ADHD nuori aikuinen ei levitä siipiään vaan lojuu kotona, mitä tehdä?
Huono Äiti sai avautumisen laiskan teinin äidiltä:
”Mitä tehdä kun täysi-ikäistynyt ja juuri ammattiin valmistunut teini lojuu kotona vailla suunnitelmaa?
Juu, en ole sellainen äiti että potkaisisin nuoren omilleen. 18 v teinillä on vilkas sosiaalinen elämä, ja olen iloinen siitä, koska välillä ollut vaihe kun elämää on vietetty pääsääntöisesti suljetun oven takana. Puheeksi ottamiset hankalia, nuori äyskii heti. Taustalla myös ADHD, jonka vuoksi elämän hallinta on ikätasoa alempi, siksikään en ole uskaltanut ryhtyä kovin voimakkaisiin toimiin – ainakaan vielä.
Nuorella ei ole mitään suunnitelmaa mitä elämässään seuraavaksi tekee, tai töihin kyllä haluaa, mutta ei tee mitään asian eteen. Eipä taida työt kotiovelta hakea. Äidin rahat kyllä kelpaa että saa bussilippua ostettua. Miten saan nuoren tajuamaan, että jos ei pian hakeudu töihin, niin kohta ei kukaan enää palkkaa – antaa vaikutelman huonosta työmoraalista, joka onkin ihan totta. Häpeän aina kun joku kaveri tai sukulainen kysyy onko nuori jo saanut töitä.
Arvaan jo että vastaukset tähän on luokkaa ”potkaise pihalle”, mutta tuo ADHD painaa vaakakupissa. Jos nuoren kehitysikä on arviolta 15v, niin mikä on sopiva ratkaisu? Kuka palkkaisi nuoren, jonka työmotivaatio on alhainen ja mitään työkokemusta ei vielä ole?”
Nimimerkki: laiskan teinin äiti
Pääkuva Niilo Isotalo
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Sukulaisperheessä on lievästi kehitysvammainen nuori.
Kävi peruskoulun etityisluokalla, silti tarvi kotona jatkuvaa kehottelua ja tukea, että selvisi.
Arki pyörii heillä täysin nuoren ympärillä. Jos hän ei saa tahtoaan läpi, kiukkukohtaukset ja uhkailu jatkuvat pitkään. Hänellä on merkillisiä sääntöjä, joita keksii ja niitä on pakko noudattaa, jos menee sinne kylään. Hän kostaa kaiken, minkä kokee vääräksi. Todella ilkeä ulkopuolisillekin. Kavereita ei ole saanut.
Käy nyt ammattikoulua ja tukitoimet ovat mittavia. Silti ei opi ottamaan mitään vastuuta, vaan vanhempien on huolehdittava kaikesta. Käyvät työssä ja nuori on koulupäivän jälkeen hetken päiväkeskuksessa ennen kuin vanhemmat tulevat kotiin. Yksin ei voi jättää, koska tekee arvaamattomia asioita.
Vanhemmat sanoivat viimeksi kun vierailimme, että eivät ehkä jaksa tukea häntä enää pitkään. Omaa elämää ei ole ollut vuosiin. Tukiperhekin oli, mutta luovutti, pelästyi agressiivisuutta.
Olemme yrittäneet myös auttaa menemällä ”lapsenvahdiksi” että pääsisivät vaikka konserttiin, mutta nuori hermostuu helposti vieraisiin ja sitten vanhemmilla on todella raskas ilta, kun pitää häntä rauhoittaa.
Mitä tällaisessa tilanteessa on tehtävä?
