Mitä tapahtuu kun lapset lähtevät lomalla isälleen? Äidillä on aikaa flirttailla terasseilla komeille kesämiehille, valvoa vaikka koko kesäyö, tehdä kunnon suursiivous ja lähteä melontaretkelle, aah ihanaa!

Vai meneekö se sittenkin siihen, että äiti istuu lamaantuneena sohvalla ja katsoo kaihdinten välistä siivilöityvää valoa, ulkona saattaisi olla ihan kiva ilma…jos sinne viitsisi mennä. Jos olisi mitään muuta syytä lähteä ulos kuin käydä viemässä roskat ja ostamassa ruokaa.

Moni eronnut äiti tunnistaa sen tunteen, että elämältä lähtee jotenkin pohja, mielekkyys ja tarkoitus kun lapset lähtevät isälleen. Mihinkään ei oikein saa tartuttua. Mikään ei oikein innosta.

Tunne muistuttaa sitä, kun lapset olivat vielä pieniä, ja sai mahdollisuuden lähteä vaikka tyttökavereiden kanssa ulos. Vaikka iltaa oli odotettu, lähtemisestä tuli yhtäkkiä hirveän vaikeaa. Lapsia ei halunnut jättää, vaikka tiesi että he ovat hyvässä hoidossa. Kodin ulkopuolella iski levottomuus ja ikävä, tunne siitä että on väärässä paikassa.

Samanlainen tyhjyys ja epämääräisyys valtaa mielen kun lapset lähtevät lomaviettoon isälleen. Ainoastaan nyt lapset ovat ”väärässä paikassa”. Ja se tuntuu vaikealta hyväksyä, eikä tiedä miten päin itse olisi tai mitä tekisi.

Nyt olisi vapaa-aikaa, mutta mihin sen käyttäisi? Kaikki tuntuu turhalta. Mukavat asiat jakaisi mieluummin lastensa kanssa kuin yksin tai kavereiden kanssa. Mansikat eivät maistu niin hyviltä kun ne syö yksin. Rannallakin on tyhjä olo kun makaa yksin lueskelemassa kirjaa ja muut ovat paikalla perheenä, tekemässä hiekkakakkuja ja syömässä eväitä.

Huolikin painaa: kaipaavatko lapset minua? Mitä jos he eivät kaipaa minua? Onko heillä kaikki hyvin, tarpeeksi aurinkorasvaa laitettuna ja säännöllinen unirytmi näinä valoisina öinä? Itsekin valvoo kesäyössä ja tuijottaa kattoon. Öisin ajatukset muuttuvat pelottaviksi, sitä jopa pelkää menettävänsä lapsensa, jos niillä onkin isän luona mukavampaa kun ovat siellä pidempään enkä saakaan heitä enää takaisin?

Sinkkuäitiä voi surettaa sekin, että hänellä ei ehkä ole mahdollisuutta tarjota lapsilleen kesällä niin paljoa elämyksiä kuin isällä. Jos mökki jäi eksälle, niin totta kai lasten pitää päästä sinne, vaikka useammaksikin viikoksi.

Kaupallinen yhteistyö Visit Oulun kanssa.

Tyhjyyttä saattaa alkaa täyttää tekemisellä, joka ei oikeastaan ole itselle hyväksi. Liikaa sarjojen tuijottelua aamuyöhön asti, liikaa alkoholinkäyttöä, liikaa syömistä, netti ainoana seurana monta päivää putkeen…

Sitä tietää, että pitäisi kerätä itsensä ja ryhdistäytyä. Keksiä jotain mielekästä tekemistä, nauttia omasta ajasta…mutta se on vaikeaa. Ystävätkin ovat maalla omine perheineen, tai heitä ei ehkä eron jäljiltä enää oikein edes ole. Yksinäinen piknik tai pyöräretki on vielä ahdistavampi ajatus kuin se, että jäisi kotiin katsomaan kymmenen osaa tv-sarjaa putkeen tai jynssäämään vessan kaakelisaumoja hammasharjalla.

Tunnetko sinä näitä tyhjyyden tunteita kun lapsesi ovat toisella vanhemmallaan? Kerro kommenteissa!

