Apua koronastressistä selviämiseen
Maailmanlaajuisessa poikkeustilassa stressitasot ovat huipussaan, ja monissa kodeissa myös mielenterveys on koetuksella. Huoli toimeentulosta sekä omasta, ja ennenkaikkea läheisten terveydestä, kuormittavat ja stressaavat meitä kaikkia. Näillä keinoilla voit vähentää omaa stressiäsi ja lisätä onnellisuuden tunteita, tässäkin tilanteessa:
Puhu tunteistasi
On täysin normaalia, ja ok, että tunnet surua, hämmennystä, pelkoa tai jopa vihaa tässä tilanteessa. Tunteista puhuminen helpottaa. Vaikka nyt onkin sosiaalisen eristäytymisen aika, voi, ja kannattaa, pitää yhteyttä yllä teknologian kautta. Ota yhteys ystävään tai perheenjäseneen, ja puhu ääneen tunteistasi ja huolistasi. Huolen jakaminen helpottaa ja voit saada uusia näkökulmia asiaan. Eristäydy fyysisesti, älä henkisesti.
Yhteydenpitoon ei tarvitse myöskään huolia tai murheita, yhdessäololla ja toisen ihmisen tuella on erityisen suuri merkitys kriisin keskellä. Yalen yliopiston psykologian professori Laurie Santos muistuttaa että videochattaaminen perheen tai ystävien kanssa on toimiva tapa tuntea yhdessäoloa etäisyydestä huolimatta. Zoomin, Teamsin, sekä muiden vastaavien videochattien, avulla voi tuntea enemmän yhteyttä kuin tekstaamisen tai perinteisten puheluiden kautta, koska videopuhelussa nähdyt ilmeet, eleet ja keskustelun nyanssit vahvistavat tunneyhteyttä.
Ole läsnä
Keskity tähän hetkeen tulevaisuuden vessapaperipulasta huolehtimisen sijaan. Maailman tilanteesta murehtimiselle on aikansa, mutta sen ei saa antaa hallita mieltä kokopäiväisesti. Keskity nykyhetkeen ja siihen mitä sinulla on. Tiedosta mitä sinulle kuuluu juuri nyt. Läsnäoloa voi harjoitella esimerkiksi kehittämällä tietoisuustaitojaan, toisin sanoen harjoittamalla mindfulness-tekniikoita. Netti on pullollaan erilaisia mindfulnessohjeita, ja aloittaa voi vaikka tällä hengitysharjoituksella.
Huolehdi itsestäsi myös fyysisesti
Eristäytyessä omasta hyvinvoinnista huolehtiminen saattaa helposti unohtua. Kannattaa kuitenkin muistaa että liike on lääke myös mielelle. Hyvinvoivassa kehossa mieli voi paremmin. Ulkoile mahdollisuuksien mukaan päivittäin, vaikka ei huvittaisikaan, koska päivittäinen hyötyliikunta on monilla nyt minimissä. Teknologian avulla on mahdolllista myös osallistua erilaisille virtuaalisille liikuntatunneille, kuten joogaan tai vaikka karateen, ja myös monet kuntosalit ja personal trainerit järjestävät treenejä verkossa.
Poikkeustilanteessa saa olla myös armollinen itselleen, ja joskus se voi tarkoittaa vaikka hieman normaalia enemmän herkuttelua, eikä siinä ole mitään pahaa. Muista kuitenkin myös säilyttää ruokavaliossa kasvikset, vihannekset ja muu “terveellinen”. Myös unen määrällä ja normaalilla unirytmillä on suuri vaikutus mielentilaan!
Jaksamista kaikille!
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.