Huono äiti nukkuu pitkään
Herääs nyt jo, sun vauvasi itkee tuolla nälkäänsä! Lapsivuodeosaston hoitajan kommentti aloitti äitiyteni, ja sama linja on jatkunut jo yli kymmenen vuotta. Olen äiti, joka ei pärjää vähillä unilla, ja joka ei niistä tingi.
Se on ihmisten mielestä jotenkin kamalan väärin. Äidin pitää olla jatkuvassa univajeessa! Äidin pitää heräillä pitkin yötä! Äidin pitää nousta viideltä viihdyttämään lasta!
Minä en suostu. Totta kai sen mahdollistaa se, että siunauksekseni sain aamu-unisia lapsia. Sekä yöunisia! Ilmeisesti aika harvalla käy näin hyvä tuuri.
Tuurista riippumaton osa on valintaa. Minä en halua herätä aikaisin, enkä minä halua nukkua vähän. Työt ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olleet sellaisia, jotka eivät vaadi kovin aikaista herätystä. En myöskään ottanut aamukukkujamiestä. Ennen lasten syntymää todella huoletti, mutta kuten todettua, kävi tsäkä ja en joutunut valvomaan.
Ongelmat tulivat ihan muualta. Joka ikinen perhekerho ja mammajumppa oli siihen aikaan kun me vasta heräilimme. Kaikki muut lähtivät puistosta, kun meidän aamumme alkoi. Meidän vanhempien työt alkoivat aamupäivästä, mutta päiväkodin puuhat kahdeksalta.
Oman vaikeutensa kuvioon toi se, että tokihan lapset perivät aamu-uniset geenimme. Oma äitini kertoi, kuinka hän puki sukkahousuja minulle samalla kun nukuin, kun ei saanut minua hereille, ja kuinka saatoin aamulla sammahtaa vessareissulla. Sama koski ja koskee omiakin lapsiani. Ihan kamalaa kiskoa koko perhe ylös vastoin luontaista rytmiä, ja painua ulos pimeyteen keskellä hyvää nukkumisaikaa!
Kaikkein vaikeinta kuitenkin ovat olleet asenteet. Ihmettely siitä, miksi heräämme niin myöhään. Kummastelu siitä, ettemme osallistu varhaisaamun aktiviteetteihin. Paheksunta, kun kerron, että en nouse kuudelta, kuten kaikki kunnon äidit, vaikka lapset sattumoisin heräisivät: joko käsken takaisin pehkuihin tai katsomaan videoita. Tai pistän puolison nousemaan, minä kun kärsin univajeesta häntä enemmän. Sen selittely, että ei, emme me valvo pitkin yötä, me vain tarvitsemme paljon unta.
Välillä tuntuu, että kaikenlainen muu oman edun ajattelu on äideille oikein ja suotavaa. Näe kavereita, käy viihteellä, hanki harrastus, palaa töihin, treenaa maratonille!, mutta nukkuminen ei. Äiti joka ei suostu tinkimään omista unistaan on itsekkyyden huipentuma. Vaikka aivan yhtä lailla siinä on kyse terveydestä huolehtimisesta, kun vaikka treenaamisessa tai terveellisessä ruokavaliossa. Silti en suurin surminkaan uskaltaisi omalla nimelläni tunnustaa, että minä olen äiti, joka käyttää markkinoiden tehokkaimpia korvatulppia siksi, että lapset eivät häiritsisi uniani!
