Miksi syntyvyys laskee? Miksi emme halua enää lapsia? Voisiko syy olla siinä, että lapsiperhe-elämästä ei puhuta positiiviseen sävyyn, vaan auktoriteetitkin luettelevat pelkästään ikäviä asioita, joita lasten saamisesta seuraa?

Huonon Äidin lukija lähetti Avaudu tästä -lomakkeella tämän keskustelunavauksen aiheesta. Hän miettii, että onko lapsiperhe-elämä tosiaan niin kamalaa kun Väestöliittokin antaa julkaisussaan ymmärtää:

”Ei ole ihme, ettei suomalaiset hanki enää lapsia! Väestöliitto kuvaa julkaisussaan ”Läheinen parisuhde” (s. 56, (2017). Heiskanen, Markova, Salmi, Vaaranen, Kustannus Oy Duodecim) lasten tulon myötä parisuhteelle aiheutuvat muutokset suorastaan helvetillisiksi (kuva yllä).

Parin stressi lisääntyy, ristiriidat lisääntyvät, elämä pienen vauvan kanssa on rytmitöntä, seksi vähenee, äiti saattaa vetäytyä, toinen puoliso uppoutuu työntekoon jne. Eikö monipuolinen kirjoittajajoukko keksinyt edes yhtä myönteistä muutosta parisuhteen kannalta, jonka lapset tuovat tullessaan?!”

Lapsen syntymä ja lapsiperheen muodostuminen on sekä fyysisesti että psyykkisesti rankka kokemus, ja on hyvä että myös vaikeista asioista puhutaan suoraan. Mutta minne jää puhe kaikesta siitä hyvästä ja onnellisesta, mitä monen perheellisen elämässä kuitenkin voittopuolisesti on?

On aika kauhea ajatus, että jotkut eivät uskaltaisi yrittää lasta siksi, että julkisuudessa annettu kuva perhe-elämästä on niin raskas ja karu. Kuitenkin on hyvin mahdollista, että varsinkin epäröivät ihmiset tekevät ratkaisunsa sillä perusteella. Etukäteenhän ei voi tietää eikä edes kuvitella, millaista lapsen saaminen ja perheenä eläminen omalla kohdalla on. Muiden lasten hoitaminen kun ei tunnu samalta eikä muiden kokemuksista voi suoraan päätellä sitä, millaisia omat tulisivat olemaan.

Mitä mieltä sinä olet? Pilaako lasten saaminen parisuhteen, seksin, kropan ja elämän? Vai onko lapsiperhe-elämä kuitenkin voittopuolisesti onnellista ja palkitsevaa? Kerro kommenteissa!

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 17 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

17 vastausta artikkeliin “Lapset pilaavat parisuhteen ja elämän!!”

  • Yks vaan sanoo:

    Viimeiset 10vuotta olen miettinyt ja kokenut, että lapset pilasivat elämäni kerta heitolla. Tuntuu että tein elämäni suurimman virheen ikinä!
    Parisuhde meni päin helevettiä kerrasta eikä palaa ennalleen ennkuin lapset lähtee kotoa.

    Lapset ovat pilanneet urahaaveeni, koulutushaaveeni, sosiaalisen elämäni, seksielämän, romanttisen rakkauden…
    Huh huh, mistä ne ilot pitäisi tähän löytää?

    • kickback sanoo:

      Erittäin pitkälti sama.
      Olen niin loppu ja turhautunut tähän paskaan kun vaan ihminen voi olla.
      Ei mitään yhteistä aikaa, ei intohimoa. Ei mitään.
      Vaikka kuinka tuon esille minua vaivaavia asioita niin mikään ei auta.
      Pää halkeaa.

