”Muistatko kun lapsina valat vannottiin, että ikuisesti ystäviä ollaan. Muistatko kun nuoruuden murrokset yhdessä kestettiin, myrskyistä selvisimme. Varhaisaikuisuudessa parisuhteisiin päädyttiin, silti olimme toisillemme kuin siskokset.

Elämän onnelliset päivät yhdessä jaoimme, tulevaisuudessa haaveena äitiys. Kun minä en raskautunutkaan, sinä kerroit jo odottavasi. Pieni kateus oli sisällä, sinä onnistuit. Sait lapsen, jonka elämään pääsi heti. Kummin tehtävään. Hieroin vauvasi jalkapohjia kun koliikki iski, juotiin kahvia ja paranneltiin maailmaa. Tartuin imuriin ja autoin sinua, vaikka usein estit. Halusit olla kyvykäs, et apua ottaa vastaan.

Vaikeiden aikojen jälkeen minäkin tulin äidiksi. Olit niin onnellinen, me olimme. Otettiin kuvia pyöristyvistä vatsoista, sinä odotit toista ja minä ensimmäistä. Vauva-arkeen mahtui kuulumisten vaihto. Kahvittelut mitkä piristivät. Parisuhteen pähkinöitä yhdessä mietittiin, toisen sana oli suuri tuki. Pysyttiin lähellä toisiamme. Kun lapset olivat isompia, menimme joskus tyttöjen iltaa viettämään. Voi miten se piristi ja toi iloa! Sitä arvokasta, lapsuudenystävää oli aina niin ihana nähdä.

Sinun elämäsi jatkui omilla mutkilla, minun eteeni tuli mustia hetkiä. Tuimme silti toisiamme. Jaoimme elämää, joskus sitä hyvin surullistakin puolta. Elämäni meinasi romahtaa, kun sinulla todettiin kasvain. Yritin olla tukenasi. Menetit osan terveyttäsi. Autoin sinua saamaan Juhannuksen, siivosin vaikka vastustelit. Et osannut ottaa vastaan itsellesi mitään vaikka itse olit avulias. Minunkin elämääni tuli varjoja, itkimme yhdessä elämän kohtaloa. Yritettiin silti löytää aina valoa, sinä ainakin uskoit valoon aina.

Sydän

Kuva Jude Beck. Ylin kuva Tijs van Leur.

Hiljalleen sinua ei enää näkynyt, et lähtenyt sovittuihin menoihin. Et sen enempää kertonut, enkä udellut. Kahvittelut loppuivat. En halunnut olla taakaksi, ehkä et sinäkään. Yritin keskustella, mutta menit yhä syvemmälle. Tulit enemmän estyneeksi. Samalla tiesin sinun viettävän aikaa uuden ystäväsi kanssa, jaoitte hauskoja hetkiä. Ehkä niistä puuttui syvyys ja samalla raskaus. Vaikka sanoit, ettet välitä pinnallisista.

Taloudellinen tilanteemme oli hyvin erilainen. Siinä kun perheesi matkusteli ulkomaille, me pinosimme laskupinoa ja mietimme miten pärjätään. Silti olit tärkein, rakkain ystäväni. Hiljaa se hiipui pois. Vaikka lapset kasvoivat, lapsiperherumba helpotti, yhteistä aikaa ei enää ollut. Näkeminen vaihtui puheluihin. Sitten viesteihin. Siitä on pian 3 vuotta kun näimme viimeksi. Olisin toivonut selityksiä, keskusteluja. Henkisesti oli helpompaa todeta että antaa olla. Annan sinun mennä, ystäväni. Se on rakkautta.

Syksyisenä iltana lapseni kysyi, onko minulla parasta ystävää. Lapseni näytti minulle korun, jonka toinen puoli oli hänen ystävällään. Kyynelten lomassa sanoin, että ihanaa jos on paras ystävä. Minullakin oli joskus. 34 vuotta minulla oli ystävä, joka oli kuin sisko. Ruuhkavuodet eivät meitä erottaneet. Eihän minkään pitänyt. Meidän oli tarkoitus olla vanhuksina vielä Kreetanlomalla nojaten toistemme rollaattoreihin. Koskaan en kaltaistasi voi löytää. Eikä elämääni enää pääse kukaan niin lähelle kuin sinä. En usko että enää kohtaamme. Huono äiti koin monesti olevan, mutta en huono ystävä. Huonokin on tosin parempi kuin ei yhtään mitään.”

