Huono Äiti sai avautumisen:

Olin reilu kolmekymppinen kolmen lapsen äiti ja elin niitä ruuhkavuosia, kun tulin yllättäen uudelleen raskaaksi. Itse olin häkeltynyt, sillä raskaus ei ollut millään tavalla suunniteltu. Mies ei halunnut pitää lasta. Itse yritin ajatella asiaa järjen kanssa, mutta en vain pystynyt.Keskustelimme mieheni kanssa abortista ja siitä, mitä siinä tapahtuu. Hiljaa mielessäni koin sen kuitenkin todella vääräksi. Kuitenkin hakeuduttiin julkisen puolen selvityksiin ja sain ajan gynekologille. Missään vaiheessa ei minulta todella kysytty halusinko pitää lapsen. Kysymys kuului enemmänkin, olenko varma abortista. Enhän minä ollut, mutta en osannut siinä tilanteessa vastaankaan sanoa.

Itse abortti oli kamala kokemus. Henkisesti menin sinä päivänä rikki, kun lapseni heitettiin roskiin. Lääkäri oli tunneköyhä, täysin vailla empatiakykyä. Kätilö yritti olla minulle ymmärtäväinen, mutta mitkään sanat eivät lohduttaneet. Kipu oli kamala ilman minkäänlaista palkintoa. Jäljelle jäi vain totaalinen tyhjyys ja hiljaisuus. Yhtäkkiä osa minusta oli poissa.

Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja harkitsin itsemurhaa. Löysin itseni psykiatriselta osastolta kolmannen päivystyskäynnin jälkeen. Sieltä sain vihdoin ponnistettua elämän syrjään kiinni ja vihdoin hormonitkin tasaantuivat.

Abortistani on nyt yli 10 vuotta, mutta edelleen tunnen suurta surua ja kaipuuta menetettyä lastani kohtaan. Kaipuun kanssa olen oppinut elämään. Pakko on ollut opetella.

Jos saisin antaa itselleni neuvon abortin suhteen, sanoisin, että älä tee sitä, ennen kuin olet täysin varma ja sinut asian kanssa. Jos yhtään empii, silloin päätös on väärä. Näin myös, jos empii lapsen synnyttämistä. Kukaan ei saa päätökseen painostaa, koska jokainen lopulta kantaa itse taakkansa. Jos saisin antaa nuoremmalle minälleni neuvon, en suosittelisi edes hakeutumaan siihen tilanteeseen. Elämä kuitenkin jatkuu… minun elämäni ilman yhtä lastani.

Nimimerkki: Olisipa joku kertonut minullekin

Etsimme tätä avautumista varten auttavia puhelimia ja palveluita, joista voi saada apua abortin jälkeen. Kommentoithan, jos löydät vastaavia. Tässä Mieli ry:n nettisivu https://mieli.fi/tukea-ja-apua/

Artikkelin kuva Joakim Honkasalo

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

11 vastausta artikkeliin “Jouduin abortin takia psykiatriselle osastolle”

  • Harmittaa sanoo:

    Niin ! Abortti ei ole ehkäisy keino . Mutta joskus se on tehtävä . Ikävä kyllä . Tsemppiä kaikille sen kokeneille . Oli syy mikä tahansa

  • Surkimus sanoo:

    Meillä oli kaksi ihanaa lasta vaikeiden synnytysten jälkeen joten lapsiluku oli täynnä ja minulle oli tarkoitus tehdä sterilisaatio kunhan toipuisin ensin synnytyksestä. Huomasinkin olevani jälleen raskaana ja olin valmis kolmanteen lapseen. Mieheni mielestä ainut vaihtoehto oli keskeytys. Hän sopi abortin ja samalla tehtävän sterilisaation minua hoitaneen gynekologin kanssa ja jos en suostuisi hän veisi minulta lapset. Heikko kun olin annoin tehdä abortin ja sterilisaation. Suru teki minusta aivottoman robotin…surkean äidin. Kuukauden kuluttua huomasin jälleen olevani raskaana. Gynekologi oli halukas tekemään heti keskeytyksen mutta painostuksesta tai uhkailusta huolimatta en aikonut suostua. Raskaus oli normaali ja syntyi terve ihana lapsi ja pärjäsin äitinäkin. Edelleenkin 30 vuoden jälkeen on sielussani tämän syntymättömän lapsen jättämä kipeä haava ja rakkaus mieheeni loppui aborttiin. Ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Jokainen tekee oman oikean valinnan.

  • Nimetön sanoo:

    Se että empii on inhimillistä eikä tarkoita että tekisi sitten väärän päätöksen.
    Ja kuten aloittaja kirjoittaa jokainen päättää itse. Se on tärkein asia. Tehdyn päätöksen mukaan sitten eletään. Pahin tilanne on tehdä lapsi ja huomata että teki väärän päätöksen.

  • Santau sanoo:

    Reilu vuosi sitten tehty abortti. Tuskin olisin jaksanut kun oli jo toinen pieni siinä ja mies jatkuvasti töissä. Päätös tehtiin yhteisymmärryksessä mutta lopulta päädyttiin eroamaan kun sain lopulta kuulla asiasta jatkuvasti että kuinka olen tappanut lapsemme.

