Huono Äiti sai avautumisen:

”Kevätloma siintää edessä! Kohta saadaan viikonhuili päiväkodin, koulun ja työaikojen yhteensovittamisesta! Edellyttäen siis että lomia on kertynyt ja ne on saatu järjestettyä lasten hiihtolomalle, kaikilla ei näin onnekasta ole.

Tästä ajatukset hyppäsivätkin lasten työpäiviin, niihin päiväkodin hoitopäiviin. Suomen varhaiskasvatus on pääsääntöisesti hyvin laadukasta, lapset hyötyvät siitä suunnattomasti, muttah…

Onko oikein, että lapsi ei saa viikonloppuja pidempiä taukoja hoidosta? Saavatko lapset huilia kotona ilman aikuisten luomaa kilpajuoksua kelloa vastaan? Touhuta omia kiireettömiä juttuja ja viettää aikaa perheen kanssa. Valitettavan usean vanhemman suusta kuuluu suunnitelmia kuinka lapsia viedään hoitoon ja itse lomaillaan. Omaa aikaa tulee ottaa, ketään ei pidä tästä syyllistää. Harrastukset ja menot kuuluvat elämään. Hoidon aktiivinen käyttö lomalla on toki perhekohtaista, tilannekohtaista, jokaisen oma päätös, mutta haluan silti huutaa lasten puolesta. Antakaa lastenkin ottaa vapaata päiväkodin hulinasta, nautitaan kotona löysäilystä. Vietetään aikaa meille niin pienen hetken pieniä olevien kanssa. Ollaan läsnä. Hidastetaan välillä.

Muistetaan kaiken työsuorittamisen ja ruuhka-arjen keskellä, että lapsetkin tarvitsevat lomaa!”

Nimimerkki: Ovatko lapsetkin joskus loman tarpeessa?

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

10 vastausta artikkeliin “Anna lapselle lomaa päiväkodista, älä lomaile vain itse”

  • Malle sanoo:

    Jatko-opintojani tehdessäni tämä meidän erityislapsi oli päiväkodissa, vaikka itse olin aika paljon päivällä fyysisesti kotona, kun aikataulut olivat opintojen osalta melko vapaasti muokattavissa. Tätä kuitenkin yleensä edelsi, että olin yötä myöten ollut kirjoituspuuhissa. Toki hain lapsen usein aikaisemmin, mutta oli jotenkin aina syyllinen olo, jos olin lorvaillut yhtään kotona. Puhuin päiväkodin opettajan kanssa, että lyhentäisimme lapsen hoitoaikaa, kun olen kuitenkin kotosalla. Muistan edelleen hänen vastauksensa; ”Höpsistä! Lepäät ja teet jotain kivoja juttuja, jos jää opiskelulta aikaa. Se opiskeleminen on rankkaa touhua. Kyllä me pärjätään täällä!”. Noh, minä noudatin neuvoa synninpäästön kera.
    Lomalla lapsi aina ollut kotona. Yleensä lapsi jäi lomalle jo ennen päiväkodin kesäsulkua, jolloin isovanhemmat hoitivat häntä meillä kotona sekä tietenkin oli sitten meidän vanhempien kanssa lomalla ja päikkyyn vasta elokuussa takaisin. Eli parin kuukauden kesäloma ja lyhyempiä pätkiä sitten jouluna ja keväällä lomailua. Tämä ei tietenkään ole kaikilla mahdollista.

  • MP sanoo:

    Jos arki ja viikonloput on raskaita lasten kanssa, en näe siinä mitään väärää että lapset on joitain päiviä hoidossa lomallakin. Lapsi saa leikkiä ja levätä hoidossa, aikuinen ei välttämättä koskaan.

    Sitä kyllä ihmettelen, että vanhemmat kuskaavat lapsia iltaisin harrastuksiin ja pienemmät sisarukset istuvat autossa mukana matkalla (kun ei voi kotiinkaan jättää). Kivempi olisi saada leikkiä kotona kuin istua autossa ja jossain pelikatsomossa.

  • Äiti vm.96/98 sanoo:

    Kukkahattutädin kommentti: Ehdottomasti myös lapsille loma kun vanhemmat on vapailla. Itse pidin aikoinani yksinhuoltajana tärkeänä sitä, että lapsillani on mahdollisimman paljon lomaa päiväkodista. Sen viikon, jonka isä piti kesällä lapsia, olin aina töissä. Omat kesä/talvilomani vietin kokonaisuudessaan lasten kanssa. Samoin viikkovapaat. En edelleenkään ymmärrä, miksi lapset viedään hoitoon, jos vanhemmalla on vapaata. Kannattaako lapsia hankkiakaan, jos ei jaksa olla niiden kanssa? Joo toki ymmärrän, että maailma on eri nykyään, kuin 20 vuotta sitten, mutta lapset on lapsia tänäkin päivänä, lapsuus lyhenee koko ajan ja mielestäni aikatauluttomuus on välillä hyväksi ihan kaikille. Ja juu, on perheitä, joiden lapset on perushyvinvoinnin ja huolehtimisen takia vietävä hoitoon, mutta entä me muut? Onko ns.oma aika tärkeämpää, kuin lasten aika ja rentoutuminen?

    • Mutsi sanoo:

      ihmettelen itsekkin tätä omaa aikaa, en edes halunnut omaa aikaa, senjälkeen kun sain lapset! No, se on tätä aikaa nyt, ehken vaan tajua…miten muksut nautti tavallisesta olemisesta kotona.

  • Mariska sanoo:

    Meillä lapset aina lomalla,kun itsekin olen lomalla. En ole koskaan vienyt lapsia hoitoon jos itsellä lomaa. Ihan parasta hitaat aamut ja päivät ilman aikatauluja. Ja kyllä olen onnekas,voin pitää pitkät lomat kesällä sekä syys-,joulu ja talvilomat samaan aikaan kun koulusta lomaa ja päiväkoti kiinni. Mielestäni lapsi tarvitsee myös lomaa ja aikaa perheen kanssa.

  • Nimetön sanoo:

    On karua katsottavaa ottaa vastaan umpiväsynyt lapsi joka oireilee kaikin mahdollisin tavoin kun hoitoputket on pitkiä. Miksi ihmiset ovat lapsensa tehneet jos heidän kanssaan ei kotona olla. On erityisen tuentarpeen lapsia jotka ovat viikossa 45 h hoidossa ja ihmetellään että lapsi oireilee 🤦🏼‍♀

    • Toinen nimetön sanoo:

      Jos vanhemmat on töissä 8 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa, se on jo 40 tuntia. Siihen päälle vaikka puolen tunnin työmatka ja vaatteiden vaihtaminen, tulee työpäivälle pituutta helposti ainakin 9 tuntia. Ja 9 tuntia per päivä viisi päivää viikossa, niin lapselle valitettavasti tulee se 45 tuntia hoitoa viikossa. Miten tämä asia pitäisi järjestää sinun mielestäsi kun ei kotirouvana oleminen ole kaikille mahdollista?

      • Nimetön sanoo:

        Itse teen ainakin osa-aikaista juuri sen takia,ettei päivät tule liian pitkiksi. Työmatkat vievät 1 1/2 per päivä.

        • Hmm sanoo:

          Itsekin tiedän pari ihmistä, jotka näin tekevät, mutta heillä se toinen puoliso on hyvä tuloinen, ja yksi on sitä itsekin. Kaikille tämä ei kuitenkaan ole taloudellisesti mahdollista, kun oma ja usein myös puolison (jos sitä on) palkka on pienempi.

      • Tsuppa sanoo:

        Ymmärtääkseni nyt oli puhe loma-ajoista. Että miksi lapset ovat hoidossa silloinkin, kun vanhemmilla on esim. vuosiloma. Ei suinkaan siitä, että lapsia ei saa viedä hoitoon.