”Eikö ex ole ikinä kunnolla ex ? Erosta on useampi vuosi. Lähdin liitosta puhtaasti siksi että minulla ja lapsilla olisi edes joitain mahdollisuuksia pitää mielenterveys kasassa. Mies oli impulsiivinen, mustasukkainen jopa julma. Itsemurhalla uhkaileminen tuli esiin jo ensimmäisinä vuosina, kun lähdin ystäväni syntymäpäiville. Hän kertoi löytyvänsä hangesta jäässä kun tulen kotiin. Tietenkään hän ei vastannut koko iltana puhelimeen ja kun itkien tulin huolissani kotiin kesken juhlien- hän katseli tyytyväisenä elokuvaa. Ensimmäinen lapsemme sai alkunsa näihin aikoihin ja ei kai yllätä että muutamaan kertaan olen kuullut vihjailua että hän ei ole isä ” kun satuin juuri silloin olemaan niissä juhlissa ja oli ollut riitaa”.
Neljä lasta siinä ehti pyörähtää ja he ovat parasta elämässäni- siitä kiitos exlle. Avioero olisi kuitenkin pitänyt tehdä paljon aiemmin- tosin silloin ei olisi kaikkia lapsia. Vaikeita tilanteita. Avioliiton viimeisinä vuosina en voinut käydä töissä koska isä ei pärjännyt lasten kanssa, joka asiasta meni hermo ja lapset juoksivat itkien perääni kun lähdin iltavuoroon ja olivat itkien vastassa kun tulin. Jäin kotiin ja väsyin ja ahdistuin entisestään. Koko ajan pyrin kulkemaan muutaman askeleen mieheni ajatuksia edellä ehkäistäkseni raivokohtaukset ja huomaamattani opetin tämän myös lapsille. Vanhemman tunnetilojen seuranta ei ole Lapsen tehtävä.

Erosimme viimein ja olin onnellisempi kuin aikoihin. Tapaamiset sujuivat isän kanssa niin ja näin, lapset eivät halunneet mennä mutta ei mitään hälyttävää kuitenkaan. Kunnes aloin seurustelemaan yli vuosi eron jälkeen: Lasten isä kertoi lapsille kuinka heillä on nyt uusi iskä ja häntä voi alkaa kutsumaan etunimellä. Kun lapsi kaatui oli vastaus” mene uudelle iskälle itkemään”. tätä jatkui kuukauden ajan ja lapset olivat todella ahdistuneita. Vanhin lapsi kävi kuraattoriin luona ja otin yhteyttä perheneuvolaan. Sieltä neuvottiin että lapset eivät tapaisi isäänsä hetkeen ja kuraattori ja perhetyöntekijä tekivät isästä lasun. Tämä rauhoitti tilanteen hetkeksi. Kevään mittaan isän tapaamiset jatkuivat ensin lyhyinä aikoina, sitten viikonloppuina 2x kk kuten ennenkin. Nyt taas on alkanut lasten kiusaaminen kun minua ei enää suoraan voi kiusata. Puhutaan itsemurhasta ja siitä että ” olisi parempi jos tappaisin itseni tai että olisi teille paras joululahja jos tappaisin itseni” Lapset ovat taas ahdistuneita pelkästä ajatuksesta isästään ja oireilevat. Nyt toinenkin lapsi tapaa kuraattoria ja koulu psykologia. Hän suuttuessaan ryysää veitsilaatikolle ja huutaa että tappaa itsensä, tämän estettyäni hän syöksyy vessaan ja huutaa hukuttavansa itsensä. Tämän jälkeen hän ryntää parvekkeelle ja aikoo hypätä. Syyksi hän kertoo että ” kun isäkin sanoo niin”.
Olen lopen kyllästynyt ja väsynyt jatkuvaan varpaillaan oloon joka ei näköjään loppunutkaan eroon vaan jatkuu nyt lasten kautta. Hän tietää että pystyy satuttamaan minua vain lasten kautta ja tekee sen surutta. Hän on niin syvällä pimeässä että kammottaa. Hän ei myönnä tehnernsä mitään väärää ja hakee syitä minusta ja minun kasvatuksestani. Olen väsynyt kursimaan lapsia kasaan isän tapaamisten jälkeen ja juuri kun ollaan edes neutraalilla maaperällä- onkin jo uusi iskäilta. Lastenvalvoja painottaa lasten oikeutta isäänsä mutta mikä oikeus isällä on rikkoa lapsiaan jatkuvasti ja pistää paha olonsa kiertämään? En uskalla seurustella sillä se kostaantuu lapsille, en uskalla lähteä kotoa/ kaupungista pois kun olen ” vapaalla” sillä lapset saattavat tarvita minut hakemaan heidät kotiin. Lapsethan eivät isän mielestä saa olla minuun yhteydessä ollessaan sielä, ja kun lapset kertovat näitä asioita minulle heitä kutsutaan ystävällisesti ” saatanan vasikoiksi”. Lapset kieltävät minua hysteerisesti sanomasta isälle mitä ovat puhuneet koska s3 on kielletty. Minua kohtaan isä on mitä miellyttävin ja mukavin ja kertoo iloisista tapauksista lasten kanssa, totuus on toinen. Nyt olemme taas perheneuvolan jonossa koska minulla loppuu keinot ja voimat tähän. Eikö se lopu ennen kuin lapsetkin ovat niin pimeässä ettei mitään valoa näy? Itse pääsin pois mutta sieluni eli lapseni kärsivät edelleen.”

Jos läheisesi uhkaa itsemurhalla, akuutissa tilanteessa soita 112.

Tästä linkistä voit saada myös apua, jos kyseessä ei ole akuutti hengenvaara

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa kommentoi tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa kommentoi. 

 

— Huono Äiti

Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Tästä et voi kommentoida vaan avata uuden aiheen

Haluatko kertoa oman tarinasi? Jonkun hyvän tai jonkun vähemmän hyvän?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

22 vastausta artikkeliin “”Olen väsynyt jatkuvaan varpaillaan oloon, joka ei loppunut eroon ””

  • Natalia sanoo:

    Tapaamiset valvotuiksi. Selvästi sellaisenaan vaarantavat lasten hyvinvoinnin ja normaalin kehityksen.

  • 33 v sanoo:

    Mun isä on tällainen ja komppaan muita kirjottajia että ole sinä jatkossakin turvallinen aikuinen. Jossain kohtaa näiden exien ote kirpoaa kun lapsille tulee ikää lisää, ja oppivat käsittelemään asioita. Kuuntele ja ole läsnä. Uskon että se on vaikeaa ja raskasta, mutta itse en voi kyllin kuvata miten tärkeä oma äiti on ollu siinä että oon (myös terapian avulla) täyspäinen ihminen.

  • Lapset etusijalle - aina. sanoo:

    Pyydä apua lastensuojelusta. Isän käytös ei ole hyväksi lasten hyvinvoinnille, vaan vaarantaa heidän terveytensä. Lapsille asia on perusteltava niin, että tarvitsette apua tilanteeseen ja aina on ok hakea apua, kun sellainen tilanne on. Isälle asia kannattaisi myös kertoa: sanoa että olet huolissasi lapsista ja haluat tilanteeseen apua. Ole itse puhelimen päässä, kun lapset ovat isällään. Hae heidät sieltä pois, jos tilanne vaatii. Lasten pitäisi pystyä luottamaan aikuisten toimintaan, edes toisen. Eli Pyri olemaan niin turvallinen aikuinen kuin suinkin pystyt. Ja jos et pysty, hae tähänkin lastensuojelusta konkreettista apua: perhetyö, tukiperhe. On hyvä, että lapset käyvät juttelemassa ulkopuolisten tahojen kanssa. Lasten tilanne ei kylläkään parane puhumalla , jos stressi-ja pelkotilanne on joka toinen viikonloppu päällä. Voimia sinulle, muista pitää itsestäsi hyvää huolta, koska lapsesi tarvitsevat sinua.

