Riidelläänkö teillä raivokkaasti? Kiristyykö pinna näin pyhien alla, mistä seuraa kiistaa toisensa perään?

Harvassa ovat ne parit, jotka eivät riitele ollenkaan. Mutta onhan riiteleminen inhottavaa. Se on ikävää, eikä riidan aiheena ollut ongelma välttämättä edes ratkea.

Mutta ilmeisesti riitely saattaakin olla hyvä juttu.

Amerikkalaistutkimuksessa nimittäin selvisi, että riitely pidentää elinikää. Ohhoh.

Kuulostaa uskomattomalta, eikä asia olekaan niin yksinkertainen. Eli ei kannata alkaa haastaa riitaa vain huvin vuoksi!

Mikä tahansa tapa riidellä ei käy, eikä se että parisuhde on taistelukenttä, takaa pitkää ikää. Nimittäin pariskunnan osapuoleten samanlainen tapa riidellä pidentää elinikää, mutta jos toinen on kuumakalle ja toinen patoaa tunteensa, vaikutus on päinvastainen. Jälkimmäisessä tapauksessa ennenaikaisen kuoleman riski jopa tuplaantuu.


Kuva Rawpixel, ylin kuva Cloudvisual.

Journal of Psychosomatic Medicine -julkaisussa julkaistussa amerikkalaistutkimuksessa seurattiin parin 192 elämää 32 vuoden ajalta. Erilaiset tavat toimia riitatilanteissa lisäsivät parin stressiä, sillä kumpikin koki että tunteet eivät tulleet kohdatuiksi eikä konflikti ratkaistuksi, mikäli parin riitelytavat poikkesivat toisistaan. Tämä stressi johtaa sitten huonompaan terveyteen ja jopa ennenaikaisen kuoleman riskiin.

Jos taas pari riiteli samalla tavalla, eliniän odote oli pidempi ja terveys parempi.

Kenties pitkän iän salaisuus ei siis ole raivokkaassa riitelyssä eikä myöskään mielentyyneydessä, vaan siinä että valitsee itselleen temperamentiltaan samanlaisen puolison. Riitelytapaa tosin ei välttämättä saa kovin nopeasti selville – vai olisitko valmis heittäytymään kokeiluriitaan jo ensitreffeillä?

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia