Hulluja eksiä, hulluja nyksiä, vaikeita lapsia ja vielä vaikeampia vanhempia, riitoja, valtapelejä ja epäonnistumista. Niistäkö on uusperheet tehty?

Huonon Äidin Avaudu tästä -lomakkeen kautta saa lähettää meille keskustelunavauksia ja kertomuksia siitä, mitä on kokenut. Koska avautua voi nimettömänä, koskevat kirjoitukset useimmiten huolia ja murheita. Esimerkiksi juuri uusperhe-elämästä. Lisäksi on tietysti selvää, että kun yhteen menee aikuiset, jo suhteissa olleet ihmiset ja elämään sekä tulee että jää useita ihmisiä, se tietää mutkikkaita suhteita. Siksi kirjoitukset esimerkiksi täällä voivat antaa uusperhe-elämästä melko negatiivisen kuvan.

Mutta eihän se kaikki oikeasti negatiivista ole, eihän? Monille uusperhe on jopa uskomattomalta tuntuva mahdollisuus uuteen onneen. Sen myötä elämästä voi tulla paljon parempaa. Eivätkä haasteetkaan välttämättä ole mikään huono juttu. Niistä oppii, eikä hyvä elämä tarkoita samaa kuin helppo elämä. Ehkä uusperheiden positiivisista puolista ja onnesta pitäisi puhua enemmän? Sitä ehdottaa tämä kirjoittaja:

”Uusperheen äitinä olen kokenut monenlaisia tunteita ja tilanteita. Olen onnistunut ja epäonnistunut. Olen oppinut ja junnannut paikalla. Olen joutunut toteamaan, että on asioita, joihin en voi vaikuttaa. Ne on vain hyväksyttävä.


Kuva Vidar Nordli Mathisen, ylin kuva Ryan Franco.

Puolisoni sanoo usein, että jos on positiivista sanottavaa niin kerro se aina. Siksi haluaisin kuulla kerrankin pelkkiä hyviä kokemuksia koskien uusperheitä.

Mitä hyvää se on elämääsi tuonut? Miten ympärillä olevat ihmiset ovat suhtautuneet? Mistä on koettu iloa ja saatu voimaa? Mikä on yllättänyt positiivisesti? Siis ihan sama mitä, kunhan se on positiivista!”

Nimim. Uusperheen äiti

Mitä sinä kertoisit hänelle ja meille kaikille? Toiko uusperhe elämääsi toivoa, rakkautta ja uusia, ihania ihmisiä? Onko kaikki sujunut paremmin kuin uskalsit odottaakaan? Voit kertoa kommentissa.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 21 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

21 vastausta artikkeliin “Kai uusperheissä paljon onneakin on?”

  • Äiti4 sanoo:

    Toista kertaa uusperhettä elämässä. Edellinen kerta meni täysin penkin alle ja sen jälkeen päätin että lasteni ei tarvitse enää kärsiä äidin huonoista valinnoista ja meidän on parempi ihan omillamme ja minun parempi ilman miestä. Tovin elelimme keskenämme lasteni kanssa ja se teki hyvää lapsilleni ja minulle. Joskin yksinhuoltajan oli ajoittain paljonkin huolta ja murhetta kaikista arkisista asioista. Mutta sain omistautua vain lapsilleni ja itselleni. Niin kornilta kuin kuullostaakin mutta sinä aikana todellakin opin arvostamaan ja rakastamaan myös itseäni ja niinhän jokaisen täytyy osata tehdä, ennen kuin voi rakastaa jotain toista. Aivan yhtäkkiä tapasin elämäni rakkauden jonka kanssa nykyään uusioperhettä elämme. Molemmilla on omat lapset ja he ovat toisen vanhemman luona sovitusti aivan niinkuin ennen suhdettamme. Me molemmat löysimme toisistamme ihmisen joka ajattelee (tärkeistä) asioista samalla tavalla. Exämme pystyvät käymään saman katon alla ja lasten kasvatuksen suhteen ei kenelläkään vanhemmalla ole erimielisyyttä, kukaan ei halua polkea toista vanhempaa ja toisia kunnioitetaan. Molemmilla meistä on entinen elämä ja niistä on puhuttu ja ymmärrämme toisiamme ja aiempia valintoja. Minulla itselläni meni kauan ennen kuin pystyin luottamaan keneenkään niin että olisin alkanut suhteeseen, aiempien pettymysten perusteella, luotan tulevaan mieheeni täysin ja hän minuun. Arvostamme ja tuemme toisiamme huonoina hetkinä, kannustamme saavuttamaan jokaisen omia ja yhteisiä haaveitamme. Pystymme puhumaan asioista. Lapsemme tulevat toimeen keskenään ja lapsillamme on nyt useampi vanhempi johon luottaa ja turvautua. Olen todella onnellinen siitä mitä meillä on ja mitä kenties vielä saavutamme. Jokaisessa suhteessa on alamäet ja ongelmat ja meilläkin sattuu ja tapahtuu. Ehkä lohdullisinta on kuitenki ollut se tieto, että toinen on siinä, vaikka olisin kuinka huono tuulinen ja vihainen tai pettynyt jostain asiasta, minulla on joku joka kuuntelee ja tukee eikä luovuta, vaan ponnistelee yhdessä eteenpäin vaikka välillä olisikin vähän hankalaa. Sen olen elämäni aikana huomannut että sitä tosi rakkaus on, kun luottaa toiseen, on valmis taistelemaan oli mitä tahansa, on toisen tukena huonoinakin hetkinä, ymmärtää ja kuuntelee. Ja sitä koen eläväni juuri nyt, rakkautta. Sitä tämä oikeasti vihdoin on!

