Tässä 20 vanhemman katumusta, pystytkö samaistumaan:

1. ” Hankin lapsia liian nuorena. Naimisiin menin 22-vuotiaana ja tulin raskaaksi 23-vuotiaana. Nyt 29-vuotiaana olen tajunnut, että minulla ei ollut vahvaa minä kuvaa ennen lastensaamista ja äitiys on ollut minulle hyvin hämmentävää. Nyt olen matkalla löytääkseni itseni, mikä on hankalaa, koska minulla on lapsia, jotka ovat minusta riippuvaisia.”

2. ”Imetin lastani oman terveyteni kustannuksella, koska minua painostettiin siihen. Loppujen lopuksi, mitä väliä sillä on, mistä lapsi ravintonsa saa jos lapsi on terve ja tyytyväinen.”

3. ”Kadun eniten sitä, että olin etäisä lapsilleni ensimmäisestä avioliitosta. Lapset ovat nykyään aikuisia ja heillä on omat ongelmansa, joista syytän itseäni.”

4. ”Olisi pitänyt ottaa etäisyyttä omista vanhemmistani heti, kun heidän käytöksensä aiheutti perheelleni ja elämälleni haittaa. Kun he saivat tietää, että olin raskaana, heidän käytöksestään muuttui kohtuuttomaksi. Synnytyksen jälkeinen aika olikin yhtä helvettiä heidän kanssaan.”

5. ”Lapsen kasvattaminen ulkomailla. Ilman tukiverkostoa lapsen kasvattaminen on tosi raskasta. Haluaisimme lapsia lisää, mutta en tiedä kestäisinkö sitä henkisesti.

6. ” Kaduttaa, että en ollut enemmän läsnä lapsia kasvattaessa. Omat vanhempani keskittyivät työn tekoon ja yhteinen aika jäi vähälle. Ne monet reissut, joista unelmoitiin jäi tekemättä ja samoin kävi valitettavasti omien lapsien kanssa.”

7. ” Kadun, että menin uudelleen naimisiin oltuani monta vuotta yksinhuoltaja. Halusin näyttää lapsilleni, miltä aito rakkaus ja tasapainoinen elämä näyttää. Lapseni ja puolisoni eivät kuitenkaan tule toimeen ja elämä on muuttunut todella hankalaksi. Harkitsen vakavasti avioeroa.”

8.”Poikani ympärileikattiin kosmeettisistä syistä pienenä ja nykyään kadun sitä. Olin nuori äiti ja tunsin painostusta sen tekemiseen.”

9. ”Poikani on autistinen ja koulussa hän joutui kärsimään opettajiensa ja ”asiantuntijoiden” menetelmistä. Vuosien saatossa olen oppinut vaatimaan hänelle parempaa, mutta silti tunnen yhä syyllisyyttä.”

10. ”Annoin äidilleni ja siskolleni enemmän sananvaltaa tyttäreni asioissa kuin hänen isälleen. Nyt hänestä on tullut lellitty siihen pisteeseen asti, että hän oksettaa minua. Hän odottaa saavansa kaiken, eikä hänen tarvitse tehdä töitä minkään eteen. En pidä hänestä ihmisenä ollenkaan.”

11. ”Toivon, että olisin pysähtynyt ja nauttinut pienistä hetkistä enemmän.”

12. ”Pidä kiinni kurista ja hyvistä käytöstavoista. Säästä paljon aikaa. En pitänyt”

13. ”Kaduttaa, että olin enemmän töissä kuin lasteni kanssa”

14.” Kadun, että en ottanut henkistä hyvinvointiani tarpeeksi vakavasti. Sairastuin masennukseen raskauden aikana, ja tyttäreni synty maaliskuussa 2020, juuri karanteenin alettua. Raskaudenaikainen masennus tietenkin pahentui eristyksessä, enkä saanut apua haettua.”

15. ” Lapset kehittyvät eri tahtiin ja se on ihan normaalia. Kadun, että aiemmin vertasin poikani kehitystä hänen ikätovereihin.”

16. ”Kadun, etten hankkinut lapsia aikaisemmin. Osittain siksi, että moni sanoi minulle, että katuisin vanhemmaksi tulemista. Olen kuitenkin rakastanut vanhempana olemista.”

17. ”Olisi pitänyt valita lapseni isä paremmin. Tällä hetkellä olen yksinhuoltaja äiti tyttärelleni, ja minua kaduttaa, että tyttö ei ehkä koskaan saa tutustua biologiseen isäänsä.”

