Lapsen harrastus on koko perheen ilo!!!
Juu tiedetään, kasvatusasiantuntijat sanovat, että lapsi ei tarvitse harrastuksia.
Paitsi että tarvitsee, koska muuten lapsi
– ei opi olemaan uudessa ryhmässä
– ei opi liikkumaan/ soittamaan
– lihoo ja tulee sohvaperunaksi
– ei tajua kulttuuria
– ei saa kavereita muualta kuin koulusta
– tylsistyy ja tulee apaattiseksi
– on vanhempana katkera, koska ei osaa tehdä edes kuperkeikkaa
– ynnä muut vanhempien pelot.
Harrastus siis pitää olla, sanovat sinkkoset mitä tahansa!
Mutta mikä tahansa harrastus ei tietenkään käy. Ja parasta on varmistaa multimenestys tai edes jonkin tason sivistys valitsemalla lapselle ainakin yksi a.) reipas liikuntaharrastus, b.) taiteellinen liikuntaharrastus, c.) taideharrastus, d.) sosiaalinen harrastus. Vai onko olemassa jotakin, joka yhdistää tämän kaiken? Taitouinti ehkä? Taitouinti samalla huilua soittaen?
Kun laji on valittu, pitää toivoa että lapsi ei vihaa sitä. Vaikka antaisi lapsen itse valita lajin, voi käydä niin, että kun siihen on syydetty 500 euroa ja varusteet päälle ja kokeilemassa käyty kerran, lapsi sanoo että sinne en enää mene.
Ei muuta kuin syytämään lisää satalappusia muihin harrastusseuroihin ja uusiin varusteisiin.
Kun lapsi löytää mieluisen lajin, satalappusten syytäminen jatkuu hamaan tulevaisuuteen asti. Lahjakkaat lupauksetkin lopettavat usein teini-iässä, joten jokainen vanhempi tietysti toivoo, että kukkaronnyörejä joutuu venyttämään äärimmilleen ainakin lapsen täysi-ikäisyyteen asti.
Kenties sitten käy jopa niin päin, että lapsi lähettelee sieltä Än Hoo Ällästä äityliinille tilisiirtoja, kun on niin kiitollinen että loska-aamuina ja pimeinä iltoina raahattiin väkipakolla harrastuksen pariin vaivoista ja rahoista tinkimättä.
Tuskin käy.
Toivon mukaan lapsi ei sentään päädy terapeutin sohvalle pötköttämään kuinka vaativat vanhemmat piiskasivat äärirajoille yhdessä raivoisan valmentajan kanssa. Vai onko se kuitenkin parempi tilanne kuin se, että lapsi päätyy terapeutin sohvalle kertomaan, kuinka hän ei osaa mitään eikä häneltä ole koskaan vaadittu mitään, ja siksi elämä menee hukkaan alisuoriutuessa?
Näitä voi pohtia siellä jäähallissa tai kentän reunalla palellessa, korvia repiviä riitasointuja illasta toiseen kuunnellessa ja mokkapalasavotoissa perjantai-iltaisin.
Että on se kiva kun lapsella on harrastus, josta saa uusia kavereita ja oppii uusia taitoja. Vanhempi oppii pääasiassa kuluttamaan rahaa, leipomaan niitä mokkapaloja ja nyökyttelemään tekohymy naamalla lapsen harrastuskavereiden vanhemmille. Pakko hymyillä, koska he ovat ainoat aikuiset, joita ehtii vapaa-ajallaan enää näkemään.
Kyllä tulee ikävä oman lapsuuden satujumppia, seurakunnan kerhoja ja partioita jonne lapsi voi mennä KERRAN VIIKOSSA ja jossa kukaan ei kysele vanhempien panoksen perään!
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Kiitos! Mikään ei tunnu olevan suurempi tabu, kuin sanoa ääneen, että inhoaa lapsensa harrastusta ja harrastuksiin roudaamista. Ihanan virkistävää, että joku sanoo sen ääneen!
Itse inhosin lapseni lajia enkä tajunnut siitä mitään. Roudasin ja istui säbähallilla, koska yksinhuoltajalla ei ollut ketään kenen kanssa vuorotella ja koska lapsi piti harrastuksestaan. Usein tein läppärillä töitä treenikatsomossa, koska olin joutunut lähtemään harjoitusten takia aikaisemmin. Jos uskalsi sanoa ääneen, että ei pidä lajista/seurasta/muista vanhemmista/ siitä, että joka helkkarin vkoloppu on joku turnaus,
Sai vastaansa syyllistävän huutomyrskyn – miten sä VOIT ajatella noin, sehän on IHANAA kun lapsella on harrastus!!!
