Lapsi ei noudata ohjeita? Puoliso ei taaskaan kuunnellut mitä sanoit? Syynä ei välttämättä ole välinpitämättömyys tai oikuttelu, vaan APD eli kuuloprosessoinnin häiriö.

Häiriö on Suomessa melko tuntematon, ja sitä ei oikein saa diagnosoitua tavallisten kuulokokeiden avulla. Kuuloprosessoinnin häiriö johtuu nimensä mukaisesti siitä, miten aivot tulkitsevat ääntä, ei kuulovauriosta tai kuulon alenemasta.

Häiriöstä kärsivän voi olla vaikea erottaa samanlaisia ääniä tai sanoja. Hän kyllä kuulee ne, mutta ei pysty käsittelemään niitä. Aikuista vaivasta kärsivää pidetään helposti epäkohteliaana ja töykeänä, kun hän ei vastaa tai reagoi puheeseen. Lapsen taas voi olla hankala noudattaa ohjeita, minkä takia tulkitaan, että hän on levoton ja uppiniskainen.

Kuuloprosessoinnin häiriö ei ole oppimisvaikeus, mutta voi myötävaikuttaa niihin. Se voi myös aiheuttaa masennusta, ahdistusta, eristäytymistä ja ongelmia ihmissuhteissa.

Häiriön olemassaolosta on tiedetty jo vuosikymmeniä, mutta se ei silti ole kovin tunnettu. Yhtenä syynä on se, että vaivaa on vaikea diagnosoida. Tavalliset kuulotestit eivät tunnista ongelmaa, koska vika ei ole kuulossa. Häiriö voi aiheuttaa esimerkiksi ongelmia muistaa asioita ja kyvyttömyyttä noudattaa sanallisia ohjeita. Lapsilla yksi oire voi olla puheen kehityksen viivästyminen. Puheen ja äänien tunnistaminen voi vaikeutua meluisassa ympäristössä. Oireisiin kuuluu myös se, että sanoja voi olla vaikea palauttaa mieleen, mikä kuuluu puheessa.

Monilla lapsilla ja puolisoilla on valikoiva kuulo ainakin silloin, kun pitäisi kuulla ohjeita johonkin, mitä ei huvittaisi tehdä… Mutta kaikki välttely ei johdu välinpitämättämyydestä tai oikuttelusta, vaan taustalla saattaa olla ihan oikea ongelma.

Lähde.

P.S. Näitä niksejä kannattaa kokeilla, jos lapsi vaan ei suostu kuuntelemaan.

P.P.S. Tällaista on, kun kukaan ei ole vastuussa mistään

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia