”En voi antaa periksi vielä, koska en halua rikkoa perhettämme”
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Miltä tuntuu, kun puoliso valitsee aina sen toisen, eikä ikinä minua? Päätin olla hiljaa, kun minua ei kuunneltu. Päätin olla itsenäinen, koska tarpeisiini ei vastattu. En puhunut, en kysynyt, en mennyt lähelle. Luulin, että hän huomaisi miten liu’un kauemmas. Luulin väärin, ajoin vain hänet pois.
Hän ei mennyt toisen naisen luokse, vaan pullon luokse. Itkin, anelin ja rukoilin että hän jäisi, edes kerran valitsisi minut. Ei valinnut. Lähinnä tuntuu että kaikki menee minun ja lasten ohi. Milloin se on alkoholi, kaverit, pleikkari, työt tai poikien reissulle on päästävä viikoksi. Kun pyydän että jos ei tänään pelaisi, katsoo hän sitten sarjaa ettei tarvitse kodin asioihin keskittyä. Sillä aikaa minä hoidan lapset, kodin ja pyykin.
Vien hänelle kahvia ja ruokaa, koska pakkohan hänen on olla minulle kiva jos minä olen hänelle. Kahden vuoden jälkeen en vieläkään ole ymmärtänyt ettei se niin mene. Minä en voi vaikuttaa. Kun hän taas lähti, hän sanoi ”minä menen nyt, koska minä haluan”. Sorruin täysin, vaikka olen jo pelkkä raunio. Ennen olin iloinen, täynnä elämää. Nykyään olen se äiti joka hermostuu nollasta sataan. Meillä on kolme lasta, joista nuorin on vasta 4 kuukautta. Lasten syntymät eivät ole vaikuttaneet mitenkään, ehkä jopa pahentaneet tilannetta. Haluaisin olla se iloinen, hauska ja rento äiti joka olin ennen. Koitan kasata itseäni, mutta kaikki palat jotka olen saanut kasaan, luhistuvat ennen kun ehdin koota niitä kaikkia. Koen silti olevani hyvä lapsilleni, en vain itse nauti mistään.
Miksi sitten en lähde? Ajatuksena lähteminen olisi helpottava ja pelottava. Olen luultavasti itkenyt jo kaikki kyyneleeni, eli itkua tuskin saisin aikaan. Mutta ajatukseni siitä, että toinen on sairas ja tarvitsee apua parantuakseen, ollakseen taas oma rakastava ja huolehtiva itsensä, ei anna periksi. En voi antaa periksi vielä, koska en halua rikkoa perhettämme, en halua luopua tulevaisuudestamme, josta haaveilemme. En halua heittää hukkaan kaikkea mitä olemme matkalla kokeneet ja yhdessä rakentaneet.
Vielä jaksan kannatella koko perhettä, vielä pystyn piilottamaan ongelmat hymyn taakse lasten ja ulkopuolisten silmissä. Mutta mitä tapahtuu kun en jaksa enää?”
Nimim. Valitse minut
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ota yhteys vaikka ennakoivaan lastensuojeluun, perheasiain neuvottelukeskukseen, tai seurakunnan parisuhdeneuvontaan, jotta saatte apua ja mahdollisesti perhetyöntekijät tukemaan tuota kieroutunutta dynamiikkaa oikeaan suuntaan. Nyt ukolla korkea aika alkaa ymmärtämään, miten perheenä eletään. Varaa aika keskusteluun jotta saat apua tilanteeseenne.
Älä riko itseäsi enempää. Lähde, lasten kanssa.
Ymmärrän että kolmen pienen kanssa lähteminen on vaikeaa. Mutta. Yilanne ri tule muuttumaan. Ja mitä se tekee sulle? Satuttaa aina vaan lisää ja toipumisestasi tulee aina vain pidempi ja kipeämpä tie. Jatkuvasti sinut torjuva ihminen on myrkkyä sinulle. Sinuna tarjoaisin miehelle mahdollisuutta pariterapiaan. Jos ei suostu tai terapia auta, alkaisin suunnitella pikkuhiljaa eroa. Ja ennen kaikkea rakentaa turvaverkkoa joka on tukenasi käytännössä ja sillä pitkällä tiellä kun toivut tuosta. Ja ehkä myös niistä syistä miksi olet päätynyt suhteeseen jossa sinut vain torjutaan ja hylätään. Mieti lapsiasi- ei tuossa ole mitään mieltä. Yhtään päivää.
Jatkn vielä että mitä oikeasti menee rikki jos eroatte? Mikä on se ”perhe” jota vaalit? Kulissi? Lapsille kulissien vaalimisesta on vain haittaa. Lapset tarvitsevat tunnetasolla hyvinvoivan perheen ja sitähän heillä ei kuvailemasi perusteella ole. Mutta voisi joku päivä olla jos sinä voisit paremmin…. Ja kukaan ei voi voida hyvin suhteessa jossa tulee jatkuvasti torjutuksi
Kuulostaa niin tutulta, ilman alkoholin osuutta kyllä, mutta sitä vain voi näemmä lopulta kumminkin olla toiselle se ikuinen nro 2. Tai 35. Se tärkeä asia ennen minua ja lapsia vain vaihtuu.
