”Kävipä tuossa silmääni taas kerran yksi artikkeli siitä, kuinka eronneet naiset ovat kamalia. Viedään miehen rahat ja lapset ja oikeudet – tuhkatkin pesästä. Voi isi-parkoja. Entäpä kun tilanne onkin toisin päin? Että se yhteisten lasten isä onkin se vaikea? Kun naisen pitää yrittää taistella omista ja lasten oikeuksista, joita ei oikeasti kovinkaan paljon ole.

Kerronpa oman tarinani varoitukseksi, juurikin niille äiti-ihmisille, jotka eroa harkitsevat. Erosin 10 vuotta sitten lasteni isästä hänen pitkään jatkuneen liiallisen alkoholinkäytön, sekä sulkeutuneisuuden vuoksi. Tuolloin eron hetkellä säälin häntä ja tunsin syyllisyyttä. Syyllisyyttä siitä, etten voinutkaan tarjota lapsilleni ydinperhettä ja siitä että hylkäsin mieheni, jonka kanssa olin luvannut aina olla. Syyllisyyttä siitä, että olin tehnyt lapsia tähän maailmaan täysin väärän ihmisen kanssa. Kävimme lähestulkoon heti lastenvalvojalla, jossa teimme toistaiseksi voimassa olevat sopimukset. Joka oli virhe numero yksi. En tajunnut, että tuolloin vauva-ikäinen ja taapero kasvavat ja kulutkin tulisivat olemaan enemmän (päivähoitokulut, vaatteet, harrastukset, vakuutukset jne.). En tiennyt tuohon aikaan elatussopimuksista juurikaan mitään, eikä lastenvalvojakaan osannut oikein neuvoa. Päädyimme molempien lasten osalta KELA:n minimiin, vaikka lasten isä oli työelämässä ja minä lasten kanssa kotona vielä hoitovapaalla.

Kun lasten isä muutti luotamme pois, aloittaen villin ja vapaan elämän, eikä kerennyt paljon lapsiaan nähdä, olin vain tyytyväinen. Oli ihana ja turvallinen olo. Vihdoinkin kotona oli hyvä olla. Tyyni hetki ei kestänyt kauaa. Lapset kasvoivat, itse palasin töihin ja lapset päiväkotiin. Päiväkotiura toi mukanaan sairastelukierteen, jolloin minä yksin hoidin lapsia – jopa palkattomalla vapaalla kun molemmilla lapsilla oli putkeen vesirokko. Lasten isä ei voinut/halunnut auttaa.

Molemmat lapset saivat uhmaiän samaan aikaan. Kumpikaan lapsista ei ollut ikinä hyvä nukkumaan. Yöt olivat katkonaisia siihen asti, kunnes nuorempi täytti 5. Olin töistä ja lapsista välillä niin väsynyt, etten pystynyt enää itsekään nukkumaan, itkin yöt sängyssä ja mietin kauanko kestän. Taloudellinen tilanne oli huono, mutta yritin sinnitellä, koska lasten isä ei suostunut tulemaan lastenvalvojalle. Koska sinnehän ei siis oikeasti tarvitse tulla, jos ei halua. Lopulta sain oikeusavustajan uhkailulla lasten isän tulemaan lastenvalvojalle keskustelemaan elatuksesta sekä tapaamisoikeuksista. Sillä käyntikerralla uskoni näihin viranomaisiin mureni täysin. Lastenvalvojalle mennessään pitäisi tuoda kaikki dokumentit tuloista ja menoista. Mutta pakkohan ei ole. Voi vain reilusti valehdella tulot ja menot. Siltikään elatusvelvollisen vanhemman EI tarvitse suostua. Etävanhemman ei tarvitse oikeastaan suostua mihinkään. Edes siihen elatukseen.

Lähikuva avonaisista käsistä kämmenet ylöspäin

Kuva Jeremy Yap. Ylin kuva Kelly Sikkema.

Ei tullut muutosta. Kaiken tämän jälkeen elatusvelvollisella on yhä OIKEUS tavata lapsiaan. (Tai oikeastaan lapsella on oikeus tavata toista vanhempaansa.) Ja ihan omilla säännöillään. Ja jos näihin sääntöihin ei suostu, parempituloinen voi ottaa asianajajan ja hankkia oikeuden määräyksellä lapset itselleen valitseminaan aikoina. Jos et halua lähteä oikeuteen taistelemaan, on vain alistuttava. Kyllähän se elatus lopulta oikeusteitse tulisi, mutta jos olet jo valmiiksi hermoromahduksen laidalla – jätät oikeusprosessin sikseen ja teet vaikka kahta työtä jotta saat elätettyä lapsesi. Maksettua yksin harrastukset, vaatteet, puhelimet, puhelinlaskut, synttärit, kaverien synttärilahjat, bussikortit – kaikki.

Tällä hetkellä itseäni lohduttaa vain ajatus siitä, että olen kaikesta huolimatta saanut kasvatettua täysipäisiä lapsia, joilla on molemmat vanhemmat. Saanut tarjottua lapsille harrastuksia ja välillä jotain huvituksiakin. Myönnän olevani salaa katkera ja vihainen. Kertaakaan en ole tämän prosessin aikana silti sortunut haukkumaan etävanhempaa lasten kuullen. Ainahan kolikolla on kaksi puolta ja varmasti on enemmän/yhtä paljon niitä vaikeita äitejä, mutta haluaisin että ne äidit (tai isät) jotka ovat lähivanhempia ymmärtäisivät sen, miten tarkkana on oltava alusta asti.

Muutama vinkki erotilanteeseen:
• Tee elatussopimus vain muutamalle vuodelle kerrallaan, jotta sitä voidaan muuttaa
• Kirjaa KAIKKI numeroina. Esimerkiksi se, että kirjataan että toinen osallistuu polkupyörän hankintaan – ei ole perintäkelpoinen oikeustilanteessa. Kaikki on oltava numeroina
• Mieti tulevia kustannuksia, puolivuotias ei kuluta yhtä paljon kuin teini
• Jos asiat eivät selviä lastenvalvojalla, menkää perheasioiden sovitteluun, joka löytyy joka kunnasta
• Mieti myös tarkkaan tapaamisoikeuksia. Pelkkä ”lapsella on oikeus tavata etävanhempaa 4 yötä kuukaudessa” on liian laaja käsite.
• Kirjatkaa kaikki summat ja tapaamisajat pilkuntarkasti
• Etävanhemman velvollisuudet ovat todella vähäisiä – jollet ole valmis taistelemaan oikeudessa
• Muista olla myös itsekäs, oma hyvinvointi vaikuttaa myös lasten hyvinvointiin
• Kaikki tunteet – myös katkeruus on sallittuja
• Kaiken katkeruuden ja epäreiluuden keskellä muista, että et hauku toista vanhempaa lasten kuullen, vaikka tuo toinen olisikin täysi ****”

Nimim. Väsynyt taisteluun

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI 

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia. 

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 17 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Tästä et voi kommentoida vaan avata uuden aiheen

Haluatko kertoa oman tarinasi? Jonkun hyvän tai jonkun vähemmän hyvän?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

17 vastausta artikkeliin “Lukija kertoo: ”tarinani varoitukseksi niille jotka harkitsevat eroa””

  • balanssi sanoo:

    Varmaan ihan hyviä neuvoja, joihin lisäisin pari huomautusta.

    1. Lastenvalvojalla on tietokoneohjelma, joka laskee elatusavun suuruuden, ottaen huomioon molempien vanhempien tulot ja menot (saman tyyppinen laskuri löytyy myö netistä). Ainakaan mihinkään vähempään ei lähivanhemman ole syytä suostua. Siksi minusta tuntuu

    2.Lähihuoltajalla on mahdollisuus maksuttomiin oikeudenkäynteihin, kun taas etähuoltajalla ei. Joten jos lähihuoltaja tuntee kärsineensä vääryyttä tai etähuoltaja laistaa velvollisuuksistaan, on lähihuoltajalla suhteellisen pienellä kynnyksellä mahdollisuus haastaa etähuoltaja oikeuteen.

  • Sh sanoo:

    Erosin myös 10 vuotta sitten. Lapsen isä ei ole koskaan itse maksanut elatusmaksuja, vaan hän muutti takaisin kotimaahansa. Hain elatuksen oikeuden kautta, oikeusavustaja oli ilmainen koska elatus haetaan lapsen nimissä. Hän oli myös ammattilainen ja hyvä työssään. Toki sain vain Kelan minimielarit, nyt tulossa on vielä kahden kuukauden elatus ennenkuin lapsi täyttää 18v. Joskus olen miettinyt, että muille lähivanhemmille maksetaan enemmän. Mutta sain oikeudelta pitkän päätöksen, ei tarvinnut käydä samaa taistelua uudelleen. Elatuksen säännöllisyys on ollut minulle tärkeämpi kuin riitely isoimmista rahoista.
    Tietysti olen hoitanut kaikkea, lapseni on vielä erityislapsi. En ole katkera. Lapseni on erityispiirteistään huolimatta psyykkisesti terve. Isänsä kanssa hänestä olisi saattanut tulla yhtä sairas ja persoonallisuushäiriöinen kuin isänsä. Minulle ja lapselle ero oli se pelastava tekijä. Puhki ja väsynyt olen joskus ollut, mutta pahemmin olisin ollut jos olisimme jatkaneet. Mitäänhän en osannut tehdä oikein ja minua sai kohdella miten halusi. Minulle jäi vahva luottamus viranomaisiin, sain helposti yksinhuoltajuuden ilman riitoja. Kukaan ei pakottanut meitä matkustamaan ulkomaille jotta lapsi saisi tavata isäänsä. Olemme saaneet aika rauhassa elää omaa elämäämme. Välillä tulee isältä katkera viesti Facebookissa. Niin, mitä tulee lapseen, niin metsä vastaa…

  • ulpu sanoo:

    Näitä tarinoita on varmaan yhä monta, kuin on eronneitakin. Järjestelmässä on kyllä paljon aukkoja. Elämän suurin päätös on, kenen kanssa lapsensa tekee. Yhteistyön mahdollistamiseksi ja ylläpitämiseksi kannattaa nähdä todella paljon vaivaa ja jonkin verran niellä kiukkuakin. Täytyy hyväksyä, ettei etävanhemman toimintaa voi kontrolloida. Lasten toisella vanhemmalla on nimittäin mahdollisuus tehdä elämästä lasten kautta todella vaikeaa. Tärkeintä on pitää itsestään niin hyvää huolta, että on voimavaroja olla lapsilleen se yksi hyvinvoiva, turvallinen, läsnäoleva aikuinen, jonka jokainen lapsi tarvitsee. Sen avulla lapsi selviää kyllä, vaikka toinen vanhempi ei hommaansa niin menestyksekkäästi hoitaisikaan. Oma näkökulmani on siis lähivanhemman näkökulma. Lasteni isän mielenterveys on vakavasti järkkynyt, eikä hän siksi kykene tapaamaan lapsia kovin usein ja olemaan ihanteideni mukainen isä. Tämä väistämättä vaikuttaa lapsiin, mutta se on asia, johon en voi vaikuttaa.

  • Happilyeverafter sanoo:

    Sopeuduin aika hyvin siihen eron jälkeiseen yksinhuoltajuuteen, koska isä ei nyt koskaan aiemminkaan ole lapsistaan huolehtinut. Huolehdin kaikki lasten asiat yksin.
    En jaksa valittaa rahasta. Saan kelan minimin ja lapsilisän yh korotuksella. Isä ei osallistu mitenkään. Ei elatukseen, eikä hankintoihin.
    En edes olettanut missään vaiheessa, että yh lla olisi varaa matkustella tai ostella mitään ylimääräistä. Tarpeellinen ostetaan. Itselleni en ostele mitään, enkä käytä rahaa itseeni, koska olen työtön. Kaikki rahat menevät lainoihin ja lasten elättämiseen.
    Ainut asia, mikä yllätti, oli se, että isältä tuntui katoavan eron myötä kaikki vastuu ja velvollisuus omiin lapsiin. Olin odottanut, että eron myötä hän joutuisi vihdoin olemaan isä omille lapsilleen ja vastuu jakautuisi entisestä 100%/0% edes 90%/10%.
    Hänellä ei ole kuitenkaan mitään velvollisuuksia elatuksen suhteen, koska hänellä ei ole varaa. Silti hänellä on hieno auto, matkustelee todella paljon ja päällisin puolin oma elintaso korkea.
    Lapsilla on oikeus tavata isäänsä rajoittamattomasti. Isä on kuitenkin valinnut hakea lapsia luokseen kahdeksi yöksi, epäsäännöllisesti, 2viikon-3kuukauden aikaväleillä. Silloin, kun hänelle sopii. Lasten isällä oli heti eron jälkeen uusi suhde, lapseton nainen, joka on vienyt isän kaiken ajan. Lapset eivät oikein enää ”mahdu” ja ”sovi” isän uuteen elämään ja elämäntyyliin.
    Hyvällä omallatunnolla hän voi tietysti matkustella ja juhlia ja elää vapaana kaikesta vastuusta, kun on valehdellut kaikille ihmisille, ettei saa tavata lapsiaan.
    Eroa en ole katunut missään vaiheessa. Olisin vain odottanut isältä suurempaa panosta omien lasten hyvinvoinnin eteen.

  • Sivullinen sanoo:

    Hyviä neuvoja! Meillä meni toisinpäin. Emme ymmärtäneet erotessa, mitä lähivanhemmuus tarkoitti. Meillä se tarkoitti käytännössä sitä, että lasten lähivanhempi, eli äiti sai yksinhuoltajatuet ja lapsilisät ja käytti ne omiin menoihinsa. Lasten vaatteet, harrastukset, vakuutukset, harrastusvälineet, lomat ja lahjat maksoi nk. etävanhempi. Mitään ei ollut tehtävissä, koska lähivanhempi ei koskaan ostanut mitään, eikä etävanhempi voinut olla täyttämättä lasten tarpeita. Lapset asuivat viikko-viikko molemmissa kodeissa.

  • Maijahii sanoo:

    Sama kokemus. Paitsi lisänä se, että kun työ, päiväkoti, sairastelurumba alkaa niin isä heittää supermiesviitan hartioilleen (vaikka aiemmin ei apua ole herunut) vaatien lapsia itselleen ja vedoten siihen, että äiti on väsynyt. Väsynyt äiti kuvittelee toimivansa lapsen parhaaksi, ja sovussa saadaan tapaamiset sovittua. Yhtäkkiä viikonloppuja unohtuu ”Ai oliko nyt sun viikonloppu”, Äitienpäivä unohtuu jne. Sit väännetään siitä ettei etä-äidin ja lasten yhteistä aikaa rajoiteta (etenkin lapsien selkeästi oireillessa), no tarina jatkuisi eikä uskalla huokasta helpotuksesta, kun ei ikinä tiedä mitä seuraavaksi toinen osapuoli on keksinyt. Vinkkinä muille, vaikka välit olisi kuinka hyvät niin kaikki mustaa valkoisella. Jonain päivänä voi olla ettei mikään ookaan niin selkeää tai, että joku toinen alkaa lateleen sääntöjään..

  • Nina sanoo:

    Tää kirjoitus oli kuin suoraan omasta elämästä. On ollut kovin vaikea ymmärtää sitä, että toiselle vanhemmalle velvollisuudet ja vastuu lapsesta on ns. valinnaisia (jos todella ei itse jaksa oikeuteen lähteä tappelemaan). Ei ole mitään keinoa lastenvalvojalla saada lapsen isää kantamaan vastuuta, jos hän ei halua. Ja kun valehtelukaan ei lapsen isälle tuota mitään ongelmia tai tunnontuskia, niin lastenvalvojan luona tehdyt sopimukset ei ole kovin reiluja. Meillä kävi sama, että ilman mitään ohjausta tai suositusta lastenvalvojalta järkevämpään sopimuskäytäntöön, kaikki sopimukset tehtiin voimassa oleviksi siihen asti, kun lapsi täyttää 18. Iso virhe, mutta en tiennyt paremmin sillä hetkellä. Toki ketäänhän ei voi pakottaa tapaamaan lastaan enempää kuin itse on halukas. Mutta tuosta tulee samalla oivallinen keino tehdä kiusaa äidille. Mulla ex-mies sanoi lastenvalvojalla, että tapaa lasta vain silloin kun mä olen töissä. Että ei hänen lapsen tapaaminen tarvi minulle vapaata suoda. Siihenkään ilmiselvään kiusantekoon ei ollut mitään keinoja puuttua, kun toisella vaikutti olevan vain oikeuksia. Ilmoitti luopuvansa lapsen isyydestä (joka sinällään oli kohtuu erikoinen ajattelumalli 😂), mutta samalla ilmoitti, että yksinhuoltajuutta ei suostu minulle koskaan antamaan. Käräjille ei siihen aikaan yksinkertaisesti voimat riittäneet. Ne riitti juuri ja juuri sen arjen pyörittämiseen.

  • Syyllinen? sanoo:

    Niin tuttua ja surullista. Samojen asioiden vuoksi erosin tyttäreni silloin 13 v isästä. Entisestä liitosta on kolme poikaa, joiden isä teki aikanaan itsemurhan. Isä ei halua nähdä tytärtä muuten kuin silloin kun hänelle sopii ja tai hän tarvitsee tytärtä kodin siivoamiseen tai pyykin pesuun. Tytär on useasti pitänyt hakea pois isän luota, kun isä on alkanut juoda ja tytär pelkää isän käytöstä. Tytär käy perheneuvolassa, minä terapeutilla, tukena on nyt lastensuojelu ja a-klinikka. Nyt tyttärellä on ilmennyt painon laskua ja uni ongelmia. Olemme menossa lääkäriin ja olleet yhteydessä niin kouluun kuin lasten psykiatriseen poliin. Mitä tekee isä? Jatkaa samaan malliin! Hän ei tunne syyllisyyttä tai empatiaa, hänelle ei voida mitään. Tytär haluaa olla yhteydessä isäänsä, sillä hän tuntee sitä syyllisyyttä mitä minä tunsin vuosia, opittu miellyttämisen malli ja pelko, ettei isä suutu tai tee mitään itselleen tai muille. Olen yrittänyt nyt jo 15 v tytärtä kieltää menemästä isän luo, mutta hän saa päättää itse. Nyt oma terapeuttini ja a-klinikan työntekijä ovat ottanee asiakseen, että viranomaiset kieltävät yökyläilyt, sillä ei tytär ymmärrä, että rajat ne täytyy isälläkin olla. Kauheaa sanoa ääneen, oman lapsen isästä näitä, mutta näin asiat vain ovat. Ja kuka tästä kärsii eniten, viaton lapsi.

  • Akateeminen äiti sanoo:

    Jos elatuksesta on pienintäkään epäselvyyttä, asia kannattaa viedä aina oikeuteen. Se EI aiheuta minkäänlaisia kustannuksia lähivanhemmalla, koska asian osapuolet ovat etävanhempi ja lapsi, joka on alaikäisenä tuloton. Lapsen asianajajan kustannukset maksaa valtio, jos yksityinen asianajaja tekee asian yleisen oikeusavun piirissä.

    Kaikki tositteet on pakko esitettää tuomarille – toisin kuin lastenvalvojalle. Suurin osa sovitaan viimeistään sovittelukäsittelyssä kun tuomari laskee mustaa valkoisella paljonko etävanhemman pitää maksaa ihan kylmien tositteiden perusteella. Vanhemman elatuskykyä verrataan lapsen elatuksen tarpeeseen.

    Tämän kaiken opin onneksi itse oman eroni yhteydessä, muuten olisin varmaan samassa tilanteessa kuin kirjoittaja. Ex-mieheni yritti viimeiseen asti luistaa samalla tavalla ohjaten Kelan minimin suuntaan (hän lähti kolmannen osapuolen matkaan ja kuvitteli pesevänsä kätensä hommasta mahdollisimman halvalla), vaikka hänen tulonsa ovat ihan eri luokkaa kuin minun, vaikka olenkin akateemisessa ammatissa itsekin.

    Se ei ole mitään ahneutta, että elatusapu lasketaan oikein kuittien mukaisesti. Siihen on tarkat ohjeet ja oikeuden tullessa mukaan tuloja tai menoja ei voi vääristellä. Suomen lain mukaan kumpikin vanhemmista on velvollinen osallistumaan lapsensa elatukseen kykynsä mukaan.

    • Entinen vaimo sanoo:

      Juurikin näin. On lapsilta pois, jos etävanhempi ei maksa elatuskykynsä mukaisesti. Oikeuteen piti elatusasia minunkin aikanaan eron jälkeen viedä, mutta lopputulos oli lasten edun mukainen ja selkeästi Kelan minimiä isompi. Olin liian kiltti suhteen aikana ja periksiantamattomuuteni taisi yllättää exän. Asianajajan kustannukset maksoi tosiaan valtio tässä lasten asiassa, joten kustannuksia ei tarvitse pelätä. YVPL:lta saa myös säännöllisesti ilmaista lakineuvontaa, sitäkin kannattaa hyödyntää ja käydä kysymässä apua hankaliin tilanteisiin. Yksin niihin ei kannata jäädä. Jaksamista kaikille exän kanssa taisteleville!

    • Keinoja on.... sanoo:

      Kyllä maksaa, jos etä on niin fiksu, että ilkeyttään hakee samalla lasten lähivanhemmuutta, vaikkei olisikaan edellytyksiä sitä saada. Silloin oikeudessa on vastakkain äiti ja isä ja molemmat maksavat, paitsi hävinnyt molempien kulut.

      • Pettynyt äiti sanoo:

        Näin kävi meillä. Vaadin elatusmaksua, jolloin isä alkoi vaatimaan lapsen asumista luokseen. Nyt ei isän enää tarvitse elatusta maksaa, kun lapsen kirjat ovat siellä. Se oli lapsen asumis muutoksen motiivi ja sossut isän tukena. Oikeudessa luullaan, että sossut tekevät selvityksen, mutta kokemukseni mukaan omaa mutu-tuntumaa kirjataan fakta tietoina oikeuteen. Paremmin valehteleva voittaa ja lapsi on häviäjä.

  • Krutonki sanoo:

    50/50-huoltajuuskin voi olla aikamoinen ansa, jos ”lähivanhempi” sattuu olemaan ahne tai kuvittelee että hänellä on oikeus saada kaikki.

    Miehen lapsista on viikko-viikko-soppari. Äiti ei suostunut tekemään elatussopimusta ilman lastenvalvojaa, joka tarkoitti sitä että toinen vanhempi (tässä tapauksessa isä) joutuu maksamaan. Ja kyllä maksaakin, täydet summat molemmista lapsista, äiti ei suostunut sivuuttamaan sopimusta ahneuksissaan vaikka tienaakin paljon enemmän kuin isä.
    Miehen maksamien täysien elarien lisäksi äiti saa lapsilisät. On sitten paremmin varaa maksella omakotitaloa uuden miehen kanssa, käydä useamman kerran vuodessa pitkillä matkoilla ulko- ja kotimaassa, ostella uusimmanmalliset kännykät pienille lapsille (jotka eivät todellakaan esikouluiässä tarvitse puhelimia), maanisesti shoppailla lastenvaatteita moninkertaisesti enemmän kuin mitä lapset ehtivät ikinä käyttää, jne jne.

    Lomareissuja on meidän perheellä tehty kerran, ja sekin oli lasten mielestä ihan tyhmä kun käytiin päivän verran kääntymässä naapurimaassa. Olisi pitänyt päästä viikoksi etelään ja saada kaikki krääsä mitä haluaa, niin kuin äidin kanssa lomaillessa.

    Mies yrittää nähdä tilanteen valoisat puolet ja sanoo vain, että kiva kun pojat sitten edes äitinsä kanssa pääsevät matkailemaan, meillä kun venytetään penniä ihan loppuun asti että pärjätään.
    Jos siis tekee 50/50-sopparin niin kannattaa varautua siihen, että toinen vanhemmista saattaa nyhtää kaikki rahat itselleen eikä välitä paskaakaan siitä miten lasten elämä toisen vanhemman luona on.

    • balanssi sanoo:

      Nyt kirjoitat joko tietämättömyyttäsi tai pahantahtoisuuttasi potaskaa:

      ”Äiti ei suostunut tekemään elatussopimusta ilman lastenvalvojaa, joka tarkoitti sitä että toinen vanhempi (tässä tapauksessa isä) joutuu maksamaan. Ja kyllä maksaakin, täydet summat molemmista lapsista”

      Elatussopimus pitä aina vahvistuttaa LV:lla, muuten se ei ole pätevä.

      ”äiti ei suostunut sivuuttamaan sopimusta ahneuksissaan vaikka tienaakin paljon enemmän kuin isä”
      No ei tietenkään. Onhan miehenkin oallistuttava omien lastensa elatukseen, kuten hän olisi osallistunut parisuhteessakin.

      ”Miehen maksamien täysien elarien lisäksi äiti saa lapsilisät”.
      Tottakai saa lapsilisät, mutta LV ottaa lapsilisät huomioon laskiessaan elatusapua.

      ”On sitten paremmin varaa maksella omakotitaloa uuden miehen kanssa,”
      Jos uusi mies ja äiti asuvat yhdessä ottaa LV huomioon tämänkin laskettaessa elatusapua.

      Olet täynnä sappea, koska miehen exä tienaa niin hyvin ja hänen elämänsä on mukavampaa kuin teidän. Ehkä kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota omiin tekemisiinsä kuin miehen exän.

  • Yhmami sanoo:

    Sama kokemus. Etävanhempi yrittää sabotoida kaiken. Vaikka yhteishuoltajuus, niin minulla velvollisuus, hänellä ei. Minimillä menty 6 vuotta. Kieltäytyi allekirjoittamasta viimeisintä sopimusta, jossa olisi muuttunut vain tapaamispäivät, kun nykyinen välimatka vaatii sitä lasten koulun takia. Lisäksi tarvitsen kaikkeen hänen lupansa.

  • Omenapuuro sanoo:

    Meillä on muutettu elatus- ja tapaamissopimuksia parikin kertaa eron jälkeen, josta on nyt pari vuotta. Isompi on ehtinyt täysi-ikäiseksi ja teki itse koulutusapusopparin isänsä kanssa.
    Nuorempi ei haluaisi käydä isällään näin paljon. Lapsella on oikeus nähdä etää, mutta etvanhemmalla ei ole velvollisuutta tavata, vaikka lapsen oikeudesta on kyse. En tiedä mitä tapahtuisi, jos sanoisin lasten isälle, että lapsi ei tulekaan…

    Elarisoppariin on kirjattu kaikenlaista. Toistaiseksi on toiminut. Laskelman mukaista en saa, olen liian sinisilmäinen ja annan exälle periksi. Sosiaalitoimi onneksi auttaa ja lapsi on saanut jatkaa rakasta harrastusta kaikesta huolimatta.

    Raskasta tämä on ollut, vaikka ero oli paras ratkaisu.

  • Hevon humppaa sanoo:

    Minulla on vielä parempi neuvo. Odota, kunnes lapset ovat isoja teinejä, mieluiten 18 täyttäneet. Sitten ei tarvitse enää ikinä puhua sanaakaan ukolle, jos ei halua. Itse asiassa ennen sitä voi jo aika hyvin turvautua kolmansiin osapuoliin välittäjänä, esim. tuttuun lakimieheen. Sitä paitsi, ei nykyään luvata mitään ikuista parisuhdetta edes avioliitossa, kunhan ei sotke siihen kirkkoa. Maistraatissa kysytään vaan, että menetkö naimisiin tuon kanssa ja vastataan juu. Ei mitään horinaa ikuisesta rakkaudesta, onneksi. Hevon humppaa se on 😀