Kun saa lapsensa syliin, unohtuvat synnytyskivut ja raskauden vaivat, niinhän sitä väitetään…

Ja kun se lapsi on siinä sylissä, oma ulkonäkö on täysin toisarvoinen juttu, tätäkin hoetaan vaikka kuinka paljon. Mutta mitäs jos ei pystykään hyväksymään omaa muuttunutta ulkonäköään? Mitä silloin pitäisi tehdä?

Entä saako sanoa, että on tyytymätön ulkonäköönsä, kun on kuitenkin saanut sen lapsen tai ne lapset? Onko lapsellista tai pinnallista murehtia ulkonäköään? Tällaisia asioita miettii nainen, joka ei kehtaa näyttäytyä alasti edes omalle miehelleen:

”Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, lasten saannin jälkeen moni nainen on itsevarmempi” jne., näin puhutaan.

Mulle ei käynyt näin. Päinvastoin, hyväksyn itseni vielä vähemmän kuin aiemmin.

En ole ikinä ollut mikään kovin pyöreä, ehkä sopusuhtainen monen mielestä. Raskaudet on jättäneet tietysti kehoon arpia eri puolille, rinnat roikkuu, suonikohjut sen kun leviää, on tullut peräpukamaa, ehkä jopa kohdun laskeumaa, iho on mennyt pilalle ja mitähän vielä.


Kuva Steinar Engeland, ylin kuva Eugenia Maximova.

Voi olla pinnallista ajatella näitä. Mutta en pysty ajattelemaan, että kuinka kallisarvoisia lahjoja oman kehon kustannuksella on saatu…

Oman miehenikään edessä en pysty olemaan kokonaan alasti, en valot päällä enkä pimeässä. Olen vielä suht nuori ja lapseni eivät ole mitään taaperoita enää, joten kroppani on varmaan palautunut sen mitä palautuu.

Tiedän, treenaamalla ja laihduttamalla varmaan tuloksia saa mutta entäs kun sekään ei riitä? Peilistä katsoo joku muu kuin minä enkä tiedä missä minä olen…”

Nimim. Prinsessa Ruusuton

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 17 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

17 vastausta artikkeliin “En pysty hyväksymään äitikroppaani, peilistä katsoo vieras nainen”

  • P sanoo:

    Vaikuttaa siltä että joku osa vartalostasi on sellainen, mitä et voi hyväksyä. Vanhemmiten joka tapauksessa tulee muutoksia, jotka vaan pahenee vuosi vuodelta. Mutta kun katsoo muita omanikäisiä, niin samassa veneessä ollaan.

    Onko miehesi antanut huonoa palautetta? Vitsaillut kipeästi? Ehkä hänkin on nuori, eikä siksi ymmärrä että naiselle vartalo voi olla heikko kohta.

    Puhu miehelle, pyydä kehumaan vartaloasi. Katso kuvia muista naisista ja heidän raskaudenjälkeisistä kehoista.

    Jos et saa helpotusta ajatuksiisi, hakeudu keskusteluavun piiriin. Ongelma ei ole vartalosi, vaan se miten suhtaudut siihen.

  • K sanoo:

    Tuttu tunne.. Teininä sain esikoisen, oma kehitys taisi olla vielä kesken, olin onnellinen kun vihdoin oli tissit eikä roikkuva maha haitannut. Ei mennyt kauaakaan kun maha katosi, samoin kävi tisseille. Tai no, roikkuuhan ne tuossa mukana, nahkalapaset.. Toisen lapsen kohdalla taas onnellinen muodoista ja sama juttu synnytyksen jälkeen. Kaik män. Eikä enää saa muotoja millään takaisin. Navan ympärille kyllä, muualle ei. Inhoan omaa kroppaani, ei naisellista muodokkuutta missään. Mies tykkää, minä inhoan. Kirurgille ei tuu koskaan olemaan varaa.

  • Juurinäin sanoo:

    Voi samaistun.
    Olen ollut melko kiinteä ja pitkä,sekä hoikka ennen lapsia. Kolmannen lapsen jälkeen hoen/hoin itselleni, että nyt skarppina ja kilot veks ja äkkiä. Olen onnistunut, 3 lapsen jäljeen saamaan kaikki lapsien tuomat kilot pois. Enää ei ole kun mieheni lihottamat rakkauskilot. 😆
    Ei paljoa mutta jokunen kilo vielä.

