Millä touhulla voi liimata kodin ehjäksi?
Se oli se hetki, kun tajusin, että pohjalla ollaan. En vain minä, vaan koko perhe. Koko päivän olin juoksennellut hommia kasaan. Listalta olin vedellyt yli monta asiaa tsek, tsek, tsek. Siinä vaiheessa viimeistään pitäisi ihmisen olla tyytyväinen itseensä tai edes johonkin. Mutta jos vähän vielä. Vähän sieltä tai täältä. Niin, että olisi hyvä tai ainakin riittävä.
Sinä iltana kuulin toiselta siinä hommien lomassa, että kyllä tämä nyt riittää. Äänenpaino ei tarkoittanut sitä, että riittää, käperrytään sohvalle. Se tarkoitti sitä, että tämä kaikki on tässä. Se hänelle nyt riittää. Kerran viikossa vähintään hänelle tämä riittää. Haluaa eron. Ei kosketa. Ei näe. Ei kuule. Ei ymmärrä, että siinä se on, elämä.
Millä touhulla voi liimata kodin ehjäksi, sylin ehjäksi? Sanovat, että ihminen pärjää ilman ruokaa kauemmin kuin ilman vettä, ja ilman vettä pärjää kauemmin kuin ilman unta. Jos olisi jotain, millä liimata elämä kasaan, niin valvoisi varmasti kokonaisen viikon ja liimaisin. Mutta jos ei ole sopivaa liimaa toisen rakkaudelle, ei sitä saa kasaan. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Tämä tarina ei kerro, kuinka lopulta kävi. Elivätkö lopulta onnellisina vai itkikö ainakin toinen sielunsa riekaleiksi.
Revitty rakkaus on kipeä. Se satuttaa enemmän kuin mikään koskaan. Sitä ei voi ymmärtää eikä hallita. Sen lämmön on tuntenut, sen muistaa ja sitä haluaa. Mutta vaikka tekisi kaikkensa, ei tiedä, palaako se lämpö enää koskaan. Siksi ovat hommalistat. Niillä ainakin voi yhä edelleen rakastaa. Tiskit on pesty. Pyykit on hoidettu. Kaupassa käyty. Ruoka laitettu. Lasten kanssa touhuttu. Lemmikit huolehdittu. Siivottu. Nurmikko leikattu. Kukat kasteltu. Tsek.
Nimin. paistaako risukasaankaan
Artikkelikuva Chuttersnap.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 12 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
No voi hyvänen aika tätä juttua ja kommentteja. Jos toista ei kiinnosta, niin kunnioittakaa hyvät ihmiset itseänne siinä kohtaa, ja ottakaa ero. Ja jos juuri sinä olet se, jota ei kiinnosta enää, niin tee sille toiselle palvelus ja lakkaa roikottamasta sitä toista siinä mukana. Ei toista saa rakastamaan sillä, että itse yrittää rakastaa enemmän. Ennemminkin se ahdistaa, jos jotain. Antakaa itsellenne ja toisillenne mahdollisuus uuteen elämään uudessa suhteessa jonkun muun kanssa.
Kuulostaapa jotenkin kuin omalle elämälle… Kunpa sitä ei jäisi turhaan roikkumaankaan vaan johonkin ”haavekuvaan” vaan muistaisi elää, vaikka sitten yksin ilman sitä toista puoliskoa..
