Muistathan sinäkin opettaa että ketään ei kiusata?
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Nyt kun uudet ekaluokkalaiset ovat ottaneet ensi askeleensa koulutiellä, mukaan lukien minunkin lapseni, haluaisin muistuttaa kaikkia – isompienkin koululaisten – vanhempia joka vuosi tutusta asiasta: koulukiusaamisesta. Muistetaanhan jokainen, että ketään ei jätetä yksin, haukuta, kohdella kaltoin, pahoinpidellä jne.
Minulla on asiasta valitettavasti koko peruskoulun kokemus enkä koskaan saanut tilanteeseen apua. Ihan ensimmäiseltä luokalta koulun vaihtoon asti myös luokan opettaja oli yksi kiusaajista ja näin koko luokka piti yhteistuumin huolen siitä, etten koskaan saanut ystäviä, kukaan ei puolustanut ja jos tuli tilaisuus tehdä minusta naurunalainen koko luokan edessä, se kyllä käytettiin.
Miltähän se lapsesta tuntuu kun uusi reppu töhritään tussilla ja opettaja tokaisee, varmaan olet itse piirrellyt. Miltä se tuntuu, kun haukutaan jälkeenjääneeksi, tyhmäksi, vammaiseksi? Kun luokan tytöt ilkkuvat että sulla ei oo kavereita. Ei hienoja vatteita eikä tavaroita. Kukaan ei halua olla sun kanssa. Kun tönitään koulumatkalla autotielle ja harmitellaan kun vastaan tuleva auto ehtikin jarruttamaan. Kun uhkaillaan puukolla. Piilotetaan ja varastetaan tavaroita. Hajotetaan uusi pyörä. Revitään vaatteet. Niin.
Tämä on meidän kaikkien aikuisten vastuu. Mikään ei korjaa enää sitä ihmistä, jonka minuus on rikottu ja poljettu jo lapsena.”
Nimim. Depressedswan
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Niin tutun kuulosta.
Mä oon pyrkinyt omille lapsilleni opettamaan, että se kaikki on kiusaamista mikä toisesta tuntuu pahalle. Vaikka ite ei aina tarkoittaisi sitä suoranaisesti kiusaamisena. Yhtä lapsistani kiusataan koulumatkalla. Minä olen puuttunut, koulu on puuttunut sekä ulkopuoliset silminnäkijät ovat puuttuneet, mutta ko. lapsen toisen vanhemman mielestä hänen lapsensa vaan leikkii. Mm. tönimällä autotielle, kaatamalla takaapäin Omani yrittää vältellä tätä isompaa poikaa. Tänä vuonna heillä onkin vain onneksi yksi yhteinen koulusta pääsy aika. En tiiä sitten kuinka kiusaaminen tapahtuisi koulussa normaalisti, mutta heillä on koulussa kielletty koronan vuoksi vieraiden luokkalaisten kanssa oleminen. Ulkoilut tapahtuu omilla alueilla.