  • Äby sanoo:

    Lapsen saaminen on paras asia elämässäni. Hänen mukanaan tullut elämän täys muutos oli kuitenkin järkytys. Ennen sain tehdä mitä halusin, vauvan kanssa oli välillä niin hektistä että päivässä oma aikani oli yhteensä noin tunti, joka meni jo syömisiin ja vesssa käynteihin. Suihkussa en kerennyt välillä käydäneljään päivään, kun mies oli reissuhommissa, vauva ei nukkunut päivällä, eikä yöllä jos lasin hänet hetkeksiin hänkarjui niin että oli tukehtua. Kävin enne pojan syntymää fitnesmalli kisoissa, nyt keisarileikattuna ja 15 kiloa lihonneena en koe olevani sesama ihmine edes. Itse koin että suhde meni piloille ja myös seksielämä. Riitelemme kokoajan. Läheisyyttä ei ole, mies haluaisi, itse en koe olevai sama ihminen enää. En tiedä haluanko edes jatkaa suhdetta enää. Seksi tuntuu epämielyttävältä ajatukselta ihmisen kanssa jonka kanssa riitelee kokoajan ja ärsyttää kokoajan. En koe muutenkasn enää olevani haluttava, lihominen, rintojen roikkuminen ja erikokoisuus yksipuoisesta imetyksestä ja iso arpi veivät itsetunnon. Kuntoon pääseminen on ollut mahdotonta, kun on 24/7vauvan kanssa, eikä oleauttajia lähellä. Oma menetetty elämä ja vartalo surettaa. Poikaa rakastan silti enemmän kuin mitään. Oisi vasn kiva että elämäss ä olisi jotain muutakin, ei vaan ole.

  • Lapsettomat ovat fiksuja sanoo:

    Tottahan tuo kaikki on. Meillä esikoisen kanssa helvetti kesti ensimmäiset 1,5 vuotta ja kakkosen kanssa näyttää menevän samalla kaavalla. Kumpikaan ei nimittäin nuku/nukkunut vauvana juuri yhtään ja päivisin olivat tyytymättömiä. En ole moniin kuukausiin saanut nukkua yhtään yötä hyvin. Vauvat vaativat päivällä jatkuvaa viihdytystä ja kanniskelua. En pysty tekemään mitään, en edes laittamaan ruokaa. Olen joutunut luopumaan kaikesta: omasta tilasta, levosta, harrastuksista, vaatteistani (vauva oksentaa ne pilalle), elämänrytmistäni, opinnoistani, tykkäämistäni ruoista (vauvan vatsa ei kestä mitään), fyysisestä terveydestäni (selkä meni totaalisen rikki raskausaikana) jne. Minulla ei ole enää mitään, enkä minä ole enää mitään. Olen pystyyn kuollut, pelkkä suorittava kone. Jos olisin ymmärtänyt etukäteen, että näin tulee käymään, en olisi hankkinut lapsia lainkaan. Vaikka esikoisen kanssa on nyt paljon helpompaa, kohta alkaa uhmaikä, joka tekee taas elämästä täyttä sontaa. Perhe-elämä ei ole kaiken tämän kärsimyksen arvoista.

    • Äby sanoo:

      Samaistun moneen kohtaan jutussasi. Meilläkän vauva ei 9 kuukauteen nukkunut päiväunia, ei yöllä. Huusi heti jos lasi sylistä ja vatsakikuissa huusi välillä kuru suorana koko hereilläolo aikansa. Valvominen alkoi 6kk kohdalla olla niin vakavaa että nukahtelin välillä sohvalle vauva sylissä ja torkahtelin auton rattiin. Lopulta ulkopuoliset puuttuivat asiaan ja miehen piti ottaa vapaata reissutyöstä kun en enää jaksanut. Minusta on myös tuntunut etten ole enää mitään en kukaan minulla ei ole omaa elämää enää,harrastuksia tai mitään mistä väitän tai nautin paitsi vauva.

  • Get a life sanoo:

    Muita syitä pahempi pelote on yksinhuoltajaksi jääminen. Se on niiiin yleistä nykyään, jopa naimisissa olevilla. Etukäteen ei pysty vannomaan, onko toisesta vanhemmaksi, vaikka puheet ja siihenastiset teot olisivat mitä. Vasta käytäntö, asuminen vauvan ja pienen lapsen kanssa, paljastavat todellisen karvan ihmisestä. Vastuu on musertava, joka puolelta tuupataan syyllistävää painolastia yms. Eli vaatii myös melko paksua nahkaa ja kovaa luonnetta. Tästä kaikesta huolimatta: jos et uskalla lapsia hankkia (vaikka se on kaikkien nisäkkäiden ja muidenkin eliöiden elämän tarkoitus nro 1…), et tiedä, mitä menetät. Jos juhlit ja riekut vaikka 27-vuotiaaksi asti, ehdit tehdä sitä ihan tarpeeksi, ei elämä voi olla yhtä nautintoa ja juhlaa alusta loppuun. Salaa me lapsia saaneet ajattelemme lapsettomista, että kun sanotaan ”get a life”, niin nuo lapsettomat eivät sitä elämää koskaan tule saamaan.

