”Tämä kertoo lohduttomasta yrittäjä-äidistä, joka yrittää epätoivoisesti rakentaa hyvää elämää lapsilleen ja itselleen. Tälläkin tarinalla, niin kuin niin monella muullakin tarinalla on hyvin perinteinen alku ja loppu. Tai piti olla, ennen kuin joku päätti kirjoittaa jatko-osan.

Ensin oli kaksi toisiinsa rakastunutta ihmistä, joista syntyi ihanaakin ihanampia lapsia. Lapset olivat kaikki (ihme kyllä) helppoja jo ensi henkäyksestään saakka. Tulevia tapahtumia ei siis voi heidän läsnäolollaan selittää tai heidän syykseen laittaa. Lasten jälkeen syntyi yritys, yhteisestä päätöksestä. Yrityksen synnytys ja kasvatus oli kuitenkin vain ja ainoastaan äidin vastuulla ja hänen panoksensa varassa, niin kuin oli kaikkien muidenkin hänen synnyttämien lasten kasvatus. Kaikki olivat silti onnellisia vielä tässä vaiheessa.

Onnellisuus vaihtui vuosien varrella riitoihin rahasta, masennukseen, ahdistukseen ja pettämiseen, ei yrittäjä-äidin vaan sen ihanan miehen, johon hän oli vuosia aiemmin rakastunut. Mielenterveysongelmat olivat tulleet jäädäkseen, taaskaan ei sen yrittäjä-äidin, joka jo tässä vaiheessa venyi ja paukkui joka suuntaan, joka oli laittanut oman henkilökohtaisen elämänsä tauolle, koska yksinkertaisesti aika ei vain riittänyt kaikille ja koska tärkeämpiä hänelle olivat lapset ja se oireileva puoliso, yritystä tietenkään unohtamatta.

Alkoi vaikeudet, jota seurasi yrittäjä-äidin väsyminen jatkuvaan aiheettomaan mustasukkaisuuteen ja syyttelyyn, jatkuvaan ahdistavaan tunnelmaan, joka kotona vallitsi sekä jatkuvaan riitelyyn rahasta ja henkisen väkivallan kautta tulleeseen fyysisen väkivallan pelkoon. Tuli ero. Melko perinteinen kaava suomalaisessa yhteiskunnassa, voisin kuvitella..? Järkevästi jos toimittaisiin, tässä vaiheessa aikuiset yrittäisivät asiallisesti hoitaa lastensa asiat sekä talousasiat järjestykseen ja jatkaa elämiään kumppanuusvanhempina lapsiaan vaalien ja heidän parastaan ajatellen. Tähän olisi tämän tarinan pitänyt päättyä, mutta näin ei kuitenkaan käynyt yrittäjä-äidin erotilanteessa.

Lähikuva avonaisista käsistä kämmenet ylöspäin

Kuva Jeremy Yap. Ylin kuva Alex Ivashenko

Raha, siitä päästäänkin seuraavaan kappaleeseen tai oikeastaan jatko-osaan tämän yrittäjä-äidin elämässä. Raha, jota aina oli ollut ja jota on vieläkin, ei liikaa, mutta riittävästi. Mies tienasi hyvin, tienaa vieläkin, yrittäjä-äiti tienasi riittävästi ja tienaa edelleen, ellei korona vie yritystä alta. Omaisuutta oli, on vieläkin. Yrittäjä-äiti on sijoittanut nuoruudessaan, ennen miestään ja mies on sijoittanut avioliiton aikana. Kaiken piti olla sen osalta hyvin. Mutta sitten tuli ahneus, jonka synnytti katkeruus tai ehkä se oli ollut siellä piilossa aina. Mies, joka oli tienannut aina hyvin oli maksanut perheen asumisesta aina enemmän, yrittäjä-äiti, joka oli tienannut vähemmän, oli maksanut lasten kuluista sekä taloustavaroista aina enemmän. Jos kaaviosta suoritetaan laskutoimitus saadaan summaksi se, että mies oli tienannut enemmän ja maksanut enemmän ja silti pystynyt myös sijoittamaan, yrittäjä-äiti oli tienannut vähemmän, mutta sijoittanut kuitenkin kaiken ansaitsemansa rahan perheeseensä. Ollaanko silloin tasoissa? Ilmeisesti ei. Liki vuosi on kulunut ja lapset asuvat enemmän yrittäjä-äidillä, hyvä niin, ei isä heidän kanssa pärjäisikään, miten voisikaan, kun ei ole sitä tähän mennessäkään tehnyt. Liki vuosi on kulunut ja avioeron ositus on vielä kesken, elatusmaksuja ei maksa kukaan, kun yhteiseen sopimukseen ei päästä.

Kaksi nuolta liikennemerkissä

On vuosi 2020 ja korona uhkaa viedä yrittäjiltä työt. Tässä kohtaa alkaa yrittäjä-äidin lohduttomuus ja loppuu ymmärrys tähän suomalaiseen oikeusjärjestelmään. Miten on mahdollista, että pieni, käsillään työtä tekevä yrittäjä joutuu maksamaan entiselle puolisolleen, (joka ei katkeruudessaan osaa ajatella kenenkään etua, ei ainakaan lastensa) työpaikastaan eron tullen, työpaikasta, jota ei ehkä kohta enää edes ole? Miten on mahdollista, että avioliiton aikana kymmeniätuhansia euroja huonosti sijoittavan aviopuolison ei tarvitse kantaa vastuuta huonoista sijoituksista ja niiden taloudellisista tappioista yksin, vaan puolet vastuusta joutuu kantamaan myös se työpaikastaan maksava yrittäjä, joka ennen näitä sijoituksia pyysi aviomiestään olemaan sijoittamatta, koska arvasi niiden epäonnistuvan. Miten on mahdollista, että tämä kyseinen yrittäjä joutuu maksamaan entiselle puolisolleen myös kuolleen isänsä jättämästä perinnöstä puolet, isän, joka kuoli kymmeniä vuosia aiemmin kuin nämä kaksi tarinan päähenkilöä edes ovat tavanneet. Ja miksi näin? Siksi, ettei silloin vuosikymmeniä sitten nuorena leskeksi jäänyt yrittäjä-äidin äiti ymmärtänyt suorittaa pesänjakoa loppuun, kuolinpesän, joka silloin koostui vain pelkästä velasta. Miten hän saattoikaan olla niin ajattelematon sen valtavan surun äärellä, jonka hän kohtasi vain 30-vuotiaana, laman kynnyksellä?! Ja tämä kaikki on mahdollista ja lain mukaan ilmeisesti sallittuakin ja joissain tapauksissa varmasti oikeinkin, mutta kysynpä vaan, missä on kohtuus pienen ihmisen, pienen yrittäjän kohdalla, joka haluaa vain koittaa tulla toimeen omillaan ja tarjota lapsilleen hyvän ja turvallisen elämän.

Voimia kaikille yrittäjille tähän koronan täyttämään aikaan ja voimia kaikille niille, jotka kamppailevat epäreilun, mutta laillisen osituksen kanssa! Tästäkin selvitään, tavalla tai toisella. Kohta koittaa varmasti kolmannen jatko-osan aika, ehkä se sisältää sitten jo komediaakin.. Neuvoja ja vinkkejä otetaan mieluusti vastaan, omat voimavarat alkavat olla melko käytetty jo tähän taisteluun ja loppua ei edes vielä näy.”

Nimim. Yrittäjä-äiti

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

2 vastausta artikkeliin ““Kun mikään ei riitä ja maailma tippuu niskaan””

  • balanssi sanoo:

    Ensinnäkin paljon voimia tälle äidille ja Suomen kaikille äideille ja isille. Te kasvatatte tämän maan tulevaisuutta. Voimia myös yrittäjille. Te olette tämän maan selkäranka.

    Tämän tekstin alussa moittisin ylläpitoa, koska julkaisette tämän tällaisena pötkönä ilman kappalejakoa. Todella rasittavaa lukea.

    ”Miten on mahdollista, että pieni, käsillään työtä tekevä yrittäjä joutuu maksamaan entiselle puolisolleen, (joka ei katkeruudessaan osaa ajatella kenenkään etua, ei ainakaan lastensa) työpaikastaan eron tullen, työpaikasta, jota ei ehkä kohta enää edes ole?”

    Tätä lausetta en ymmärrä?

    ”Miten on mahdollista, että avioliiton aikana kymmeniätuhansia euroja huonosti sijoittavan aviopuolison ei tarvitse kantaa vastuuta huonoista sijoituksista ja niiden taloudellisista tappioista yksin, vaan puolet vastuusta joutuu kantamaan myös se työpaikastaan maksava yrittäjä, joka ennen näitä sijoituksia pyysi aviomiestään olemaan sijoittamatta, koska arvasi niiden epäonnistuvan.”

    Ajatteletko osakkeiden nykyarvoa. Tässä piilee vaaran paikka. Vaadi puolet osakkeista itsellesi, koska ne ponnahtavat takaisin ylös ja miehesi on maksattanut korona-sukelluksen kulut sinulla.

    ”Miten on mahdollista, että tämä kyseinen yrittäjä joutuu maksamaan entiselle puolisolleen myös kuolleen isänsä jättämästä perinnöstä puolet, isän, joka kuoli kymmeniä vuosia aiemmin kuin nämä kaksi tarinan päähenkilöä edes ovat tavanneet. Ja miksi näin?”

    Se on mahdollista siten, ellei naimisiin mennessä tehdä avioehtoa tai jos viimeistä tahtoa ei ole. Ainakin meillä kansalaistaidossa lakitiedon kurssilla nämä opetettiin ja aina silloin tällöin näitä myös lehdissä käsitellään.

    ”a tämä kaikki on mahdollista ja lain mukaan ilmeisesti sallittuakin ja joissain tapauksissa varmasti oikeinkin, ”

    Kyllä, suomalainen oikeusjärjestelmä on voittopuolisesti hyvä, mutta se ei voi tehdä kaikkea ihmisen puolesta. Aina pitäisi toivoa parasta, mutta varautua pahimpaan

  • Tsemppiä sanoo:

    Paljon jaksamista!💙