”No niin, siinä se tuli. Ääneen sanottuna, tai ainakin kirjoitettuna.

Tämähän on yksi niistä järkyttävistä asioista, joita vanhempi voi sanoa. Että lapsen koulumenestys on yksi hailee.

Jokainenhan tietää, että jos vanhempia kiinnostaa lasten koulunkäynti niin lapset pärjäävät koulussa. Se on asia, jonka kuuluu kiinnostaa jos meinaa olla kunnon vanhempi.

Muita asioita, joita tällä tavalla hoetaan, ovat ennakkoluulot lasten koulussa pärjäämisestä.

Huonosti pärjäävät ovat aina poikia ja he pärjäävät huonosti siksi, että he ovat poikia, ja koulu sortaa heitä. Toinen vaihtoehto on se, että heillä on vaikkapa lukihäiriö. Ei koskaan sanota, että huonosti pärjäävien joukossa olisi niitä, joita koulu tai tietyt aineet eivät kiinnosta.

Keskitasoisesti pärjääviä taas käytetään esimerkkinä siitä, että ”seiskan oppilas on ihan hyvä lapsi”. No tietysti on! Eikä seiska ole mikään huono arvosana, ei kukaan meistä aikuisistakaan kaikkea osaa tai jaksa.


Kuva Tom Ezzatkhah, ylin kuva Waldemar Brandt.

Sitten on vielä ”kympin tytöt”, jotka ovat tietysti tyttöjä, ja he pärjäävät koska koulu suosii heitä ja heillä on vaativat vanhemmat. Samalla tavalla kuin vitosen pojan heikko pärjääminen perustellaan aina jollain muulla kuin pojan omalla toiminnalla, kympin tytön pärjääminen johtuu myös muista syistä kuin tytön omasta tekemisestä…

Nämä ovat ihan ihmeellisiä väitteitä kaikki! Totta kai huonosti pärjäävien joukossa on niitä, joille nykymuotoinen koulu ei sovi tai joilla on ongelmia. Samoin hyvin pärjäävien joukossa on niitä, jotka suorittavat pakkomielteisesti ja joita vanhemmat painostavat. Mutta sitten on paljon lapsia joita ei huvita, paljon lapsia, joita huvittaa, ja varsinkin lapsia joita huvittaa osa asioista, mutta ei kaikki. Tosi iso osa lasten koulumenestyksestä riippuu siitä, mikä lasta kiinnostaa.

Siksipä lapsen saamat numerot eivät juurikaan kiinnosta minua.

Jokainen lapsi on hyvä ja upea lapsi sellaisenaan kuin on. Hyvin pärjäävä ei ole parempi lapsi kuin huonosti pärjäävä, eikä myöskään se keskitasoisesti pärjäävä ole parempi tai huonompi. Numerot kertovat lapsen kiinnostuksen kohteista, eivätkä suoraan hänen tulevaisuudestaan.

Meillä on paljon yhteiskunnallisesti menestyneitä häirikköjä ja vitosen oppilaita. Sitten meillä on menestyneitä kympin oppilaita ja ei-niin-menestyneitä kympin oppilaita. Keskitason oppilaita taas, heitä vasta onkin kaikkialla.

Arvosanat eivät kerro sitä, onko lapsi arvokas vai ei. Mutta eivät ne kerro myöskään sitä, mihin lapsesta on. Siksi uskonkin, että vanhemman ei pidä olla kiinnostunut lapsen arvosanoista vaan lapsesta itsestään. Se ei ole oppimisen merkityksen väheksymistä vaan sitä, että keskitytään olennaiseen. Eli lapseen.”

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

14 vastausta artikkeliin “”En välitä lasteni koulumenestyksestä””

  • Leijonaemo sanoo:

    Kyllä kiinnostaa, mutten painosta. Tyttären migreeni räjähti käsiin seiskalla aiheuttaen poissaoloja yli puolet vuoden koulupäivistä. Keskiarvo tipahti 8,5 > 6,5 ja minun silmissäni vuoden mokasivat luokanvalvoja, rehtori ja apulaisrehtori. Myös kasilla ja ysillä paljon poissaoloja, mutta saatiin keskiarvo hilattua tasolle 7,5. Koulunkäyntimotivaatiota piti yllä vain tavoite päästä himoittuun ammattikouluun yli 50 km päähän. Pääsi. Nyt on amista ja itsellistä asumista vuosi takana ja sekä yleis- että ammattiaineiden arvosanat ovat nelosia ja vitosia (skaala siis 1-5!) ja tyttö haaveilee AMK-opinnoista.
    Eli siis ulkoiset motivaattorit, terveyspulmat ja yllätysmomentit voivat osoittautua tärkeiksi. Rakastava kannustaminen on ollut äidin roolina.

  • Jenniina sanoo:

    Itse läpäisin peruskouluni 5-8 arvosanoilla, mutta minulla oli siihen ihan pätevä syy. Olen nimittäen asperger-oireyhtymän kanssa painiva ja se aiheutti jo omia haasteita koulussa.
    Vanhempani olivat aina kiinnostuneita tuloksista ja koittivat aina auttaa kokeitten suhteen.

    Eivät vanhemmat veljenikään olleet priimus luokkaa, mutta pärjäsivät oikein hyvin.

    Minun peruskoulussa oli ikävä kyllä niitäkin oppilaita jotka roikkuivat justiinsa nelosessa lähes kaikissa aineissaan ja olivat muutenkin ne koulun pahat pojat.

    Omasta mielestä arvosanoilla on jonkinlainen asetus. Itse en vaatisi lapselta mitään 10+ tuloksia koko ajan, mutta pätivillä arvosanoilla pääsee niihin koulutuksiin ja ammatteihin joista on haaveillut.
    ”Huonoilla” arvosanoilla ei pääse periaatteessa minnekkään.

  • Kohtuus kaikessa sanoo:

    Onkos tässä avauksessa nyt vähän puurot ja vellit sekaisin? Kyllä minä välitän lapseni koulumenestyksestä, vaikkei koulumenestys lapseni arvon mitta olekaan. Koulumenestyksellä kun kuitenkin on väliä, ihan jo senkin vuoksi, että peruskoulun jälkeen valinnan mahdollisuuksia on enemmän, kun on hoitanut koulun asiallisesti siihen asti.

    Minusta on tärkeää kannustaa jokaista lasta suoriutumaan myös koulusta omien kykyjensä mukaan. Jos kyvyt jäävät käyttämättä siksi ettei koti pidä koulua tärkeänä ja valintojen teko myöhemmin rajoittuu, kysymys ei minusta ole rakkaudesta lapseen, vaan välinpitämättömyydestä.

    Välittäminen ei ole prässäämistä, ylihuolehtimista läksyistä tai jopa niiden tekemistä lapsen puolesta (meillä laiskimus tätäkin vähän kiertokautta yritti). Välittäminen on kiinnostusta ja sitä että on tarvittaessa käytettävissä.

  • Äiti, joka on kysellyt kokeisiin ja pitänyt puhuttelua muikkareista... sanoo:

    No just… Ja lasten koulunkäynnistä huolehtiminen on painostamista ja pakottamista?! Tietenkin lapset on arvokkaita juuri sellaisina kun ovat. Mutta onko lapsilla oikeasti käsitys siitä, mitä tulevaisuudessa tarkoittaa ”rallatellen” käyty peruskoulu, missä ei ole tikkua ristiin laitettu oppimisen eteen? Se tarkoittaa sitä, että ei oikeasti voi valita sitä jatkokoulutusalaa mihin haluaa, vaan täytyy tyytyä siihen mihin pääsee… Kyllä tässä asiassa jos missä, on vanhemmilla se isoin vastuu, vastuu oman lapsensa loppu elämästä.

  • Ope sanoo:

    Opettajana näen paljon niitä perheitä, joissa vanhempia ei kiinnosta. Kiinnostaminen ei rajoitu ainoastaan todistuksen arvosanoihin. Vanhempia ei kiinnosta myöskään poissaolot, tai edes oman lapsensa käytöstavat tai elämänhallintataidot.

    Säälittää laittaa tälläisiä amiksesta työelämäjaksolle, kun jo alussa tietää, että kenkää tulee. Eikä vanhempia kiinnosta. He luottavat, että yhteiskunta huolehtii

    • Mietin myös sanoo:

      Perhetyötä tekevänä olen todellakin huolissani vanhemmista, jotka eivät välitä lastensa asioista opintojen suhteen. Kun kiinnostusta ei riitä miettimään poissaoloja, lapsilta kysytään aamulla oletko menossa kouluun vai pidätkö tänään vapaata. Arvo sanoilla itsessään ei välttämättä ole niin suurta merkitystä, mutta kyllähän se eriarvoistuminen lähtee liikkeelle yllättävänkin nopeasti jos kiinnostusta kokonaisuutta kohtaan ei ole. Luotetaan ihan valtavasti tukiverkkoon ja sen koppaamiseen.

  • Maija sanoo:

    Koska en nykykoulumaailmasta mitään tiedä, niin miten niihin jatko-opiskelupaikkoihin haetaan, jos kouluarvosanoilla ei ole mitään väliä?

  • Mummo jo sanoo:

    Meillä adhd-poika jolla lukivaikeus ja tekstintuottaminen käsin on vaikeeta.Muisti on ilmiömäinen ja koenumerot 7- ha 10+ väliltä.Ei tulisi mieleenkään pakottaa tekemään enempää kuin mitä on tehtäviä silloin nousee seinä vastaan ja hommista ei tule mitään.Olemme sanoneet hänelle että miettii mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä työkseen niin sen mukaan toimii koulussa että pääsee alaalle joka kiinnostaa.Olen läheltä nähnyt kuinka eräs lapsi itki kun sai 10- kokeesta ettei uskalla mennä kotiin.Lapsi kärsii mielenterveysongelmista nykyään joten täydellisyyden tavoittelu vanhemmiltä meni täysin hukkaan.

  • Milena sanoo:

    meillä pojalle koulunkäynti ollut alusta asti helppoa.On tunnilla seuraamisella saanut 8 ja 9 arvosanoja.Nyt vaadittu lukemaan jo kokeisiin et tulis jotain lukurutiineja, niin pääosin 9.ää saanut ja välillä 10.ä.Kyllä minä olen iloinen kun pojan koulu menee hyvin ja annan siitä positiivista palautetta.Opetan myös tunnetaitoja ja sitä että aina autettava heikoimpia ja tehtävä yhteistyötä kaikkien kanssa.
    Tytöllä on lukihäiriö ja hän on pienluokalla.Koulunkäynti on välillä hankalaa.Rakastan häntä omana itsenään.Hänen läksyjen tekeminen vaatii paljon enemmän aikuisen tukea kuin mitä pojalla koskaan on vaatinut.
    Tyttö haluaa taksin kuljettajaksi, tuskin tuossa ammatissa mikään luokan priimus täytyy olla.Tyttö on luonteeltaan ihana, iloinen ja sydämellinen.
    Kyllä tässä maailmassa jokaiselle se oma paikka löytyy.

  • Ihanan tytön äiti sanoo:

    Tänään on taas se päivä, kun todistustenjako jää välistä. Koulussa on jo viikon tyttöjen kesken mietitty, kuinka kasi on huono ja vaan kymppi kelpaa. Mitä tekee lapsi, joka on sairauden takia joutunut olemaan poissa koulusta, eikä ole pystynyt suoriutumaan kokeista. Joka on tehnyt parhaansa, mutta silti olosuhteista johtuen on saanut myös huonoja numeroita. Me vanhemmat kannustamme elämäntaitoja, eikä numeroilla ole meille väliä. Mitä tekee tyttö… miettii koko viikon miten selviää lauantain todistusten jaosta niin, ettei kukaan luokkakavereista huomaa kysyä arvosanoja tai vaatia todistusta nähtäväksi…. lopulta tyttö päättää jäädä pois kevätjuhlasta ja todistusten jaosta lauantaina, koska paine on liian suuri.

