Juu tiedetään, kasvatusasiantuntijat sanovat, että lapsi ei tarvitse harrastuksia.

Paitsi että tarvitsee, koska muuten lapsi

– ei opi olemaan uudessa ryhmässä

– ei opi liikkumaan/ soittamaan

– lihoo ja tulee sohvaperunaksi

– ei tajua kulttuuria

– ei saa kavereita muualta kuin koulusta

– tylsistyy ja tulee apaattiseksi

– on vanhempana katkera, koska ei osaa tehdä edes kuperkeikkaa

– ynnä muut vanhempien pelot.

Harrastus siis pitää olla, sanovat sinkkoset mitä tahansa!

Mutta mikä tahansa harrastus ei tietenkään käy. Ja parasta on varmistaa multimenestys tai edes jonkin tason sivistys valitsemalla lapselle ainakin yksi a.) reipas liikuntaharrastus, b.) taiteellinen liikuntaharrastus, c.) taideharrastus, d.) sosiaalinen harrastus. Vai onko olemassa jotakin, joka yhdistää tämän kaiken? Taitouinti ehkä? Taitouinti samalla huilua soittaen?

pingispallo ja maila

Kun laji on valittu, pitää toivoa että lapsi ei vihaa sitä. Vaikka antaisi lapsen itse valita lajin, voi käydä niin, että kun siihen on syydetty 500 euroa ja varusteet päälle ja kokeilemassa käyty kerran, lapsi sanoo että sinne en enää mene.

Ei muuta kuin syytämään lisää satalappusia muihin harrastusseuroihin ja uusiin varusteisiin.

Kun lapsi löytää mieluisen lajin, satalappusten syytäminen jatkuu hamaan tulevaisuuteen asti. Lahjakkaat lupauksetkin lopettavat usein teini-iässä, joten jokainen vanhempi tietysti toivoo, että kukkaronnyörejä joutuu venyttämään äärimmilleen ainakin lapsen täysi-ikäisyyteen asti.

Kenties sitten käy jopa niin päin, että lapsi lähettelee sieltä Än Hoo Ällästä äityliinille tilisiirtoja, kun on niin kiitollinen että loska-aamuina ja pimeinä iltoina raahattiin väkipakolla harrastuksen pariin vaivoista ja rahoista tinkimättä.

Tuskin käy.

Toivon mukaan lapsi ei sentään päädy terapeutin sohvalle pötköttämään kuinka vaativat vanhemmat piiskasivat äärirajoille yhdessä raivoisan valmentajan kanssa. Vai onko se kuitenkin parempi tilanne kuin se, että lapsi päätyy terapeutin sohvalle kertomaan, kuinka hän ei osaa mitään eikä häneltä ole koskaan vaadittu mitään, ja siksi elämä menee hukkaan alisuoriutuessa?

Näitä voi pohtia siellä jäähallissa tai kentän reunalla palellessa, korvia repiviä riitasointuja illasta toiseen kuunnellessa ja mokkapalasavotoissa perjantai-iltaisin.

Että on se kiva kun lapsella on harrastus, josta saa uusia kavereita ja oppii uusia taitoja. Vanhempi oppii pääasiassa kuluttamaan rahaa, leipomaan niitä mokkapaloja ja nyökyttelemään tekohymy naamalla lapsen harrastuskavereiden vanhemmille. Pakko hymyillä, koska he ovat ainoat aikuiset, joita ehtii vapaa-ajallaan enää näkemään.

Kyllä tulee ikävä oman lapsuuden satujumppia, seurakunnan kerhoja ja partioita jonne lapsi voi mennä KERRAN VIIKOSSA ja jossa kukaan ei kysele vanhempien panoksen perään!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Yksi vastaus artikkeliin “Lapsen harrastus on koko perheen ilo!!!”

  • JulleAnkanpää sanoo:

    Ja pakkohan se on laittaa lapsi harrastukseen, mieluiten johonkin mediaseksikkääseen joukkuelajiin jossa luokan/koulun muutkin lapset pelaa. Kuten jääkiekko, jalkapallo tai koripallo. Koska muuten jäät luokassa ulkopuoliseksi kun kaikki muut tenavat ovat porukalla treenaamassa 5 kertaa viikossa ja viikonloppuisin turnauksessa.
    Ja pakkohan se laji on aloittaa jo taaperoikäisenä jottei se lapsi ole herranjumala ainakaan huonoin! Koska silloinkaan ei saa kavereita kun ne luokan muut on aloittaneet sen lätkän jo 4-vuotiaana luistelukoulusta ja ei ne sua mukaan ulkojäille pyydä jos sulla ei pysy kiekko lavassa.