  • Äitipuoliäiti sanoo:

    Me ollaan oltu uusperhe neljä vuotta. Poppooseen kuuluu miehen kolme lasta ja nyt odotamme ensimmäistä yhteistä. Tottakai lapset välillä ärsyttää, kun on kasvatettu joissakin asioissa vähän eri tavalla kuin olisin tehnyt. Mies on kuitenkin alusta asti tukenut minun rooliani perheemme toisena vanhempana, ja miehen eksä on myös suhtautunut minuun alusta asti fiksusti.

    En yritä olla lapsille äiti vaan yksi turvallinen aikuinen lisää. Sen olen huomannut, että nuorempiin lapsiin on muodostunut helpommin läheisempi suhde kuin vanhimpaan. Alkuvaiheessa puolestaan nuorimman alle kouluikäisen lapsen oli vaikeinta suhtautua isän uuteen kumppaniin, ja oli esim. huolissaan, mitä äiti sanoo, kun kuulee, että olen ollut jossain heidän kanssaan. Hänelle oli selkeästi tärkeää, kun olimme samoissa juhlissa ja hän näki, että äitinsä ja minä suhtaudumme toisiimme ystävällisesti. Aluksi itseäni vähän jännitti osallistua lasten sukulaisjuhliin, mutta nykyään tuntuu mukavalta päästä osalliseksi lasten tapahtumiin.

    Ainakin omalla kohdallani olen huomannut, että uusperheen rakentamisessa on tärkeää sekä se, että puoliso on tukenut minun rooliani, mutta myös se, että lasten äiti on suhtautunut myönteisesti. Näin lapsille on tullut turvallinen olo molemmissa perheissään. Olen myös alusta asti kannustanut lapsia meillä ollessaan juttelemaan äidistään ja kertonut myös heille, että pidän yhteyttä heidän äitinsä kanssa.

    Itse en missään nimessä vaihtaisi pois tätä uusperhettäni. Monesti tuntuu suorastaan oudolta, jos lapset poikkeuksellisesti eivät olekaan meillä viikonloppuna. 😀 Olen myös iloinen, että tulevalla vauvalla on sisaruksia ja toivon, että vauvan synnyttyä saan heidät tuntemaan olonsa tasavertaiseksi oman lapseni kanssa meidän uusperheessämme.

  • Tiitulainen sanoo:

    En koskaan ajatellut enää ryhtyväni suhteeseen miehen kanssa jolla jälkikasvua, edellisen huonomman kokemukseni takia. Mutta kuinkas kävikään. Tapasin miehen jolla kolme poikaa kun taas itselläni tyttö. Lapset iältään 8-17 vuotiaita joten melkoinen haitari.
    Meidän ”fuusio”perhe on toiminut valtavan hyvin, kaikki lapset ja aikuiset tulevat hienosti toimeen keskenään, puhutaan ja touhutaan yhdessä ja kaikki tuntee kuuluvansa perheeseen.
    Lapset myös pitävät yhteyttä ja leikkivät porukalla kun ovat toisilla vanhemmillaan. Myös exät auttavat mm. lapsien kuskailussa paikasta toiseen. Näin sen pitääkin mennä ja kaikilla on hyvä olla.
    Sama ajatusmaailma ja yhteiset säännöt ja rajat auttavat tosi paljon. Sekä ne exät jotka ovat ottaneet tilanteen oikein eivätkä yritä hankaloittaa millään tapaa asioita. Olen kiitollinen ❤