  • Fight, baby, fight sanoo:

    Valitettavasti kuulostaa osin aika tutulta. Minä olen aikanaan taistellut muutaman vuoden jopa, että sain tyttöni asiat järjestymään. Narsistinen exäni vahingoitti lastani ja sitä kautta myös minua pitkään eron jälkeen. Olin lastensuojeluun yhteydessä, mutta tapaamisissa viekas hyväkäytöksinen ex-mieheni sai aina paskapuheillaan käännettyä asiat oman mielensä mukaan ja minua vastaan. Tapaamisten ulkopuolella alkoikin taas kiristys ja uhkailu. Minun oli pakko puuttua asioihin, kun lapseni alkoi puhua ja käyttäytyä itsetuhoisesti. Onneksi vihdoin ja viimein muutettuani toiselle paikkakunnalle sain apua erittäin viisaalta lastensuojelun naiselta, jonka kanssa oikeasti pähkäilimme, miten parhaiten viemme lapseni asioita eteenpäin. Tyttäreni täytettyä 12 vuotta, hän yritti vielä jonkun aikaa käydä isällään, mutta on pikkuhiljaa itsenäisesti lopettanut käymästä isäviikonloppuina, kun huomasi itse ahdistuvansa niistä suunnattomasti. Ennen ja jälkeen isäviikonloppujen lapseni oli melkein viikon ihan lukossa, sai hirveitä raivokohtauksia eikä nukkunut. Eli käytännössä yli puolet ajasta luonani. Nyt tilanne on tasaantunut huomattavasti, kun ei enää käy isällään. Suosittelen olemaan yhteydessä lastensuojeluun ja pyytämään apua myös perheneuvolasta, sieltä saa apua lasten ja omaankin oireiluun. Tsemppiä ja jaksamista, älä anna exällesi periksi, juuri sitä hän tahtoo. Taistele, ota selvää eri mahdollisuuksista auttaa itseäsi ja lapsiasi. Sisuunnu, näytä mikä olet naisiasi. Voin sanoa, että minunkin vuosien kamppailuni kannatti. Nyt on lapsellani hyvä olla ja minäkin alan pikkuhiljaa päästä vuosien taakoista eroon. Tukenani on kyllä ollut uusi avomieheni, joka on osaltaan näyttänyt exälleni, mitä täällä meillä on vastassa, että ihan kaikkea ei kannata yrittää. On pitänyt minun ja tyttäreni puolia hullua exääni vastaan.

  • Järkyttynyt sanoo:

    Voi kamala mikä elämä, tai onko tuo edes elämää. En osaa edes kuvitella moista saatikaan tiedä mitä sanoa. Surullista että joku aikuinen voi olla noin kamala ja julma.

    Vaikka en voi olla avuksi (esim olla väliaikaisesti lapsenhoitajana ja antaa sitä kautta henkireikää) aloittajalle niin toivon hänelle ja kaikille samassa tilanteessa oleville voimaa ja uskoa siihen että lopulta asiat on paremmin.

    Myös nämä kommentit oli rajuja. Hyviä ehdotuksia oli nuo kaikki puheluiden nauhoitukset ja videoinnit yms vaikka siihen yhteen hetkeen niillä ei ole vaikutusta.

    Voimia Siskot ♥️

  • Marjaana sanoo:

    No on kyllä tosi riipivä tilanne. Tsemppiä jaksamiseen. Henkilökohtaisesti ihmettelen sitä, että jos isä on ollut jo alusta saakka tasapainoton, eikä pärjää lasten kanssa, niin miksi hankitte noin monta lasta? Et ole ensimmäinen jolla on ongelma kun isä ei pärjää tai lapsia on muuten vaan ihan liikaa kaikilla mittareilla. Niin miksi et ole mitenkään huomioinut isän kykyä toimia isänä lapsilukua miettiessäsi? Ei tämä kysymys tietenkään enää sinua auta, eikä varsinkaan nyt kun joudut noin vaikeassa tilanteessa toimimaan. Mut kysymys kuuluu, että kenellä on vastuu siitä, millaisiin oloihin lapset syntyvät ja onko heitä varten olemassa riittävästi resursseja ja turvaa? Ettei heidän elämä ole jo lähtökohtaisesti pelkkää selviytymistä ja toipumista jostakin kamalasta. Toivon jaksamista sulle, hienoa että haet apua tilanteeseenne.

    • mummeli sanoo:

      Taidat olla niitä jotka haluaa kaiken syyn syösätt naisten ja äitiparkojen harteille vaikka se ihan ilmeinen syy olisi se isä. Olet kuin olisit itse se isä joka jatkaa exän kiusaamista.

  • Lara Croft sanoo:

    Tilanteesi kuulostaa tutulta, olen kokenut saman. Valmensin lapsia perheneuvolan tuella yli 10 vuotta selviytymään. Isä ei halunnut osallistua, joka johti siihen ettei hän halunnut enää juurikaan lapsia nähdä. Sitäkin lapset surivat, mutta tilanne rauhoittui.. itsellä vaan rankkaa täysin yksin ja ilman vapaata. Vuodet kuitenkin kuluivat äkkiä, nyt ovat lähes aikuisia..
    Olen pahoillani että emotionaalisesti keskeneräiset miehet eivät osaa kasvaa edes lastensa vuoksi. Muista että lapselle riittää yksi turvallinen aikuinen kasvaakseen tasapainoiseksi – se olet sinä. On tärkeää että yrität itse jaksaa ja pyytää apua – toivottavasti sinulla on tukiverkostoa? On vaan hyväksyttävä ettet pysty exää muuttamaan, hän valitsee itse tapansa olla isä – lapsesi valitsevat aikanaan kummasta sitten ottavat mallia omaan elämäänsä. Keskustele heidän kanssaan usein, kuuntele miltä tuntuu, älä tuomitse, kannattele, kerro ettei isä vaan osaa tehdä toisin.. Voimia sinulle!

  • Teräsmamma sanoo:

    Aivan kuin minun elämästäni… Erosta 5.5 vuotta, kaksi lasta, tytöt ei halua olla iskän kaa kuin päiväseltään.. Minua haluaa kontrolloida lasten kautta… Exä uusissa naimisissa, eipä ole sekään estellyt puuttumasta miun elämään… Huorittelee jos sattuu tietämään että mulla onkin vapaa ilta.. Itse olen siis sinkku.. Oli lähestymiskielto muutama vuos sitten ja pitänee hakea uudelleen.. Nyt jouluna lupas tytöt ottaa yökylään, tytötkin jo siihen valmistautuivat, no eipä iskästä sit mitään kuulunut…

  • Saman kokenut sanoo:

    Kyllä kolahti, niin oli tutun kuuloista. Erilaista siinä mielessä, että itsemurhalla uhkailua ei ollut, eikä ole, mutta henkinen väkivalta sitäkin tutumpaa. Erosimme reilu kaksi vuotta sitten noin 20-vuoden yhdessä olon jälkeen. Olisi pitänyt tehdä ratkaisu jo paljon aikaisemmin. Olin itse henkisesti aivan loppu, mutta lapset vielä enemmän. Onneksi ammattiavun saaminen lapsille on auttanut heidän pahimpaan hätään. Mutta tuntuu että isä- vierailujen jälkeen ahdistus palaa takaisin. Ja minä en voi puuttua tai mainita asiasta, koska lasten isä kostaa lapsille, joka on kyllä täysin käsittämätöntä aikuisen ihmisen käytöstä. Lapseni ovat kaikki jo vähintään teini-ikäisiä, vanhin jo täysi-ikäinen ja voisi kuvitella että heillä olisi jo oikeus esim kieltäytyä isän luokse menemästä, mutta ei se niin mene. Exä on kutonut sellaisen verkon lasten ympärille, että he ovat isästään riippuvaisia ja isä voi lapsia uhkailla ja kiristää jos he eivät tanssi tarkalleen isän pillin mukaan. Ja tämä tarkoittaa todellakin tarkalleen. Päivittäin mietin, että onko lapsillani mitään mahdollisuutta kasvaa tervepäisiksi aikuisiksi. Ja vielä tähän loppuun, että niin karu kokemus on ollut että nautin itsekseen olosta, enkä todellakaan uskalla sekoittaa elämääni yhtään lisäpalikkaa eli miestä.

  • Se ikävä ihminen sanoo:

    Sano lapsille, ettei heidän tarvitse tavata isää jos eivät halua. Siihen ei kukaan pakota. Miehen touhu on niin sairasta, että pitäisin lapseni erossa vastaavanlaisesta hullusta. Ja niin teenkin. Exäni järjesti itsensä vankilaan ja se oli minulle hyvä hetki pistää välit poikki. Lapsia hän ei tapaa ja ovat jo niin isoja ettei kukaan voi pakottaa.
    Jotkut ovat vain niin sairaita, että on parempi pysyä kaukana. Vaikka oma vanhempi olisikin.

