Oletko äiti lapsesi itsenäistymisen jarru?
”Lapsen itsenäistyminen. Tilanne, joka tulee jokaisen vanhemman eteen. Milloin on aika vihjaista, että nuori aikuinen voisi siirtyä mamman lihapatojen ääreltä itsenäiseen elämään? Vai onko niin, että vanhempi roikkuu lapsen lahkeessa, että älä lähde?
On kiinnostavaa seurata lähipiirin nuorten ratkaisuja. Oma tytär lähti 16- vuotiaana opiskelujen perässä maailmalle. Itku siinä äidille tuli, mutta toisaalta olen ylpeänä seurannut, miten tytär hoitaa itsenäisesti asiat. Opiskelee ja yritteliään luonteen ansiosta on saanut myös osa-aikaisen työn. Ei ole ollut mahdollisuutta opettaa, että pappa betalar vaan tytär on aina hankkinut kesätöitä ja niin edelleen.
On mielenkiintoista seurata, miten eri tavalla vanhemmat suhtautuvat nuoren aikuisen itsenäistymiseen. Jos nuori opiskelee vanhempien kanssa samalla paikkakunnalla, ei kotoa muutossa ole monenkaan mukaan mitään järkeä. Olen kyllä vahvasti eri mieltä.
Lasten kuuluu lentää pesästä. Vanhempien kuuluu tukea ja kannustaa nuorta siinä, että pikku hiljaa siirrytään itsenäiseen elämään. Välillä vaikuttaa, että varsinkin äidit pitävät kynsin ja hampain kiinni, että lapsi ei muuta pois kotoa. On surullista jos vanhempi rakentaa elämän vain lapsen varaan. Kun lapsi tai nuori aikuinen haluaisi itsenäistyä toimiikin vanhempi esteenä. En ole koskaan kuullut, että isät näin toimivat, mutta äidit kylläkin.”
Nimim. Oma koti kullan kallis
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Minut on tavallaan painostettu jäämään omalle paikkakunnalle opiskelemaan – eli muuttoa muualle ei sallittu. Lopulta kävi niin, etten koskaan ole omillani asunut. Ensimmäinen muutto oli suoraan miehen luokse. Jotenkin jäänyt harmittamaan että yksi vaihe elämässä on jäänyt välistä. Väittäisin että pärjännyt olisin kun kuitenkin töissä käynyt 15v asti ja säästänyt rahaa. Noh, enää ei voi tietää, mutta voihan tuo vaikuttaa omaan suhtautumiseen lasten lähtiessä. Itselle se on varmasti rankkaa enkä tiedä millätavalla tukeminen on riittävä eikä liian tuputtavaista. Onneksi on n.6 v vielä aikaa pohtia miten asia hoituu ensimmäisen kohdalla.
Mulla on kokemusta monenlaisesta lähdöstä kotoa. Itse olen lähtenyt 16 v kotoa ja pitänyt huolen itsestäni, vaikka tukea ei mutsilta herunutkaan. Omat muksut ovat olleet kaikki erilaisia ja eri henkisiä. Yksi lähti satojen kisojen päähän hätinä 16 v ja itse sitä halusi sekä suoriutui erinomaisesti. Tähän kannustettiin kun kerta halu oli kova ja tuettiin kun oli koti-ikävä, aina ei päässyt kotia viikonlopuksi, matka oli pitkä ja kallis.
Toinen taas ei vielä silloin voinu kuvitella että olisi kotoa lähtenyt etemmäs, vaan muutti ensin lähelle, mutta halusi kuitenkin omaa rauhaa ja elämää. Kolmannen tie oli kivisempi kuin edellisten, halusi omilleen ja taas tuettiin, vaikka talous oli todella tiukalla kun opiskelukäppää ei saanutkaan vaan piti asuntoa vuokrata. Yhteiskunta ei tänä päivänä nuorta tue ei opintotuella eikä asumistuella vaan katsotaan että vanhempien kuuluu elättää alle 18v:t. Eikä kolmannella ollut ihan niin vankka itsestähuolehtiminen kun muilla, mutta niin se vaan oppi kun oli pakko.
Neljäs vielä pyörii nurkissa miettien miten tästä etenisi ja ku pesästä lähdön aika koittaa, sitä tuetaan. Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä lapseen ripustautumista, vaan oon oikein onnellinen kun lähtevät pesästä ja mekin saadaan ”omaa aikaa”. Kaikkia rakastetaan kovasti ja tuetaan pyrkimyksissä eteenpäin, toisilla tää on iisinpää ja toisilla vähemmän.
Lapset on meillä ikäänkuin lainassa, ei niitä omisteta. Itsestään on turha marttyyria tehdä.
Näin meillä on Loisto välit kaikkiin ja ilot sekä surut ovat aina jakaneet kanssamme.
Kyllä se on lähdettävä maailmalle sitten kun aika on. En aijo roikkua puntissa vaikka varmasti lähtöhetki on haikea ja pesän tyhjeneminen. On luotettava että se pärjää ja annettava eväät elämään kotoa. Takaisin saa tulla kotiin jos tarvii. Niin pärjättiin mekin vanhemmat kun peruskoulusta opintotielle lähdettiin.
Eihän se nimitys ”peräkammarin poika” tyhjästä synny😆
Jaa, minä kyllä vaan odotan sitä päivää että pitää lasten lähtiä opiskelemaan. Kannustan varmasti valitsemaan koulun, joka sijaitsee mahdollisimman kaukana, ja viimeistään täysi-ikäisenä saavat muuttaa kotoa pois. Minäkin lähdin kotoa ammattikouluun mennessäni, 15-vuotiaana asuin jo omassa kämpässä. Hyvin on pärjätty 🤷♀️
Kyllä pk-seudulla on hintataso, joka pitää nuoren kotona, eikä suinkaan äiti useimmiten. Täällä pitää säästää monta vuotta takuuvuokriin, kalusteisiin ym. ennen kuin pääsee muuttamaan. Opiskelijakämpät menevät pöndeltä tuleville muuttajille, eikä asuntoa saa helposti, kun vanhemmat ovat samalla seudulla. Tai sitten pitää tyytyä rupuiseen huoneeseen juhlivien teekkareiden solukämpässä ;). Tunnen monia aikuisia nuoria, jotka asuvat lapsuudenkodin nurkassa ilman kunnollista omaa rauhaa, vain rahan takia. Itsekin tulen sen omille sallimaan muutaman vuoden kuluttua, kun asia ajankohtainen. Mieluummin ahdas asuminen kuin turhat velat opiskeluaikana.
Minua kyllä isä yritti pitää kotona nuorena 😀 Äiti tuntui olevan kovasti sitä mieltä, että kyllä minä pärjään. Niin kuin pärjäsinkin. Lähdin melko nuorena kotoa, jo 16-vuotiaana. Oma tytär on pian 14, enkä kyllä aio jarrutella hänen lähtöään. Joskaan en kyllä painostakaan muuttamaan pois. Muuttakoon sitten, kun elämäntilanne vaati, tai hän itse haluaa.