”Korona ja poikkeusolot tulivat. Juuri kun ehti toivoa, että mustaakin mustempi vuodenvaihde ja alkuvuosi hieman hellittäisi ja kevät toisi auringon taas elämään. Juuri sain lapset nostettu surutyön jälkeen kuiville, eikä pelko seuraavista hautajaisista varjostanut päiviä. Omaa surutyötä en kerennyt tekemään, mutta eihän se ole tarpeen, kun töissä on tottunut kuolemaa kohtaamaan.

Lapset kotiin ja vanhempien 100% työaikojen sumpliminen alkoi. Onneksi toisella vuorotyö. Hyvä vanhempihan nyt pitää lapset kotona ja hoito/koulu on vaihtoehto vain siinä tapauksessa, että ei yhtään mitään muuta keinoa keksi, vaikka päällään seisoisi. Koska emmehän voi olla niin itsekeskeisiä, että haluamme yövuoron jälkeen nukkua ja laittaa lapsi kouluun/hoitoon, missä hän voi sairastuttaa oireettomana hoitajan/opettajan! Nyt on kaikilla rankkaa, nyt täytyy ajatella ensisijaisesti muita! Laiskoja ne, ketkä eivät kotikoulua pysty pitämään! Ja onhan meillä molemmilla työ, ei tarvitse pelätä toimeentulon suhteen. Ja meitä on kaksi, lastenleikkiä siis yksinhuoltajien tilanteeseen verrattuna.

Stop-merkki

Kuvituskuva. Ylin kuva Natasha Spencer.

Viikon jälkeen se iski. Lapsen psyykkinen reagointi ja pelko. Vanhemmat eivät saa mennä töihin, sieltä voi saada koronan. Kuollaanko me? Kuoleeko mummi? Miksi en saa mennä kaverille? Onko sillä korona, kun se yski? Onko minulla korona, kun yskin? Oma tuska, koska kukaan ei halua suunnitella plan B:tä – mitä tehdään jos toinen vanhempi altistuu koronalle töissä ja joutuu karanteeniin? Mitä jos toinen vanhemmista joutuu sairaalaan? ”Katsotaan sitten, jos se tilanne tulee.” ”Älä näytä lapsille pelkoasi, laske rimaa, aina ei tarvitse olla niin siistiä, tee päiväohjelma” Mutta jos väsyttää niin paljon, että ajatuskin tiskikoneen tyhjentämisestä JA täyttämisestä on liikaa? Jos ajatuskin siitä, että pitäisi päättää, mitä tehdään ruuaksi, on liikaa? Ruuan voisin tehdä, mutta kun ensin pitäisi päättää, mikä se ruoka on. Jos viikon jälkeen on niin väsynyt, että lapset katsovat videota viisi tuntia, koska äiti nukkuu (ei yhteen putkeen, mutta päivän aikana)? Jos vain itkettää?

Liikennevalokyltti vedessä

Kuva Kelly Sikkema.

Hetken hoidin osani, niin kuin olisi pitänyt. Sitten en enää jaksanut. Lapset olivat koulussa ja hoidossa, vaikka minä olin kotona vapaapäivänä. Mitä tein niiden neljän tunnin aikana? Ensimmäisen viikon nukuin. Kahden viikon jälkeen jaksoin pestä lattiat keittiöstä – ensimmäistä kertaa viiteen viikkoon. Jaksoin taas suunnitella ruokalistaa – helppoa arkiruokaa, mutta pystyin tekemään päätöksen, mitä syödään. Lapseni tuli taas iloiseksi, ruoka maittaa. Saan lähteä töihin ilman, että lapseni roikkuu jalassa ja anelee minua jäämään kotiin. Mutta samalla olen varpaillani; jos kenellekään tulee edes pientä yskää tai taudin poikasta, lapset jäävät taas kotiin ja soveltaminen alkaa taas. Sitä ennen pesemme käsiä, teemme kauppaostokset netissä, emme liiku yleisillä paikoilla. Ja koen syyllisyyttä, kuinka en pystynyt tekemään niin kuin minulta toivottiin ja pyydettiin ja samalla olen saattanut vaaraan ne, ketkä eivät voi valita, ovatko töissä. Kuten en minäkään.”

Nimim. Korona

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

5 vastausta artikkeliin “Mitä sitten, kun ei jaksakaan?”

  • BL sanoo:

    Kyllä taitaa olla jo pohjalla mielenterveysongelmaa. Muista, että apua saa, rimaa voi ja pitää madaltaa, ja turha syyllisyydentunto opetella jätämään pois. Se haittaa selvästi elämääsi. Helppoa se ei ole, siksi usein tarvitaankin apuja. Juttele aiheesta ystävien kanssa ja ammattilaisen kanssa. Päästä pikkuhiljaa irti syyllisyydestä ja suorittamisesta. Midfullness on tässä auttanut itseä, kun tiedostaa omat haitalliset ajatustavat ja opettelee aktiivisesti arjessa päästään niistä irti.

  • Marjana sanoo:

    ”Jos viikon jälkeen on niin väsynyt, että lapset katsovat videota viisi tuntia”
    Tämähän oli normaalia silloin kun me parikymppiset olimme lapsia, vaikkei aikuiset edes olisi väsyneitä. On hyvä, että lapsille hyviä vapaa-ajan viettotapoja, mutta joskus voi oikeasti laskea sitä rimaa ja höllätä, kun ei oikeasti ole kyse mistään vakavista asioista, ja tilata jotain pizzaa. Turha syyllistyminen ei ole kenenkään etu.

  • Tylleröinen sanoo:

    Huolehdi omasta jaksamisesta. Toimit niin kuin parhaaksi teidän perheen kohdalla koet. Jos yhtään helpottaa, lapseni on tarhassa vaikka teen osa-aikatyötä. Olen vasta alkanut toipumaan uupumuksesta, enkä halua ajautua samaan jamaan enää. Työni puolesta olen koronan kanssa jatkuvasti tekemisissä, ja jos sairastun, sitten sairastun. Eletään sitten sen mukaan. Mutta nyt eletään näissä puitteissa mitä on, turha tulevaa on murehtia. Muista oma jaksaminen, tarvitset sitä nyt ja myös tämän koronan jälkeen. Itse ajattelen niin, että lapseni tarvitsee jaksavan äidin. Voimia ja tsemppiä!

  • Uhrautuja sanoo:

    Kylläpä olit rohkea ja viisas, kun teit tuon ratkaisun. Minä en kykene ja se ei ole hyvä.

  • Itsekin haastavassa tilanteessa sanoo:

    Lopeta tästä asiasta murheen kantaminen, oikeasti. Sinulla on surutyö päällä, ja kyllä yötyön jälkeen pitää saada nukkua, ei muuten kukaan jaksa. Se ei ole kenenkään etu, että annat masennuksen/uupumuksen mennä niin pitkälle, ettet jaksa tehdä ruokaa lapsille. Luota siihen, että että tiedät itse, mikä teille on parhaaksi. Et tarvitse somekansan hyväksyntää.