Huono Äiti sai avautumisen:

”Äiti oon tosi ylpeä susta ja iskästä”, aloitti 23-vuotias tyttäreni. Kiinnostuin tietenkin heti ja tyttäreni jatkoi, ”te ette iskän kanssa puhuu pahaa toisistanne, vaikka olette eronneet ”. Piti oikein palauttaa asioita mieleen.

Mutta niinpä. Avioero oli aikoinaan vaikea ja varmasti silloin tuli puhuttua yhtä sun toista, jota tänä päivänä katuu. Mutta elämässä on menty eteenpäin. Kun erosimme tyttäremme oli 6- vuotias. Isoveli pari vuotta vanhempi. Aluksi todellakin riideltiin ja puhuttiin pahaa, varmasti molemmat. Mutta ympärillämme oli jotenkin niin viisaita ja hyviä ihmisiä. Sain paljon apua ja tukea. Katkeroituminen olisi pahinta mitä minulle voisi tapahtua.Ymmärsimme molemmat, että niin lasten kuin itsemme kannalta olisi viisaampaa tulla toimeen. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin niin aika teki tehtävänsä, lapset kasvoivat ja vuodet vierivät. Se ei todellakaan ollut aina helppoa. Jotenkin koen, että tärkeintä on ollut antaa anteeksi ja tulla puolitiehen vastaan. Kaikki oli jotenkin niin rehellistä. Kaikenlaisista tunteista selvittiin. Välillä ikäänkuin hammasta purren, mutta silti.

Tänä päivänä meillä molemmilla on uudet puolisot. Lapset ovat aikuisia. Empä todellakaan keksi miksi minun pitäisi puhua pahaa lasten isästä tai vaikka hänen puolisosta. Tyttären sanominen lämmitti mieltä. Taidan laittaa eksälle viestin ja ilahduttaa hänenkin päivää.”

Nimim. toisen exä ja toisen nyxä

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

2 vastausta artikkeliin “Lapsi kiitti, kun emme eronneet riidoissa”

  • Liisukka sanoo:

    Yleensä en diggaile parisuhteiden päättymisestä, mutta tietysti jos puoliso on väkivaltainen, ei sellaisen vierellä voi olla. Uskottomuuskin on seksuaalista väkivaltaa. Haluaisin säästää ihmisiä tunneperäiseltä tuskalta.

  • Nimetön sanoo:

    Hieno kuulla näin olevan 🙂