Tämä on vaikea tilanne. Itse olen aikoinaan ollut juurikin se ADHD nuori, jolla on ollut vaikeuksia päästä omille siivilleen. Kun oma elämänhallinta ja sosiaalinen pärjääminen on ollut hyvin heikkoa tasoa, liittyi itselläni muutokseen valtava määrä pelkoa ja ahdistusta etenkin kun en edes itse tiennyt mihin suuntaan haluan elämässä lähteä. Omalla kohdallani kuitenkin sosiaalinen paine ja valtava häpeä sai lopulta hyppäämään pois vanhempien nurkista. Kun työllistyminen sillä seudulla ei ollut mahdollista, oli pakko muuttaa ja toivoa parasta. Se mitä oikeasti olisin tuolloin kaivannut, olisi ollut ammattiapu Psyk puolelta, tuki arjen rakentamiseen ja kuntouttava työtoiminta. Altaan syvään päätyyn kuitenkin joutui hyppäämään täysin yksin ja kompastua jokaiseen mahdolliseen kiveen. Itselläni työkkärin painostava toiminta oli lopulta se joka auttoi nostamaan kiinni arkeen useamman työkokeilujakson kautta.
Meidän nuorella myös adhd ja on ollut aina ikätasoaan jäljessä. Tarinasi kuullostaa muutenkin hyvin samanlaiselta. Annoimme nuoremme rauhassa ”kypsyä” ja asua kotona. Samalla saimme ohjata häntä kohti aikuisuutta ja hieman vielä ”peräänkatsoa”. Ammattiin hän valmistui osittain mukautetusta opetuksesta 20-vuotiaana, mutta sen alan töitä hän ei kiinnostunut hakemaan. Nuorisopsykiatri suositteli hänelle psykologin ym. testien jälkeen työkyvyttömyyseläkettä. Se kuullosti meille vanhemmille alkuun pahalta, mutta osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Ei tarvinnut stressata työnhauilla ja TE-toimisto käynneillä. Meni 3 vuotta kotona oleskellen, pieniä kotihommia tehden. Kun nuori rupesi välillä itse puhumaan kotoa pois muuttamisesta, tartuimme asiaan ja aloimme katsella hänelle sopivaa asuntoa. Asunto löytyi ja nuori innostui siitä, kun kävimme yhdessä paikanpäällä katsomassa. Nuori muutti vuokra-asuntoon ja siitä alkoi mahtava itsenäistymisen tie 23-vuotiaana. Me vanhemmat tuimme häntä parhaamme mukaan. Enää ei saanut puuttua hänen asioihin, vaan hän pyysi itse tarvittaessa apua. Hän opetteli itse esim. maksamaan laskujaan ja hoitamaan asioitaan. Hän alkoi 25- vuotiaana itse puhumaan toisesta ammatista, johon halusi kouluttautua. Autoimme hakemuksen teossa ja hän pääsi opiskelemaan. Sen jälkeen hän on halunnut tehdä kaiken itse. Ei saa puuttua, eikä auttaa, ellei hän pyydä. Nyt on opiskelut loppusuoralla ja työpaikka toivottavasti tulossa ammatin harjoittelupaikasta. Työkyvyttömyyseläkkeenkin saa lopettaa, kunhan pääsee töihin.
Neuvona voisin siis sanoa, että jokainen nuori ”kypsyy” ajallaan, kun siihen annetaan mahdollisuus, ja kaikki löytää elämässä oman paikkansa ennemmin tai myöhemmin. Näin ainakin uskon.
Nuoren kannattaa ilmoittautua työnhakijaksi. Sitä kautta saa ohjausta vaikka työkokeiluun ja pajatoimintaan.
Voi olla, että helpommin kuuntelee siellä asiantuntijoita kuin äitiä kotona. Itsenäistyy ja omanarvontunne kasvaa.
Ymmärrän, että häpeät, kun muut tiukkaavat pojan töistä. Se on kuitenkin turhaa. Nämä muut ihmiset eivät ole tärkeitä vaan poikasi. Älä välitä heistä.
Usko poikasi mahdollisuuksiin. Hänellä on vaikea ikäkin. Monella on silloin vaikeaa. Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä.