  • Kiltti äitipuoli sanoo:

    Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kolme vuotta ja hänellä on kaksi lasta, 8v. ja 10v., minulla ei ole omia lapsia. Rupesimme suhteeseen aika nopeasti ja muutimme yhteen oikeastaan heti, muutaman kuukauden jälkeen hankimme yhteisen asunnon. Kaikki tuntui alusta asti niin hyvältä ja varmalta, että hommaan uskalsi lähteä. Homma toimi myös lasten kanssa alusta asti tosi hyvin, ja olen todella kiitollinen miten hyvin he ovat minut elämäänsä ottaneet. Muuten en olisi hommaan lähtenyt.

    Kohtelen heitä kuin omiani, vaikka en äiti olekaan. Olen periaatteessa yksi vanhempi kahden oikean lisäksi, mutta äitiä en halua korvata. Komennan, neuvon ja kohtelen lapsia kuin omiani, osallistun kasvatukseen jne, toki vanhemmat hoitaa isommat päätökset jne, mutta minut on molempien vanhempien toimesta hyväksytty tähän kuvioon ja he ovat kiitollisia että kohtelen lapsia kuin omiani. Lapset eivät koskaan ole kyseenalaistaneet minun sanomisia, sanoneet pahasti tms. Toki haasteita on ajoittain ollut, lähinnä alussa sen hyväksyminen, että myös lasten äiti on kuvioissa mukana, mikä alkuun oli minulle uutta ja outoa. Kuitenkin tulemme lasten äidin kanssa hyvin toimeen ja kunnioitamme toisiamme puolin ja toisin. Joskus saattaa ärsyttää varmasti puolin ja toisin, mutta se on elämää. Kun noita kauhutarinoita lukee ja kuulee noista uusperhekuvioista, alkaa entistä enemmän arvostaa miten hyvin meillä homma on kuitenkin mennyt.

    Olen onnellinen miehen lapsista, nyt minulla on läheisiä ihmisiä elämässä joista huolehtia. En halua omia lapsia, mutta olen kiitollinen heistä. Tottakai välillä suoraan sanottuna ärsyttää, suututtaa tai vituttaa, mutta nuo tuntemukset on ihan normaaleja. Sopeutumista on aikuisellakin, jolla ei lapsia ennestään ole. Pitää yhtäkkiä sietää melua, sotkua, jne lapsiperhesäätöä mitä ei ennen ole lainkaan kokenut. Lapset ja uusperhe-elämä ovat opettaneet kuitenkin niin paljon, että en vaihtaisi tätä mihinkään. <3 Olemme oikea perhe, jossa jokainen saa olla oma itsensä, kertoa huolensa ja, itkeä, nauraa, ja vaikka suuttua. Riidellään mutta myös sovitaan, aina<3 Perhe on paras<3

  • 2+2+2 lasta ja 5-6 vanhempaa kombo sanoo:

    Varmasti jonkun osallisen näkökulmasta kaikkia noita alussa mainittuja ” Hulluja eksiä, hulluja nyksiä, vaikeita lapsia ja vielä vaikeampia vanhempia, riitoja, valtapelejä ja epäonnistumista” löytyy meidän kombosta, mutta eihän se tarkoita etteikö kaikki olis noin keskimäärin onnellisia ja lapset enemmänkin. Haasteita on enemmän kuin ydinperheessä noin oman ja ilmeisesti asiantuntijoidenkin kokemuksella, joten perheneuvolaa, pariterapiaa ym. kannattaa käyttää eikä kartella. Näin muutamien vuosien päästä välillä ihmettelen ettei erottu, mutta nyt kun ”mun lapset, sun lapset, yhteiset ja exät ja exien nyxät” ovat pikkuhiljaa löytäneet paikkansa olen todella onnellinen että saatiin paketti selvitettyä, asiat puhuttua ja tahoillaan & toistemme kanssa riideltyäkin ja kaikki ovat onnellisia. Tsemppiä niille joilla kuherrusaika on ohi ja pahin aluillaan, sen yli voi selvitä ❤️

  • Bonuslapsi sanoo:

    Välillä inhottaa ja surettaa lukea negatiivisia kokemuksia uusperhe-elämästä, varsinkin kun ne kohdistuvat ”bonuslapsiin”. Olen itse elänyt uusioperheessä suurimman osan elämästäni. Olin 6v kun äitini alkoi seurustella isäpuoleni kanssa. Isäpuoli pohti ennen suhteeseen alkamista paljon sitä, pystyykö kohtelemaan minua ja sisarustani kuin omia lapsia. Hän päätti että pystyy, ja siitä olen ikuisesti kiitollinen. En koe tarvetta eritellä vanhempiani. Minulla on paljon vanhempia, isovanhempia, tätejä, serkuksia ja sisaruksia. Kaikki ovat yhtä tärkeä osa sukua, oli samaa dna:ta tai ei. Olen isäni lapsi, mutta olen myös isäpuoleni lapsi. Perheessämme on menty lasten hyvinvointi edellä. Rakastan monia perheitäni, enkä ole koskaan edes osannut unelmoida normaalista ydinperheestä.

  • Hyvä äitipuoli sanoo:

    Itselläni on nyt kymmenen vuoden kokemus uusperhearjesta, mieheni kanssa kun aloin seurustella niin alusta asti oli selvää että pakettiin kuuluu miehiä kolme! Uskoisin että suurimmat syyt meidän onnistumiseen on ollut siinä, että ymmärsin alusta alkaen että lapset otetaan huomioon kaikessa, eikä heille saa olla mustasukkainen, siinä häviää varmasti. Yllätys oli, että aika pian tämä kääntyi myös toisinpäin, lapset kipusivat hyvin pian myös omassa ajattelussa kärkisijoille, jopa miehen ohi. Iso asia tässä on ollut, että lasten äiti ei ole ollut minulle mustasukkainen, vaan olen saanut olla mukana myös niissä kivoissa jutuissa, kuten parkumassa koulun kevätjuhlassa. Perhepalaveriin meillä osallistuvat niin biologiset vanhemmat kuin bonusäitikin tasavertaisina. Toki elämään on mahtunut lasten kanssa haasteitakin, mutta en näe niitä ”bonuksista” johtuvina, enemmänkin kahden kodin asumisesta ja normaalista elämästä / kasvamisesta. Näitä juttuja kun on lukenut, niin kovin monen tarinan takana tuntuu olevan mustasukkaisuus, joko eksien, nyksien tai lasten suhteen. Tässä kun osattaisiin pitää lasten hyvinvointi ja oikeudet mielessä, niin vältyttäisiin monelta pahalta mieleltä.

  • Glenn sanoo:

    Itse olen ollut ”äitipuoli” jo parikymppisestä ja sain oman, biologisen lapsen kolmekymppisenä. Alussa haettiin paikkojamme, ja kipeitäkin hetkiä oli. Kuitenkin jo silloin nuorena minulle oli ihan selvää, että jos haluan olla kyseisen miehen kanssa, lapset ovat siinä myös. Minusta ”kasvoi” aikuinen hyvin nopeasti.

    Äitiä en koskaan heille leikkinyt, heillä oli ja on oma, loistava äiti. Yritin parhaani mukaan olla turvallinen ja huolehtiva aikuinen, ja jollain tavalla koen siinä myös onnistuneeni. Vuosia on nyt vierinyt parisen kymmentä, miehen lapset ovat nyt reilusti päälle kahdenkymmenen, osalla jo omiakin lapsia, mutta olemme läheisiä edelleen. Myös suhteeni lasten äitiin on ollut erinomaisen hyvä ihan alkuaikoja lukuun ottamatta.

  • Onnellinen uusperheen äiti sanoo:

    Meillä uusperhe-elämä toimii. Olimme tahoillamme eronneet edellisistä parisuhteista jo aikaa sitten. Emme kumpikaan etsineet parisuhdetta. Kaikki tapahtui yllättäin. Kaksi aikuista tapasi toisensa sattumalta, ihastui ja rakastui. Mukaan tuli lapset 2 plus 4. Lapset tulevat erittäin hyvin toimeen toistensa kanssa, sekä meidän aikuisten. Meidän perhe-elämä rokkaa kivasti. Yhteiset harrastukset niin lapsien kuin aikuisten yhdistää. Samanlaiset arvot, joita vaalitaan. Rakastetaan, pidetään toisistamme huolta. Kunnioitamme toisiamme, kannustamme. Omat haasteensa on, monesta asiasta selviää puhumalla. Meillä ei ole ikävää sanottavaa existä, molempien kanssa on hyvät välit.

  • hyvä lähiaikuinen sanoo:

    uusioperhe jo 3 vuotta, itselläni aikuiset lapset ja lapsenlapsiakin jo 3 , mieheni tytär nyt 7 v ja aloittaa koulun, meillä vuoroviikoin tyttö mutta miehen nyt opiskelee niin on vain viikonloput, ei ole mitään moitittavaa meidän elossa ja olossa <3 mentiin naimisiin äskettäin ja reissut reissaamme ulkomailla kahdestaan, kotimaassa yhdessä sitten .tyttö mielisssään kun sai 4 uutta #"sisarta" ja on samanikäinen lapsenlapseni kanssa, vaikka onkin poika niin hyvin tulevat toimeen <3 en koe olevani ulkopuolinen enkä paja äitipuoli, olen lähiaikuinen enkä haluakaan korvata äidin paikkaa

  • Kiukkuiita sanoo:

    Itse olen eronnut uusperheestä.. Mutta kyllä, ainakin itse koen edelleen että siinä oli paljon hyvääkin ja varmaan siksi ero on edelleen kipeä asia vaikka erota halusinkin.
    Se, että halusin erota ei liittynyt uusperheeseen tai sen lapsiin (päinvastoin, ehkä enemmän viivytti eroa) vaan heidän isäänsä. Parasta siinä oli, että sain muodostettua kaikkiin lapsiin omasta mielestäni erityisen suhteen. pärjättiin mukavasti yhdessä ja sain olla rinnalla kulkijana heidän kasvussa ja kehityksessä. Tärkeä heistä on jokainen vielä tänä päivänäkin ja toivon pelkkää hyvää vaikken ole enää ”osa porukkaa”. Raskasta mutta rakasta touhua.

  • Lapsien isä sanoo:

    Paljon myös riippuu siitä, kuinka suhde lähtee käyntiin. Jos uusperheen vanhempie suhde perustuu jomman kumman tai jopa molempien pettämiselle ovat lähtökohdat asiaan huonot.

    Voi olla, että ex-puoliso kantaa kaunaa (ja miksi ei kantaisi) ja että uusi puoliso ei varsinkaan alkuhuuman jälkeen uskallakaan täysin luottaa toiseen. Pettäjä voi myös jossain vaiheessa ruveta potemaan henkistä krapulaa pahoista teoistaan .

    Jos yhteen on menty kovin nopeasti tai jopa suoraan vanhasta suhteesta, ei eroa varmastikaan ole käsitelty tarpeeksi.

    Lisäksi jos uusi puoliso (ja sisarukset) tulevat lasten elämään liian nopeasti, on yleenssä tiedossa vaikeuksia.

  • Katriinavain sanoo:

    Positiivista on ollut lasten sopeutuminen omiin uusiin perheenjäseniin… . Uusia ”sisaruksia” on saatu ja loppujen lopuksi se taitaa olla rikkaus”

  • Samaamuttaeriperhettä sanoo:

    Olemme eläneet uusperheen elämää 7 vuotta. Puolisollani on 2 lasta edellisestä liitosta ja yhteisiä lapsia meillä on 4. En voisi olla onnellisempi tästä perheestä 😍 puolisoni ex on hieno ihminen. Hän on upea äiti lapsilleen ja kantaa heistä hyvää huolta. Hän arvostaa että huolehdin ja välitän hänen lapsistaan ja kun tulevat meille on hänen lapsillaan hyvä olla meillä. Se on hänelle tärkeintä ja ajattelee lastensa etua. Ei koe pahana että hänen lapsillaan on ihmisiä ympärillä jotka rakastavat hänen lapsia vaan on onnellinen että niitä on. Rakastan lapsipuoliani (kauhea sana koska ovat kuin omia) ihan hirveästi. Olen nähnyt heidän kasvavan ja en voisi kuvitellakaan etteivät he olisi elämässäni. Kohtelen heitä saman arvoisesti kuin yhteisiä lapsiamme. Saavat saman verran lahjoja, vien yhteisiä lapsiamme heidän ollessa meillä vähäksi aikaa pois jotta saavat omis puolisoni. Vietämme myös juhlia yhdessä jotta puolisoni lapset saavat myös säilyttää oman ydin perheensä. On kunnioitettava että siinä ovat näiden lasten äiti ja isä. Olen aina kutsunut heidän äidin uuteen kotiimme katsomaan millaisessa ympäristössä hänen lapsensa viettävät meillä aikaa. Juttelemme aina kun näemme viemisten ja hakemisten yhteydessä. Ja jos on ongelmia kannustan aina olemaan ex puolison kanssa yhtenä rintamana jotta lapset tietävät että me aikuiset ollaan samalla puolella 🙂 kaikkien meidän aikuisten tahto on kuitenkin lastemme puolella. Uusperhe on rikkaus ❤

  • Miia sanoo:

    Meillä on uusperhearki vasta aluillaan. Minulla entisestä suhteesta tytöt 5v ja 7v, miehellä pojat 10v ja 12v. Ongelmia ei ole juurikaan ollut. Pientä minun lasten kiukuttelua toista kohtaan, joka enimmäkseen johtuu varmaankin iästä (ja nälästä ja väsymyksestä 😊). Minulla on hyvät välit exään ja hänellä on mukava uusi nainen. Uusperhekuvio toimii myös siellä hyvin. Koen itse olevani paljon parempi äiti nyt kun säännöllisesti on ”lapsivapaata”. Silloin hoidan työt, opiskelut ja harrastukset. Sitten kun lapset on minulla keskityn enemmän heihin. Myös nykyinen parisuhde voi hyvin kun säännöllisesti on aikaa meille kahdelle ♥ Lapsilla on hyvä olla isän perheen luona ja heitä rakastetaan siellä ihan kuin meilläkin, en siksi koe enää huonoa omaatuntoa erossa olosta. Meidän perheessä lapset tulee keskenään toimeen todella hyvin. Välillä riidellään, mutta toisia jo odotetaan ja ikävöidäänkin. Ei elämä joka hetki ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta olen onnellinen että elämä on kuljettanut juuri tähän.

  • Justiina sanoo:

    Mitä hyvää… Pakkohan tässä on jotain hyvääkin olla vaikka jossain vaiheessa tuntui, ettei todellakaan ole. Oma eksäni on vihdoin hyväksynyt eromme ja pystyy jo keskustelemaan asioista. Miehen ekskumppani taas vihaa minua, välillä se koskee, useimmiten tulen asian kanssa toimeen. Lasten vuoksi tämä seikka surettaa kovin. Mutta asialle en itse voi tehdä mitään mikä auttaisi.
    Toisaalta lapset ovat silloin tällöin vahingossa alkaneet kutsua minua äidiksi, mikä taas minulle merkitsee sitä, että olen heidän kanssaan onnistunut. Älkää ymmärtäkö väärin, en ole lapsia omimassa tai heitä pyytänyt kutsumaan itseäni äidiksi, oletan sen vain kertovan, että lapset luottavat minuun entistä enemmän koska tätä ei ole useamman vuoden aikana ennen tapahtunut.
    Ja entäpä tämä nykyinen suhde? Tunnen edelleen itseni rakastetuksi, minun kanssani keskustellaan ja jaetaan arki tasaveroisen kumppanina, en ole enää parisuhteessa jossa mieheni olisi ylimääräinen lapsi.

  • Puoliäiti sanoo:

    Olemme olleet uusperhe (miehellä, YH, 13v. poika) nyt 6 vuotta. Olen toiminut äitinä, vanhempana ja arjen pyörittäjänä. Arki on ollut läsnä alusta lähtien. Alussa oli haastavaa tietää, miten minut esitellään. Äitipuoli ei tuntunut hyvältä, joten puoliäiti jäi käyttöön kun sitä tarvittiin. Mies on avoimesti puhunut minusta täysipainoisena vanhempana, vaikka asia edelleen tulee virallisissa asioinneissa eteen. Virallisestihan en vanhempi ole ja koen miehellä aina oleva veto-oikeus pojan asioissa (mies on tästä eri mieltä), mutta pääsääntöisesti roolini ei voisi olla tätä mitä se on, ilman, että hän on antanut sille tilaa. Olemme tehneet kaikkien vuosien ajan aktiivisesti töitä sen eteen, että heistä kahdesta ja minusta tulisi ”me”. Olemme siinä myös mielestäni onnistuneet, sillä suurimmat kiistat tulevat tällä hetkellä teinin käytöksestä ja siihen suhtautumisesta – mutta tätä voi teini-iän koittaessa odottaa kaikilta perheiltä.

    Työmme tulos näkyy siinä, että jokainen meistä voisi varmasti kertoa, millainen perheemme on, mitkä ovat meille tärkeitä, ts. ”keitä me olemme”. Kuinka moni ”biologinen” perhe voi sanoa samaa? Nyt meillä on yksi yhteinen sukunimi ja pojalle sisarus (biologisesti ehkä 50%, mutta kun yhdistää samat kasvattajat, ainakin 75% samaa sukua oleva). Meidän elämässämme ovat mukana pojan äiti ja sen puolen sukulaisia, kuten muitakin sukulaisia tai ystäviä. Se on meidän vahvuutemme: olemme valinneet ympärillemme ihmisiä, joista pidämme. Välillä on kyllä ihmetyttänyt, jos meillä ei ole ongelmaa arjen jakamisen tai entisten puolisoiden kanssa, niin miksi muilla pitäisi olla? Miehen eksä osallistuu juhliimme uuden puolison kanssa, kuten muutkin. Jännä on, että kuitenkin usein ulkopuoliset tätä ihmettelevät ja antavat asian olla vasta kun tämän mielipiteen kyseenalaistaa ja sanoo ääneen.

    Pakko mainita, että suhteen alussa muutaman vuoden ajan koin kärsiväni siitä, ettei toimivista uusperheistä tai äitipuolista puhuttu juuri ollenkaan. Keskustelupalstat olivat täynnä valitusta ja kitkerää puhetta siitä, miten olisimme ”puolikkaita” ja eksät vain vaikeuttavat asioita. Onneksi samaan aikaan mies on tukenut ja kohdellut minua muiden edessä, kuten normiperheen äitiä kohdeltaisi (esim. koulujen vanhempainvartit) ja on sanonutkin, että kannan pojan kasvatuksesta jopa 80%.

    Haluaisin sanoa muille uusperheille, että ottakaa selvää uusperheiden vaiheista. Varsinkin alussa ulkopuolisuuden tunnetta helpottaa kun tietää, että se kuuluu osaksi uudenlaiseksi perheeksi tulemisen prosessia. Tehkää rohkeasti omat valintanne, vaikka ne eivät olisi yleisiä. Ja muistakaa antaa tilaa toisillenne: toisen kasvaa vanhemmaksi, mutta myös olla välillä lapsivapaalla. Puhukaa raha-asioista ja lomien kustannusten jakamisesta. Uusperheitä ei juuri minnekään tilastoida (on yhteishuoltajuutta ja yksinhuoltajuutta), mutta kyselepä: ovat yleisempiä kuin luulet.

  • Oikea päätös sanoo:

    Meillä on uusperhe, jossa kaksi vanhempaa lasta ovat nuoruuden suhteestani. Tapasimme nykyisen mieheni kanssa kun lapseni olivat 1v8kk ja toinen 3kk. Alussa hirvitti, miten mies hyväksyy ” ei omat” lapsensa. Nyt meillä on 5 yhteistäkin lasta. Mies pitää kaikkia lapsia ominaan, ei ole sun ja meidän yhteiset lapset. Mies on kaikille perheessä isä, ja kohtelee lapsia samanarvoisesti. Nyt kun vanhin(18v) muutti pois kotoa, auttaa isä (puoli) remontti hommissa ja puhuu kuinka tyttö on isän tyttö luonteeltaan ja tempauksillaan😊( vaikkei biologisesti olekkaan). Onni oli löytää juuri tällainen mies rinnalle. 17v yhdessä tätä elämää tallattu.

  • Supersuuri up sanoo:

    Me ollaan vielä alkumetreillä ja haasteita on varmasti edessä. Eniten pelkäsin ympäristön paineita ja kommentteja, mutta tähän mennessä kaikki on ollut positiivista. Auttaa kummasti jaksamaan suuren uusperheen arkea.

  • JennaS sanoo:

    Meillä on toiminut (mulla on kolme lasta joista kaksi entisestä liitosta ja yksi on meidän yhteinen).
    Ulkopuoliset ei huomaa päälle että on mun ja meidän lapset.
    Paljon vaikuttaa se että mieheni ei erottele lapsia sun ja mun vaan ne kaikki on meidän…Hän auttaa ja tukee kaikessa kuin olisi oikea isä.