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 38 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

38 vastausta artikkeliin “Lomafiilis loppui siihen kun lapset lähtivät isälleen”

  • werfa sanoo:

    Meillä lapset 7v, 11 ja 13v ja erosta lähes vuosi. Koen huonoa omatuntoa, koska nautin omasta ajastani nyt kun lapset ovat olleet vuoroviikoin molemmilla kesän ajan. MUTTA olenkin kokenut aiemmin burnoutin avioliiton aikana ja olin enemmän yh ollessani vielä liitossa. Vaikka ero ei ollut minun päätös, nautin hirveästi vapaasta ajastani kun lapset isällään. Talvella lapset asuvat 10-12 pv kuussa isällään, joka asuu samalla kadulla eli 35-40 % ajasta. Olen iloinen, että exäni isyys on ollut paljon parempaa eron jälkeen ja lapset menevät mielellään molemmille ja mitään ikävöintejä ei ole ollut, koska asumme niin lähekkäin ja joustamme molemmat lasten tarpeiden mukaan. Tuntuu, että kaikki voivat hyvin nyt.

  • Ope sanoo:

    Lapset oli alkukesän isällään, loppukesän mulla. Alkuun tuntui nautettavalta että isä halusi pitää lapsiaan kanssaan lomalla omadta lomastaan 3/4 eli kolme viikkoa, joka lopulta kutistui 2,5 viikoksi ja perään vielä isän viikonloppukin siirrettiin äidin viikonlopuksi. Isä kun halusi omaa aikaa. Toki kun itse opettajana olen, niin saan ”omaa lomaa” ilman lapsia sillä aikaa kun lapset on isällään, mutta ekan viikon lepäilyn jälkeen iski levottomuus. Ei oikeasti osannut lähteä rannalle ilman lapsia, tuntui että kaikki kiva kesässä tapahtuu lasten kanssa, vaikka siinä samassa onkin ihan poikki ja välillä jopa hermoraunio.
    Että tunnistan täysin tämän. Parhaiten osaan nauttia lapsivapaista lyhyinä pätkinä kerrallaan, ehtii tehdä niitä juttuja joita kaipaa silloin kun lapset on luona, joita ei lasten kanssa pysty tekemään. Mutta parikin viikkoa on pitkä aika. Ja sitten iltaisin itkuisia puheluita lapsilta, että on ikävä ja yrittää tsempata, että kohtahan me nähdään. Sanottakoon että tuon 2,5 viikonkin aikana on pidetty niin että joka toinen viikonloppu on toisella vanhemmalla, samaten menee loppu kesäloma. Poislukien se viikonloppu, jonka lasten isä on siellä reissussaan, eikä voinut lapsia viikonlopullaan ottaa, vaikka oli 1,5 viikkoa jo omaa lomaa saanut. Ja sitten silitellään sitä itkevän lapsen päätä illalla kun on isiä ikävä, eikä isillä ole reissussa edes puhelin päällä että voisi soittaa. Sydän särkyy ehkä siitä eniten, että lapset on olevinaan niin tärkeitä, mutta sitten on saatava pari viikkoa vuodessa olla niin vapaalla, ettei lapset voi edes olla yhteydessä. Mutta itsehän suhteensa lapsiin luo, voi vain itse olla läsnä ja yrittää olla näyttämättä lapsille, että onhan tuo nyt minustakin ihan järjetön tilanne.

  • Mietiskelijä sanoo:

    Pystyn samaistumaan tähän. Erosta on aika vähän aikaa ja vielä on hakusessa se miten viettää aikaa kodin ulkopuolella yksin. Kavereita ei ole montaa ja hekin usein kiireisiä tms. Tai sitten lapsivapaat ei osu samaan aikaan.

    Lapsi on omasta toiveestaan vain vähän isällään ja pääasiassa minun luona, ja odotan kyllä aina sitä omaa aikaa. Mutta nyt kesällä kun sitä olisi vähän enemmän niin voisi tehdä jotain muutakin kuin perusjutut kotona.