Mä olisin joskus teininä/aikuisiän kynnyksellä tarvinnut sen huili hetken. Mut kun koko ajan piti olla menossa, opiskelemassa ja muutenkin ton ikäisenä tulee paljon kaikkea uutta elämään. Tuntui, että eikö vaan voisi hetken olla ja hengähtää, huilia. Sit vois taas innostua ja jaksaa tehdä jotain. Ei väkisin vääntämällä mitään ideoita tule. Mut toki tapauskohtaista ja eihän siellä kotona nyt loppuelämää voi olla. Ja mulla ei ole siis edes mitään ADHDta, et ei välttämättä liity tuo siihen diagnoosiin.
Nuotti – valmennus
Juuri olin tämän saman neuvon antamassa. Kelan ilmainen valmennus, ei tarvita diagnoosia. Voi auttaa, toimia vipuvartena siihen, mitäs nyt ja mitä haluan.
Meillä jo orastavaa Nuotin ansiosta!
Työskentelen tämmösten nuorten kanssa ja Suosittelen ottaa yhteyttä te-toimistoon /kuntakokeiluun ja pyytä apua. Olen itse pajaohjaaja ja pajoilta saa just näille nuorille apua. Kysy siis jos on mahdollista päästä kuntouttuvaan työtoimintaan.
Olen sanonut omilleni, että kotona saa asua niin kauan kun haluaa. Ehtona on vain että joko käy koulua tai tekee töitä, kotiin ei jäädä makaamaan.
Nuorimmainen herättää eniten huolta, edes kuntoutukset ja terapiat eivät meinaa tuottaa tulosta, mutta jaksan uskoa että elämä opettaa kun ikää tulee enemmän ja opiskella ehtii vielä vaikka mihin ammattiin.
Mutta pidän tiukasti kiinni siitä ettei kotiin jäädä makaamaan. Sitä ei tämän äipän pää kestäisi. 😊
Mitä tekisit, jos nuori jäisi kotiin makaamaan? Miten saisit sen pois?
Hei! Onhan nuorellasi lääkitys? Minulla 18v lukiolainen, joka sai vasta adhd diagnoosin ja lääke aivan ehdoton aloitekykyyn. Tietydti se ongelmana, jos nuori ei myönnä aloitekyvyttömyyttään/ole valmis lääkityksen tarkistamiseen. Jos olet passannut liikaa, niin siyä on vaikea tuossa vaiheessa muuttaa täysin, , vähän kuitenkin voi tehdä; Lakkaat ostamasta mieliruokia, laitat rahaa tilille viiveellä ym passiivista siten, että kyllästyisi kodin alentuneeseen ”huoltotasoon”?
Jos ei ole vielä hoidon piirissä, niin ensin sitä apua hakemaan. Enkä tarkoita pelkkää lääkitystä, vaan oikeaa kuntoutusta toimintaterapioineen. Nuotti-valmennus on ainakin kehuttu (itsellä ei kokemusta). Neuropsykologinen valmentaja on myös askel itsenäistymiseen ja oman elämän hallintaan. Pienin askelin eteenpäin, mutta vastikkeetta en antaisi kotona lojuta. On myös työpajatoimintaa yms.
Meillä auttoi ku joutuu olemaan yksin kotona muutaman kk ja ruokarahaa annettiin niukasti mutta pakastimessa oli ruokaa. Nyt 21v. tosi tarkka rahoista ja työ maistuu. Armeija oikeasti teki lopullisesti miehen.
Oma poika valmistui ammattikoulusta rimaa hipoen. Hänellä todettu ADHD ja samat oireet.
Valitsi kutsunnoissa siviilipalveluksen, joka alkaa sysksyllä. Totesi itse että kotona hän ei halua asua se ajan. Löydettiin asunto hänelle. Kesti kolme päivää niin hänellä oli myös kesäduuni. Nyt hän on kun muuttunut nuori mies. Vastuullinen, energinen ja katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen. Ja kämppä on aina siivottu.
Käytiin myös meidän vanhemman(ADHD) pojan kanssa samanlaisen prosessin läpi. Samalla lopputuloksella ja bonuksena vielä että hän nykyään opiskelee korkeakolussa.