  • Päästä irti sanoo:

    Samaa mieltä, lopeta eläminen eksän tahdissa, koska silloin et itse asiassa elä ollenkaan… eivätkä lapsesi myöskään. Jos joku heistä on jo 12 tai yli, hän voi olla menemättä isälle, eikä yksikään poliisi yms. häntä siihen pakota. Surullista se on, että lapset altistuvat tuollaiselle, toivon että he olisivat jo vähän isompia, jolloin se kärsimyksen aika jäisi lyhyemmäksi (18 täytettyä voi katkaista välit vanhempiinsa vaikka ihan kokonaankin).

  • Liian sinisilmäinen sanoo:

    Muuta tarpeeksi kauas exästäsi, jos se vain on mahdollista, niin, että saat lasten elämän konkreettisesti rauhoittumaan. Kirjaa kaikki sanottu, sovittu, rikottu, ja tapahtumat ylös tarkasti, jos tarvitsee käydä oikeutta myöhemmin. Itse tekisin niin, jos voisin kääntää ajan. Isän oikeus lapseen on paljon vahvempi kuin lapsen oikeus turvalliseen lapsuuteen ( toisin kuin laki sanoo), eivätkä lapset osaa, eikä heidän kuulukaan rajaa huonolle kohteille vetää. Lastensuojelusta, päiväkodista, koulusta ja lastenpsykiatriasta paljon myötätuntoa saanut, mutta kukaan ei ole auttanut pelastamaan lasta pahuudelta. Viralliset lyhyet tapaamiset mies toki esittää suoraselkäistä. Käytännössä jokainen viranomaisten kansa tehty sopimus on tehty rikottavaksi. Kiusanteon muodot ovat lukemattomat, ja sairaan mielen peli loputonta, ja säännöt julmat, tempoilevat, ja muuntuvat. Kaikki sairastuvat tästä.

  • Mikä ei tapa voi kuitenkin rikkoa rajusti sanoo:

    Voi luoja miten tutulta kuulostaa, yksityiskohdat ovat erit mutta sama ahdistava kokonaisuus niin koettu täälläkin. Sen olen tämän vuosia kestäneen prosessin aikana oppinut, että joidenkin viranomaisenkin toiminnassa ei oikeasti ole kyse lapsen oikeuksista, vaan vanhemman oikeuksista, joita ei uskalleta ”polkea”. Sairas vanhempi voi rikkoa omia lapsiaan mennen tullen eikä käytökseen uskalleta puuttua tarpeeksi tiukasti. Kun hain apua vahvasti itsetuhoisesti reagoinneelle lapselle, isä siirsi avun saamista melkein puoli vuotta kieltäytymällä antamasta lupaa lapsen terapiaan (”lapsihan sitä ei tarvitse vaan kyse on henkisesti itse sairaan äidin halusta saada lapselle joku diagnoosi”). Lopulta psykiatrilta paloi hihat ja hän teki lastensuojeluilmoituksen ja ilmoitti isälle, että lapselle haetaan terapialupa oikeuden kautta. Vasta tämän jälkeen lupa heltisi. Nyt olemme olleet erossa viisi vuotta. Tänä aikana vanhin lapsista on äänestänyt jaloillaan, eikä tapaa enää isäänsä lainkaan. Keskimmäinen tapaa jos jaksaa ja on siinä rajoilla, että hän tekee kohta saman ratkaisun kuin vanhempi veljensä. Nuorin ei voi vielä omin luvin jäädä pois tapaamisista, häntä kohtaan onkin tällä hetkellä manipulointia ja uhkailua, ettei niin kävisikään. Minä käyn itse yhä terapiassa ja yritän korjata omaa sieluani vuosien henkisen pahoinpitelyn jäljiltä ja samalla pitää pinnalla näitä lapsia. Vuosiin en ole voinut minäkään isäviikonloppuina rentoutua, kun olen valmiina hakemaan lapset riehuvan isän luota pois joskus myös keskellä yötä. Useamman lastensuojeluilmoituksen olen tehnyt. Näiden jälkeen isä on ollut selittelemässä käytöstään, se on auttanut pariksi kuukaudeksi kunnes taas on palattu tuttuun sekoiluun. Voin vain toivoa, että kaiken tämän paskan keskellä lapsista tulee edes jotenkin henkisesti vahvoja ihmisiä ja että tämä loppuu, kun nuorinkin on siinä iässä, että voi tehdä omat ratkaisunsa. Isän omien sanojen mukaan ”tää kuule jatkuu siihen päivään asti, että X (kuopus) täyttää 18. Sitähän sä tilasit, kun erosit musta.”

