Miksi syntyvyys laskee? Miksi emme halua enää lapsia? Voisiko syy olla siinä, että lapsiperhe-elämästä ei puhuta positiiviseen sävyyn, vaan auktoriteetitkin luettelevat pelkästään ikäviä asioita, joita lasten saamisesta seuraa?

Huonon Äidin lukija lähetti Avaudu tästä -lomakkeella tämän keskustelunavauksen aiheesta. Hän miettii, että onko lapsiperhe-elämä tosiaan niin kamalaa kun Väestöliittokin antaa julkaisussaan ymmärtää:

”Ei ole ihme, ettei suomalaiset hanki enää lapsia! Väestöliitto kuvaa julkaisussaan ”Läheinen parisuhde” (s. 56, (2017). Heiskanen, Markova, Salmi, Vaaranen, Kustannus Oy Duodecim) lasten tulon myötä parisuhteelle aiheutuvat muutokset suorastaan helvetillisiksi (kuva yllä).

Parin stressi lisääntyy, ristiriidat lisääntyvät, elämä pienen vauvan kanssa on rytmitöntä, seksi vähenee, äiti saattaa vetäytyä, toinen puoliso uppoutuu työntekoon jne. Eikö monipuolinen kirjoittajajoukko keksinyt edes yhtä myönteistä muutosta parisuhteen kannalta, jonka lapset tuovat tullessaan?!”

Lapsen syntymä ja lapsiperheen muodostuminen on sekä fyysisesti että psyykkisesti rankka kokemus, ja on hyvä että myös vaikeista asioista puhutaan suoraan. Mutta minne jää puhe kaikesta siitä hyvästä ja onnellisesta, mitä monen perheellisen elämässä kuitenkin voittopuolisesti on?

On aika kauhea ajatus, että jotkut eivät uskaltaisi yrittää lasta siksi, että julkisuudessa annettu kuva perhe-elämästä on niin raskas ja karu. Kuitenkin on hyvin mahdollista, että varsinkin epäröivät ihmiset tekevät ratkaisunsa sillä perusteella. Etukäteenhän ei voi tietää eikä edes kuvitella, millaista lapsen saaminen ja perheenä eläminen omalla kohdalla on. Muiden lasten hoitaminen kun ei tunnu samalta eikä muiden kokemuksista voi suoraan päätellä sitä, millaisia omat tulisivat olemaan.

Mitä mieltä sinä olet? Pilaako lasten saaminen parisuhteen, seksin, kropan ja elämän? Vai onko lapsiperhe-elämä kuitenkin voittopuolisesti onnellista ja palkitsevaa? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

6 vastausta artikkeliin “Lapset pilaavat parisuhteen ja elämän!!”

  • Vihaanvauvoja sanoo:

    Sekin että ihmisiä pakotetaan hankkimaan lapsia vaikuttaa syntyvyyteen. Ja muutenkin jos kaikki haluisivat lapsia tää maailma ylikansottuis ja ympäristö ongelmat pahenee.. aika kiva tulevaisuus nuorille :/

  • nikov sanoo:

    Vastahakoinen lapsen hankkiminen (vaimo halusi ihan välttämättä) ilasi läheisen miehen elämän. Mies on täysin rauniona, haastavan lapsen kanssa selviäminen on päivästä toiseen on yhtä helvetillistä kamppailua. Vaimo ei tee mitään kodin eteen, kun on kerran lapsen maailmaan lykännyt. Terveys, rahat, vapaa-aika ja onnellisuus -> tervemenoa. Ei olisi kannattanut.

  • Kattimatikainen sanoo:

    Parisuhde lapsen syntymän jälkeen on tuntunut vahvemmalta ja läheisemmältä kuin koskaan. Toki nuo listan asiat pitää osittain varmasti paikkansa, varsinkin näin uhmaikäisen lapsen äitinä parisuhde on välillä koetuksella. Tuohon voisin kuitenkin lisätä sen järjettömän onnellisuuden,rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tunteen mitä perheeksi tuleminen aiheutti. Sen lisäksi, että rakkaus omaa lasta kohtaa tuntuu välillä henkeä salpaavan suurelta niin rakkaus miestä kohtaa on syventynyt noin 10000%.