    Mutta se ei auta vaikka painaisin 10kg vielä vähemmän…. maha roikkuu, nahka on löysä, tissit on ihan lätyt, kaksoosleukakin kehdannu ilmestyä, roikkuluomia tullut alapäähän, ne hemmetin pukamat argh. Oon miehelle sanonu että kauneustohtorille aika lahjaksi. 👍😁 melko kallis reissu tulis. Pillunki voisivat kiristää .. vaikka kuinka jumppaa… ojasta-> valtamereksi😉😆

    Eikä siinä oo mitää väärää jos sanoo että ei miellytä oma keho…. pitää vaan koittaa saada se kuosiin tai antaa olla. Eipä se auta vaikka murehtiis, että jollain muulla on vielä kauheempaa…. Susta tuntuu et sulla on kamalaa ja samoin minusta, joten antaa ”Päivillä” olla vielä kauheempaa… mut tää on meidän oma helvetti ja tsemppii sullekin sinne 💪😆🥂

  • Mievaa sanoo:

    Itseäni häiritsee raskauksista jäänyt löysä iho.. Olen muuten todella sinut itseni kanssa vaatteet päällä mutta alasti en itseäni tykkää peilistä katsoa.. Kun saan rahat kasaan niin aion korjauttaa mun vatsani koska se on mun oikeus.. Mä rakastan uimista ja seksiä ja jos se nahka haittaa nii tottakai siitä pitää päästä eroon.. Mun äiti on itkenyt 32v nyt sitä ettei tehnyt itselleen mitää heti vaan on kärsinyt siitä ja en tasan tee samaa virhettä

  • Jep sanoo:

    No, jos asia sinua vaivaa todella paljon, niin näen kaksi vaihtoehtoa: ammattiauttajalle juttelu ja hiljalleen itsensä hyväksyminen tai plastiikkakirurgia. Itse valitsin jälkimmäisen ja helpotti. Kaikki ei tietysti sitä halua ja kokee sen jotenkin vääränä vaihtoehtona, mutta sillä saa kropan melkein samaan uskoon kuin ennen synnytystä.

  • Mama sanoo:

    Kohdunlaskeuma yms. on jo sellainen, että viimeistään kannattaa alkaa huolehtimaan itsestäänkin eikä vain voivotella (kuulostaa jyrkältä kirjoitettuna, mutta se ei oo tarkoitus <3).
    Keskivartalon kuntoutus ja lantionpohjanlihakset kuntoon asap! Tukee ryhtiä ja aivan kaikkea tekemistä, sekä ei päästä sisuskaluja valahtamaan housuihin.
    Kohdun laskeuman asteesta ei puhuttu tässä mtn, joten kannattaa lääkärinkin kanssa keskustella mahollisesti.
    Lisäksi oikealla ja osaavalla fysioterapia ohjauksella ja kuntoutuksella on saatu jopa 15cm levyisiä vatsalihaksen erkaumia palautumaan ennalleen. Tässä on tietysti se "huonopuoli", että itse täytyy ne liikkeet, sarjat ja harjoitteet tehdä alusta loppuun ja toistuvasti.
    Ymmärrän kehonkuvanmuutoksen tuoman myllerryksen mielessä <3 Se on minun vähän hankalampi ymmärtää, että jos asian ja itsensä hyväksyminen nykyisellään ei onnistu, niin miksi ei asialle aktiivisesti sitten tee jtn (fyysistä).
    Jalat tuskin on amputoitu tms, mikä aiheuttaa myös radikaalia kehonkuvan muutoksia sekä lisäksi haasteita liikkumiselle.

    Kirjoittaja jo itse toteaa, että kroppa on itsekseen palautunut jo sen minkä voi, nyt olisi aika auttaa kroppaa itse 🙂 Muuttuu se kroppa ilman lapsiakin jos mtn ei tee ja sitä pidä kunnossa.
    Toivon kirjoittajalle mukavia treenihetkiä ja armollisuutta itselleen <3

  • Äiti 74 sanoo:

    Saa sanoa, mutta ihan tervettä se ei ole. Kuulostaa siltä, että itse inho on mennyt niin pitkälle, että suosittelen hakemaan apua itselleen. Käy keskustelemassa jossain asiasta. Yleensä nämä juontaa juurensa jopa lapsuudesta saakka, joku käsittelemätön asia, kiusaaminen yms mikä on saanut sinut inhoamaan omaa kroppaasi koska et voi muuttaa sitä mitä olet, mutta voit muuttaa omaa ajatusmaailmaasi. Auta itseäsi ja hae apua. Tsemppiä ❤️

  • Keho positiivista sanoo:

    Voi kamala mitä vollotusta. Kannattaa mennä vapaaehtoistyöhön esimerkiksi vammaisten pariin tai seurata para urheilijoita. Siellä saat uusia näkökulmia siihen millainen on kelpo keho. Kannattaa arvartaa vähän sitä omaa näköpiiriä ja etsiä draamaa jostain muualta. Keho muuttuu ja sille ei voi mitään. Vauvana olit erilaisessa kehossa kuin teininä tai seniorina. Get over IT.

    • Äiti 74 sanoo:

      Tuliko hyvä mieli avautumisesta? Sinulle suosittelen sulkemaan sosiaalisen median ja painumaan vaikka lenkille jonnekin ulos purkamaan tuon myrkkykuorman mitä syydät muille. Olet häpeäksi ihmiskunnalle.

  • anonyymi sanoo:

    Olin aina ollut lattarintainen, mutta kun eka lapsi syntyi ja rinnat täynnä maitoa, minulla oli TISSIT! Voi että olin onnellinen. No eihän se ikuisesti kestänyt.

  • Nimetön sanoo:

    oma esikoinen on 15 enkä ole vieläkään hyväksynyt sitå miten raskaus ja imetys pilasi koko vartalon. Olin hoikka, nuori, pystyt rinnat ikää 21, olin 22 , veltot pussit tissien tilalla koko vatsa täynnä raskausarpia ja löllö. Siltä näytän edelleen, enkä ole sujut asian kanssa

  • Janna sanoo:

    On kyllä helposti samaistuttava kirjoitus. Olen hoikka muuten, mutta vatsa on minulla muuta kroppaa isompi. Vaatteiden löytäminen on hankalaa kun en halua, että ihmiset tuijottavat vatsaani (kenties miettien, olenko raskaana). Minulla oli molemmissa raskauksissa valtavan kokoinen maha ja se kasvoi vain eteenpäin. Varsinkin toisessa raskaudessa ihan tuntemattomat ihmisetkin kysyivät, odotanko kaksosia vaikka vatsassa oli vain yksi pienikokoinen vauva. Vatsanahka ei palautunut vaan vatsa on löllö ja ruma, napa on kauhean näköinen (jos sitä edes navaksi voi kutsua). Lisäksi minulla on ärtyvän suolen oireyhtymä, joten stressi, epäsäännöllinen syöminen tai joku väärä ruoka aiheuttaa turvotusta, mikä tekee vatsasta oikeasti sen näköisen, että sen haluaa piilottaa. Vatsalihaksetkaan eivät ole menneet yhteen vaan siinä on parin sentin rako. Viimeisimmästä synnytyksestä on jo 6 vuotta, joten silleen se myös varmaan jää. Rinnat ovat olleet aina pienet, mutta imetysten jälkeen suorastaan olemattomat. Onneksi puolisoni pitää edelleen minua seksikkäänä, mutta jos jostain syystä meidän parisuhde joskus loppuisi, en tiedä, miten ikinä pystyisin kenenkään muun edessä riisuutumaan saati tuntemaan itseäni seksikkääksi.

  • Velkavangitar sanoo:

    En minäkään ole hyväksynyt kropan muutoksia, en vaan jaksa enää välittää. Liekö kaksi melko lähekkäistä raskautta tehnyt sen, että vatsakalvoon jäi vaaksan verran erkaumaa eikä palaudu kuulemma ilman veistä. Kunnallisella puolella eivät leikkaa, koska raskauskiloja en ole saanut pudotettua ja lisääkin on tullut, joten kahden lapsen hinta on tähän mennessä ollut kahdeksan vuoden selkäkivut (selkä ei saa tukea etupuolelta), vatsa kuin olisin ikuisesti 7 kuulla raskaana ja kiloja enemmän kuin ikinä.

    Lapsien mielestä olen kaunis ja miestä pidän osasyyllisenä ulkomuotooni, joten valitusoikeutta ei hänellä ollut. Nyt en jaksa edes ajatella uutta miestä, joten ei tarvitse muidenkaan mielipiteistä huolehtia. Jotta itselleni joskus kelpaisin tai edes pystyisin liikuntaa harrastamaan, aion korjauttaa vahingot yksityisellä puolella.