    • Maukka sanoo:

      Minkä ikäisenä katsottiin, että lapset saavat itse päättää tapaamisistaan?

      • Mikä ei tapa... sanoo:

        Meillä vanhin teki 15-vuotiaana tämän päätöksen lastensuojelun siunauksella. Toki pyysivät mua yrittämään ylläpitämään isäsuhdetta, mutta myönsivät, että kun isä ei ota tarjottua apua vastaan, tuskin minäkään voin mitään tehdä. Lastenvalvoja sanoi, että pääasiassa 12-vuotiaan katsotaan voivan asiasta itse päättää. Jäin siihen kuvaan, että jos tapaajavanhempi valittaa asiasta, voi tulla esim. olosuhdeselvitys, jossa yritetään saada selville, onko kyseessä tosiaan lapsen halu vai toisen vanhemman manipulointi. Meillä tosin on sen verran monta selkkausta takana, että lasussakun tiedetään isän itse aiheuttaneen tämän tilanteen.

      • Joohan sanoo:

        Uuden lain mukaan lasta kuullaan aina. Jos esim 9v lapsi painokkaasti kieltäytyy tapaamasta isää, häntä ei pakoteta. Rohkeutta nyt peliin ja kovat keinot käyttöön!

      • B sanoo:

        ”Uuden lain mukaan lasta kuullaan aina. Jos esim 9v lapsi painokkaasti kieltäytyy tapaamasta isää, häntä ei pakoteta.”

        Onko todella näin? Mille taholle tuollainen ilmoitetaan ja eikö isä voi haastaa oikeuteen tuosta? Meillä koko elämä ollut selviytymistä ja selväksi on tullut kaikilta viranomaisilta, että isän oikeudet jyräävät kaikki lapsen oikeudet saati että äidillä olisi mitään suojaa. Myötätuntoisia katseita, kyyneleitä ja ”miten sä voit jaksaa tuota” -ihmettelyjä ollaan lähes kaikilta tahoilta saatu osaksemme, mutta niidenkin jälkeen tärkeämpää olleet isän oikeudet. Ja niitähän riittää ja meidän tapauksessa isä elää juuri kaikesta saamaastaan huomiosta. Ja säännöllisesti ottaa itse yhteyttä lasuun ja poliisiin ja uuden oikeudenkäynnin uhka leijuu aina päällä. Olisi upeaa jos meilläkin, ja lapsella itsellään olisi jotain valtaa ilman pelkoa poliisista, lasusta, oikeudenkäynnistä ja ties mistä. Joten mielelläni tietäisin mihin tuo heitto lapsen oikeudesta päättää perustuu ja miten se konkreettisesti toteutuu?

      • Maarit sanoo:

        Meillä lapsi oli juuri täyttänyt 11 kun helvetti lopulta repesi ja lapsi ilmoitti ettei jaksa enää isäänsä. Kävi perheneuvolan terapeutilla ja psykologilla ja sossun perhetyöntekijän kanssa juttelemassa ja he kaikki tukivat haastattelujen jälkeen lapsen oikeutta päättää itse missä määrin on yhteydessä isäänsä. Tämä sitten kerrottiin isälle. Siihen loppui oikeudenkäynnit ja niillä uhkailut ja lasupompottelut kun sossun suunnalta tuli ”kylmät”. Sen jälkeen on ollut todellakin helpompaa hengittää!

  • sipuli sanoo:

    Minulla on siis kohtalontoveri. Tunnen syvää myötätuntoa tätä äitiä kohtaan, exäni on samanlainen. Itsemurhalla uhkailu alkoi heti, kun asiat eivät menneet hänen tahtonsa mukaan tai jos yritin mennä jonnekin niin jonkin asteen sairauskohtaus piti järjestää. Milloin tukehtui, milloin teloi itsensä ja joskus jopa selvin päin.
    Ero se tuli meillekin ja sitten tuo lasten kiusaaminen, mutta sitten minä katosin ja kadotin lapsetkin. Meillä oli kaikenlaisia menoja ja lapsilla flunssaa tai jotain, etteivät käyneet isällään pitkiin aikoihin lainkaan. En vain jaksanut enää tuota lasten hyppyyttämistä ja kiusaamista. Nyt ei voi enää, kun lapset kasvoivat ja saavat päättää itse menonsa. Lapset eivät mene, eivätkä vastaa puhelimeen. Jossakin se raja vain tulee vastaan.
    Meillä ovat lapset käyneet jopa vielä aikuisina puhumassa noista traumoistaan, mitä isä käytöksellään sai aikaan. Jos ei ollut itseään tappamassa, niin sitten ainakin minua. Tätähän exä ei myönnä koskaan tehneensä, mutta kaikkea ei ehkä kannattaisi Facebookkiin päivittää.
    Lapsia kannattaa suojella ja päättää näistä isätapaamisista hyvin pitkälle itse. Minä odottelin pitkään, milloin niitä uhkasakkoja alkaa tulla, vaan ei niitä koskaan tullut. Monta lasua isä on tehnyt, viimeisen laskun mukaan 21 kpl, mutta mihinkään ne eivät ole johtaneet. Lastensuojeluun kannattaa olla tietysti rehellinen, mutta kuitenkin sinun on tehtävä ne päätökset, jolloin lapset eivät mene isälleen. Minä hukkasin lapset usein ja sain siitä sitten uhkailuja pitkin kyliä, mutta toivottavasti lapseni ymmärtävät, että tein sen vain heitä suojellakseni.

  • Minävaan sanoo:

    Elän samassa helvetissä. Ei suomessa ole lapsen oikeuksia vaan pelkän vanhemman. Lapsi panikoi jo tultuaan koska joutuu taas menemään ja isä ottaa lasta luokseen vain ettei ole äidillä. Tapaamisten sisällöstä viis. Lapsella pakko-oireita ja yritän parhaan kykyni mukaan tukea jotta olisi taas hetken päästä valmis uudelleen rikottavaksi. Tsemppiä alkuperäiselle kirjottajalle. Tiedän mistä puhut ja mitä käyt läpi.

  • eevia sanoo:

    8Sanoisin ettäl lakkaa varomasta isää. Jos lopetat elämisen opetat lapsille että tuollaisella käytöksellä voittaa.
    Puhuisin lasten tasoisesti mielenterveysongelmista ja siitä miksi isä näin tekee.
    Juuri nyt avoimuus ja turva sinun luonasi on tärkeää.
    Uskoisin että lapset yrittävät ymmärtää isäänsä käyttäytymällä samoin. Anna heidän tehdä niin ja ole samalla turvallinen aikuinen joka kertoo mitä seurauksia sillä on ja että isä ei ole paha vaan tekee vain väärin koska hänen mielensä on sairaana eikä voi hyvin.
    Pyydä perheneuvolasta apua kohdata lastesi ahdistuneisuus ja pidä huoli että te olette turvassa.

    Opeta lapsille miten soitetaan poliisi, miten videoidaan vahingoittava käytös.
    Millaisia oikeuksia lapsilla on.

    Pidä huoli omasta jaksamisestasi, älä jätä mitään tekemättä exän sanojen tai tekojen vuoksi. Älä pidä mitään yhteyttä joka ei suoraan liity lapsiin. Äänitä kaikki puhelunne.
    Hän tekee tätä koska tietää saavansa reaktion ja ohjailla elämääsi epäsuorasti.

    Pitkäjänteisyydellä ja sillä että et anna toisen pönttöilylle periksi on nyt aika. Lapset eivät kärsi tästä enempää tai vähempää, exä kyllä jatkaa tätä hamaan ikuisuuteen jos se toimii.
    Terve ja hyvinvoiva ihminen ei käyttäydy noin.

    Opeta itsesi ja lapsesi suhtautumaan asiaan oikein.
    Sairas ihminen voi sanoa tai tehdä mitä vain. Täytyy oppia näkemään asia myös sairautena ja koska sairaus puhuu.