Viime yönä oli täysikuu, ja se oli toinen täysikuu kalenterikuukauden sisällä. Englanniksi sille on nimi blue moon, mutta suomeksi ilmiölle ei ole omaa nimitystä. Täysikuun takia monet kokevat nukkuneensa huonosti ja oireilevansa muutenkin. Onko siinä mitään perää?

Kuuhulluus on paljon käytetty termi, ja monet uskovat, että kuu todella vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa ja mielialaansa. Onko asia tosiaan näin? Onko kuuhulluutta olemassa?

Tutkijoiden mukaan kuun vaiheet oikeasti vaikuttavat ihmisten saaman unen määrään ja laatuun. Ilmeisesti vaikutus johtuu siitä, että täysikuulla yöt ovat valoisampia kuin muulloin, ja valon määrä vaikuttaa siihen, kuinka helposti saamme unta ja millaista unemme on.

Täydenkuun aikaan saamme keskimäärin puoli tuntia vähemmän syvää unta kuin muulloin. Ilmeisesti vaikutus on erilainen miehillä ja naisilla. Naiset saavat vähemmän myös REM-unta kun taas miehillä sen määrä lisääntyy. Naisten saama uni on siis vähemmän virkistävää.


Ylin kuva Linda Xu.

Se, että nukkuu huonosti, voi johtaa siihen, että seuraavana päivänä tulee syötyä huonosti. Univaje aiheuttaa sen, että haluamme syödä enemmän ja epäterveellisempää ruokaa.

Se, miksi kuu vaikuttaa unirytmeihimme niin paljon, on edelleen mysteeri myös tutkijoille. Oletetaan, että vaikutus johtuu valon määrästä ja siitä, että valoisalla erittyy vähemmän unihormoni melatoniinia.

Mistään mystisestä kuuhulluudesta ei siis ole kysymys…ainakaan nykyisillä tiedoilla!

Lähde.

P.S. Tällaista on elämä, kun perheen unirytmi on ihan erilainen kuin muun yhteiskunnan rytmi

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia