”Ensinnäkin haluan sanoa, että mielestäni koronavarovaisuus on Suomessa liioiteltu ja odotan kuin kuuta nousevaa, että tämä ihmisten karttelu saadaan päätökseen ja koulut auki. Mutta paljastihan tämä jotain minusta, olen epäonnistunut lähes kaikilla alueilla.

Olen epäonnistunut naisena. Olen lihonut eristyksissä varmaan 5 kiloa, jos en enemmän. Syön jatkuvasti suklaata, en aina Huonon äidin suklaita, mutta usein niitäkin, Mitä vaan suklaata haluan. Ja syön irtokarkkeja ja keksejä aivan jatkuvasti. Saan kavereilta jatkuvasti kutsuja typeriin jumpparyhmiin, joissa porukka hyppii ja joogaa ruudun tahdissa. En ole liittynyt yhteenkään. Olen lopettanut yhteydenpidon ystäviini, jotka koko ajan urheilevat ja kerskuvat koronalenkeillään.

Olen epäonnistunut myös etätyöntekijänä. En saa mitään aikaiseksi. Istun kalsareissa tai yöpuvussa palavereissa kamera pois päältä. En käytännössä tee enää kuin 10% siitä työmäärästä, mitä tein ennen. Onneksi olen virassa, ei tule heti potkuja.

Olen epäonnistunut äitinä. En anna kotiopetusta lapsille, enkä tarkista läksyjä. Tarjoan surkeaa ruokaa. Tarjoan myös välillä halvinta valmisruokaa. Meillä ei ole tainnut olla marjoja ja hedelmiä koko korona-aikaan. Ihan sama sanon kuin teini kotona.

Sitten on tuo äijäkin kotona. Äijä huuhtelee jokaisen pitsalätynkin huiviinsa kaljan voimalla. Hän ei ole alkoholisti, mutta jos pitää muistaa kaupasta kahvimaito ja kalja niin kalja on varmasti kauppakassissa. Haaveilen kenestä hyvänsä muusta kuin tuosta kaljan rakastajasta. Äitikin on hoivakodissa ja tunnen siitäkin huonoa omaatuntoa, etten mitenkään edes halua sinne käymään.

Kertokaa, olenko ainoa surkimus vai kuppaako tämä jonkun muunkin otsalohkoa ja levittää reisiä tämä pirun eristys? Onko Suomessa edes koko hiton koronaa?”

Nimim. Virkailija

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

14 vastausta artikkeliin “Eristysaika paljasti epäonnistumiseni naisena ja äitinä”

  • Nimetön sanoo:

    Minäkin olen luovuttanut äitinä ja kotiopettajana. Aluksi vielä jaksettiin yhdessä selvittää niitä tuntitehtävän laiminlyöntejä, nyt en enää kertakaikkiaan jaksa kiinnostua. Miten voi olla niin vaikeaa saada lapsi tekemään ne tunnilla annetut tehtävät?? Oma lapseni pärjäsi koulussa vähintään hyvin enne koronaa. Ei ollut huomautuksia, ja arvosanat hyviä. Nyt ihan joka päivä tulee vähintään yksi tuntitehtävän laiminlyönti. En vaan enää jaksa, vaan odotan innolla koulujen alkua..

  • Epäonnistunut ”äiti” sanoo:

    Samaistun niin tähän kirjoitukseen! Tosin sillä erolla että käyn töissä ja sinä aikana lapset tuhoavat taloa. Isä kyllä on välillä aamut kotona muttei tajua osallistua etäkoulun valvontaan ja läksyjen teko jää taas minun valvottavaksi eli käytännössä urakoidaan viikonloput kun iltaisin ei jaksa.
    Kultainenhan se mies yleensä on – silloin kun ei ota kaljaa tai kanna niitä saakelin herkkuja kaapit täyteen. Minä siinä sitten suu täynnä suklaata sätin häntä ettei kantaisi niitä kotiin kun en saa painoa millään putoamaan.
    Ajatusmaailmani on niin ristiriidassa itsensä kanssa ettei kykene kuin vellomaan eteenpäin.
    Onneksi on tämä eristys ettei tule kukaan saakelin yllätysvieras kylään. Jotain hyvää siis tässäkin.

  • Kiukkis sanoo:

    Usko pois, epäonnistunut, sinulla riittää kohtalotovereita!

    Itse väännän ja sählään etätöiden kanssa illatpitkät, koska aamut menevät lasten etäkoulutyöskentelyn käynnistämiseen ja päivät siihen, että olen hajamielinen, kireä, stressaantunut pakkomultitaskaaja-äiti-ihminen, joka ei juuri pysty keskittymään täysin töihin, siihen tehtävään, mistä minulle maksetaan palkkaa. Kun sitten jokin pakollinen aikaan sidottu tehtävä tai työflow vie mukanaan, uppoudun työhön yleensä täsmälleen silloin, kun pitäisi huolehtia lasten ravitsemisesta, tai kun lapset tarvitsevat ohjausta tai apua tai tehdä muuta tärkeää äiti-asiaa kuten ruuanlaittoa.

    Teen työni etänäkin vähintäänkin 100% tehokkuudella, mutta outoihin aikoihin: kirin päivisin tekemättä jääneet työt iltaisin ja öisin – mikä syö jaksamista. Niinpä minunkaan päiviini tai iltoihini ei liity liikunta tai ulkoilu millään muulla tavalla kuin pakollisena kaupassa käyntinä ja alinomaisena ”pitäis”-pakkoajatuksena. Kiireessä ja väsyneenä tulee mätettyä herkkuja.

    Äitinä olen kärttyinen, etäinen, hajamielinen ja laiminlyövä, työntekijänä stressaantunut ja kireä, mutta uuttera, naisystävänä poissaoleva, väsynyt ja kiukkuinen. En olisi ollenkaan yllättynyt, jos miesystävä lähtisi katselemaan, josko maailmalta löytyisi tasapainoisempaa, reippaampaa ja rakastavampaa naista kumppaniksi.

  • satua sanoo:

    Minun kärsimykseni alkoi kun erkkalapsi passitettiin kotiin viikkoa ennen kuin koulut suljettiin (oli pieni yskä, ei koronaa, ymmärrän, säännöt on säännöt, muuten lapsi ei koskaan sairas). Se päivä on niiiin pitkä, vaikka kuinka yrittäisit täyttää sen koulutehtävillä, joita wilma pullistelee. Harrastukset ovat tauolla tai pahimmassa tapauksessa ne pidetään etänä, joka on vielä stressaavampaa kun joudut roikkumaan mukana sen sijaa että saisit ihanan vapaatunnin kuten ennen koronaa.
    Tavislapset hoitavat kyllä koulunsa mutta tappelevat kahta kauheammin.
    Sekoan ellei tämä kohta lopu!

  • Miksu sanoo:

    Itse olen täysin lamaantunut näiden rajoitteiden takia.
    Sairastan vakavaa autoimmuunisairautta, jonka takia minun pitäisi ehdottomasti vältellä stressiä. Mutta milläs välttelet kun kotona on alakouluikänen esiteini joka ei tee, ei haluu eikä suostu.
    Jos aamulla jaksat taistella koulujutut läpi, koska mitään lapsi ei tietenkään osaa tehdä vaan odottaa että kerrot vastaukset suoraan, niin on ihan varma että puolilta päivin oot jo niin loppu että muuhun et enään pystykään.
    Kateellisena katsot kun mies pääsee töihin ihmisten ilmoille ja pääsee näkemään ihmisiä ja juttelemaan muille kun lapselle tai puolisolle. Itse riskiryhmäläisenä kökit kotona ja mietit et kuka ei saa hepulia kun soitat TAAS kertoakses ne samat asiat, mitkä kerroit jo viis kertaa aiemminkin koska päivissäs ei vaan tapahdu mitään uutta.

    Jos aamupäivästä on jotain energiaa jäänyt, saatat siivota ne samat sotkut kun joka ikinen päivä, koska koko ajan pitäis kokkaa ja syödä ja tehdä niin jatkuvasti on tiskiä ja pyykkiä ja rojua.
    Ja jos et niitä tee niin saat puolisolta katseita että miten et muka mitään saanut tehtyä.
    Lapsikin valittaa että miksi äiti ei tehdä mitään yhdessä ikinä.
    siksi kun äiti on sun kanssa 24/7 eikä enää aamun taistelun jälkeen jaksa!!

    Fiilis on että on huono äiti, huono puoliso, huono ystävä.

  • Tule takaisin normiarki sanoo:

    Itselläni hyvin alkanut kuntokuuri loppui kuin seinään etäkoulun alkaessa. Kaikki voimat menee koulunkäynnin ohjaamiseen, taaperon hoitoon ja ruuanlaittoon. En ole täysin retkahtanut herkkuihin, vielä.

    Mulla on lievää masennustaustaa ja huomaan, että resilienssiä tällaisissa muutostilanteissa on aika vähän. Liikuntaan ja jumppaan ei vain jää tarvittavia voimia, kun arki muuttui paljon raskaammaksi. Totta tietysti on että hyvällä kunnolla jaksaa enempi, mutta jos jo lähtökohtaisesti jaksaa suorittaa liikuntaa, kotitöitä, töitä jne. vähemmän kuin keskimääräinen ihminen, ei itsestä vaan voi repiä poikkeustilanteessa enempää irti. Jos pihalle jaksaa lähteä, liikunnan täytyy mulla olla todella lempeää ja matalasykkeistä, että jaksais siihen päälle vielä vetää esim. lasten iltatoimetkin.

    Ja tosiaan, jos ostan jääkaappiin saunasiideriä, niin varmaan niitä ei enää ole, kun itse ehtisin niitä juomaan 🙈 Täytyy yrittää laittaa ne mieheltä parempaan piiloon.

  • Olet hyvä omana itsenäsi! sanoo:

    Sama juttu. Kiloja on tullut 7. Olen välillä etätöissä ja silloin saatan tehdä töitä läppärillä jopa sängyssä. Yöpuvussa joka tapauksessa.
    Suklaan syöminen on apu johonkin tarpeeseen. Ei voi vaan ottaa itseään niskasta kiinni tai mennä lenkille. Suklaan tilalle tarvitaan joku toinen asia mikä täyttää tarpeen.
    Itseäni myös masentaa koronarajoitukset. On kuin olisi kotiarestissa vaikkei ole tehnyt mitään!

  • :) sanoo:

    Millä täytit illat ennen tätä? Ja kuinka olet jatkanut työrutiineja etätöissä?
    Saatan kuulostaa tylylle, mutta kaikki on itsestä kiinni. Antaa pentujen ja miehen olla päivät kalsareissa – vedä sinä työmeikki naaman, laita hiukset, vaihda vaatteet. Se auttaa skarppaamaan työmoodiin.
    Illat… niin, kukaan ei käske maata suklaata syöden kotona. Lähde lenkille! Rauhallinen kävelykin on tyhjää parempi. Itse olen huomannut että jos ei muuta niin se pitää edes hetken poissa herkkujen äärestä – tarvitseeko sitä sen suurempaa syytä edes olla? Käy yksin tai pyydä puoliso mukaan. Mekin käydään välillä yhdessä, kumpikin kuuntelee musiikkia, sanaakaan ei vaihdeta, mutta ollaanpahan yhdessä (vaikkei todellakaan aina halua…) Hikilenkki, metsälenkki, kävelylenkki, musiikinkuuntelulenkki, ”ovi kiinni enkä tuu IKINÄ takas!!!” -lenkki.

    Loppujen lopuksi, se on ihan susta itsestä kiinni, haluutko maata sohvalla ja syödä suklaata, vai haluatko sisältöä elämään.

  • Mami sanoo:

    Samaa mieltä että koko korona sekoittanut ison osan jengistä, toivottavasti kaikki rajoitukset puretaan pian. Meillä helpottanut se että lapset saaneet pitää kaikki kaverinsa ja niiden mielenterveys säilynyt hyvin, ei ole tarvinnut kotona mököttää. Mies päivät töissä. Meillä onneksi onnellinen suhde.. Itse höperöidyn vauvan kanssa kotona, sitä tehnyt jo 8kk joten tuttua.. Kotikoulu on ihan hanurista, eipä ole kans paljoa läksyt tätä äitiä kiinnostaneet. Lista tulee Wilma viestillä, ei kovin laadukasta etäopetusta.. Mä en ole opettaja eikä tarvitse!!!
    Kun ympäröivä maailma on taas entisensä, niin eiköhän siitä me ihmisetkin pikkuhiljaa toivuta. Voimia ja kärsivällisyyttä kaikille äideille!!

  • Tsemppiä sanoo:

    No, mä vaan odotan että eristys loppuu ja siivooja saapuu Virosta. On varmaan pakko siivota ennen sen tuloa. Nyt viimeistään on selvinnyt, ettei meillä toimi kuin pesukone ja tiskikone. Mies ei tosin osaa edes pesukonetta käyttää.
    Kävelylenkillä käyn kaverin kanssa. Jotta olisi edes jotain.
    Rupea pelaamaan PokémonGota tai Potteria, niin saat tekemistä ja askelia. Pakota teini mukaan (joo, kuolemaan tuomittu idea).
    Tsemppiä, kyllä se joskus siitä.

  • Sokerihiiri sanoo:

    Mistä saa näinä aikoina irtokarkkeja???

  • totaalisen loppu sanoo:

    Kun muutenkin olen eristäytyvää sorttia tai siis en vain jaksa käydä missään eikä mikään kiinnosta niin nyt vielä vähemmän. Pari ekaa vkoa ”korona-arki” oli ihan kohtalaista. Lapset teki läksynsä tarkistin ne ja muutenkin oli ihan ok. Sen jälkeen onkin mennyt pelkkää alamäkeä, kukaan meistä ei jaksa mitään eikä huvita tehdä mitään (paitsi pelata) – edes koululaiset kaikkia tehtäviä, ruoka ei kelpaa – olipa se sitten mitä tahansa. Käydään vaan toistemme hermoille kaikki ja lapset tappelee monta kertaa päivässä. Onneks enää 2 vkoa ja sitten on koulua edes pari vkoa. Hengähdys meille kaikille, ennen tuskaista kesälomaa, koska silloin jatkuu kuitenkin sama ruudun tuijotus ja pelaaminen.

  • Kaarina sanoo:

    No, kaikki loppuu aikanaan – koronakin.

    Oletkohan masentunut? Vai pelkoko sinut lamauttaa? Se voi joskus piillä pinnan alla ja syödä voimia huomaamatta.

    Onko miehesi kaljanjuonti ollut ongelma ennen koronaa? Sinä syöt suklaata ja herkkuja. Voisiko miehesi kaljanjuonti olla samanlainen selviytymiskeino/lohduttautumiskeino kuin syöminen sinulla?
    Jos miehesi kirjoittaisi tälle saitille korona-arjestaan, mitä uskoisit hänen kertovan? Ällöttäisikö häntä sinun saamattomuutesi ja ylensyömisesi? Meinaan vaan, että ehkä ei pitäisi heittää sitä ensimmäistä kiveä nyt.
    Yrittäkää puhua ja puhaltaa samaan hiileen. Korona-ajasta selviytyy paremmin tiiviillä yhteistyöllä, eikä repimällä rikki.

    Koita olla itsellesi armollinen – ja miehellesi myös.