  • Arpi sanoo:

    Musta ei ole ollenkaan väärin sanoa omia tuntemuksiaan ääneen, puhuminen kipeistä asioista on terapeuttista.

    3 raskautta on jättäny suuret jäljet kroppaani, on arpia ja löysää nahkaa. Toisinaan siedän omaa peilikuvaani, sitten taas on päiviä että itku tulee. Ja kyllä mulla on oikeus surra mun kroppaani, kyllä mulla on oikeus tunteisiin. Paljosta on pitänyt luopua, vaikka paljon olen saanutkin tilalle.

  • Ajatusvääristymä sanoo:

    Ymmärrän kirjoittajaa. Synnytyksen jälkeen (ja jo raskaus aikana) vihasin kroppani, se oli jonkun muun. Peilistä katsoi joku, jolla on mun kasvot, mutta vieras keho. Synnytyksestä on nyt yli 7 vuotta. Tuona aikana kroppa on palautunut hyvin lähelle samaksi kuin ennen synnytystä, järjellä ajatellen näen sen kun katson peiliin. Välillä oon jo ollut selkeästi laihempikin, kuin ennen lapsen saantia, nyt taas paino palautunut mun normaaliin (165cm/57kg, eli ylipainoa ei todellakaan ole). Mutta se tunne siitä, että oon edelleen liian pömppömahainen ja turpea, se ei ole kadonnut mihinkään. Ei auta positiivinen ajattelu, ei toisilta kuullut kehut, ei mikään. Vasta viimeisen vuoden aikana oon alkanut taas kokea, että edes sen oman puolison edessä kehtaa olla alasti, aina ei sekään ole helppoa vieläkään. Esim. uimahalliin meno ahdistaa, kun on aina se tunne että oon väärän kokoinen ja muotoinen. Vaikka edelleen järki sanoo, että mun kroppa on ihan ok. Tunteet ja omat ajatusvääristymät voi olla julmia. Kirjoittajalle haluan sanoa sen, että vaikka uskon tuon tilanteen olevan sulle hankala, niin usko pois, luultavasti juuri kukaan muu ei noihin asioihin edes kiinnitä huomiota. Jos et millään noista jutuista pääse yli omin avuin, kannattaa puhua esim. jollekin terapeutille. Älä uuvuta ja masenna itseäsi liian kauan negatiivisilla ajatuksilla. 💜

  • Maria sanoo:

    Kyllä se varmaan koville ottaa. Toisiin vaikuttaa enemmän. Susanna Haavisto sanoi haastattelussa kauan sitten että en ole muuta kuin jauhelihan jatke. Siinä muuttuu muukin kuin pelkkä ulkonäkö. Että ette pääsisi liian helpolla niin voin sanoa että pahempaa on tulossa joten sopeutumista kai pitäisi harjoittaa. Tarkoitan että edessä on vaidevuodet, rypyt, lihavuus kun saavutatte 50v. Eikä toivoa enää ole. Se entinen minä huutaa siellä sisällä muuttuneessa kehossa. Ei auta kun koittaa välittää ja huolehtia tästäkin vaiheesta koska pois ei siitä omasta kehosta pääse. Vahvuutta sopeutumisiin.

  • Eevia sanoo:

    En tiedä kauanko lasten saannista sinulla on nyt mennyt mutta kyllä siihen vähän tottuu.
    Minulla rinnat jäivät ”tyhjiksi” esikoisen syntymän jälkeen (10v), toisesta tuli napa tyrä ja kolmannesta rektosele ja 2kiloa per lapsi lisäpainoa joten iskua tullut kyllä otettua. Ensimmäisen jälkeen uuteen kroppaan totuttelu oli hankalaa. Vaatteet vaihtuivat, hiusten laitto ja meikkaus jäivät kun aika tai kiinnostus riittänyt.
    Aika epäviehättävä olo oli usein.
    Nykyään vaan toteaa että vanhenee ne lapsettomatkin. Kukaan ole ikuisesti 15vuotiaan näköinen. Sen sijaan että harmittelee sitä mitä on mennyt niin keskittyy siihen mitä on jäänyt.
    Hoidata kynnet joskus, käy kampaajalla, hemmottele itseäsi hieronnalla. Mitä vähemmän keskityt siihen huonoon sitä pienempi rooli sillä on.

    Kaiken kanssa oppii elämään ja lopulta se hyväksyminenkin sieltä tulee vaikka siinä menisikin tovi..