    • Naiset on kuningattaria sanoo:

      Mikä ihmeen oletus on että jos ei ole lapsia vaikka 27-vuotiaana niin on riekkunut ja bilettänyt siihen asti? En kyllä käsitä tuota ja jos joku haluaa ns riekkua ja bilettää vaikka 100v asti niin saa tehdä niin jos niin haluaa ja jättää lapset kokonaan tekemättä ja se on aivan ok. Mutta että jos ei ole lasta niin vaan riekkuu ja bilettää? Ja toisekseen siinä asiassa ei ole mitään väärää eikä kenenkään tarvitse selitellä kenellekään sitä että ei ole lapsia. Se ei kuulu muille.
      Minulla on kaksi ja olimme miehen kanssa sekaisin onnesta kun heidät saimme. Toisaalta olisimme voineet olla myös tekemättä lapsia.
      Esikoisen syntymä pani elämän sekaisin, aiheutti riitoja kun keskinäinen läheisyys väheni kun vauva oli aina siinä välissä imemässä kaiken tilan ja hapen. Yhä hyvin luistava seksielämä pelasti meidät, se sai sietämään toista ja pääsemään yli ne vuodet kun toinen vain ärsytti.
      Oma keho palautui molemmilta hyvin, nin maha kuin rinnat, voisin hyvin mennä vaikka niihin fitnesskisoihin pienellä treenillä. Se miten monen maisen keho jää lapsen jälkeen aivan runnelluksi on todella epäoikeudenmukaista. Miksi se on naisen palkka uuden ihmisen luomisesta? Tunnen vihaa kun kuulen sanottavan että nainen on turhamainen, pinnallinen kun suree pilalle mennyttä vartaloa, jopa huonoon toiminnaliseenkuntoon jäänyttä alapäätä että onhan sinulla terve lapsi mitä valitat. Se ei ole turhamaisuutta jne. Kaikki muut kyttäävät naisten vartaloita raskausaikana ja synnytyksen jälkeen ja arvostelevat kuinka tuokin rupsasti, ei pitänyt itsestään huolta, söi läski itsensä tuohon kuntoon, ei ole itsekuria, vielä muka raskauskiloja, menis lenkille, kyllä ei ole ihme että mies pettää kun vaimo on tuommoimen valas ja on niin löysä alapää jne mutta on kyllä naisella elämänatvot hukassa kun miettii vaan omaa ulkonäköään ja sitä että seksi ei tunnu enää yhtään miltään ja seksi on parisuhteen suola anna miehelle suuseksi kun vielä toivut ja kyllä on elämänarvot naisella hukassa kun valittaa että seksi sattuu vieläkin lapsi on tärkein mitä valitat ja seksi on muutakin kuin yhdyntä voit tyydyttää miehesi suulla ja käsin. On kyllä kiittämätön nainen, sai lapsen ja valittaa piöalle mennyttä alapäätä ja sitä että olisi halunnut itsekin vielä nauttia seksistä. Sinä olet äiti mitä valitat. Ei ihme että mies katselee timmejä naisia kun omalla on riipparit imetyksestä ja roikkuva palautumatpnmahanahka mutta nainen se on semmosta se ja sinulla on lapsi miten olet noin turhamainen mitä se haittaa että mahanahka ei palaudu ja rinnat roikkuu….