18. ”Kaduttaa, että lapseni olivat elämäni keskipiste monen vuoden ajan. Nyt kun lapseni ovat aikuisia minulla ei enää ole omaa sosiaalista elämää”

19. ”Kaduttaa, että stressasin kaikesta turhasta kun esikoiseni oli pieni.”

20. ”Lapseni syntyivät, kun minulla ja miehelläni oli vaikeaa suhteessa ja synnytyksen jälkeinen aika oli minulle ja lapsilleni aika synkkää.”

Vanhemmat, mitä katumuksia teillä on vanhemmuuteen liittyen? Keskustellaan kommenteissa.

Lähde

 

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

5 vastausta artikkeliin “Näitä asioita vanhemmat katuvat, mitä sinä kadut?”

  • Jossittelija sanoo:

    Kadun sitä että jätin ehkäisyn pois. Jokin eläimellinen lisääntymisvaisto kai sai minusta vallan, kun tapasin mieheni. Iski vakava vauvakuume ensimmäistä kertaa elämässäni ja se oli sitten menoa.

    Mieheni on unelmieni mies ja meillä on nyt ihana perhe ja asiat ovat ihan hyvin noin yleisesti. Haaveilin myös pitkään lapsista jo ennen mieheni tapaamista.

    Nyt kuitenkin koen, että minulla oli se haluamani elämä ennen lapsia. Silloin elin omannäköistäni, tasapainoista ja mielekästä elämää. Työrintamalla meni hyvin, oli hyvät harrastukset, terveys ja muu tasapainossa.

    Lasten saaminen etäännytti minut itsestäni, aluksi rajusti ja sittemmin myös pikkuhiljaa vaikka olenkin kaikkeni räpiköinyt, että saisin pidettyä itselleni tärkeitä elementtejä elämässäni mukana. Se vaikeutti myös työuraani, ellei jopa ole jo pilannut sitä. Yhteiskunnan ja suvun paineet iskivät minuun erilailla ja omannäköinen ihana elämäni alkoi muuttua keskiluokkaiseksi tavan tallaajan elämäksi kaikkine keskinkertaisine valintoineen. En enää tunnista itseäni enkä ole ylpeä saati tyytyväinen elämääni. Kärsin, uuvun ja koen kaiken turhaksi. Toivon ainoastaan, että olisin jatkanut ehkäisyn käyttöä.

    Enkä sano, että lapset ovat syy elämäni pilaantumiseen tai että kenenkään ei tulisi tehdä lapsia tähän maailmaan. Kyllä joku voi onnistua pitämään elämänsä mielekkäänä lastenkin saannin jälkeen. Jonkun elämä voi muuttua paremmaksikin. Minun kohdallani kuitenkin kävi näin ja tiedän, että elämäni olisi parempaa jos en olisi koskaan tullutkaan äidiksi.

  • Lopullinen päätös sanoo:

    Että yritin tulla jyrä-anopin kanssa toimeen oman henkisen hyvinvointini kustannuksella. Nyt on anopilla rajat, enkä suostu olemaan sekuntiakaan hänen kanssaan ilman mieheni läsnäoloa.

    Nyt kaduttaa, että lasteni ollessa pieniä mun kaikki energia meni sen kauhean ämmän sietämiseen enkä osannut nauttia mun pienokaisista.

    Olisi pitänyt paiskata ovi anopin näpeille kun toisen kerran kutsumatta kylään. Mutta en ollut tuota ennen kokenut narsistin ylikävelyä, joten en tajunnut aluksi mikä on pielessä.

  • Väliin pudonneet sanoo:

    Etten vaatinut erityislapselleni tarpeeksi ajoissa apua riittävän tiukasti. Anelin lähinnä ja hiillostin ja niillä tavoin apua ei saa ennen kuin kunto romahtaa. Olisi pitänyt kannella asiat ylemmille tahoille silloin, kun lapsella vielä oli elämän halua.

  • Marjatta sanoo:

    Silloin kun lapset olivat vielä kotona, tunsin olevani hyvä äiti ja kasvattaja. Nyt kadun ihan kaikkea. Mitä vanhemmaksi olen tullut, niin sitä enemmän olen syyllisyyttä tuntenut. Ihmisiä heistä kaikista kuitenkin tuli. Aikoinaan toimin sen hetken ymmärrykseni, osaamiseni ja olosuhteiden aiheuttamana. Jatkuvasti mieleeni tulee tilanteita, joissa olisin voinut toimia toisin. Olen ollut ihan tavallinen äiti kaikesta huolimatta. Läheiset välit aikuisiin lapsiini ovat hyvät.

  • Eeppis sanoo:

    Etten laittanut lastani kielikylpyyn.