Ero on kamala kokemus, mutta on silti helpompi olla, kun en enää yritä pinnistää riittää toiselle, ollakseni välitetty puolisollenikin. Itseni hukkasin minäkin yrittäessäni niin paljon koko ajan mahdotonta. Pinna kiristää jo vähemmän, kun ei enää joka päivä huomaa olevansa riittämätön saamaan hyvää sanaa tai jäävänsä kakkoseksi ja varsinkin yksin hädän hetkellä. Nyt sentään voi kysyä reilusti apua muiltakin omien polvien notkahtaessa, selittelemättä nolona vastausta kysymykseen ”kai XX [mies] auttaa, tietysti se tossa tilanteessa voi jäädä/tulla kotiin auttamaan muksujen kanssa töistä/grillibileistä/muuttotalkoista/mökkireissulta! ”
Olin suhteessa 14 vuotta ja kolme lasta. Meillä ei ollut alkoholi vaan hän muuten vaan lipui pois. Tein lasten kanssa kaiken yksin ja odotin sekä toivoin, että lasten isä palautuisi siksi huomaavaiseksi aktiiviseksi kumppaniksi mikä hän oli ennen lapsia. Ilmeisesti lapsiperhe-elämä oli hänelle liikaa ja kun aloin itse lopulta liukua kauemmas, hän hoiti tilanteen kotiin aloittamalla 40-kriisin ja hommaamalla sivusuhteen. Anoin ja hommasin meille tukea ja apua vuosikaudet, mutta niinhän se sanotaan että it takes two to tango. Nyt olen yksin lasten kanssa ja uupunut. Mutta silti onnellisempi kuin vuosiin.
Tuo olisi voinut olla sanasta sanaan myös minun kirjoittamani kertomus! 😲
Onko sinulla tytärtä? Mitä sanoisit hänelle, jos hän olisi vastaavassa liitossa kuin itse olet? Sanoisitko hänen ansaitsevan parempaa? Haluaisitko hänen olevan tarpeeksi vahva lähtemään luhistumatta syyllisyyteen? Haluaisitko hänen olevan itsenäinen? Terveellä, itseään kunnioittavalla tavalla, vapaaehtoisesti parisuhteessa? Vanhempien malli on vahva. Haluatko antaa nykyisen kaltaisen mallin parisuhteesta tyttärellesi?
Kysyin nämä kysymykset itseltäni kuusi vuotta sitten. Helpotti päätöstä aika paljon ja sai viimein toimimaan.
En voisi olla tuollaisessa suhteessa. Sairastuisin. Lähde kun vielä voit. Elämäsi helpottuu.
Itse olen suhteellisen samassa tilanteessa,taivalta takana vajaa 15 vuotta.Työ ja alkoholi ovat menneet jo vuosia kaiken edelle.Epäillyt olen myös pettämistä,koska fyysinen läheisyys on ollut myös vuosia kateissa 🥺 yhdessä ollaan pohdittu,voiko olla tulevaisuutta.Luottamus on kokenut kolauksia.. muutos on se,joka pelottaa.Ei siitä pääse hetkessä eroon tai siitä,että ydinperhe hajoaisi jossa lapsilla haasteita muutenkin 😔 Itketty on ainakin yhden valtameren verran päätöstä miettiessä ❤️ Voimia,ole itsekäs ja tee päätös omaa hyvinvointiasia ajatellen 💎
Kuulostaa, että rikki on jo. Pelastautukoon, ken voi. Saattaa kuulostaa raa’alta, mutta elämästä tulee lopulta helpompaa, kun tunnustaa kipeimmätkin tosiasiat ja toimii niiden pohjalta. Olet oikeassa, et voi vaikuttaa, paitsi itseesi ja hetken aikaa vielä lapsiisi. Sekä tietoisesti, että tiedostamatta. He kyllä tietävät ja aistivat paljon enemmän kuin uskotkaan. Ja matkalla koettu ei huku, vaikka tekisit valintasi nykyisten realiteettien perusteella. Väittäisin, että paras tapa noeta rakkaimmatkin muistot on jäädä, kun jo pitäisi ymmärtää sulkea ovi ja kävellä pois. Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä kuitenkaan.
Alkoholisti on itsekäs. Hän ei muutu, teitpä sinä mitä tahansa. Ajattele lapsiasi ja omaa hyvinvointiasi. Erosta selviää, ja moni asia on sen jälkeen paremmin. Lapset voivat aina tavata isäänsä, olipa koteja yksi tai kaksi. Kokemusta on :).
Voimia sinulle. Koeta keskittää hetkeksi huomio itseesi, mitä sinä haluat? Älä ajattelen lasten ruokia tai vaatteita tai perhettä tai mitä sinun ”kuuluu” tehdä, vaan mitä haluat? Millaisia tunteita haluat kokea? Mitä haluat kokea ystäviesi kanssa? Olisiko kiva tanssia tai pelata padalla? Ehkä museoreissu? Nauttisitko lukemisesta? Sinun elämäsi on yhtä arvokas kuin muiden. Näytä lapsillesi ja miehellesi että arvostat ja kunniootat itseäsi ja sanot välillä, äiti lähtee nyt kaverin kanssa kahville. Tms. Jo noin nuorina olet lapsillesi esikuva. Myls teidän parisuhteenne on lapsille malli. Haluatko että he saavat mallin parisuhteesta jossa toinen pitää kasassa ja uupuu ja toinen osoittaa valinnoillaan eri arvoja.
Olet arvokas ja tärkeä. Hae vertaistukea. Aloita vaikka nimettömästi kriisipuhelimesta tai aa kerhon läheisten tukipuhelimesta. Yritä nähdä oma elämäsi eri näkökulmasta.
Ymmärrän että haluat pitää kiinni unelmasta ja antaa lapsille perheen. Mutta minkä kustannuksella? Itsesi, joka olet oman elämäsi tärkein ihminen. Kun lapset ovat isompia, he tulevat sanomaan sinulle että lähde. Mitä jos näytöt heille kuinka itseään kunnioittava nainen olet ja lähdet itse. Ei sinua noin kohdella. Miehesi parantuminen sairaudesta ei pe sinusta kiinni. Voimia sinulle, rohkeutta. Kuuntele sisintäsi. Mieti millaisen esimerkin naiseudesta annat lapsillesi? Suurinta rakkautta on joskus päästää irti.
Piti ihan pysähtyä ja miettiä onko joku salaa julkaissut osan päiväkirjaani.
Tämän lukeminen sattuu vaikka itse olenkin jo ”voitolla”
Meillä on kolme ihanaa lasta, nuorin vasta 2v ja vanhin 7v.
Olen asunut lasten kanssa nyt 1,5v omillani.
Alkuun koin valtavaa helpotusta kun pääsin pois siitä pahasta olosta jota yhteinen koti ja ne seiniin juurtuneet itkut ja kyyneleet saivat aikaan.
Sitten iski uusi ahdistus, avioero.
Sen läpi käyminen on kuin pieni kuolema ja minä se tappaja, luovuttaja, epäonnistuja, toisen luokan kansalainen.
Vuoden verran olen tehnyt paljon töitä oman pääni kanssa vaikka tiesin koko ajan että tämä on ainoa keino jolla selviän itse hengissä, jos olisin jäänyt olisin kuollut sisältä.
Matka on ollut pitkä noilta ajoilta joista kerroit mutta ehdottomasti sen kaiken ahdistuksen arvoinen.
Vihdoin voin hetkittäin katsoa peiliin ja huomata että onpas upea nainen ja mahtava äiti, ihminen joka ei enää tarraudu toiseen.
Ihminen joka tajusi että jokainen on vastuussa vain itsestään ja lapsistaan, ei toisen aikuisen ihmisen pelastamisesta.
Tuttua ,viimeset 7 v ainakin ,yhteistä taivalta 25v ja muksujakin on.
Ikävä sanoa, mutta vastaavassa tilanteessa olin liian kauan. Toisen parantuminen ja vastuunotto alkoi vasta kun oli pakko. Irtiotto sattuu, mutta tuhoat itsesi lisäksi myös lapset, jos vain joustat, joustat ja joustat!
Sitten olet vielä esimerkkinä omille lapsillesi….Se on uskomatonta mutta totta! Mistäs ne lapset muuten vaikutteet ja esimerkin parisuhteeseen oppii?
Tämähän on ihan oppikirja-esimerkki alkoholistin ja läheisriippuvaisen suhteesta. Alkoholisti toimii sen mukaan joka on hänen elämässään ykkönen ja sehän on alkoholi. Läheisriippuvainen uskoo parantavansa hänet huolenpidollaan.
Vasta siinä vaiheessa kun sinä laitat itsesi etusijalle ja ymmärrät että sinun tehtäväsi on huolehtia ensin itsestäsi ja omista tarpeistasi alkaa kuvio muuttua. Laita siis oma hyvinvointisi etusijalle. Muiden aikuisten tulee huolehtia itse itsestään, sinä et voi heitä parantaa jollei omaa halua ole! Toki voi ilmoittaa missä menee sinun rajasi. Jos ei suostu hoitoon , ei kannata omaa ja lasten elämää uhrata koska alkoholismi sairastuttaa lopultaan koko perheen! Tsemppiä, et ole yksin vaan yksi monista!
Ei kannata alistaa itseään kenenkään palvelijaksi ilman vastinetta. Riittää kun hoidat lapset. Hanki siihen oheen itsellesi mielekästä tekemistä, harrastuksia ja nauti elämästä. Päästä irti ajatuksesta että vedät köyttä miehen kanssa ja kun tarpeeksi kiskot, hän muuttuu. Sitä kisaa et voi voittaa. Elä hyvää elämää lasten kanssa. Jos mies havahtuu, hyvä. Jos ei, voit päättää myöhemmin mitä haluat tehdä.