Jippii, syysloma ja teini sotki unirytminsä TAAS
Siellä se nyt nukkuu. Nukkuu varmaan vielä useamman tunnin.
Teini on valvonut myöhään ja nukkuu myöhään. Nyt kun voi, kun on loma. Oikein se odottaa sitä, että saa nukkua, eikä sitä voi kieltääkään kun eihän se uni kovin aikaisin tuon ikäiselle tule…
Mutta nämä lomat ja vapaat sotkevat unirytmin kyllä tehokkaasti. Tuntuu, että vasta kesän aiheuttamasta rytminmuutoksesta ja univajeesta päästiin, niin syysloma tuli ja sotki sen uudelleen.
Joka loman jälkeen pitää uudestaan opetella, että ei valvota yli puolen yön kännykkä naaman edessä kun seuraava aamu on kouluaamu. Kun ei teiniä saa sen valvomisen jälkeen ylös millään.
Ei sitten yhtään millään, sama vaikka kattilankansia paukuttaisi…lopulta teinin huoneesta valuu ulos väsynyt ilmestys, mutta illalla samaa tyyppiä ei väsytä.
Yhteiset tekemiset ovat viikonloppuna aika vähissä ja arkena kärsii koulu. Myöhästymismerkintöjä tulee koko ajan.
Kaikkein eniten kärsii tietysti teini itse. Kun ei saa nukkua silloin kun nukuttaisi eikä valvoa silloin kun valvottaa.
Eihän me kaikki aikuisetkaan voida elää niin, että aina saisi itselleen sopivan määrän unta, mutta teinien kohdalla yhtälö on erityisen hankala. Kun kyse on muuttuvista aivoista ja hormoneista eikä pelkästään siitä, että valvotaan kaiket yöt.
”Murrosikäinen nuori tarvitsee yössä unta noin 10 tuntia. Unentarve ei murrosiässä vähene, mutta hormonien vaikutuksesta nukahtamisajankohta voi siirtyä myöhemmäksi. Nuorten unihäiriöistä yleisin onkin aamuväsymys”, kerrotaan Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla.
Nuoruusiässä, yli 12-vuotiailla lapsilla unen kokonaismäärä vähenee ja lapsuuteen verrattuna rytmi siirtyy myöhäisemmäksi. Muutokset liittyvät sekä ympäristön vaikutuksiin että biologisiin muutoksiin. Toisin kuin monesti ajatellaan, nuoret tarvitsevat kuitenkin lähes yhtä paljon unta kuin nuoremmat lapset, 9-10 tuntia yössä.
Suurelle osalle teinejä riittää 9 tunnin unet, mutta ei kaikille. Henkilökohtaisia eroja on aina, eiväthän kaikki aikuisetkaan pärjää kahdeksalla tunnilla yössä.
Kuva Kinga Cichewicz.
Unirytmi muuttuu käytännössä kaikilla nuorilla, ja se johtuu biologiasta. Syynä ei siis ole pelkästään pelien ja chattailun parissa valvominen, vaikka ne toki osaltaan vaikuttavatkin. Nuoren voi olla todella vaikea nukahtaa tarpeeksi aikaisin, jotta hän ehtisi nukkua tarpeeksi aikaista kouluaamun herätystä ajatellen:
Unirytmit myös vaihtelevat koulupäivien ja viikonloppujen välillä, univelkaa tuntuu kertyvän erityisesti viikolla, ja sitä pyritään korvaamaan viikonlopun aikana. On myös havaittu, että aikaiset herätykset arkiaamuina kasvattavat univelkaa, sillä nuoren melatoniinin (unen tuloon vaikuttava hormoni) eritys ja nukkumaan meno eivät aikaistu vastaavasti
MLL ohjeistaa teinin nukkumisesta arkena ja loma-aikoina seuraavasti:
”- Sopikaa säännöt nukkumisesta. Pohtikaa yhdessä, milloin arkipäivinä pitäisi mennä nukkumaan, milloin viikonloppuina ja loma-aikoina. Yhteisesti sovitut säännöt sitouttavat nuoren paremmin noudattamaan sääntöjä.
– Kun nuori noudattaa säännöllistä rytmiä myös viikonloppuisin, herääminen on arkipäivinä helpompaa. Viikonlopun nukkumaanmenon ja heräämisen ajat eivät saisi merkittävästi erota arjen rytmistä. Jo kahden tunnin poikkeama on iso.
– Loma-ajan lopussa, hyvissä ajoin ennen koulun alkua, nuoren on hyvä totutella uuteen rytmiin.”
Tietysti perheessä voidaan miettiä, että olisiko nuorelle tärkeää että hän saisi edes joskus nukkua oman rytminsä mukaisesti ja riittävästi. Yhteiskunnan rytmi kun ei ole ”oikea”, on vain päätetty että asiat tehdään tietyllä tavalla. Muun muassa Lukiolaisten liitto onkin ehdottanut kouluaamujen myöhäistämistä nuorten terveyden tukemiseksi. Vallitsevassa tilanteessa ei tietenkään voi nuoren antaa nukkua ja lintsata kouluaamuisin, mutta ehkä vanhempien kannattaa ennemin sietää rytmin muutoksen vaikeutta ja puoleen päivään nukkuvaa nuorta kuin kieltää nuorelta luontaisen rytmin mukaan nukkuminen kokonaan?
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Teini lomalla kotona:
Mieti mitä jää kun mä lähden täältä,
nyt mutsi syytä huoleen,
se päivä eijjoo viälä tänään
ähhähhää…
Mieti mitä jää kun mä lähden täältä,
kun mä katoon,
se päivä eijjoo viälä tänään
ähhähhää…
Tekoripset, näppytöhnä kattaa peilin
partakarva, liehuletti tukkii altaan,
suihku varattuna seisoo, ovi ei aukee
mikään ei mul maistu ja koko ajan nälkä,
on kaapissa vääränlaista leipää ja kuivaa juustoo
rasvasta ruokaa ja pelkkää kaljaa
lounaski tarjolla ihan liian myöhään.
Kun on eläny muutaman viikon vegellä,
pikkuhiljaa tajuu miten keittää vedellä.
Mulla on dieetti, en anna sen livetä.
Kaverit opettaa, kotona kidutaa,
mä elän kovempaa aa aaa
Mieti mitä jää kun mä lähden täältä,
nyt mutsi syytä huoleen,
se päivä eijjoo viälä tänään
ähhähhää…
Mieti mitä jää kun mä lähden täältä,
kun mä liidän,
se päivä eijjoo viälä tänään
ähhähhää…
Huolestuttavaa. Hae teille apua nopeasti! Tuollainen uhkailu on hätähuuto. Ja oma tekstisikin oli aika sekavaa ja ahdistuneen oloista.
Voimia ja selkeyttä!
Sama juttu. Olen syyslomalla. Menin nukkumaan klo 1.00 ja heräsin klo 12.00.
Olen 57-vuotias.