”Taas on se aika vuodesta, kun päiväkodistakin tarjotaan värisuoraa norosta kihomatojen ja täiden kautta enteroon.

Sydän syrjällään ja peukut ja varpaat pystyssä sitä rukoilee, että jos nyt ei iskisi mikään liero sieltä päikystä kotiin. Siinä missä hoitajia puuttuu, on mielinmäärin kyllä jokaista syöpäiläistä tarjolla. Kaavit kersan päänahkaa ja tsekkailet niitä kakkakikkareita niin, että lapsikin paiskoo pytyn kannet kiinni, ettei saa katsoa, syystäkin.

Sitten iskee se noro… Se ihana riemuvoitto, joka taatusti katkaisee työputken aiheuttaen kuin tuplavuoron sinne kotiin neljän seinän sisälle. Aamukolmesta alkaa lapsi puskea pihalle koko vatsalaukun. Keräät pyykit ja alat huudattamaan pesukonetta ja kuivausrumpua naapureiden iloksi ennen kukonpieraisua.

Mies heiluttaa ovelta ja pakenee työmaallensa, kyllä äiti hoitaa!!

Selviydyt oksentavan ja nuutuneen lapsen kanssa iltaan voittajana. Iltaa kohden lapsikin jo piristyy ja huomaat, ettet ole nukkunut koko päivänä silmäystäkään, vaikka lapsi olisikin saanut pätkittäin nukutuksi. Sinä olet pyykännyt ja siivoskellut ja tarkkaillut. Käyttänyt koirankin hätsynpikaa lapsen torkkuessa. Illalla kaadut sänkyyn ja mieskin vielä kysyy, että miten päivä meni, no menihän se…

Sitten onkin jännät paikat, olet varannut lapsen lepopäiväksi seuraavankin päivän töistä lapsen hoitoon. Lapsi voi liiankin hyvin, kiipee suorastaan seinille tylsyyttään. Itse toivot hiljentymistä, pistät Netflixistä toistolle kaikki mahdolliset pipsapossut ja alat tuntea, kuinka pala nousee kurkkuun. Ja sieltä se tulee…

…olet itse seuraava potilas. Et silti voi nukkua, koska pitää sitä lastakin kaitsea.

Kuka hoitaa kipeää äitiä?!? Miksi miehet ei saa koskaan mitään, paitsi sitten sen miesflunssan, mikä on ihan next level koko touhussa! Ei mitään siihen verrattuna, että äiti hoitaa oman posliinikurssin yhteydessä koko muunkin kämpän, koirankusetuksetkin mukaanlukien, ja koittaa viihdyttää vielä sitä lasta, jolla on TYLSÄÄ!!!!

Äitikin haluaisi sairastaa rauhassa!”

Nimim. Kipeä mutsi

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 vastausta artikkeliin “Mutta kuka hoitaa kipeää äitiä?!”

  • Se on kohtalo sanoo:

    Komennat miehen jäämään kotiin. Sen voi tehdä, jos puoliso on liian sairas hoitaakseen yhteisiä lapsia. Ts. miehen tulee saada omasta työstään vapaata tätä tarkoitusta varten. Tosin pahaa pelkään, että jos mies jää kotiin ”hoitamaan”, hänellä alkaa tuossa tuokiossa vatsaa vääntää, ja sitten äiti passaa myös hänet ;). Tai sitten hän alkaa vongata parisuhteen hoitoa.

  • Ei KATKERA tai mitään, mutta... ;D sanoo:

    Ensin lapsella Noro, sitten äidillä, sitten iskällä. Ja kun äiti oli ainoa joka ei oksentanut (oli ”vain” ripulissa ja kuumeessa), niin ei muuta kuin p*skaisia (peti)vaatteita pesemään ym. kivaa. Mikä ihme siinä muuten onkin ettei äiti ”saa” koskaan olla ainoa sairastava??

  • Omaa tautia odotellessa sanoo:

    Mun elämä oli just tollasta! Nyt uusi mies yllätti ja siivosi sängyn ym. sillä välin kun minä suihkutin lasta 😍