  • Äiti 74 sanoo:

    Kuulostaa läheisriippuvuudelta, kannattaa tutustua aiheeseen, jos ei ole tuttu. Ihmisen ei pidä ripustautua kehenkään, ei puolisoon eikä lapsiin. Normaalia on toki tuntea ikävää, mutta omaa toimintaa lamauttava ajattelu on läheisriippuvuutta ja siihen voi hakea apua. Tuollainen ei ole normaalia. Hävetä sitä ei tarvitse, eikä ajatella olevansa jotenkin sairas, mutta itselleen se on sen verran haitallista, että kyllä itseään kannattaa auttaa ja hakea apua. Koska todennäköisesti jossain kohtaa tapaa uuden kumppanin ja tämä riippuvuus kohdistuu myös häneen. Kannattaa käydä läpi edelliset suhteet ja miettiä onko tätä ollut aiemmin, vai onko viimeisin ero laukaissut tämän. Tämä on myös lapsille vahingollista ja saattaa estää jopa kokonaan lapsen itsenäistymisen. Tiedän, koska olen nähnyt mitä se pahimmillaan tekee, lähipiirissä on tämmönen tapaus. Läheisriippuvuus ei yleensä korjaannu itsestään, vaan saattaa vuosien myötä pahentua. Joten, hae apua !

  • TT sanoo:

    Tuttuja ajatuksia, mutta kyllä laatuaika kavereiden kanssa tulee tarpeeseen ja se oma aika, kun voi vain möllöttää ja vaikka katsoa niitä sarjoja putkeen, ei kai siinäkään mitään pahaa.

  • Nimetön sanoo:

    Minun toinen vanhempani ripustautui minuun, ja minä olin hänelle se ”ainoa todellinen onnellisuuden lähde”. Todella ahdistavaa kasvaa sellaisen vanhemman kanssa. Omalle lapselleni (nyt jo teini) olen aina ollut läsnä, mutta antanut tilaa ja vapautta myös. En ikinä haluaisi toistaa oman vanhempani virhettä…

    • Äiti 74 sanoo:

      Kommentoin tuossa ylempänä, läheisriippuvuus. Yleensä siitä puhutaan paljon, kun se on puolisoa kohtaan, mutta läheistiippuvuus lapsiin on vaijettu aihe. Se voi olla vahingollista myös lapsille. Lähipiirissä on tämmönen tapaus. Lapsi ei päässyt koskaan kotoa lähtemään ja on jo 50. Tämä on se pahin esimerkki äidin läheisriippuvuudesta. Lapsesta tuli kumppanin korvike.

  • Huolestunut äiti sanoo:

    Jotenkin kyllä osaan samaistua tähän tilanteeseen. Itse ollut yh jo raskauden alusta lähtien, toisella ei kiinnostanut isä olla eikä vastuuta kantaa. Toivotti hauskaa loppuelämää. Nyt jostain kummasta löysikin jonkun halun isä olla. Suuri huoli vain ettei kykene itsenäisesti lapsesta ja lapsen perustarpeista huolehtimaan enkä saisi valvottuja tapaamisia vaatia. Kauhulla vain odotan koska näistä tapaamisista joku muu päättää ja pieni lapsi jää täysin oman onnensa nojaan. En voi nauttia omasta ajasta kun huoli päällä

  • Vanha akka sanoo:

    Se tyhjyys ja menettämisen pelko ovat päällimmäisinä mielessä.
    Ja se katkeruus lapsen puolesta kun kuulee että lapsen ollessa minulla isä käy uuden kanssa veneilemässä, vaunuilemassa, laskettelemassa – vaikka missä. Ja kun lapsi on isällä, on vaan koti ja työ. Lapsi ei enää pääse noille vapaa-ajan reissuille tai ei kelpaa mukaan lomamatkoille.
    Ei vaan ymmärrä. Lapsen puolesta on niin pahoillaan. Ehkä lapsi kaipaa lomailua isän kanssa ja nauttisi erilaisista aktiviteeteista, itse en niitä pysty tarjoamaan kun kaikki jäi exälle. Veneet ja vaunut, ja harrastusvälineet. Niitä ei vain enää lapsen kanssa käytetä. Ja lapsi ei lojaalisena isälleen puhu minulle tilanteen aiheuttamista tunteista. Ei vaikka kysyisin. Enkä halua vatvoa asiaa ettei tee enempää kipeää.

