskellojen pirinää. Juoksin kahden huoneen väliä herättelemässä ja ”torkuttamassa” puhelimia.

Joku varmaan nyt ajattelee,että hyysään liikaa. Täytyyhän jokaisen lapsen nyt ottaa vastuu itsestään ja heräämisestä. Mutta kun he eivät herää, ei sitten millään.

Ja minä olen päättänyt että niin kauan kun minussa henki pihisee niin teen kaikkeni, jotta saan teinit aamulla hereille ja he saavat koulut kunnialla käytyä ja kunnon ammatit! Ja sinä päivänä kun paperit ammattiin on kourassa niin me pidetään jumalattoman isot juhlat.

Yhdet pojalle ja toiset äidille!

Nimim. Nukkuneen rukous

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 28 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

28 vastausta artikkeliin “Onko mitään keinoa saada teini aamulla heräämään?!”

  • Risaton sanoo:

    Varmaan kannattaa käyttää lääkärissäkin jo jos kuorsausta on. Kokemusta itsellä, isot risat vaikeutti hengitystä ja hapen saantia, jonka vuoksi olo vaikea herätä. Myös vitamiinipitoisuudet kannattaa tsekata. Ja d-c:t käyttöön. Voihan nuo ferritiinitkin olla alakantissa nuorella miehenalullakin.

    Toinen juttu, puhelimet, pelit ja koneet sekä tv:n virtapiuhat pois johonki tiettyyn kellon aikaan.

    Hyvä iltapala ja sänkyyn vaikka lukemaan vaikka kirjaa hetkeksi.

  • Hyvääunta sanoo:

    Isäni aikoinaan kaatoi kylmää vettä sänkyyn. Tehosi. Toisella kerralla toi lunta. Yhtä tehokasta.
    Mutta ymmärrän äidin huolen, itse olin ihan yhtä hyvä nukkuja, kellot soi ja siskon lapset hyppivät kuulemma sängyssä, mutta en herännyt mihinkään. Ja edelleen yli 30 v. nukun missä vaan milloin vaan ja miten päin vaan. Jotkut vaan eivät herää ennenkuin väsymys antaa myöten. Kyllä se teini itse siitä oppii kömpimään kouluunsa, kun tarpeeksi monta kertaa myöhästyy koulusta ja kaverit alkaa kettuilla.

  • Teininemo sanoo:

    Netti pois päältä iltaisin niin nukuttaa aiemmin.