  • Niintainäin sanoo:

    Minulla oli kahden, lyhyellä aikavälillä syntyneen lapsen jälkeen masennus, ja pelkäsin hysteerisesti uutta raskautta. Tiesin, että en pystyisi tekemään aborttia, mutta etten myöskään jaksaisi enää kolmatta. En saanut sterilisaatiota (”muutat vielä mielesi önnönnöö”) minulla oli kierukka, mutta niin vain tuli raskausoireet, ja kaksi testiä näytti väärää negatiivista. Onneksi, olisin varmasti heittäytynyt junan alle jos olisin saanut positiivisen tuloksen. Se tuli sitten kesken pois, vaikken edes tiennyt että siellä joku oli. Luonto abortoi sen itse.

  • Seyksiäitivaan sanoo:

    Hyvin samanlainen tarina kuin omani. Minulla ja puolisollani 3 lasta joista nuorimmainen alle 1v. kun huomasin olevani raskaana jälleen. Ensi itselleni iski paniikki siitä miten selviäisin niin pienien kanssa, panikoin, itkin. Kun olin saanut kasattua ajatukseni niin kerroin kasvotusten puolisolleni, joka suuttui ja syytti minua raskautumisestani. Olin jo viikolla 10 ja keskeytykselle tuli kiire. En ikinä olisi keskeyttänyt jos olisin ollut pidemmällä. Sairaalassa henkilökunta oli erittäin ymmärtäväisiä ja tukevia sekä koin saavani hyvää hoitoa. Kotiin päästessäni puolisoni ei missään vaiheessa kysynyt miten voin. Muutaman päivän päästä keskeytyksestä oli huono vointinen vieläkin ja puolisoni vain tokaisi taisi sittenkin olla väärä päätös ja nyt rangaistaan.
    Tästä on vasta vähän aikaa ja huomaan miettiväni välillä missä kohtaa raskautta olisin.

  • Mie sanoo:

    Itku tuli😪 Voin niin samaistua, vaikken samaa ole kokenutkaan. Se on jotenkin niin järkyttävää miten toiset ihmiset voivat päättää pitääkö nainen oman lapsen. Nimimerkillä, raskaaksi yhden illan jutusta. Mietin myös molempia vaihtoehtoja vaikka tiesin sen kyllä alusta asti etten aborttia pysty tekemään. Itselläkin kokemus siitä, että toiset ihmiset ovat valmiita sanomaan/päättämään mitä minun tulee tehdä. Välittämättä muiden mielipiteistä, päätin pitää lapsen. Joka oli elämäni paras päätös. Osa ihmisistä jäivät elämästämme pois päätökseni takia mutta nyt yksin muttei yksinäinen. Kamalasti voimia ja kaikkea ihanaa elämääsi💚 Vaikka se vaikealta ehkä tuntuukin, mutta Kaikella on tarkoituksena 💚

  • Mennyt on mennyttä. sanoo:

    Elämässä tulee tehtyä pakosti asioita, joita katuu ja haluaisi käydä aikakoneella korjaamassa. Mutta näistä pitää päästä yli. Anna itsellesi anteeksi ja jatka eteenpäin. Ei ole hyvä jumittua aborttiin. Olet varmasti tehnyt 10 vuodessa paljon asioita. Abortti on pienen pieni osa siitä kaikesta. Keskity omaan hyvinvointiin ja ole lastesi kanssa.

    • Nimetön sanoo:

      Juuri näin. Se asia oli ja meni.
      Osalla ihmisistä on tarve jumittaa kaikkeen ja varsinkin asioihin joille ei voi mitään.
      Aloittaja päästä jo irti.

  • Elämässä eteenpäin sanoo:

    Kuulostaa hyvin tutulta. Itselläni raskaus ehti mennä viikoille 11.. mies ei todellakaan halunnut lasta ns usealle naiselle (ennestään 2 lasta exälleen)… se kohtelu ja kaikki on jäänyt hyvin elävästi mieleen. Syyttely ja kaikki. Paniikissa varasin heti ajan keskeytykseen testin tehtyäni, koska jotenkin alitajuisesti aavistin mitä mieltä mies on. Jouduin synnyttämään…yksin.. ajoin vielä samana päivänä kotiin. Miehen ensimmäinen kysymys oli kunpi se olisi ollut. Kertaakaan ei kysynyt minun vointia. Seuraavana iltana lähti juhlimaan.

  • Sadface sanoo:

    Minulla on samankaltainen kokemus. Raskauduin yllättäin. Silloinen mieheni sanoi vain, milloin teet abortin? Itse olin elämässä epävarmassa tilanteessa, ns hukassa mitä tulevaisuudelta haluan. Painotettuna uskottelin itselleni etten ole valmis äidiksi ja parempi tehdä abortti. Kadun sitä vieläkin. Missään vaiheessa ei kysytty mitään, edes että olenko varma. Kaikki meni kuin liukuhihnalla ja nopeasti. Muistan ikuisesti kun heräsin (en ottanut lääkkeellistä) niin purskahdin itkuun.
    Sen jälkeen kaikki menikin päin p****ttä. Huonoja valintoja toisensa perään. Jälkeenpäin 15 vuotta myöhemmin olen tajunnut, että jos olisin pysähtynyt kuuntelemaan mitä todella itse haluan, niin asiat olisi mennyt todella erilailla. En tiedä olisiko ne nyt paremmin tai huonommin. Koska asiani on nyt paremmin kuin koskaan ja minulla on aivan ihana lapsi joka on minulle maailman rakkain. En vaan voi olla miettimättä että minulla voisi olla myös jo kohta lähes täysi-ikäinen lapsi myös. Suren päätöstäni vieläkin.