  • Vihaanvauvoja sanoo:

    Sekin että ihmisiä pakotetaan hankkimaan lapsia vaikuttaa syntyvyyteen. Ja muutenkin jos kaikki haluisivat lapsia tää maailma ylikansottuis ja ympäristö ongelmat pahenee.. aika kiva tulevaisuus nuorille :/

  • nikov sanoo:

    Vastahakoinen lapsen hankkiminen (vaimo halusi ihan välttämättä) ilasi läheisen miehen elämän. Mies on täysin rauniona, haastavan lapsen kanssa selviäminen on päivästä toiseen on yhtä helvetillistä kamppailua. Vaimo ei tee mitään kodin eteen, kun on kerran lapsen maailmaan lykännyt. Terveys, rahat, vapaa-aika ja onnellisuus -> tervemenoa. Ei olisi kannattanut.

  • Kattimatikainen sanoo:

    Parisuhde lapsen syntymän jälkeen on tuntunut vahvemmalta ja läheisemmältä kuin koskaan. Toki nuo listan asiat pitää osittain varmasti paikkansa, varsinkin näin uhmaikäisen lapsen äitinä parisuhde on välillä koetuksella. Tuohon voisin kuitenkin lisätä sen järjettömän onnellisuuden,rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tunteen mitä perheeksi tuleminen aiheutti. Sen lisäksi, että rakkaus omaa lasta kohtaa tuntuu välillä henkeä salpaavan suurelta niin rakkaus miestä kohtaa on syventynyt noin 10000%.

  • Mimmi sanoo:

    Höpö höpö! Seksi parani kertaheitolla 😉 kroppa kärsi mutta saman teki lihominen..parisuhde ois kuollu anyway. Mut lapset <3

  • Minä vaan sanoo:

    Toki jos ajatus on että lapsen saaminen on ruusuilla tanssimista ni kyllä putoaa kovaa pilvilinnastaan. Kaikki muuttuu, mutta ei ole pakko muuttua huonommaksi. Mielestäni kaikki on itsestään kiinni miten asiat muuttuu ja miten niitä hoitaa.
    Lapsi ei pilaa suhdetta, mutta jos lapsi hankitaan parantamaan suhdetta niin siinä on eväät vain katastrofiin ja eroon. Suhteen pitää olla kunnossa ja vahvalla pohjalla. Vauvan kanssa ei ole helppoa, varsinkaan jos on koliikkia/allergioita jne. mutta silloinkin vaan on löydettävä ne voimat jostain pitää suhdetta yllä. Me istuimme hetken aina telkkarin ääressä yhdessä, vauva nukkuu miehen sylissä ja olin toisessa kainalossa. Pientä mutta oli toimivaa. Seksikin on vähentynyt, mutta kun järjestää aikaa ja on kekseliäisyyttä niin kyllä sitäkin harrastetaan.
    Vauva pilasi kropan, tottakai keho muuttuu ja saattaa jäädä ylimääräistä mutta kun jaksaa/viitsii yrittää ni saa sitä kelvollisen kropan vielä. Raskausarpiakin pystyy yrittää ehkäisemään apteekista saatavilla voiteilla. Sektionkin arpi jää niin matalalle ettei sitä kukaan näe, toki itse tietää sen olevan siel. Jos sen antaa häiritä, niin se häiritsee.
    Väitän että moni asia on itsestään kiinni ja omasta asenteesta.
    Raskauden aikana kannattaa keskustella siitä mitä kaikkea se vauva saattaa mukanaan tuoda,tiedostaa että hormoonit tekevät temppuja mutta nekin laantuu.
    En väitä että olisi ruusuilla tanssimista aina, mutta en vaihtaisi poiskaan <3

    • Nimetön sanoo:

      Kun ihmiselle tapahtuu isoja asioita niin ymmärretään sen vaikuttavan ihmisen mieleen, koko elämään ja tiedetään että ihmisen pitää ajatella asiaa ja sopeutua ja että sopeutuminen voi viedä aikaa. Sinunkim mielestäsi tämä ei koske synnytänyttä vaan pitäisi vain kohauttaa olkapäitään ja olla välittämättä koko elämän mullistaneista asioista, kehon fyysisistä ja henkisistä arvista jne. Tämähän se on syy joka johtaa koko perheen pahoinvointiin ja eroihin. Naiselle vain lässytetään asioita neuvolaa myöten ja todellisuus on ae että maisen osa on vain väsyneenä suoritttaa, kantaa vastuu eikä kukaan välitä naisesta. Sitten jotkut hehtaa valittaa kun miehiä ei huomioida neuvolassa. Voisko aloittaa ensin äideistä?