Onneksi lapseni on nykyään jo täysi-ikäinen ja hoitaa harrastuksensa itse. Puh…
Mun on nyt pakko olla se pakollinen ilonpilaaja. Jokaisella kolmesta lapsestani on ollut oma harrastus, johon he ovat hurahtaneet täysillä. Parhaimmillaan/pahimmillaan lasten yhteenlasketut harrastustunnit olivat n. 40h/vko. Perheessämme oli vain yksi auto ja me vanhemmat mukana joukkueiden huollossa ja joukkueenjohdossa. Kaikkien harrastus jatkui aikuisuuteen asti. Tai kuopus jatkaa edelleen.
Ja tiedättekö, meillä oli kivaa. Vanhempana sain elää mukana, kun lapset tekivät sitä, mitä he eniten maailmassa halusivat tehdä. Onnistumisen hetket olivat huikeita, pettymyksistä opittiin. Lapset solmivat pitkäaikaisia ystävyyssuhteita ja me vanhemmat myös. Kuskausreissuilla ehti jutella kaikenlaista.
Harrastuspolku ei sovi kaikille ja jos se tuntuu raskaalta, älkää ihmeessä lähtekö siihen. Vähän harmittaa, että julkisuudessa tämä raskaus on lähes ainoa viesti, joka tästä elämäntavasta tuodaan esiin. Joo, välillä on raskasta, mutta se antaa parhaimmillaan tosi paljon.
Kyllä muistan tuon,päivät tein töitä ja illat istuin yliopistolla opiskelemassa,vapaa-ajalla koitin lukea tentteihin,ja tietysti kaikki kotityöt tein itsekseni,
tytär halusi luistelukouluun,ringette ryhmään,ratsastamaan ja taegfonto ryhmään,jokaisessa viihtyi tasan kaksi-kolme viikkoa,senajan että ehdin ostaa harrastusvälineet, mamma soitteli ringette ryhmästä,että nyt olis mun vuoro myydä makkaraa ja virvoitusjuomia jäähallin kioskissa seuran tukemiseksi(rahananto ei heille sopinut)mietin mihin väliin saan tämänkin sovitetuksi?onneksi tytär kyllästyi ryhmäänsä ennen kahden viikon aikaa,ja minä säästyin makkaranmyynniltä hallilla,ja sain kun sainkin luetuksi tenttiini:)
Ei oo kuule pakko. Jos joku noista pitää valita, suosittelen taideharrastusta. Hyvää korvienväli- ja hienomotoriikkatreeniä, sosiaalisuus, estetiikantajun kehittyminen ongelmanratkaisutaidot, pitkäjänteisen tekemisen taidot ja paljon muuta kivaa kaupan päälle. Jääkiekkoon verrattuna puoli-ilmaista ja viikonloput omassa käytössä. Ei mokkapalatalkoita, ei myyjäisiä. Lisäksi visuaalista tietotaitoa tarvii ällistyttävän monessa ammatissa.
En ole koskaan ymmärtänyt, että miksi mun pitäisi seistä siellä kylmässä jäähallissa hockey mammana, sillä aikaa kun toinen pelaa. Tottakai joskus, muttei läheskään joka kerta. Ja toinen mitä en ymmärrä, että vanhemmat pakoitetaan leipomaan ja keittelemään kahveja. Mitä jos vaan olisi joku kahvilanpitäjä ja kaikki maksaisi hänelle ? Ei tarvis koko perheen elämän pyöriä yhden harrastuksen parissa.
Ja pakkohan se on laittaa lapsi harrastukseen, mieluiten johonkin mediaseksikkääseen joukkuelajiin jossa luokan/koulun muutkin lapset pelaa. Kuten jääkiekko, jalkapallo tai koripallo. Koska muuten jäät luokassa ulkopuoliseksi kun kaikki muut tenavat ovat porukalla treenaamassa 5 kertaa viikossa ja viikonloppuisin turnauksessa.
Ja pakkohan se laji on aloittaa jo taaperoikäisenä jottei se lapsi ole herranjumala ainakaan huonoin! Koska silloinkaan ei saa kavereita kun ne luokan muut on aloittaneet sen lätkän jo 4-vuotiaana luistelukoulusta ja ei ne sua mukaan ulkojäille pyydä jos sulla ei pysy kiekko lavassa.