Apua lapseni on lihaani eikä syö kasviksia vaikka mitä teen!!

”Juu kasviksia pitää syödä. Puoli kiloa päivässä tai ainakin viisi annosta. Kasviksia, hedelmiä, marjoja, salaattia, juureksia, kaikkea, on PAKKO syödä joka päivä koska muuten iskee keripukki, anemia, suolistosyöpä, ylipaino, diabetes ja ties mitä!

Mutta minkäs teet kun lapsi ei niitä syö! Ei syö vaikka mitä tekisi.

Kinaan pojan kanssa joka päivä kasviksista. Pienenä hän söi ihan pienenä kaikki parsakaalit ja bataatit, mutta kun lapsi tulee isommaksi ja alkaa itse päättää mitä syö, en oikeasti tajua, miten ne työnnetään kurkusta alas!!

Sinne ne jätetään pöydälle tai lautaselle kun ei joka ruokailua pysty vahtimaan. Aamuinen luomuluumukin oho jäi taas keskelle pöytää!

Yhteisellä aterialla tuputan. Kuulemma tuputtaa ei saisi mutta ei ne mene vapaaehtoisesti alas.

Kuka keksis piippaavat kasvikset, jotka puhuis pojille että ne saisi ne syödyksi!!”

Eikö teilläkään kasvikset maistu?

Usein kasvikset eivät maistu nimenomaan pojille. Ylen uutisen mukaan joka kolmas kymmenvuotiaista pojista ei syö mitään kasviksia päivittäin. Siis todellakin: Joka kolmas ei syö mitään kasviksia päivittäin!! Ongelma tämä on paitsi poikien oman terveyden takia, myös ilmaston lämpenemisen näkökulmasta.

Uutisessa syyksi esitetään lähinnä miesten antama esimerkki pojille. Suomalaiset miehet syövät suosituksia vähemmän kasviksia ja myös viettävät vähemmän aikaa lastensa kanssa kuin naiset, jolloin pojat eivät saa esimerkkiä siitä että mies ostaa ja syö kasviksia.

Se, että kasvikset eivät maistu juuri pojille, voi voimakkaastikin johtua asenteista. Ajatellaan, että kasvikset eivät ole ”tosi miehen ruokaa” ja että mies ei saa niistä tarpeeksi energiaa.

Mutta jotain kummaa siinä on, että pienelle lapselle kasvikset vielä maistuvat, mutta jo päiväkodissa alkaa nyrpistely. Teininä ihan viimeistään törkitään kaikki vihreä lautasella syrjään. Sama se vaikka on raskausaikana syöty lähikaupan vihannesosasto tyhjäksi ja höyrytetty vauvalle ja taaperolle joka päivä bataatit ja parsakaalit ja porkkanat, on annettu sormiruokailla herneet ja herukat, viipaloitu omenat ja isketty lautaselle ne tavalliset tomaatit ja kurkut. Ei auta, kasvikset eivät uppoa.

Mistä se johtuu?

Kyse on siitä, että meidät ihmiset on ohjelmoitu olemaan syömättä potentiaalisesti vaarallisia asioita. Me emme pidä ruoasta, joka varoittaa maullaan siitä, että tätä ei kannata syödä.

Ja niin hassulta kuin se tuntuukin, esimerkiksi parsakaali tai puolukat saattavat maullaan saada meidät uskomaan, että kyseessä on syömäkelvoton asia.

Sama koskee myös monia tuotteita, jotka eivät oikeastikaan ole meille varsinaisesti (tai ainakaan pelkästään) terveellisiä, kuten kahvia ja alkoholia. Muistelepa itse, miltä kahvi tai olut maistui, jos maistoit niitä lapsena? Tai miltä ne maistuvat mielestäsi nyt, jos et pidä niistä? Jep, kitkerää!

Samanlaista kitkerää makua tulee vastaan, jos menet ulos ja alat sattumanvaraisesti maistella lehtiä ja kasveja. Kroppasi kertoo sinulle, että näitä ei kannata syödä!

Kuitenkin esimerkiksi kahvi ja parsakaali saattavat antaa meille muita positiivisia signaaleja, kuten piristymisen tai paremman olon. Huomaamme, että ne eivät olekaan meille (ainakaan kovin) pahasta. Tai jos ovatkin, kuten alkoholin tapauksessa, emme välitä asiasta koska aine vaikuttaa oloomme positiivisesti.

Juuri tähän perustuu ajatus siitä, että opimme vähitellen syömään erilaisia ruokia ja juomaan erilaisia juomia, myös niitä, jotka lapsena maistuivat kammottaville. Kyseessä on nimenomaan oppiminen, ei se, että makunystyrät jollakin tavalla tottuisivat. Jos olet oluen, kahvin tai punaviinin ystävä, muistat varmaan että alunperin tosiaan opettelit juomaan sitä. Ja nyt jo ajatus lempijuomastasi saattaa herauttaa veden kielelle – se on nimenomaan opittu reaktio.

Lisäksi ihmisillä on makuaistissa huimia eroja. Toiset maistavat tarkemmin kuin toiset, jolloin esimerkiksi kitkerä maku voi olla niin voimakas, että syöminen on mahdotonta – vaikka toiselle sama ruoka-aine kelpaa ihan hyvin. Osa meistä myös nauttii siitä, että ruoka ”pistää vähän vastaan”: osa ihmisistä rakastaa kaikkea kitkerää, hapanta tai tulista juuri niiden aikaansaaman voimakkaan reaktion takia.

Maun epämiellyttävyyden, kuten puolukan, greipin tai joidenkin suussa parsakaalin, lisäksi evoluutiosta löytyy toinenkin selitys sille, miksi nuori ei suostu syömään porkkanaa.

Suunnilleen jokainen ihminen himoitsee sokeria, rasvaa ja suolaa. Viimeistään silloin, jos jostain syystä joutuu olemaan heikolla ravinnolla, alkaa himoa kehittyä. Se johtuu biologiasta: makea ja rasvainen ruoka sisältää paljon energiaa, mutta sitä oli vaikeasti saatavilla. Kun tällaista ruokaa oli tarjolla, sitä piti syödä niin paljon kuin mahdollista, jotta jäi henkiin. Syötäväksi sopivia matalanergisiä kasveja taas oli paljon: niihin ei tarvinnut herättää mitään erityistä himoa.

Tämä alkukantainen toimintamalli on meissä yhä. ”Ankeita” ja ”turhia” kasviksia on vihannesosasto täynnä, mutta geenimme ohjaavat meidät yhä sinne, mistä saamme varmasti energiaa eloonjäämiseen. Sokerin ja rasvan luo. Nykyaikana vieläpä myynnissä olevat sokeriset ja rasvaiset tuotteet on nerokkaasti kehitetty herättämään meissä mahdollisimman suurta osto- ja syömähimoa, ihan pelkästään siksi että jokainen valmistaja haluaa tuotteensa käyvän kaupaksi.

Mitä sitten voi tehdä? MITEN sen lapsen tai nuoren (tai itsensä!) saa syömään kasviksia?

Tämä ei ole se neuvo mitä toivot, mutta: sitkeästi tarjoamalla niitä. Nuoren täytyy tottua syömään kasviksia. Kun tarpeeksi sitkeästi jatkaa, niin toivon mukaan kroppa alkaa antaa vastinetta hei näitä kannattaakin syödä!

Toinen kikka on tehdä kasviksista hyviä. Siis syöjän maun mukaisia. Ei sen mukaisia, miten ne kehotetaan valmistamaan tai sen mukaisia miten joku muu niitä tykkää syödä. Esimerkiksi parsakaali kehotetaan pitämään rapsakkana kypsennettäessä, mutta kenties syöjä haluaa sen suuhun sulavana mössönä? Silloin se kannattaa keittää ylikypsäksi. Tai kenties parsakaali maistuu parhaiten raakana? Sekin on ihan ok.

Lisäksi kannattaa kokeilla rohkeasti uusia reseptejä. Kesäkeitossa lilluvat väsyneet porkkanat ja pavut ovat harvan mielestä herkkua eikä lanttulaatikon tarvitse maistua nuorelle vain siksi että se on perinneruokaa. Monesti paahtaminen, grillaaminen, puoliksi kuivattaminen ja oikeanlainen maustaminen auttavat.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.