Hulluja eksiä, hulluja nyksiä, vaikeita lapsia ja vielä vaikeampia vanhempia, riitoja, valtapelejä ja epäonnistumista. Niistäkö on uusperheet tehty?

Huonon Äidin Avaudu tästä -lomakkeen kautta saa lähettää meille keskustelunavauksia ja kertomuksia siitä, mitä on kokenut. Koska avautua voi nimettömänä, koskevat kirjoitukset useimmiten huolia ja murheita. Esimerkiksi juuri uusperhe-elämästä. Lisäksi on tietysti selvää, että kun yhteen menee aikuiset, jo suhteissa olleet ihmiset ja elämään sekä tulee että jää useita ihmisiä, se tietää mutkikkaita suhteita. Siksi kirjoitukset esimerkiksi täällä voivat antaa uusperhe-elämästä melko negatiivisen kuvan.

Mutta eihän se kaikki oikeasti negatiivista ole, eihän? Monille uusperhe on jopa uskomattomalta tuntuva mahdollisuus uuteen onneen. Sen myötä elämästä voi tulla paljon parempaa. Eivätkä haasteetkaan välttämättä ole mikään huono juttu. Niistä oppii, eikä hyvä elämä tarkoita samaa kuin helppo elämä. Ehkä uusperheiden positiivisista puolista ja onnesta pitäisi puhua enemmän? Sitä ehdottaa tämä kirjoittaja:

”Uusperheen äitinä olen kokenut monenlaisia tunteita ja tilanteita. Olen onnistunut ja epäonnistunut. Olen oppinut ja junnannut paikalla. Olen joutunut toteamaan, että on asioita, joihin en voi vaikuttaa. Ne on vain hyväksyttävä.


Kuva Vidar Nordli Mathisen, ylin kuva Ryan Franco.

Puolisoni sanoo usein, että jos on positiivista sanottavaa niin kerro se aina. Siksi haluaisin kuulla kerrankin pelkkiä hyviä kokemuksia koskien uusperheitä.

Mitä hyvää se on elämääsi tuonut? Miten ympärillä olevat ihmiset ovat suhtautuneet? Mistä on koettu iloa ja saatu voimaa? Mikä on yllättänyt positiivisesti? Siis ihan sama mitä, kunhan se on positiivista!”

Nimim. Uusperheen äiti

Mitä sinä kertoisit hänelle ja meille kaikille? Toiko uusperhe elämääsi toivoa, rakkautta ja uusia, ihania ihmisiä? Onko kaikki sujunut paremmin kuin uskalsit odottaakaan? Voit kertoa kommentissa.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

11 vastausta artikkeliin “Kai uusperheissä paljon onneakin on?”

  • Kiukkuiita sanoo:

    Itse olen eronnut uusperheestä.. Mutta kyllä, ainakin itse koen edelleen että siinä oli paljon hyvääkin ja varmaan siksi ero on edelleen kipeä asia vaikka erota halusinkin.
    Se, että halusin erota ei liittynyt uusperheeseen tai sen lapsiin (päinvastoin, ehkä enemmän viivytti eroa) vaan heidän isäänsä. Parasta siinä oli, että sain muodostettua kaikkiin lapsiin omasta mielestäni erityisen suhteen. pärjättiin mukavasti yhdessä ja sain olla rinnalla kulkijana heidän kasvussa ja kehityksessä. Tärkeä heistä on jokainen vielä tänä päivänäkin ja toivon pelkkää hyvää vaikken ole enää ”osa porukkaa”. Raskasta mutta rakasta touhua.

  • Lapsien isä sanoo:

    Paljon myös riippuu siitä, kuinka suhde lähtee käyntiin. Jos uusperheen vanhempie suhde perustuu jomman kumman tai jopa molempien pettämiselle ovat lähtökohdat asiaan huonot.

    Voi olla, että ex-puoliso kantaa kaunaa (ja miksi ei kantaisi) ja että uusi puoliso ei varsinkaan alkuhuuman jälkeen uskallakaan täysin luottaa toiseen. Pettäjä voi myös jossain vaiheessa ruveta potemaan henkistä krapulaa pahoista teoistaan .

    Jos yhteen on menty kovin nopeasti tai jopa suoraan vanhasta suhteesta, ei eroa varmastikaan ole käsitelty tarpeeksi.

    Lisäksi jos uusi puoliso (ja sisarukset) tulevat lasten elämään liian nopeasti, on yleenssä tiedossa vaikeuksia.

  • Katriinavain sanoo:

    Positiivista on ollut lasten sopeutuminen omiin uusiin perheenjäseniin… . Uusia ”sisaruksia” on saatu ja loppujen lopuksi se taitaa olla rikkaus”

  • Samaamuttaeriperhettä sanoo:

    Olemme eläneet uusperheen elämää 7 vuotta. Puolisollani on 2 lasta edellisestä liitosta ja yhteisiä lapsia meillä on 4. En voisi olla onnellisempi tästä perheestä 😍 puolisoni ex on hieno ihminen. Hän on upea äiti lapsilleen ja kantaa heistä hyvää huolta. Hän arvostaa että huolehdin ja välitän hänen lapsistaan ja kun tulevat meille on hänen lapsillaan hyvä olla meillä. Se on hänelle tärkeintä ja ajattelee lastensa etua. Ei koe pahana että hänen lapsillaan on ihmisiä ympärillä jotka rakastavat hänen lapsia vaan on onnellinen että niitä on. Rakastan lapsipuoliani (kauhea sana koska ovat kuin omia) ihan hirveästi. Olen nähnyt heidän kasvavan ja en voisi kuvitellakaan etteivät he olisi elämässäni. Kohtelen heitä saman arvoisesti kuin yhteisiä lapsiamme. Saavat saman verran lahjoja, vien yhteisiä lapsiamme heidän ollessa meillä vähäksi aikaa pois jotta saavat omis puolisoni. Vietämme myös juhlia yhdessä jotta puolisoni lapset saavat myös säilyttää oman ydin perheensä. On kunnioitettava että siinä ovat näiden lasten äiti ja isä. Olen aina kutsunut heidän äidin uuteen kotiimme katsomaan millaisessa ympäristössä hänen lapsensa viettävät meillä aikaa. Juttelemme aina kun näemme viemisten ja hakemisten yhteydessä. Ja jos on ongelmia kannustan aina olemaan ex puolison kanssa yhtenä rintamana jotta lapset tietävät että me aikuiset ollaan samalla puolella 🙂 kaikkien meidän aikuisten tahto on kuitenkin lastemme puolella. Uusperhe on rikkaus ❤

  • Miia sanoo:

    Meillä on uusperhearki vasta aluillaan. Minulla entisestä suhteesta tytöt 5v ja 7v, miehellä pojat 10v ja 12v. Ongelmia ei ole juurikaan ollut. Pientä minun lasten kiukuttelua toista kohtaan, joka enimmäkseen johtuu varmaankin iästä (ja nälästä ja väsymyksestä 😊). Minulla on hyvät välit exään ja hänellä on mukava uusi nainen. Uusperhekuvio toimii myös siellä hyvin. Koen itse olevani paljon parempi äiti nyt kun säännöllisesti on ”lapsivapaata”. Silloin hoidan työt, opiskelut ja harrastukset. Sitten kun lapset on minulla keskityn enemmän heihin. Myös nykyinen parisuhde voi hyvin kun säännöllisesti on aikaa meille kahdelle ♥ Lapsilla on hyvä olla isän perheen luona ja heitä rakastetaan siellä ihan kuin meilläkin, en siksi koe enää huonoa omaatuntoa erossa olosta. Meidän perheessä lapset tulee keskenään toimeen todella hyvin. Välillä riidellään, mutta toisia jo odotetaan ja ikävöidäänkin. Ei elämä joka hetki ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta olen onnellinen että elämä on kuljettanut juuri tähän.

  • Justiina sanoo:

    Mitä hyvää… Pakkohan tässä on jotain hyvääkin olla vaikka jossain vaiheessa tuntui, ettei todellakaan ole. Oma eksäni on vihdoin hyväksynyt eromme ja pystyy jo keskustelemaan asioista. Miehen ekskumppani taas vihaa minua, välillä se koskee, useimmiten tulen asian kanssa toimeen. Lasten vuoksi tämä seikka surettaa kovin. Mutta asialle en itse voi tehdä mitään mikä auttaisi.
    Toisaalta lapset ovat silloin tällöin vahingossa alkaneet kutsua minua äidiksi, mikä taas minulle merkitsee sitä, että olen heidän kanssaan onnistunut. Älkää ymmärtäkö väärin, en ole lapsia omimassa tai heitä pyytänyt kutsumaan itseäni äidiksi, oletan sen vain kertovan, että lapset luottavat minuun entistä enemmän koska tätä ei ole useamman vuoden aikana ennen tapahtunut.
    Ja entäpä tämä nykyinen suhde? Tunnen edelleen itseni rakastetuksi, minun kanssani keskustellaan ja jaetaan arki tasaveroisen kumppanina, en ole enää parisuhteessa jossa mieheni olisi ylimääräinen lapsi.

