Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Köyhät yksinhuoltajaäidit? Keitä he ovat? Monesti kuulee tämän alentavan ilmaisun kohderyhmästä, jota vähän säälitään ja ehkä jopa halveksutaankin? Lapsia enemmän kuin olisi varaa, vaatteet hankitaan kirpparilta ja ruokapöydässä joka päivä makaronilaatikkoa ja nakkikeittoa?

Itselläni on kolme lasta, joiden elatuksesta vastaan minä yksin. Olen yksinhuoltaja, mutten köyhä. Lapsen isä taas ei suorita minkäännäköistä elatusapua, kun saanhan minä lapsilisät. Vaikka hän käy töissä.

Kun asuimme vielä yhdessä, yhteisen kodin vuokran maksoin minä. Yhteiset ruokakulut ja käyttötavarat maksoin minä. Yhdessä kulutetun sähkön ja veden maksoin minä. Miehen tulojen mukaan lasketun päivähoitomaksun maksoin minä. Lasten kulut ja vaatteet sekä harrastukset ja koko perheen reissut maksoin… MINÄ. ”Koska saathan sä ne lapsilisät.” Näin.

Kun potkin viimein miehen pellolle, ensimmäistä kertaa oli oikeasti rahaa tilillä menojen jälkeen. Hoitomaksut pienenivät sopivaksi tuloihini nähden. Ensimmäistä kertaa minulla on varaa ostaa vähän parempaa.

Katkera ex-mies se toki jaksaa muistuttaa, että hänelle kyllä kuuluisi vähintään puolet lapsilisistä kun tapaa lapsiaan kerran kuussa! Hah. Ja maksattaa äidillään lasten ylläpidon ja vaatetuksen, kun ovat hänellä.

Sain eron jälkeen vielä haukut, etten ajattele lasteni parasta, kun riistän isän heidän elämästään, mutta jostain kumman syystä tuntuu että tässä on jo tarpeeksi syitä haluta olla yksinhuoltaja.”

Nimim. Sanonpahanvaan…

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 36 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

36 vastausta artikkeliin “Ex-mies ei osallistunut kuluihin, koska sainhan minä lapsilisät”

  • 2 tytön isoäiti sanoo:

    Kammottavaa! Vaikkakin lohduttavaa, että joillain muillakin surua lasten elatuksesta.
    On monesti hiuksia harmaannuttanut, kun tyttären pitää lapset isälleen pakottaa. Ja tämä eksä vaatii eväskassin mukaan! Muuten ei
    lapsilla ole ”isävierailulla” ruokaa !

  • Ei köyhä eikä kipee sanoo:

    Vähän sama juttu. Ihan noin yksipuolisesti ei sentään kulut jakautuneet yhdessä ollessamme, mutta huomattavasti pienemmillä tuloilla maksoin puolet asumiskuluista ja yhteisistä laskuista sekä kaikki lasten kulut, myös ne päivähoitomaksut juurikin koska lapsilisä. Ruokakulut jäi myös yksin mulle koska mä olin se joka kävi kaupassa ja laittoi ruuat. Mies sanoi maksavansa omat ulkona syömisensä ja kahvittelunsa joissa usein tarjosi kavereillekin ja kun niihin meni enemmän rahaa kun mulla kuukaudessa ruokakauppaan niin oikeastaan mä olisin jäänyt tuossa velkaa hänelle.

    Mä sain venytellä penniä jotta sain ruokaa kaappiin ja miehelle jäi loput palkastaan huvituksiin eikä aina riittänytkään. Ilmestyi kulutusluottoja joista en tiennyt mitään, kirjeitä perintätoimistoilta jne.

    Eron jälkeen on ollut niin helpottavaa kun ei tarvitse tuollaisia yhteydenottoja pelätä ja tietää tasan mihin rahat käytetään ja paljonko sitä on. Asumiskulut kohtuullistui, päivähoitomaksut tuli mun tulojen mukaan ja nykyisellään rahaa jää säästöön ihan kivasti joka kuukausi. Jos mulla on jotain menoja tiedän että sovittu lapsenvahti tulee eikä tarvi miettiä keksiikö isukki viime hetkellä itselleen jotain muuta.

    Lapsilisät saan ja niistä ex myös sanoo että hänelle pitäisi maksaa puolet koska hän satunnaisesti tapaa lapsia päiväseltään. Elarit hain kelan kautta ja siitä hän on katkera kun mun takia häneltä menee maksuja perintään. Lapsille hän on jopa sanonut että tapaisi heitä useammin ja ottaisi luokseen yöksi jos äiti ei ahneuksissaan veisi kaikkia hänen rahoja.

    Mä olen nyt yksinhuoltajana paljon vakaamman talouden omaava kun paljon isommilla yhteistuloilla pariskuntana, vaikka en yhteiskunnalta muita tukia saakaan kuin noi elarit. Ex-anoppi niistäkin valitti kuinka poikansa velkaantuu nyt mun takia ihan turhaan samalla kun mä olen lomaillut lasten kanssa ulkomailla eikä mulla siis olisi edes tarvetta elareille.

  • Tuulis sanoo:

    Luin 28 vastausta tähän ”mieheni ei osallistu kuluihin” -juttuun. Hyviä kommentteja.
    Nuo itsekkäät miehet (ja joskus myös naiset) on ilmeisesti kotona passattu ja oppineet ”äidin kullannupuiksi”. Miehiltä ei ole vaadittu empatiakykyä ja muiden huomioonottamista ja niinpä elämä lapsiperheessäkin menee samalla mallilla, jos ei puoliso pidä puoliaan!
    Aikuistuminen on jäänyt kesken. Tosin kaikkeen tarvitaan molemmat osapuolet: jos vaimo maksaa vuosikaudet kaiken, on tasa-arvo kaukana! Elämä ”nyrkin ja hellan” välissä on sotien jälkeisten polvien perintöä.

  • Nimetön sanoo:

    Ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Kun on tottunut elämään pienesti, tuntuu suorastaan luksukselta, kun pankkitilille jää vähän rahaa laskujen maksun jälkeen, kunhan yhden aikuisen elätettävän saa pois ruokakunnasta.

  • Ilotunkio sanoo:

    Miten vääristynyt näkemys ihmisillä on lapsilisän määrästä? Aika taikuri saa olla, että lapsilisällä saa maksettua luxus-elämän itsellensä.

    Mutta joo.

    Pitäkää puolenne! Jo lasten takia. Pistäkää lasten toinen vanhempi maksamaan oma osuutensa lasten elatuksesta.

  • Jokin tässä ei täsmää sanoo:

    Mikset ole hakenut elatusta käräjäoikeuden kautta? Eihän tuossa ole järkeä.

  • Pitkä tarina sanoo:

    Karmivan tuttua……
    Aloimme seurustelemaan hyvin nuorina, naapurin tyttö ja poika. Urheilija nuorukaiset❤️❤️❤️❤️
    Vene alkoi keikkumaan jossain vaiheessa vuosien kuluessa…..
    Urheiluharrastus alkoi jäämään ja kiloja alkoi kertymään, oluen tullessa kuvioihin…..hän söi kuin hevonen, muttei koskaan osallistunut ruokakuluihin. Tuli töistä, meni jääkaapille olutbäkki kädessä, ja ihmetteli isoon ääneen
    ” miten täällä ei ole mitään ruokaa ”
    Mikset tuonut, kun näköjään kävit kaupassa……ei ollut rahaa kuin tähän kaljaan😳
    Erohan siitä tuli, mies ei ole koskaan maksanut vapaaehtoisesti mitään, ei ole kiinnostunut tapaamaan lapsiaan.
    Välttelee kaikin tavoin, sanoen ” hoida sinä, sinähän ne kaikki massitkin saat ”
    Näin se elämä voi muuttua ihanasta rakkaudesta helvetiksi ! En olisi ikinä voinut kuvitella miten tässä kävi, mutta näin vain kävi…….

