Miehen adhd tuo minulle kovan kuorman
Huono Äiti sai avautumisen: ”Pyykkivuori virnuilee minulle nurkasta, lasten likaiset sukat lojuvat pitkin lattiaa ja keittiön tiskipöytä on kuin pommin jäljiltä. Ja kaikki tämä, koska lasteni isä, on taas kerran unohtanut kaiken. ADHD:n tuoma kaoottisuus on kuin näkymätön taakka, joka painaa meidän molempien harteita.
Muistan, kuinka aluksi yritin ymmärtää. Ajattelin, että jos vain muistutan häntä tarpeeksi usein, hän alkaisi muistaa itsekin. ”Oletko muistanut viedä lapset harrastuksiin?” ”Puitko Pekalle puhtaat sukat jalkaan?” ”Muista tänään se hammaslääkäriaika.” Mutta mikään ei muuttunut. Hän käveli pyykkikasan ohi kuin se olisi näkymätön, unohti lasten harrastukset ja hammaslääkäriajat, ja minä jäin siivoamaan jälkiä.
Olen kuin perheemme aivot, muistutan kaikesta, järjestelen kaiken, kannan kaiken vastuun. Tunnen itseni uuvuksissa ja yksinäiseksi. Vaikka tiedän, ettei hän tee tätä tahallaan, se ei poista sitä tosiasiaa, että minä olen se, joka joutuu aina korjaamaan hänen jälkensä.
Eilen illalla, kun lapset olivat nukkumassa, yritin puhua hänelle. Kerroin, kuinka väsynyt olen, kuinka yksin tunnen itseni. Hän kuunteli, näytti ymmärtävän, mutta sitten hän alkoi puhua jostain aivan muusta, jostain uudesta projektista, joka oli saanut hänen mielenkiintonsa heräämään. ADHD:n tuoma impulsiivisuus ja keskittymiskyvyn puute veivät hänet taas kerran mennessään.
Katsoin häntä ja tiesin, ettei hän ymmärtänyt. Hän ei ymmärtänyt, että minä en halunnut kuulla hänen uusimmasta projektistaan, vaan että minä halusin tuntea, että hän on läsnä, että hän välittää, että hän ymmärtää minun väsymykseni.
Olen alkanut miettiä, kuinka kauan jaksan tätä. Kuinka kauan jaksan olla se, joka kantaa kaiken vastuun, joka muistuttaa kaikesta, joka siivoaa kaikki sotkut? Olen alkanut miettiä, onko tässä mitään järkeä.
Ehkä minun pitäisi vain luovuttaa. Ehkä minun pitäisi antaa hänen elää omassa kaoottisessa maailmassaan ja keskittyä vain omiin tarpeisiini. Mutta sitten katson lapsiani, heidän viattomia kasvojaan, ja tiedän, etten voi. Heidän takiaan minun täytyy jaksaa. Heidän takiaan minun täytyy löytää jokin ratkaisu.”
Nimim. Mama
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 45 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Hei Mama!
Kuin olisi itse kirjoittanut tämän! Minun miehelläni kanssa adhd ja tuo kyllä kuormaa arkeen.. Lääkitys on tietysti tuonut hieman helpotusta mutta olen silti kuormittunut kaikesta.. oletko koittanut keskustella asiasta miehesi kanssa ja miten tämä on mennyt.. meillä aika impulsiivista vastausta aina kun asiaa ottaa esille! Tsemppiä
Kuulostaapa tutulta. Mies on taiteilija ja on ollut pitkään työelämän ulkopuolella. Nuorena teki töitä maanisesti ja paloi loppuun. Saimme lapsen melko vanhoina, ja tämä lapsi on hänen projektinsa. Samoin kantaa omasta mielestään vastuun kodista, kun minä käyn töissä.
Koti on jatkuvasti keskeneräinen projekti, ja jos vaikkapa pitäisi järjestellä tavarat ja imuroida pahimmat pölypallot, hän saattaa irrottaa jonkun oven ja alkaa askarrella sen saranoiden kanssa, tai purkaa kokoneisen kaapin sisällön lattialle, kun käy läpi sen sisältöä. Loukkaantuu myös hirvittävän helposti, jos ja kun hänen ideansa tyrmätään. Ideoita yhteisistä reissuista ja aktiviteeteista tulee jatluvasti, ja ne sisältävät aina epärealistisia aikatauluja. Hän myös mielellään myy ideansa ensin lapselle, minkä jälkeen olen se ikävä ihminen joka ne tyrmää.