Ei siinä hirveästi toista ihmistä ajatella kun päätetään yhtäkkiä että halutaan vaihtaa naista, vaikka häät lähestyvät silloisen kihlatun kanssa. Omalla kohdallani ei ollut mitään edeltävää hirveää riitelyä tms., tosin tunsin itseni suht yksinäiseksi, minkä selitin itselleni johtuvan korona-ajasta, mutta lienee ollut isolta osin sitä, ettei toista tainnut enää pahemmin kiinnostaa panostaa parisuhteeseen, kun oli seuraava nainen kiikarissa. Onhan se mukavaa kuulla, ettei toinen ole valmis kompromisseihin elämässään parisuhteen takia kun olet itse muuttanut satojen kilometrien päähän juuri sen parisuhteen takia, yrittänyt sopeutua uuteen työpaikkaan, jne. 🙄 Ehkä voisi vaivautua keskustelemaan ajoissa siitä, että kokee suhteessa olevan ongelmia, eikä vetäistä yhtäkkiä mattoa jalkojen alta… Mutta eipä tuossa parisuhteessa tainnut olla mitään ”meitä”, joten paljoa en menettänyt.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Uskon, että moni pakenee touhuamiseen, kotitöihin, harrastuksiin, urheiluun, ihan mihin tahansa, omia käsittelemättömiä ongelmiaan. Niihin parisuhdekin kuuluu. Mutta kannattaa tarkistaa, että onko touhuaminen seurausta parisuhteen ongelmista vai päin vastoin? Ainakaan ei kannata siirtää keskustelua suhteen tilasta kunnes kaikki kotityöt on tehty. Sitä hetkeä ei tule.
Siitä on jo useampi vuosi. Nuorin lapsemme oli kahden. Hän vetäytyi vuosi toisensa jälkeen omiin kiinnostuksenkohteisiinsa ja minä pyöritin lapsiperhettä aikalailla yksin. Ennen lapsia meillä olleet yhteiset jutut ei häntä kiinnostaneet enää perheenä enkä kertakaikkiaan tajunnut mitä tapahtui. Yhteinen keskustelu lakkasi siinä kohtaa kun en enää jaksanut kysellä hänen työpäivän kuulumisiaan. Itse painoin töitä, lastenhoitoa ja opiskelua. Kun puheyhteys lakkasi, seksihalut lakkasivat minulta ja jäljelle jäi yhteinen arki. Yritin vuosia hakea apua, perheterapiaa yms. johon toinen ei koskaan halunnut sitoutua.
Kunnes…. salasuhde ja ero tuli aika puskasta, itse olen selvillä vesillä mutta lasten osalta sirpaleita kerätään edelleeen.
Kun arki on hyvää ja toimivaa, sekin on paljon. Nyt molemmat kärsii taloudellisista ongelmista ja välit tuskin koskaan tulevat enää olemaan neutraaleja keskusteluvälejä paremmat.
Yli kahdenkymmenen vuoden suhde pättyi toisen sanoi että haluaa pois. Siinä ei mikään määrä rakkautta riitä, yksin ei voi suhdetta pitää kasassa. Kolmatta suhteessamme ei tietääkseni ollut, mutta eipä ollut kuin minä, joka edelleen puolen vuoden jälkeen mietin MIKSI.
Oletko miettinyt mikä on oman elämäsi tarkoitus? Entäpä mikä on puolisosi elämän tarkoitus?
Onko elämänne muodostunut sellaiseksi kuin yhdessä joskus haaveilitte?
Jos ei ole, jotain on pahasti pielessä. Se mitä on pielessä löytyy meistä jokaisesta kun katsoo itse peiliin.
Jos ihminen ei viihdy lasten kanssa, miksi hän hankki lapsia?
Jos pyykinpesu ei kiinnosta, miksi ei voisi viedä pyykkejä pesulaan?
Jos omakotitalon pihatyöt ovat liian työläitä, miksi asua omakotitalossa?
Jos oma kumppani ei kiinnosta, miksi olla yhdessä?
Elämä on täynnä valintoja. 😀
Voi kuinka tuttua. Meillä tilanne parasta aikaa päällä. Minä hoidan lapsia, kotia ja yritän käydä töissä. Vaimo on töissä toisaalla ja viikko sitten kertoi ettei rakasta enään, eikä usko että tilanne korjaantuu.
Välittää minusta paljon, olen hyvä isä ja hänen paras ystävänsä, mutta ei rakasta..
Mitäpä teen: hoidan lapset ja kodin kuten normaalisti. Annan hänelle tilaa ja yritän olla painostamatta.
Kuitenkin tulevaisuus näyttää huonolta. Hän näyttää töissään kulkevan ilman sormuksia ja on lopettanut kaikki verbaaliset hellyyden osoitukset minulle.
