Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Netissä törmää usein kirjoituksiin, missä isovanhempi kertoo surullisena, miten hän ei saa nähdä lapsenlastaan ollenkaan. Tarinoista ei suoraan selviä, mikä siinä on syynä, että henkilön oma lapsi ei pidä yhteyttä ja näin ollen lapsenlapsetkin ovat poissa tämän kyseisen isovanhemman elämästä. Kirjoituksesta usein paistaa läpi uhriutuminen, miten tämä henkilö on kaikkensa yrittänyt ja sitten syytä kertomatta vain katkaistaan välit. Joskus normaaleja arjen asioita yritetään korostaa syyksi, miksi aikuinen lapsi ei enää pidä yhteyttä. Teksti kaikessa yksipuolisuudessaan on siis yleensä sisällöltään kovin puutteellinen ja harhaanjohtava.

Näiden kirjoituksien alle sitten alkaa kerääntyä usein kovin mustavalkoisia kommentteja ja toinen osapuoli helposti tuomitaan täysin… Usein se on juurikin tämä aikuinen lapsi siinä välissä, joka on monen mielestä se kaiken pahan alku ja juuri, vaikka kukaan ei ole edes kuullut hänen versiotaan tilanteesta. Neuvotaan, miten aikuisten pitäisi olla järkeviä ja sopia ”riitansa” eikä kostaa erimielisyyksiään isovanhemmille pientä lasta hyväksikäyttäen. Seuraavaksi joku vanhempi ihminen kommentoi, että ”eipä tarvitse sitten perintöäkään odottaa, jos kerran ei suostu tekemisissä olemaan silloinkaan, kun vanhempi on vielä elossa”. Tämänkaltaiset kommentit saavat helposti paljon tukea muilta samaan ikäpolveen kuuluvilta henkilöiltä.

Entä, jos mitään riitaa ei olekaan olemassa? Eihän sitä silloin voi ratkaista ja sopia. Mitä, jos ongelma onkin siinä, että tämän isovanhemman käytös aikuista lastaan ja mahdollisesti myös lapsenlastaan kohtaan on jatkuvasti arvostelevaa, alistavaa ja mitätöivää.

kieltomerkki

Kuva Markus Spiske. Ylin kuva Kai Pilger.

Tähän kohtaan pitää tietysti huomioida, että joku siellä taas kommentoi, miten nykyajan ihmiset ovat niin herkkänahkaisia, että mitään ei saa sanoa, kun heti suututaan ja katkaistaan välit. Miksi tällaisessa kohtaa huomio pitäisi aina kiinnittää sen henkilön tekemisiin, joka on jo liikaakin kokenut henkistä ja mahdollisesti fyysistäkin kaltoinkohtelua omalta vanhemmaltaan? Eikö voisi ennemminkin miettiä, että onko se oikein, että vanhempi kohtelee omaa lastaan sillä tavalla, ettei tälle jää muuta vaihtoehtoa kuin perääntyä ja jättäytyä pois pahoinpitelijänsä vaikutuspiiristä. Perään vielä huudellaan uhkaukset perinnöttömäksi tekemisestä. Mielestäni kuitenkin jokaiselta vanhemmalta voisi edellyttää sellaista käytöstä omaa lastaan kohtaan, että tämä ihan vapaaehtoisesti olisi tekemisissä vanhempiensa kanssa myös aikuisena. Tällöin vanhempi saisi mahdollisuuden olla myös isovanhempi lapsenlapsilleen, jos sitä itse haluaa.

Näissä asioissa on aina kaksi puolta ja sen havainnollistamiseksi kerron vielä lyhyesti oman kokemukseni tällaisesta tilanteesta:

Olin omien appivanhempieni kanssa erittäin hyvissä väleissä useamman vuoden ajan, siihen saakka kunnes esikoisemme syntyi. Tästä alkoi alamäki. Appiukko alkoi heittelemään arvostelevia kommentteja minun ja mieheni vanhemmuudesta. Vihjauksia, miten me ei osata hoitaa omia lapsiamme niin hyvin, mitä he isovanhempina osaavat, koska onhan anopillakin monen vuosikymmenen ajalta työelämän kokemusta lastenhoidosta ja koulutuskin siihen päälle. Tätä tuotiin monessa kohtaa esille, kun halusi mitätöidä meidät lasten vanhempina. Toisen lapsen syntymän jälkeen ja hänen kasvaessa kohti taaperoikää, alkoi lasten eriarvoistaminen. Esikoista nostettiin koko ajan jalustalle ja toista lasta tönittiin pois tieltä, jos hänkin olisi halunnut päästä isoisän syliin. Erilaisia kokemuksia kerääntyi pitkä liuta, kun oltiin viikottain tekemisissä. Ajattelin, että vika on minussa, että ymmärrän heidän hyväntahtoisuuttaan väärin, olen liian herkkänahkainen ja hyväähän he vain tarkoittavat, kun sitähän se appiukko aina ääneenkin sanoo ja kaikki muutkin siinä pienessä piirissä ympärillä ja hänen omissa tarinoissaan on aina kovin suosittu ja taitava kaikessa.

Lopulta kävi sitten tapaus, missä appiukon naamio putosi ja näin kaikkien niiden kulissien taakse, mitä hän oli vuosien aikana pystyttänyt. Olin siihen saakka halunnut selittää hänen käytöksensä ongelmakohdat aina parhain päin itseäni epäillen, mutta lopulta en siihen enää pystynyt, kun kaikki oli selkeänä edessäni. Appiukko haukkui minut ja puolisoni pystyyn, lyttäsi maanrakoon, lapset pelkäsivät hänen aggressiivista käytöstään, mutta se ei tätä isoisää kiinnostanut ja lopulta jouduimme soittamaan hätäkeskukseen, että pääsimme pois tilanteesta. Tämän kaiken jälkeen en enää voinut sulkea silmiäni hänen käytökseltään… Ymmärsin, että kyseessä on vahvasti narsistinen henkilö.

Jälkeenpäinkin yritimme asiaa selvittää ihan liiankin monta kertaa. Hän ei kuitenkaan ottanut minkäänlaista vastuuta käytöksestään, vaan syytti kaikesta meitä, valehteli vaimolleen ja muille ihmisille oman osuutensa asiaan. Käänsi tapahtuneen siis täysin päälaelleen. Koska keskustelu ei johtanut yhtään mihinkään ja mustamaalaus ja muu vahingollinen käytös meitä kohtaan vain jatkui, ei meille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin jättää yhteydenpito kokonaan. Halusin myös suojella lapsiamme näiltä myrkyllisiltä ihmisiltä, koska henkinen väkivalta ja muu haitallinen käytös heitäkin kohtaan oli jo alkanut, vaikka lapset olivat silloin niin pieniä, etteivät tänä päivänä enää edes muista isovanhempiaan.

Välien katkeamisen jälkeen appiukon vahingollinen käytös jatkuu edelleen ja anoppikin katkaisi välit meihin kokonaan. Ulkopuolisille he kylläkin esittävät ikävöiviä isovanhempia, joilta hullu miniä on ”riistänyt” lapsenlapset ilman syytä. Heiltä vain jää kertomatta samassa yhteydessä, mistä syystä se miniä ei halua heitä lasten elämään. Eivätkä muista sitäkään kertoa, miten monta mahdollisuutta heille annettiin korjata tilanne ennen, kun välit menivät kokonaan poikki. Olisimmehan mekin mieheni kanssa halunneet, että lapsilla olisi turvalliset ja rakastavat isovanhemmat.

Asioilla voi siis todellakin olla monta eri näkökulmaa ja paljon voi jättää myös kertomatta ja sillä tavalla ohjailla muita ajattelemaan haluamallaan tavalla.”

Terveisin, Se kamala miniä

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 34 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

34 vastausta artikkeliin “Minä katkaisin välit lasten isovanhempiin – ja syystä”

  • Nimimerkitön sanoo:

    Mä olin epämieluinen miniä jo ennen kuin anoppi oli edes nähnyt minua.

    Mitätöinti, jatkuvaa arvostelua (kun en mitään osaa tai tajua), mun kodin täyttämistä roskalla (=”lahjoilla”), papereiden penkomista jne. Jopa lapsilukuun oli hyvin vahva mielipide. Ja vielä kaupan päälle selän takana juoruilu. Mielisairashan mä oon, kun en anna anopin sisustaa mun kotia tai päättää mun lasten nimiä.

    Kyllä, välit on poikki. Ikinä en päästä tuota myrkkykäärmettä takaisin elämääni.

  • Nimetön sanoo:

    Kiitos aiheellisesta nostosta ja näkökulmasta!! Itse en pidä yhteyttä omaan äitiini, koska emme ole ikinä pystyneet selvittämään erimielisyyksiämme… koska hän on AINA paennut paikalta kädet korvilla tai vastahyökännyt omaa osuuttaan riitoihin milliäkään tunnustamatta. Viimeisin vastahyökkäys sisälsi jopa uhkaukset nauhoittaa keskusteluamme, tehdä lasu ja soittaa poliisille. Ei halunnut vastata omaa käytöstä koskevaan kysymykseeni, mitä lähinnä penäsin. Lisäksi jokainen tekoni ja askel erityislapsen vanhempana, johtaa siihen, että lapseni kärsivät – ja minä kuulen siitä joka kerta. Lapsen diagnoosia (ADHD) ei tietenkään tunnusteta, koska ”isovanhemmilla ei ole mitään ongelmaa lastenlastensa kanssa” (eivät rajoita, lapset saavat päättää silloin kaikesta). Arvaatte jo varmaan, että vika on minussa… Huoh.

  • mummuvaan sanoo:

    Hirveitä perheitä ja sukuja. Lapsia käy sääliksi, kun heillä on noin onnettomat perintö- ja ympäristötekijät.
    Jotenkin tuntuu, että monen kauhutarinan pohjalla on väärinkäsitys, jota on paisuteltu, kunnes se on saanut aivan kohtuuttomat mittasuhteet. Pitäähän ihmisen tulla toimeen naapureiden ja työkavereittenkin kanssa, miksi ei sukulaisen?

    • Mirella under umbrella sanoo:

      Yksikään työkaveri ei ole tullut mun kotiin huutamaan minulle, mitätöinyt ja arvostellut ihan kaiken. Anoppini on. Nyt anoppini kerjää sääliä ympäri kylää, kun ilkeä miniä on häneltä lapsenlapset varastanut. Hän raukkaparka leskirouva on niiiiiin yksinäinen, kun ei saa toteuttaa mummun oikeuksia (=määrätä kaikesta poikansa perheessä).

      Joo, rajattomia ihmisiä en huoli elämääni. Yritin. Montakin kertaa kadun sitä lopun elämäni.

    • JK sanoo:

      Kyllä, naapurin kanssa kannattaa tulla toimeen sen verran, että pystyy asumaan ja työkaverin kanssa sen verran, että työt sujuu. Sukulaisten kanssa ei ole pakko tulla toimeen. Missään ihmissuhteessa ei kenelläkään ole velvollisuutta sietää minkäänlaista väkivaltaa (huom! ei myöskään henkistä) loputtomiin, vaan kyllä se on oma vastuu ja velvollisuus pelastaa itsensä ja omat lapsensa pois sellaisen myrkyllisen ihmisen vaikutuspiiristä, joka ei rakentavista keskusteluista huolimatta muuta käytöstään kuin korkeintaan huonompaan suuntaan.
      Narsistisilla henkilöillä on usein tapana väittää, että uhri on ymmärtänyt väärin, vaikka todellisuudessa uhri on täysin kartalla, mitä oikeasti on tapahtunut tai sanottu. Tuo vain on yksi keino manipuloida uhria ja murentaa tämän todellisuudentajua.

  • mummeli sanoo:

    Voi se olla niinkin päin että lapsi mitätöi vanhempansa ihmisenä….

    • JK sanoo:

      Voihan se niinkin olla, mutta valitettavan usein vanhempi pilaa suhteensa aikuiseen lapseensa sillä, että pitää kynsin hampain kiinni valta-asemastaan, vaikka aikuisen lapsen kanssa suhteen pitäisi olla tasavertainen. Ei kunnioitusta ansaita pelkän iän tai sukulaisuussuhteen perusteella, vaan sillä, että osaa itsekin kunnioittaa muita ja kohdella arvostavasti.

  • Mutsi sanoo:

    Sitten usein ei myöskään ymmärretä tai haluta ymmärtää että vanhemmilla on monilla tänä päivänä mieletön kiire. Olemme puolison kanssa usein viikonloppuja töissä vuorotellen eikä ole aikaa lähteä toiselle paikkakunnalle kyläilemään.Sitten tulee syyyllistämistä kun ei saa lapsenlapsia nähdä. Joskus on tultu meille ”auttamaan” ja sitten itketään kuinka ei arvosteta kun jo valmiiksi väsynyt äiti tai isä huomauttaa että olisi esimerkiksi kiva kun siivottaisiin omat jäljet kun ollaan kylässä tai ei hysteerisesti puututtaisi jokaiseen lasta koskevaan asiaan jotka vanhemmatkin jo tietävät ja osaavat hoitaa.Tai että ei raahattaisi lapsille pieneen asuntoon mitään hurjaa tavaramäärää. Isovanhemmat ovat tärkeitä mutta pitäisi ymmärtää myös sitä oman lapsen tilannetta.