    • Nimetön sanoo:

      Kuka luulee että lapsensaaminen on ruusuilla tanssimista? Joku mies ehkä?

  • Doris sanoo:

    Minulla on yksi tytär, joka on nyt seitsemän. Sitä ennen sain kontaktia perhe-elämään noin 10 vuoden ajan mieheni lasten myötä. Totta on, että elämä muuttuu monella eri tavalla lapsen saamisen jälkeen, mutta ei todellakaan vain negatiivisesti. Lapsen kanssa olen käynyt läpi hurjat tunneskaalat pakahduttavasta rakkaudesta epätoivon synkimpään alhoon, mutta en ole toistaiseksi kyseenalaistanut sitä, etteikö elämäni olisi onnellisempaa ja täydempää, vaikka toki kompromisseja täytyy tehdä, ja ruusunpunaiset kuvitelmat ovat karisseet jo ajat sitten. Kompromisseihin kuuluu omassa elämässäni myös mukavuusalueelta poistuminen ja se, että perheen aikuisten roolit ovat ainakin jonkin aikaa erilaiset ja välillä myös epätasapainossa, mutta itse olen kokenut sen ihan luonnollisena ilmiönä meidän perheemme lähtökohdista.

    Lapsi on opettanut minua ehkä enemmän kuin kukaan ihminen tähän asti: olen oppinut tuntemaan itseni ja rajani paremmin sekä tunnistamaan vahvuuteni ja heikkouteni. Lisäksi lapsi rakastaa ehdoitta ja varauksetta, ja välillä tulee mieleen, että olenko edes ansainnut moista. Mitä vartaloon tulee, se ei ollut tikissään ennen lastakaan, joten se siitä.

    Lapsi ei ole vaikuttanut parisuhteeseemme negatiivisesti. Lapsi sitoo meitä yhteen entistä tiiviimmin. Elimme melko kauan ns. aikuisten elämää, joten en koe, että meiltä olisi jäänyt jotain tekemättä tai elämättä. Nyt kun lapsi on jo ”iso”, kaikki on paljon vaivattomampaa ja omaa aikaa ja mahdollisuuksia on koko ajan emnemmän (jos sitä kaipaa). Lapsen lapsuus on oman elämäni skaalassa mitättömän lyhyt hetki, vaikka joskus piinallisina hetkinä ei tunnukaan siltä. Yhden lapsen äitinä olen toki elänyt erilaista arkea kuin monilapsisissa perheissä eletään, mutta kirjoitankin nyt vain omasta puolestani ja tunteistakin. Ruuhkavuodet iskevät myös yhden lapsen perheeseen, ja välillä tuntuu, että olen vain sivustakatsoja, joka ei hallitse vuosien soljumista. Yhtä kaikki olen kiitollinen epätäydellisen täydellisestä lapsestani ja perheestäni ja perheen perustamista miettivälle voisin sanoa, että älä pelkää, kyllä elämä kantaa.

    • mummuvaan sanoo:

      Ihminen rupsahtaa joka tapauksessa, ellei sitten nuorena kuole. Minusta on ollut hauskempaa rupsahtaa lasten kanssa kuin ilman lapsia.

      • Nimetön sanoo:

        No.ei rupsahda ja se että moni nainen menettää hyvän vartalon tehtyään lapsen on niin väärin. Mies saa lapsen tekemättä yhtään mitään saamatta maarmuakaan ja nainen jonka odotetaan olevan kaunis, hoikka, laitettu laitetaan hirveään mankeliin ja päälle imetys, väsymys kaikki eikä näihin pääosin pysty itse vaikuttamaan mitään.
        Itse palauduin ennalleen mutta mieheni ehti lipsauttaa että jääkö tuo maha tuommoiseksi ja tämä kun tulimme 3pvä ikäisen vauvan kanssa kotiin.