”Olen sosiaalinen ihminen ja kuihdun tässä eristyksessä”
”Minulla on kaksi pientä lasta, yksivuotias ja reilu kaksivuotias. He ovat silmäteräni ja minulla on muutama hyvä ystävä. Olen juuri muuttanut uuteen kaupunkiin ja työni ovat alkamassa, nuorimmainen menisi myös päiväkotiin. Olen täyttä höyryä hoitanut asioita että arki alkaisi rullata mahdollisimman kevyesti ja helposti. Tilanne onkin hyvä, kaikki on valmiina, ja aikaa olisikin vielä nähdä ystäviä hyvin ennen kuin työt alkaa toden teolla. MUTTA sitten tuli se kuuluisa korona.. kukaan ei uskalla nähdä, kukaan ei käy missään, mikään ei ole auki ja on riski että päiväkodit ja työpaikkani menevät kiinni.
Ymmärrän tottakai viruksen vakavuuden, myös läheisiini kuuluu riskiryhmäläisiä, enkä vähättele sitä. Myös moni yrittäjä kärsii ja moni muukin ihminen. Etsin tällä hetkellä vain sielunkumppania, ehkä joku muu kärsii samasta kuin minä? Oireina väsymys ja turhautuminen, miksi nousta edes sängystä vain mennäkseen takaisin sänkyyn? Mihin sitä päivänsä kuluttaa, ei saa aikaiseksi mitään, eikä mikään motivoi?
Mainittakoon: rakastan lapsiani ja haluan olla heidän kanssaan mutta olen todella sosiaalinen ihminen! Rakastan työntekoa ja saan energiaa (lue imen energiaa) itseeni kun nauran ystävien kanssa ja teen elämässäni uusia asioita, seikkailen, sekä saan uusia kokemuksia. Nämä asiat muun muassa auttavat jaksamaan ja niiden avulla haluan nousta sängystä pirteänä miettien mitä elämä tuo tullessaan. Mutta nyt on jäljellä vain videopuhelut, jotka eivät tunnu samalta. Kaipaan sitä fyysistä läsnäoloa ja naurua enkä väkinäistä keskustelua.. Edelleen tottakai ymmärrän että riski on saada virus tai tartuttaa muita, ja on hyvä välttää ihmisiä, mutta minua itseäni enemmän pelottaa mihin nämä tulevat kuukaudet vievät minun ilon ja elämän hymyn.
Mietin vain olenko turhamainen ihminen, vai onko täällä muita yhtään samankaltaisia, joiden pää hajoaa kotona? Muut kertovat kuinka helpolla pääsen ja kuinka olisivat mielummin minun tilanteessani. Noh, minäpä vaihtaisin osia edes hetkeksi, että saisin kokea olevani aikuinen ja saisin aikuisten tasoista juttuseuraa, enkä vain räkäpallloja naamani aamusta iltaan.. anyone??”
Nimim. Väsynyt kotihiiri
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Jo äitiyslomalla minun piti opetella ne keinot, joilla elämä on hyvää vaikka en tapaa ketään fyysisesti, koska kenelläkään kaverilla ei ole aikaa päivisin ja iltaisin he olivat työstä väsyneet. Nyt tämä korona-aika ei eroa äitiyslomasta juuri lainkaan, muuten kuin ettei enää tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että oli koko päivän lasten kanssa sisällä.
Mitä keinoja käytit äitiyslomalla vastaavassa tilanteessa?
Tämä! Mietin ihan samaa kun eristys alkoi, että ihan sama kun vanhempainvapaalla tässä muutenkin ollaan. Ainoa ero ettei pääse kauppaan tai kahvilla käymään missään.
Väsyneelle kotihiirelle voisin sanoa, että rimaa alemmas, yritä keksiä yhteistä mukavaa touhua lasten kanssa, yritä käydä ulkoilemassa ja pidä jokapäivä sama rytmi, niin päivä menee kuin itsestään (tai ainakin melkein). Mullakin pää hajoaa ihan normaalisti kotona ollessa kahden alle 3-vuotiaan kanssa aika ajoin, mutta jotenkin sitä yrittää tsempata sillä, että syksyllä pääsee töihin ja aikuisten seuraan. On ihan ok myöntää ettei kotona jaksa olla! Oikeastaan olisin voinut kirjoittaa itse samoin ja olen aika samassa elämäntilanteessa. Yritetään jaksaa ja lohduttaudutaan sillä, että muut ovat samassa jamassa. Tsemppiä!
Itselleni äitiyslomalla ja kotiäitivuosina muiden seura oli nimenomaan se ykkösselviytymiskeino! Laajan tuttavapiirini ansiosta aina joku tuttu on ollut myös poissa työelämästä samaan aikaan ja lisää kavereita on löytynyt perhekerhoista, mammajumpista ym. Museot, kirjastot, kahvilat ym tulivat myös tutuiksi noina aikoina.
Toinen keinoni saada arjesta mielekästä on ollut erilaiset pääntyhjennysjumpat, uiminen ja saunominen, nyt niitäkään ei ole. Pelkkä kotoilu on todella raskasta, metsälenkit tylsiä ja lapseni puhua pälättävät koko ajan. Loppuisipa tämä jo!