  • Puoliäiti sanoo:

    Olemme olleet uusperhe (miehellä, YH, 13v. poika) nyt 6 vuotta. Olen toiminut äitinä, vanhempana ja arjen pyörittäjänä. Arki on ollut läsnä alusta lähtien. Alussa oli haastavaa tietää, miten minut esitellään. Äitipuoli ei tuntunut hyvältä, joten puoliäiti jäi käyttöön kun sitä tarvittiin. Mies on avoimesti puhunut minusta täysipainoisena vanhempana, vaikka asia edelleen tulee virallisissa asioinneissa eteen. Virallisestihan en vanhempi ole ja koen miehellä aina oleva veto-oikeus pojan asioissa (mies on tästä eri mieltä), mutta pääsääntöisesti roolini ei voisi olla tätä mitä se on, ilman, että hän on antanut sille tilaa. Olemme tehneet kaikkien vuosien ajan aktiivisesti töitä sen eteen, että heistä kahdesta ja minusta tulisi ”me”. Olemme siinä myös mielestäni onnistuneet, sillä suurimmat kiistat tulevat tällä hetkellä teinin käytöksestä ja siihen suhtautumisesta – mutta tätä voi teini-iän koittaessa odottaa kaikilta perheiltä.

    Työmme tulos näkyy siinä, että jokainen meistä voisi varmasti kertoa, millainen perheemme on, mitkä ovat meille tärkeitä, ts. ”keitä me olemme”. Kuinka moni ”biologinen” perhe voi sanoa samaa? Nyt meillä on yksi yhteinen sukunimi ja pojalle sisarus (biologisesti ehkä 50%, mutta kun yhdistää samat kasvattajat, ainakin 75% samaa sukua oleva). Meidän elämässämme ovat mukana pojan äiti ja sen puolen sukulaisia, kuten muitakin sukulaisia tai ystäviä. Se on meidän vahvuutemme: olemme valinneet ympärillemme ihmisiä, joista pidämme. Välillä on kyllä ihmetyttänyt, jos meillä ei ole ongelmaa arjen jakamisen tai entisten puolisoiden kanssa, niin miksi muilla pitäisi olla? Miehen eksä osallistuu juhliimme uuden puolison kanssa, kuten muutkin. Jännä on, että kuitenkin usein ulkopuoliset tätä ihmettelevät ja antavat asian olla vasta kun tämän mielipiteen kyseenalaistaa ja sanoo ääneen.

    Pakko mainita, että suhteen alussa muutaman vuoden ajan koin kärsiväni siitä, ettei toimivista uusperheistä tai äitipuolista puhuttu juuri ollenkaan. Keskustelupalstat olivat täynnä valitusta ja kitkerää puhetta siitä, miten olisimme ”puolikkaita” ja eksät vain vaikeuttavat asioita. Onneksi samaan aikaan mies on tukenut ja kohdellut minua muiden edessä, kuten normiperheen äitiä kohdeltaisi (esim. koulujen vanhempainvartit) ja on sanonutkin, että kannan pojan kasvatuksesta jopa 80%.

    Haluaisin sanoa muille uusperheille, että ottakaa selvää uusperheiden vaiheista. Varsinkin alussa ulkopuolisuuden tunnetta helpottaa kun tietää, että se kuuluu osaksi uudenlaiseksi perheeksi tulemisen prosessia. Tehkää rohkeasti omat valintanne, vaikka ne eivät olisi yleisiä. Ja muistakaa antaa tilaa toisillenne: toisen kasvaa vanhemmaksi, mutta myös olla välillä lapsivapaalla. Puhukaa raha-asioista ja lomien kustannusten jakamisesta. Uusperheitä ei juuri minnekään tilastoida (on yhteishuoltajuutta ja yksinhuoltajuutta), mutta kyselepä: ovat yleisempiä kuin luulet.

  • Oikea päätös sanoo:

    Meillä on uusperhe, jossa kaksi vanhempaa lasta ovat nuoruuden suhteestani. Tapasimme nykyisen mieheni kanssa kun lapseni olivat 1v8kk ja toinen 3kk. Alussa hirvitti, miten mies hyväksyy ” ei omat” lapsensa. Nyt meillä on 5 yhteistäkin lasta. Mies pitää kaikkia lapsia ominaan, ei ole sun ja meidän yhteiset lapset. Mies on kaikille perheessä isä, ja kohtelee lapsia samanarvoisesti. Nyt kun vanhin(18v) muutti pois kotoa, auttaa isä (puoli) remontti hommissa ja puhuu kuinka tyttö on isän tyttö luonteeltaan ja tempauksillaan😊( vaikkei biologisesti olekkaan). Onni oli löytää juuri tällainen mies rinnalle. 17v yhdessä tätä elämää tallattu.

  • Supersuuri up sanoo:

    Me ollaan vielä alkumetreillä ja haasteita on varmasti edessä. Eniten pelkäsin ympäristön paineita ja kommentteja, mutta tähän mennessä kaikki on ollut positiivista. Auttaa kummasti jaksamaan suuren uusperheen arkea.

  • JennaS sanoo:

    Meillä on toiminut (mulla on kolme lasta joista kaksi entisestä liitosta ja yksi on meidän yhteinen).
    Ulkopuoliset ei huomaa päälle että on mun ja meidän lapset.
    Paljon vaikuttaa se että mieheni ei erottele lapsia sun ja mun vaan ne kaikki on meidän…Hän auttaa ja tukee kaikessa kuin olisi oikea isä.