Miten rakastat suhteen ehjäksi?
Miten voi olla, että rakastan vaimoani yli kaiken, tekisin perheen eteen mitä vain, mutta toinen ei vaan rakasta..
Meillä oli tähän suuntaan kovasti menossa. Minä olin se, joka touhusi ja joka sanoi, että nyt riittää, en halua tätä enää. Tuli toiselle osapuolelle vähän yllätyksenä, että olin tosissani sanomisen kanssa. Molemmat oltiin sitä mieltä, että täytyy puhua. Puhuttiin ja puhuttiin. Edelleen puhutaan ja tutustutaan toistemme ajatuksiin ja toiveisiin. Kyllähän meillä juteltiin aiemminkin, mutta se oli aika arkista jutustelua töistä ja lapsista. Täytyi pysähtyä ja kysyä itseltä, että onko enää halua olla yhdessä juuri tuon ihmisen kanssa. Neuvoni on, että pysähtykää oikeasti asian ääreen onko enää toivoa. Jutelkaa vaikka saunassa, autossa, kahdestaan toisessa huoneessa lasten touhutessa omia juttuja tai missä tahansa, jos esim. lastenhoitajaa ei ole. Niin, ja joskus on parempi jättää ne tiskit vaikka aamuun ja antaa toiselle aikaa. Tai hoitaa ne tiskit yhdessä jutustellen.
Koin itse sen, että toinen kertoo ettei enää rakastakaan. Sanoi, että voidaan käydä keskustelemassa ja katsoa onko tässä vielä jotain pelastettavissa. Itseni täytyi avata silmät, nähdä miten olin tullut kohdelluksi ja jäänyt kohtaamatta. Näin ettei hän enää oikeasti antanut mitään mahdollisuutta meille, vaikka puhui muuta. Piti päästä pois, 2kk jälkeen muutin pois, puhuttiin että ei kiirehditä eroa tms. vaan katsotaan miltä tuntuu. Ja 9-vuotiaalle lapselle kerrottiin tämä. Vuoroviikkovanhemmuus alkoi ja tehtiin vanhemmuussuunnitelma. Sitten alkoi tapahtua, mies ei käyttänyt enää sormustaan, alkoi vaatia eropapereita ja työpaikallaan viihtyi jonkun toisen kanssa… Olen kuunnellut äänikirjoja, itkenyt ja kävellyt luonnossa. Olen kirjoittanut tuskaani ja tutkinut itseäni ja romahtanut kun lapsen elämään väkisin tuodaan uusi ihminen. Ero astui voimaan kesäkuun alussa. Tie on pitkä ja kivinen, mutta minun pelastukseni on se, että nyt näen ne asiat miltä silmäni ummistin ja nyt minä voin elää ilman että kukaan tuomitsee valintojani tehdä tai olla tekemättä ja teen asioita nyt itseni vuoksi.
No nyt osui ja upposi. Teksti kuin omasta näppäimistöstä.
Niin kauan kun henki pihisee ja niin kauan kun toinen edes rakastaa ja jaksaa, on toivoa. Mutta pitää olla sitoutumista ja halua jaksaa. Jos ei ole, voi hakea siihen apua esim perheneuvolasta tai – neuvonnasta yms mikä omalla paikkakunnalla toimii. Väliaika, time out, hetken hengähdys ja ajatusten selkeyttäminen. Suurien tunteiden vallassa ei kannata tehdä pysyviä päätöksiä.
Joo enpä osaa tuohon mitään lisätä. Mutta mikään ei riitä vaikka koko suhteesi olisit noin elänyt ja toista rakastanut. Nkun toinen päättää että tämä oli nyt tässä. Eikä siitä toisesta tunnu miltään. Ei koskaan jo toinen johon on kiinnittynyt. Ei hän sure mennyttä suhdetta eikä asetu rikki revityn sydämen asemaan. Tämän koin itse ja vielä yli puolivuottakaan ei riitä että kykenisit toimimaan normaalisti. Joka aamu se on edessä ja joka ilta viimeisenä mielessä., miksi?