    • JustMe sanoo:

      <3 lämpimiä ajatuksia tytölle.

      Meillä tyttö sai viime vuonna suoran rivin seiskoja. Oli eka kerta kun sai numerot ja itku tuli kun luokan muut tytöt sai 9-10 ja olivat jopa puhuneet että tyttö voi jäädä luokalleen.

      Itse olin yllättynyt että tuli seiskoja, koenumerot huonompia mutta tuntiaktiivisuus nosti.

      Nyt koitin jo sparrata etukäteen että matikasta voi tulla jopa 5 koska kokeet mennyt huonosti (4-6arvosanoja) ja itsekin kokee sen vaikeaksi.

      Olen itse vähän hukassa tämän suhteen, kun olen ollut aina 9 oppilas ja kiinnostunut uusien asioiden oppimisesta ja rakastan lukemista niin se on ollut helppoa.

      Tyttö lukee alle ikätason ja vaikka kuinka koitan motivoida eri keinoin että paras tapa oppia lukemaan on lukeminen, ja siihen on niin monia muitakin keinoja kuin kirjan käteen otto niin ei.

      Eli kun lukeminen on vaikeaa ja matikka vielä vaikeampaa, niin aika moni aine ryssää siihen. Hän on koulussa aktiivinen luokassa kun voi keskustella, tehdä ryhmätöitä jne mutta heti kun pitää itsenäisesti yksin omilla taidoilla pärjätä niin lukkiutuu.

      Samassa keskustelussa todistusnumero-odotuksista sanoin että kukaan ei vihainen tai pettynyt niihin numeroihin ole, koska se ei ole koko totuus, mutta on valehtelua kehua, että hyvin tehty, jos arvosana on 5 tai 6. Se tarkoittaa vain sitä, että ensivuonna sitten pitää niissä aineissa tsempata enemmän.

      • Aina kannattaa kokeilla sanoo:

        Lukivikaisena voin sanoa että minäkään en nuorena nauttinut lukemisesta ennenkuin löysin sarjakuvat.
        Pikkupiko, lucky luke, asterix, piko ja fantasio, niilo pielinen, lassi ja leevi, aidan takana.. siinä muutama +10v sopivaa jos haluat testata. Yläasteella innostuin mangasta.
        Kirjoihin siirryin nuorena aikuisena…

    • Kyllä se siitä sanoo:

      Minä olin pitkäaikaissairas kouluaikoihin mutta myös adhd ja lukihäiriö vaikeuttivat asiaa.
      Olin aina seiskan oppilas yläasteelle asti josta minut laitettiin ulos vitosilla ihan että pääsevät eroon.
      Äitini auttoi minkä jaksoi mutta ajatteli varmasti että muu kuin koulu on nyt tärkeämpää saada kuntoon.

      Lukiota kävin useamman vuoden mutta sain lakin ja pääsin ammattikorkeeseen. Koulu oli lyllä tulikoe ja vaivaa joutui todellakin näkemään.

      Nykyään olen tehnyt yli 10vuoden asiantuntija uran hyväpalkkaisessa työssä. Omistan oman kotini ja kolmelta lapseltani ei mitään puutu.
      Olisihan se ollut mukava koulussa saada kymppejä mutta niitä kun ei vaan ole kaikille suotu. Sinnikkyydellä teet huomattavasti enemmän 😁
      Riittää että on jotain missä on hyvä, voit sanoa niin kuin minun äitinikin että josko kaikille olisi suotu samanlaista älyä ja lahjaa olisi maailma aika yksitoikkoinen. IT alalla eritavalla ajatteleva nähdään innovatiivisena.