Riitoja ja omaa stressiä välttääkseni yritän nykyääm järjestellä omat aikatauluni siten, että en ole samassa matkassa siinä kohtaa, missä epäonnistuminen tulee tapahtumaan. Menin esim hautajaisiin lapsen kanssa julkisilla hyvissä ajoin ja hyvin pukeutuneena, kun hän kaahasi sinne viimesekunneilla autolla suoraan eräästä projektista vähän sinnepäin pukautuneena. Mieluiten hän työllistäisi myös minut hankkeisiinsa, ja joudun taistelemaan, että saan käydä töissä n. 8h päivässä. Hän kokee myös hyvin kuormittavana sen, jos on viettänyt lapsen ( koululaisen) kanssa koko päivän. Hänellä on tapana olla lapsen kanssa hyvin intensiivisesti, ja syyllistää niitä, jotka ovat lasten kanssa rennommim.
Meillä on hyviä hetkiä, mutta vaarana minun loppuun palaminen, ja meidän parisuhteen tilanne, missä löydän itseni äidin/assarin/elättäjän roolista
Rakkaat urheat kohtalotoverit! Miten tutulta kaikki kuulostaa. Kiitos Mama avautumisesta – Kiitos Huono äiti, kun jaoit tämän 🙏
Olen neljän lapsen äiti. Esikoisella diagnosoitiin pari vuotta sitten ADD sekä autismikirjon häiriö. Toiseksi vanhimmalla on autismikirjon piirteitä, mutta ei vielä diagnoosia. Tämä esikoisen diagnoosi avasi silmäni myös mieheni suhteen – Yhtäkkiä aukeni kaikki se, mitä avioliitossamme olin koko ajan ihmetellyt.
Hän ei osoita juurikaan kiinnostusta minua tai tunteitani kohtaan. Ollessani synnyttämässä, hän mietti ehtisikö käymään lenkillä – ja hän todella ehti, juuri ennen pahimpia supistuksia.
Hän laittaa ensimmäisenä ruoan itselleen vaikka lapset huutaisivat nälissään vieressä. Hän unohtaa syntymäpäiväni ja muut merkkipäivät. Jos lapset ovat hänen hoidossaan, on osa lapsista ruokkimatta, jos eivät juuri sillä hetkellä sattuneet olemaan keittiössä. Hän lähtee joka kuukausi lähes viikoksi mökille, koska tarvitsee itselleen aikaa toipuakseen arjesta.
Näin joitakin parisuhteen haasteita mainitakseni.
Hankalinta on tunne siitä, että hän ei ole henkisesti läsnä myöskään lapsilleen.
Kaverini ihmettelevät, miten jaksan tällaista kohtelua… Ihmettelen sitä usein itsekin.
Olemme olleet yhdessä 17 vuotta.
Mies ei ole hakenut diagnoosia itselleen – ei kuulemma tee sillä mitään. Hän on korkeasti koulutettu ja hyvässä ammatissa.
Elämämme onneksi hiukan helpottui sen jäljeen, kun hän itsekin oivalsi olevansa autismikirjolla ja että hänellä olisi mahdollisesti myös ADD.
Autismikirjon häiriö parisuhteessa on raskas kantaa. Mutta samalla se antaa oman rikkautensa elämään. Onneksi voimme laskea myös leikkiä aiheesta.
Se ei kuitenkaan valaise niitä hetkiä, jolloin jälleen kerran tunnen, miten koko kuusihenkisen perheen rumba on minun harteillani.
Kyseessä voi olla kumpi vaan sukupuoli, mutta eiköhän se riipu siitä, kuinka hyvin henkilö hoitaa itseään. Jos on ylimitoitettuja kriisejä päivittäin, joita toinen joutuu pelkäämään ja joilta yrittää suojella lapsia, ei kykyä pitää huolta kodista, eikä kiinnitä huomiota siihen, että suurin osa vapaa-ajasta kuluisi lasten kanssa, niin silloin on mahdotonta, koska ADHD diagnoosin omaavilla on valitettavasti välillä sellainen ominaisuus, että jättäisivät lasten hoitamisen ja kaikkien mukavien muistojen luomisen täysin toiselle vanhemmalle. Psykiatriassa kirjoitetaan siitä, että lapset aikuisena usein kertovat kokeneensa ADHD vanhemman etäiseksi ja poissaolevaksi, koska eivät olleet mukana harrastuksissa, tärkeissä tapahtumissa ja usein elämä on järjestetty niin ettei lasten kanssa oleminen aja päätöksiä. Jos näitä asioita ei tunnista itse, eikä hae niihin apua, niin kyllä jokainen tuntisi, että kaikki vastuu kaatuu itselle.
Kiitos syyllistämisestä. Tiedän että kalastelet vähäisiä ääniä,mutta pitäs pitää järki päässä. Oletko ajatellut kuinka pahalta tuntuu ADHD ihmiseltä kun koko ajan tuntee syyllisyyttä kaikesta paskasta mitä perheelle tuottaa. Ja ei kukaan pakota olemaan kyseisen ihmisen kumppani sen kun erota ja maailma hymyilee.