Eli…. meidän tapauksessa kahdella pojalla on elämä muuttunut todella paljon parempaan suuntaan kun he valitisvat/heitä ohjattiin omaan asumiseen ja vastuunkantoon.
Huomaa että emme ole heittäneet ketään pihalle vaan olmme tukeneet koko prosessia.
Pojat tietävät myös että meidän ovi on heille aina avoin.
ADHD-taustaisen Nuoren koulutie on varmaan ollut rankka. Usein se on. Jospa hän väsähti kalkkiviivoille ja vetää nyt happea.
Ehkä häntä pelottaa työelämä, jos se onkin yhtä kivikkoista kuin koulu.
Joten särähti tuo häpeä lapsestasi, kun joku kyselee töistä. Lapsi pitää saada töihin, jotta voit rinta rottingilla kertoa sen naapurintädille alepan hyllyjen välissä. Juu, se meidän pirkkopetteri leikkaa nyt ruohoa hautuumaalla.
Kuuntele nuortasi. Ja koita ymmärtää. Laita muiden odotukset romukoppaan.
Älä kuitenkaan tee kotona lojumista liian palkitsevaksi.
Kotitöitä rahan vastineeksi.
Olipa tyhmä kommentti. Mistä keksit tuon rinta rottingilla -jutun, kun äiti on vilpittömästi huolissaan poikansa tulevaisuudesta. Typerys.
Aloita pienin askelin: kerro ensin, että rahantulo ilman vastiketta loppuu. Teetä kotona hommia; ihan perus kotitöitä. Niitä vastaan rahaa. Jos toimit jo näin, hyvä.
Hakekaa yhdessä töitä. TE-keskuksilla on paljon palveluja juuri nuorille, jota kautta pääsee kiinni työelämään.
Haaveiluta lasta ja osoita, että haaveita voi toteuttaa rahalla, jota saa työstä.
Kyllä se sieltä pikkuhiljaa löytyy motivaatio työhön.
Onko nuori te-toimistossa työnhakijana? Varmaan tässä on paikkakuntakohtaisia eroja, mutta sieltä kyllä ohjataan aika pian nuorten työpajalla tms. eikä anneta työttömyyden pitkittyä. Moni saattaa myös alkaa työnhakuun ettei tarvitse selitellä tekemisiään ”työkkärin tädille”.
Suosittelen Kelan Nuotti-valmennusta. Oma Aspergerini osallistuu juuri tuohon ja on hyvä. Oma Väylä – kuntoutuksen kävi ensin. Lääkäriltä lausunto niin varmasti pääsee myös ADHD tuen piiriin.
Minulle sanoi terapeutti vastaavassa tilanteessa: lapsi ei toimi noin kiusatakseen sinua vaan hän on omien oireidensa uhri. Saat varmasti paljon vastauksia, joissa sanotaan ”kakara pihalle”. Se ei ole se oikea konsti. Otat yhden asian kerrallaan lapsen kanssa käsittelyyn: nyt tänään haetaan yhdessä työpaikkoja täältä, sitten täältä, purat asian pieniin paloihin. Tänään haemme apua kunnan toiminnoista, mitäs löydämmekään, löytyykö apua. Yksi asia kerrallaan. Ja annat lapsen, arvaan, että pojan , olla kotona asumassa. Onko joku paine kuten uusi puoliso, jonka takia sinun pitäisi saada hänet lähtemään äkkiä? Kuuntele vain itseäsi. Lapsesi tarvitsee sinua äitiään vielä ja lopussa kiitos seisoo.
Mä olen itse muuttanut omilleni 16-vuotiaana ja minulla on adhd ja opiskelen nyt parikymppisenä korkeakoulussa amiksen jälkeen kun en lukiossa pärjännyt.Toinen väylä on myös olemassa.Itse halusin muuttaa opiskelujen perässä ja takas en oo kotiin joutunut.