Onko lapsilla treenikamat mukana? Onko mokkapalat leivottu? Kai olet katsomassa lapsen kisoja? Muistithan vanhempainillan?

Nykypäivän vanhemmuus on uskomaton show. Lapsen harrastukset vaativat isoa panostusta myös vanhemmilta. Vaikka lapsella ei olisi harrastuksia, niin koulun ja päiväkodin kanssa on vaikka mitä säätöä koko ajan: muista luistimet, tuo askarteluun sitä ja tätä, allekirjoita kokeet ja lupalaput. Niissä kaikissa on vaikea pysyä mukana, mutta jotkut onnistuvat.

On paljon äitejä ja isiä, jotka ovat yhden aikaan arkipäivänä tuomassa lastaan harkkoihin. Samat äidit ja isit ovat myös hakemassa lapset. Ehkä he istuvat katsomossa koko ajan, keskellä päivää. Nämä vanhemmat ovat läsnävanhempia.

Läsnävanhemmat ovat niitä äitejä ja isiä, jotka istuvat vanhempainilloissa ja kuuluvat vanhempaintoimikuntaan ja tekevät vapaaehtoistyötä urheiluseurassa. He päivystävät väsymättöminä kanttiineissa, he valvovat luokan diskoa, he lähtevät luokkaretkille ja ompelevat paljetteja kisa-asuihin.

He tekevät, he ovat aktiivisia ja ennen kaikkea he ovat aina paikalla. He ovat läsnä kaikkialla.

Sitten on meitä lusmuvanhempia, jotka emme ole. Emme ole aktiivisia emmekä varsinkaan paikalla. Me emme koskaan myy kahviossa. Me emme ole leiponeet myyjäisiin. Me emme osaa emmekä ehdi ommella paljetteja. Ja meidän lapsemme tulevat treeneihin bussilla tai änkevät läsnävanhempien autoihin.

Se on noloa. Mitä läsnävanhemmat ajattelevat meistä lusmuvanhemmista? Että olemme vapaamatkustajia? Että me emme välitä lapsistamme? Että meitä ei kiinnosta miten lapsemme viihtyvät luokassaan tai kuinka urheiluseura pärjää? Puhuvatko he keskenään talkoissa kuinka me olemme vastuuttomia ja laiskoja? Säälivätkö he lapsiamme, jotka lähtevät harkoista yksin polkupyörälleen tai illan pimetessä bussipysäkille?

Ehkä. Siitäkään huolimatta asialle ei voi mitään. Kaikki eivät voi olla läsnävanhempia.

Aina ei ehdi. Aina ei jaksa. Aina ei kerta kaikkiaan kykene.

Meillä lusmuvanhemmilla on paljon syitä siihen, miksi lusmuamme. Kaikilla omansa. Osalla syy voi olla se, että ei kiinnosta, vaikka sitä ei voikaan ääneen sanoa. Mutta lisäksi meillä on paljon muuta elämää. Väsyttävää, kuormittavaa, raskasta ja kiireistä elämää.

Meillä saattaa olla oma vanhempi sairas ja tukemme tarpeessa. Meillä saattaa olla raskas vuorotyö, tai muuten työkuormaa. Meillä saattaa olla burnout tai fyysinen sairaus. Meillä saattaa olla yt:t tai aviokriisi. Me saatamme kärsiä sosiaalisten tilanteiden pelosta. Meillä voi olla todella huono organisointikyky. Tai meitä saattaa vaan väsyttää.

Reipas läsnävanhempi saattaa toki hänkin kärsiä näistä, jopa kaikista yhtä aikaa ja silti jaksaa olla aktiivinen ja läsnä. Mutta me kaikki emme jaksa.

Eikä hyvää vanhemmuutta mitata sillä, kuinka paljon olemme läsnä pukuhuoneissa, kuinka paljon kuskaamme, kuinka paljon istumme toimikunnissa ja kuinka paljon teemme talkoita.

Joka tapauksessa me pesemme treenivaatteet ja teemme kisakampaukset. Joka tapauksessa me ruokimme lapsemme ja tarkastamme läksyt. Joka tapauksessa lapsemme on meidän ajatuksissamme jos ei nyt aina, niin melkein aina, vaikka meitä ei hallilla tai koululla näykään. Osa meistä on lusmuvanhempia, mutta lusmuamisemme ei tarkoita sitä, että me emme välittäisi.

Lähde.

P.S. Tätä se on, kun lapsi harrastaa ihan koko ajan.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

40 vastausta artikkeliin “Tästä syystä olen lusmuileva vanhempi”

  • Läsnästä Lusmuksi sanoo:

    Olin aina kuvitellut olevani ”läsnävanhempi”. Lasten vauvaaikoinakin minulla riitti intoa osallistua yhdistystoimintaan ja vapaaehtoistyöhön. Mutta kuopuksen vuosi sitten alkanut uhmaikä muutti paljon. Se imee koko perheestä voimat. Ja toki lapset osaavat jo itse kertoa mieltymyksistään, eikä siihen kuuluu kokouksiin osallistuminen. Ja en ole ollut niin innokas, että olisin halukas maksamaan lastenvahdille, jotta itse pääsisin tekemään vapaaehtoisyötä. Esikoinen ei halua lähteä mummilaan hoitoon, kun siellä ei ole kavereita ja kuopukselle ovat taas rutiinit tärkeitä. Perheemme hyvinvoinnin takia olen priorisoinnut poikkeusillat omiin hyvinvointiharrastuksiini. Toki vanheimpainilloissa haluan käydä, ja voin joskus osallistua tapahtumajärjestelyihin jos aika sopii perheemme kalenteriin, mutta tällä hetkellä lusmuilen hyvällä omalla tunnolla.