  • Vanhajuttu sanoo:

    Kuulostaa tutulta! Minulla on kolme tytärtä, ja meillä oli yhteishuoltajuus. Minä olin kotona hoitoalalla jokaisen lapsesta sen kolme vuotta, ja mieheni jatkoi siitä… Minä tein kolmea työtä monia vuosia ja maksoin ihan kaiken. Mieheni alkoi juomaan kun lapset aloittivat koulunsa, ja hänen olisi pitänyt aloittaa työt. Se ei kuitenkaan enään kiinnostanut, vaan hän alkoi juomaan. Siihen loppui jaksamiseni, ja alkoi toisenlainen taistelu……oikeudenkäynti yhteishuoltajuuden purkua varten. Mies lähti tuntemattomaan paikkaan, ei suostunut mihinkään maksuihin, tapaamisiin, eikä vastannut minun, eikä oikeuden kirjeisiin ym.
    Hänelle määrättiin tietyt summat jokaiselle lapselle……
    Sitten minulle tuli kirje lakimieheltä, jossa lasten isä pyysi, että luopuisin kokonaan elatusmaksuista, koska saanhan lapsilisät.😱
    (elatusmaksu oli 150mk / lapsi)
    Tilanne on tällä hetkellä se ,että kaikki elatusmaksut sos.virasto antoi hänelle anteeksi n. 20000 mk

  • Lelia42 sanoo:

    Kelan maksama elatustuki?
    Eikö sitä saa?
    Tietämäni tutut, joilla kumppani ei maksa elatusmaksua, Kela maksaa elatustukea ja hakee lopun elatusvelvolliselta.
    🤔

    • Näin sanoo:

      Ei saa, jos ex ei suostu maksamaan mitään.

      • Mun rikas ex on varaton sanoo:

        Elatustuen saa, kun toinen on todettu varattomaksi.

        • Hömelökö sanoo:

          Ei saa, jos ex uhkaa oikeustoimin jos alkaa vaatia elareita. Ja jos ei ole halua/varaa lähteä siihen puuhaan.

      • Nimetön sanoo:

        Rästiin jääneet elatusmaksut ovat ulosottokelpoista velkaa. Ei kun ulosottajaan yhteyttä, miten tämä hoidetaan.

  • Oma isä kans sanoo:

    Taloudellista väkivaltaa pahimmillaan…miksi näitä on niin paljon?

  • Rose sanoo:

    Tutulta kuulostaa. Avioliitossa maksoin kaiken, hän maksoi vain puolet asuntolainasta. Joskus tuli kotiin ruokakassin kanssa, sisältönä just sille päivälle ruoka ja itselleen kuntoiluinnostuksen myötä omia pöperöitään. Mun luottokortti oli aina lähes punaisella ja sain haukut miksi ostan lapsille merkkivaatteita, enkä halpiakaupoista. Halusin kestävämpiä ja käytössä pitkäikäisempiä. Erosta on nyt viisi vuotta, kolmen vuoden jälkeen hän lopetti elatusmaksujen maksamisen. Koska on tajunnut miten rahanahne minä olen! Edelleen ostan ja maksan lapsille kaiken. He tapaavat isäänsä pari vkl/kk, jos sitäkään. Saanhan lapsilisät. Ja kuulemma hän ei ole lapsenvahti, eli joustoa tässä yhteishuoltajuudessa on todella vähän. Surettaa lasten puolesta. Silti puhun lapsille heidän isästään aina kauniisti ja kannustan heitä pitämään yhteyttä isänsä kanssa. Ja itse saan vaan haukkuja.

    • Samassa veneessä sanoo:

      Ihan kuin olisi omien lasten tarinaa lukenut. Lasten isä kieltäytyy maksamasta elatusmaksua sekä kieltäytyy myös näkemästä lapsia. En voi ymmärtää kuinka pystyy yönsä nukkumaan.

      Avioliiton aikana maksoin kaikki arkeen liittyvät kulut, exä osteli kaljaa.

      • Nimetön sanoo:

        Sama täällä. Paitsi ex ei juonut kaljaa.
        Eron jälkeen meni pari vuotta hyvin, sen jälkeen isäntä löysi uuden puolison ja kappas, sitten unohtui lapset sekä elatusvelvollisuus kuin seinään.
        Luulisi unta haittaavan.