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Meillä lapset myös aamu-unisia niinkun minä. Vanhin on jo ylä koulussa ja koulu on todellakin tuottanut ongelmaa, vaikka meillä tää nyt ylä koulu ikäinnen menee nukkumaan 9-10 aikaan. Aamut menee siinä että kiskotaan sängystä ylös ja valituksia tulee että hän nukahtelee aamuisten tuntien aikana. Ollaan puhuttu monesti luokanvalvojan kanssa lääkäri ehdottanut melatoonia illaksi niin nukahtaisi aikaisemmin. Mutta kun se ei todellakaan ole ongelma nukkuu yössä kuitenkin sen 9 tuntia. Tällä hetkellä hän myös on alkanut juoda kahvia ja energiajuomia aamuisin jotta jaksaisi koulussa mutta ei siitäkään mitään apua ole ollut,
Minulla ei ole omia lapsia, mutta olen aamu-unisen äidin lapsi. Sekä minä että veljeni olemme nukkuneet yhtämittaisia 8-10 tunnin öitä 3kk ikäisistä alkaen. Olemme aloittaneet aamumme katselemalla kaapelikanavilta lastenohjelmia sillä aikaa kun äiti nukkui, eikä äitiä saanut herättää ennen yhdeksää.
Meistä kasvoi itsenäisiä ja omatoimisia lapsia, ja välit äitiin olivat molemmilla loppuun saakka lämpimät.
Nuku sinä hyvällä omallatunnolla, kun se kerran on mahdollista. Mitä se kenellekään muulle kuuluu mihin aikaan teidän perheessä herätään!
Ihana juttu.
Aamuvetelä täälläkin.
Touhuan paljon ja mielellään illalla.
Se on joku hyve ,mukamas, kun herää kukonlaulun aikaan.
( Ja sammuu kello 21)
Noh, vähän niinkuin meidän perheessä, paitsi että minä olen se ainoa, joka nukkuu. Mies on hoitanut lapsen yöheräilyt unikoulusta saakka ja nousee tämän kanssa kuudelta. Minä jään nukkumaan ja nousen nolona kahdeksalta. Kello on puoli kaksi enkä saa pakotettua itseäni laittamaan kännykkää sivuun (voisi se olla kirjakin, moralisoijat!) ja mies on vedellyt sikeitä jo monta tuntia.
Mies on sanonut moneen kertaan ettei häntä haittaa herätä aikaisin, mutta silti tunnen syyllisyyden piston aina, kun itse jään torkkumaan vauvan rääkäistessä kaikki hereille.
Paitsi, että kirjan lukeminen väsyttää silmiä ja puhelimen näytön valo ilmeisesti piristää. Sitä ei sovi unohtaa, mutta mikäs siinä, jos homma toimii noinkin! Ei vaan kannata esim. lapsille kertoa/opettaa tuommoista.
Siis ihanaa!! Vihdoinkin kirjoitus kuin suoraan meidän perheestä!!
Kun menin menin perhekerhossa (iltapäivisin kokoontuneessa!!)mainitsemaan, että kolmekuinen vauvani herä yössä vain kerran, toisten äitien katseet olisivat voineet tappaa…
Ja voi sitä oman äitini motkotuksen määrää, kun lipsautin, että puolivuotiaamme heräsi aina klo 6.15 jolloin mieheni oli lähdössä töihin. Mieheni syötti ja vaihtoi vaipan, ja jatkoimme siitä sitten palleron kanssa vielä unia pari..(kolme-neljä tuntia)…
Edelleen taaperomme koisaa kanssamme kiitettävästi 😉
Jes! Vihdoin löytyi joku, joka ymmärtää hyvien yöunien päälle ja ei kykene eikä halua nousta kukonlaulun aikaan! Minua arvostellaan lähipiirissä edelleenkin siitä, että olen aamu uninen, enkä ole tästä hirveän pahasta tavasta päässyt eroon…. Supistaan ja arvostellaan joka ikinen kerta kun sukulaisien kanssa tavataan ja olen aina viimeinen kuka herää. Muut ovat jo kerenneet syödä aamupalaa, ulkoilla tai valmistella päivän ruokia valmiiksi kun laiska äidin irvikuva vasta kaipaa aamukahvia. Todella raivostuttavaa joutua arvostelun ja laiskaksi leimaamisen uhriksi, vain siksi että luontainen rytmini poikkeaa ”normaaleiden ihmisten” rytmistä.
Tämä vois olla minun kynätän sillä erotuksella etten tarvi niitä korvatulppia. Kun nukun niin ihan vähään en havahdu…