  • Lumi sanoo:

    Jos tilanne on tuo,on hyvä muistaa että lapsilla on oikeus isäänsä.
    Ja entäoä oma elämä? Harrastukset. Kaikki se mitä ei lasten kanssa ehdi.
    Kun laitetaan vuosia,lapset alkavat aina vain vähemmän olla äidin kanssa.
    Mitä sitten,jos on rakentanut elämänsä vain äitiyden varaan?

  • Murina sanoo:

    Mun on vaikea samaistua. Silloin (erittäin harvoin) kun mulla on lapseton päivä, nautin omasta ajasta valtavasti. Luen, lenkkeilen, katson Netflixiä. Olen ihan rauhassa, juon lasin viiniä. Seksiä voi harrastaa vaikka keittiön pöydällä. Huippua!

  • Äippä sanoo:

    Tässä juuri vietän sellaista kattoonkatselupäivää, iskipä kohdalle tämä kirjoitus.

    Tämä tilanne ei ollut tarkoitus. Kun lapsi syntyi, mun harrastukset jäivät tauolle, miehen eivät, pyynnöistäni huolimatta. Sitten muutettiin toiseen kaupunkiin, ja ystävät jäivät taakse. Ja sitten tuli ero.

    Muutaman vuoden jälkeen täälläkin on ystäviä, mutta perheellisiä. Ei kukaan lähde mun kanssa mihinkään ilman lapsia.

    Yleensä arjessa olen joko lapsen kanssa, tai kun lapsi on isällään viikonloppua, töissä. Mutta nyt lomalla on aikaa ihmetellä sitä, että mitähän teen tällä elämällä nyt, kun 5v ei sitä sulostuta. On paljon ajatuksia, mutta mikään ei oikein inspiroi. Pitäisi hankkia oma elämä, tiedän. Enkä halua takertua lapseeni. Mutta se ei ole yhtäkkiä helppoa, eikä ne vaikeat tunteet tai kysymykset tunnu katoavan sillä, että päätän tehdä jotain kivaa. Se ei välttämättä ole kivaa yksin. Ehkä tämä on mulle sitä, että pitää surra sitä, miten ero vaikuttaa lapsen elämään ja meidän yhteiseen aikaan.

  • Outolintu sanoo:

    Jännää miten erilaisia me ollaan. Oma silloin 16v lapsi muutti vuosi sitten koulun vuoksi omilleen, itse lähdin siitä liitosta samassa rytäkässä… Voi että kun nautin siitä että minulla on omaa aikaa eikä ketään passattavana.

  • Aikuisten äiti sanoo:

    Jossain vaiheessa ne lapset kasvaa isoiksi, aikuistuvat ja muuttavat pois kotoa. Kannattaa hommata ajoissa se ”oma elämä” eikä elää lasten kautta elämäänsä. Omat ystävät, harrastukset jne on tärkeitä. Sitten vasta ahdistaakin kun lapset asuvat jossain 400km päässä opiskelemassa ja ovat itsenäistyneet. Itse toivon itseltäni myös sitä, etten takerru lapsiin koska lapsista se tuntuu inhottavalta ja syyllistävältä miettiä mahdollista äidin pahaa mieltä ja yksinäisyyttä. Kokemusta on tästä, lapsena.

  • Ems sanoo:

    Tähän voi niin samaistua. Sit ne kommentit että ”Nauti nyt kun voit” ”Teet kaikkee kivaa yksin” ”NAUTI!” Kun ikävä ja tietynlainen yksinäisyys ja epätoivo valtaa mielen. Itse kovasti tästä aikanaan kärsinyt, muistan katkeransuloisen ”oman ajan” vieläkin. Nyttemmin tottunut siihen että lapset viettää tukiperheessä 1vkl/kk. Osaan nykyisin jopa nauttia. Mutta täydet sympatiat aloittajalle. Toki tämä toimii myös miehillä, jotka kaipaa lapsiaan. Meillä mies monta päivää ihan pallo hukassa kun lapset lähtevät omalle äidilleen ja tapaavat vasta 1,5vk päästä 🙁