    • Nimetön sanoo:

      Kun minä aikanaan nuorena tajusin olevani raskaana, niin minä en ajatellut, että tarvitsen isää lapselleni. Totesin, että haluan lapsen isän kanssa tai ilman. Tähän väliin on mainittava, että lapsen isä oli se, joka yritti puhua minua ympäri, jotta pitäisimme lapsen. En siis tehnyt lasta salaa isältä tai mitään. En koskaan ajatellut, että saisin jakaa vanhemmuuden jonkun kanssa. Tai että joku muu ihminen maksaisi meidän elämistä. Lapsen isä oli kiinnostunut lapsesta ehkä 8 vuotta. Eromme jälkeen hän ei enää ollut. Mutta mitä se haittaa??? Minä sain pitää sen kaikista tärkeimmän, eli lapsen. Minä sain kaiken, mitä halusin. Suomen valtio pitää huolen siitä, että kukaan ei joudu elämään todellisessa köyhyydessä. Kaikilla on koti, ruokaa, vettä ja jopa polkupyörä. Minä itse kävin läpi tuskallisen koulutien, valmistuin yliopistosta ja sain vihdoin todella hyvän työn. Nyt voin ihan itse tarjota lapselle kaiken, mitä hän ikinä tarvitsee. En tarvinnut siihen ketään toista, koska tämä on minun lapseni. Minä hänet päätin haluta, minä hänet päätin haluta kasvattaa ihanaksi aikuiseksi, minä päätin, että minä yritän tehdä lapseni maailmasta parhaan mahdollisen. Ja onnistuin siinä. Koska halusin lapseni takia. Ja nyt minulla on maailman ihanin teini ♥️♥️ joka osaa arvostaa rahaa ja käyttää sitä järkevästi. Hän arvostaa minun työtäni meidän eteen ja haluaa itse myös tehdä parhaansa meidän YHTEISEN talouden eteen. Minulle aina kaikki mikä on ollut minun, on ollut myös lapseni. Ja nyt hän kohtelee teininä minua samoin.

    • Tsemppiä vaan sanoo:

      Jos ei maksa elatustukea haeihmeessä kunnalta! Älä tyydy siihen mitä hänen äiti maksaa

  • Nimetön sanoo:

    Minä olen ollut lapseni yksinhuolehtija suunnilleen 9 vuotta, eli siitä lähtien, kun lapsi oli 8-v. Tänä aikana olen ollut se erittäin pienituloinen opiskelija, ja nykyään olen se hyvätuloinen ammattilainen. Lapsen isä ei maksa elatusmaksuja, koska alunperin yhteinen sopimus (meille molemmille reilu talolmaksujen takia) ja sittemmin koska… No enää vuosiin sille ei ole ollut syytä. Paitsi ehkä oma ylpeyteni, jonka takia olen halunnut pärjätä ilman ex-mieheni rahoja. Ja nykyään pärjäänkin paremmin, kuin hyvin. MUTTA. Ne lapsilisät ja asumistuki riitti paremmin, kuin hyvin silloin, kun niitä tarvitsisin. Enää en toki niitä tarvitse, mutta silloin aikanaan kyllä. Jos on pienituloinen, niin saa asumistukea. Ja saa vielä enemmän, kun elää lapsen kanssa. Lapsilisät yhdestä lapsesta on lähemmäs 100 euroa kuussa. Jos jo saa asumistukea, niin sen päälle tämä vajaa 100 euroa riittää paremmin, kuin hyvin lapsen tarpeisiin. Ja myös aikuisen. Joo toki on väärin maksattaa elatusmaksuja kelalla, jos on isä, joka ne voisi maksaa. Mutta mihin ihan oikeasti edes tarvitsette niitä elatusmaksuja??? Ei lapsen elatus oikeasti niin paljoa maksa. Ja asumistuessa jo huomioidaan se, että lapsi tarvitsee oman tilan asunnossa. Eli se ei kelpaa selitykseksi. Olen elänyt lapseni kanssa opiskelijaköyhyydessä, ja olen elänyt lapseni kanssa hyvätuloisena vanhempana. Ei teinini edelleenkään kuluta juuri yhtään sen enempää. Ja nykyään saan aina tarjota hänelle rahaa, johon hän sanoo, että ei tarvitse. Hänelle on muutama satanen kesätöistä ja se riittää kuulemma oikein hyvin. Tällä hetkellä hän maksaa itse mm. oman matkustamisen kouluun (toki ei joka päivä, vaan enimmäkseen hän kulkee minun kyydillä). Joka viikko tai kuukausi tarjoan hänelle rahaa, joka kattaisi nämä kulut. Ei kuulemma tarvitse. Hänen rahat riittävät oikein hyvin. Hän on vasta 16-v, joten kyllä. Aion siirtää hänen tililleen nämä rahat. En vain ehkä mainitse hänelle asiasta 😅😅 Tai ehkä vasta jälkikäteen. Mutta mihin ihmeeseen muiden teinit saa mukamas käytettyä niin paljon rahaa, että tarvitaan myös elatusmaksuja??

    • Nimetön sanoo:

      Hohhoijaa.
      Hienoa että sä pärjäät.
      Mutta sehän ei poista sitä asiaa että molemmat vanhemmat ovat elatusvelvollisia.

    • Hupsista sanoo:

      Hupsista ……yhden pienen vauvan kanssa varmasti pärjääkin, mutta entäpä jos lapsia on useampia……Kun lapsi kasvaa, kulutin kasvat, tarvitaan harrastuksia, polkupyörää, uusia vaatteita ym. Onhan se isä kuitenkin velvollinen hoitamaan osuutensa koska on lapsen tehnyt. Noinko vaan miehet voisivat tehdä lapsia sinne tänne ja tuonne hoitamatta velvollisuuksiaan ???

    • Nimetön sanoo:

      No jo on täyträ soopaa!
      Lapsella on oikeus elatukseen molemmilta vanhemmilta. Ei siinä ole kyse että ei halua ex-miehen rahoja hyvä tavaton tai että pärjää ilman exän rahoja. Ne on lapsen elatukseen.
      Täällähän sitä paitsi lukee ja itsekin tiedän miebiä jotka ovat maksattaneer jo parisuhteessa kaiken naisella ja jatkavat eron jälkeen samaa. Eipä he mieti edes että voinhan minäkin maksaa vähintään puolet kaikesta yhteisessä kodissa ja kaltaisesi muka kehuskelee sillä että pärjää ilman exän rajoja!

  • Reija sanoo:

    Samaa täällä

  • Tyrannosaurus ex sanoo:

    Mun lasten isä ei suostunut muuttamaan lapsen osoitetta mun luo, jossa lapsi tosiasiallisesti oli asunut jo lähes vuoden. Hän, varsin varkas mies, piti sitten lapsilisätkin itsellään. Mitenkään ei silti osallistunut kuopuksen (josta lapsilisää enää maksettiin) kuluihin. Vuoden isä -palkintoa varmaan odottelee… Oikeudenkäynnin kautta lapsen osoite on nyt siellä missä hän asuukin, ja kappas, isä joutuu myös osallistumaan lapsen elatukseen. En kyllä tajua millä nämä miesoletetut pystyvät selittämään käytöksensä itselleen ja nukkumaan yönsä.

  • Lounatuuli sanoo:

    Voi niin tuttua. Lapsilisillä maksetaankin kaikki lasten kulut, ei riitä edes puoleen kuluista. Lasteni isä ei ole osallistunut yhdessäolon aikana eikä varsinkaan eron jälkeen millään lailla lasten elatukseen. Kehtaakin väittää, että noilla kelan roposilla eletään herroiks !

    • Näin meillä sanoo:

      Kuulemma elää, jos mun ex-vaimolta kysyy XD
      Lapset siis jäi mun luo, ja hirvee poru tuli, kun kela otti häneltä lapsilisät pois puoli vuotta eron jälkeen XD
      Viime joulukuun korkeammat lapsilisät aiheutti myös nurinaa et mä vaan saan ilmaista rahaa ja hän ei mitään. No, montaa vuotta hänen ei tarvii niitä rahoja enää kadehtia.

  • Yksinhuoltaja sanoo:

    No just näin! Ex tapaa lapsia 5-5 krt vuodessa valvotusti, koska ei voi luottaa, mitä lapsille tekee. Elatusmaksuja ei maksa. Mitään muuta ei osta lapsille kuin synttärilahjat ja tavattaessa tuo ison kassillisen karkkia. Jouluun ei osallistu millään tavalla tai mihinkään muuhunkaan.

    Yhdessä ollessa kaikki laskut ja lainat meni mun tililtä, koska mullahan oli se kerran kk säännöllinen palkka, hänellä kun tuli muutaman viikon välein. Mulla ei siis oikeastaan koskaan ollut käyttörahaa. Nyt elämä on paljon helpompaa, kun ei tarvi miestä elättää ja passata.

  • Lapsilisillä rikastunut - not sanoo:

    Ja niitä lapsilisiä on vaadittu itselle aina sinne saakka kun lapsilisät ovat olleet maksussa. Nyt en saa enää lapsilisiä mutta samaan malliin ne 17v syö ja rahaa tarttee niin että nyt varmaan ainakin ex tyytyväinen ettei vaan pääse rikastuu lapsilisillä.

  • A sanoo:

    Eipä meilläkään lasten isä yhdes ollessa, eikä erottuamme oo osallistunut mihkään lasten kuluihin.

  • Samatäällä sanoo:

    Vau. Kuulostaa TISMALLEEN minun ex-mieheltä. Elatusavusta väännettiin vuosi eron jälkeen.

    Yhdessä asuessa mies säästi ulkomaanmatkoihin ja omistusasuntoon, minä jouduin ottamaan velkaa selviytyäkseni vuokrasta ja kuluista. Tasan ei mene nallekarkit…

    Nyt muistaa kyllä nalkuttaa miten maksaa liikaa elatusmaksuja (alle minimin) koska… SAANHAN LAPSILISÄT 😀

    Kuulemma elelen herroiksi näillä rahoilla. Juupa juu. Lapsille ei ole ostanut koskaan mitään.

    • Yh ja lapsilisät sanoo:

      Niin tutun kuuloista🤣

    • Huh huh… sanoo:

      Täysin kuulostaa myös minun exältä!! Näitähän oikein sikiää!!! Isoäiti ruokkii ja hoitaa lapset kerran viikossa kun ovat yötä isällään… kaikkea muuta on ollut kyllä aina varaa ostaa, mutta minä olen pääosin kaiken ostanut lapsille ja hoitovapaiden ajalta maksan vieläkin velkoja pois, että sain olla pitkään lasten kanssa kotona.

    • Jyri sanoo:

      Kyllä omistusasunnon lainoihin ja lyhennyksiin sekä yhtiövastikkeisiin menee vähintään sama kuin vuokraan, useammin enemmän. Eli molemmilla on asumiskulunsa, oli se vuokrana tai omistusasunnon lainakuluina. Muu kulutus on henkilökohtaisten valintojen määrittelemää. Tarinaa noista henkilökohtaisista kuluista riittää yhtä moneen kuin on kertojaa mihin sen rahansa käyttää tai mihin nipin napin saa riittämään. Lapsen elatus kuuluu molemmille vanhemmille. Ei toisen tarvitse alkaa toisen vanhemman vuokran maksajaksi eron jälkeen vaikka toinen lainalla rahoittaisi asumistaan. Ulkomaanmatkat yms henkilökohtainen kulutus ei kuulu kenellekään kunhan oman puoliskonsa lapsen elatuksesta huolehtii.

      • Jyri sanoo:

        Korjaus: tekstissäni en huomioinut kun sanoit (Samatäällä) että teillä noin yhdessä asumisen aikana. Tuo muuttaakin kirjoituksesi sävyn eriksi, sori.