  • Mimmi sanoo:

    Höpö höpö! Seksi parani kertaheitolla 😉 kroppa kärsi mutta saman teki lihominen..parisuhde ois kuollu anyway. Mut lapset <3

  • Minä vaan sanoo:

    Toki jos ajatus on että lapsen saaminen on ruusuilla tanssimista ni kyllä putoaa kovaa pilvilinnastaan. Kaikki muuttuu, mutta ei ole pakko muuttua huonommaksi. Mielestäni kaikki on itsestään kiinni miten asiat muuttuu ja miten niitä hoitaa.
    Lapsi ei pilaa suhdetta, mutta jos lapsi hankitaan parantamaan suhdetta niin siinä on eväät vain katastrofiin ja eroon. Suhteen pitää olla kunnossa ja vahvalla pohjalla. Vauvan kanssa ei ole helppoa, varsinkaan jos on koliikkia/allergioita jne. mutta silloinkin vaan on löydettävä ne voimat jostain pitää suhdetta yllä. Me istuimme hetken aina telkkarin ääressä yhdessä, vauva nukkuu miehen sylissä ja olin toisessa kainalossa. Pientä mutta oli toimivaa. Seksikin on vähentynyt, mutta kun järjestää aikaa ja on kekseliäisyyttä niin kyllä sitäkin harrastetaan.
    Vauva pilasi kropan, tottakai keho muuttuu ja saattaa jäädä ylimääräistä mutta kun jaksaa/viitsii yrittää ni saa sitä kelvollisen kropan vielä. Raskausarpiakin pystyy yrittää ehkäisemään apteekista saatavilla voiteilla. Sektionkin arpi jää niin matalalle ettei sitä kukaan näe, toki itse tietää sen olevan siel. Jos sen antaa häiritä, niin se häiritsee.
    Väitän että moni asia on itsestään kiinni ja omasta asenteesta.
    Raskauden aikana kannattaa keskustella siitä mitä kaikkea se vauva saattaa mukanaan tuoda,tiedostaa että hormoonit tekevät temppuja mutta nekin laantuu.
    En väitä että olisi ruusuilla tanssimista aina, mutta en vaihtaisi poiskaan <3

  • Doris sanoo:

    Minulla on yksi tytär, joka on nyt seitsemän. Sitä ennen sain kontaktia perhe-elämään noin 10 vuoden ajan mieheni lasten myötä. Totta on, että elämä muuttuu monella eri tavalla lapsen saamisen jälkeen, mutta ei todellakaan vain negatiivisesti. Lapsen kanssa olen käynyt läpi hurjat tunneskaalat pakahduttavasta rakkaudesta epätoivon synkimpään alhoon, mutta en ole toistaiseksi kyseenalaistanut sitä, etteikö elämäni olisi onnellisempaa ja täydempää, vaikka toki kompromisseja täytyy tehdä, ja ruusunpunaiset kuvitelmat ovat karisseet jo ajat sitten. Kompromisseihin kuuluu omassa elämässäni myös mukavuusalueelta poistuminen ja se, että perheen aikuisten roolit ovat ainakin jonkin aikaa erilaiset ja välillä myös epätasapainossa, mutta itse olen kokenut sen ihan luonnollisena ilmiönä meidän perheemme lähtökohdista.

    Lapsi on opettanut minua ehkä enemmän kuin kukaan ihminen tähän asti: olen oppinut tuntemaan itseni ja rajani paremmin sekä tunnistamaan vahvuuteni ja heikkouteni. Lisäksi lapsi rakastaa ehdoitta ja varauksetta, ja välillä tulee mieleen, että olenko edes ansainnut moista. Mitä vartaloon tulee, se ei ollut tikissään ennen lastakaan, joten se siitä.

    Lapsi ei ole vaikuttanut parisuhteeseemme negatiivisesti. Lapsi sitoo meitä yhteen entistä tiiviimmin. Elimme melko kauan ns. aikuisten elämää, joten en koe, että meiltä olisi jäänyt jotain tekemättä tai elämättä. Nyt kun lapsi on jo ”iso”, kaikki on paljon vaivattomampaa ja omaa aikaa ja mahdollisuuksia on koko ajan emnemmän (jos sitä kaipaa). Lapsen lapsuus on oman elämäni skaalassa mitättömän lyhyt hetki, vaikka joskus piinallisina hetkinä ei tunnukaan siltä. Yhden lapsen äitinä olen toki elänyt erilaista arkea kuin monilapsisissa perheissä eletään, mutta kirjoitankin nyt vain omasta puolestani ja tunteistakin. Ruuhkavuodet iskevät myös yhden lapsen perheeseen, ja välillä tuntuu, että olen vain sivustakatsoja, joka ei hallitse vuosien soljumista. Yhtä kaikki olen kiitollinen epätäydellisen täydellisestä lapsestani ja perheestäni ja perheen perustamista miettivälle voisin sanoa, että älä pelkää, kyllä elämä kantaa.