Nimim. Ikävissään

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huono Äiti -ruoat nyt S-ryhmän kaupoissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 17 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

17 vastausta artikkeliin “”Minne katosit, paras lapsuudenystäväni?””

  • dfghf sanoo:

    valmisruokako on innovaatio? todella huono äiti oletkin kun et osaa kunnon ruokaa lapsillesi kokata.

  • Alkoholistin läheinen sanoo:

    Minulla on sisko, joka oli paras ystäväni. Hänet vei alkoholi, enkä kyennyt häntä siltä pelastamaan. Joudun suojelemaan itseäni, mutta suru ja ikävä kalvaa. Toivon, että jonain päivänä saan hänet vielä takaisin.

  • Brb sanoo:

    Kaikissa tarinoissa on kaksi puolta. Minulla oli paras ystävä, jonka kanssa koettiin ns. Kultaiset vuodet yhdessä, aikuisuuden kynnyksellä. Mutta se mikä oli teininä täydellistä harmoniaa, hän päättävämpänä osapuolena saneli tahdin ja minä hiljaisempana ihmisenä seurasin perässä, muuttui sitä ahdistavammaksi mitä vanhemmiksi muututtiin. Se, että minun mielipiteeni jyrättiin jatkuvasti, en mm. Olisi saanut olla ateisti hänen uskomustensa takia, oli lopulta liikaa. Kun lapset astuivat kuvioihin, oli homma minun puolestani nähty. Näin että sama dominanssi alkoi siirtyä sukupolvelta toiselle, ja tätä en voinut sallia. Oli aika lähteä eri suuntiin. Häntä asia tuntuu vielä ajoittain vaivaavan, mutta tunnen itseni tarpeeksi hyvin etten halua elämääni tuollaista dynamiikkaa enää. Mutta kauniit muistot jää.

  • mie vaa sanoo:

    jos oloasi yhtään helpottaa, et ole ainoa päällä maan, joka tuon ikävän, sydämen pirtaleisiksi pinnalta tavallaan rikkoneen tunteen on joutunut kokemaan. Itselläni oli myös ystävä rakas jonka kanssa ilot, surut vuosia jaettiin. Kummit toistemme lapsille ollaan ja juu nykyään synttärinä ja jouluna nähdään.. aina sovitaan että nähtäis useammin mut kun yritän soittaa ei hän edes vastaa.. saatikka soita takas..
    Vaan kauanko jaksan yrittää kun aina pettyä saan ?

    Sinulle tahdon toivottaa voimia ja lähettää lämpöisen kaukohalauksen raskaan asian esilleottamisesta..
    kyllä me tästä selvitään tavalla tai toisella..

  • Ikuisesti yksin sanoo:

    Minullakin oli paras ystävä, kuin sisko. Hänen kanssaan jaettiin kaikki ilot ja surut. Monet kerrat itkin, kuinka epäilin miehelläni olevan toinen nainen. Olihan sillä. Tämä ”paras ystäväni” Klassisesti rysän päältä kiinni. Loppui ystävyys ja loppui avioliitto

  • AHS sanoo:

    Niin tuttua. Minulla oli paras ystävä 30 vuotta. ystävyytemme kesti hänen vanhempiensa kuolemat, minun lapsettomuuden ja sairastumisen, se kesti hyin erilaiset elämäntilanteet (minulla yhtäkkiä suurperhe ja rahat tiukilla hän eli hyvin toimeentulevan kahden aikuisen itsellistä elämää). Mutta sitä ei ystävyys kestänyt että erosin. Ystäväni valitsi puolensa vaikka ei olisi tarvinnut ja hän valitsi exäni puolen, teki hyvin selväksi että jos en suostu exäni täysin järjenvastaisiin vaatimuksiin niin emme olisi ystäviä. Valitsin oman elämän ja lasteni hyvinvoinnin joten ystävyytemme päättyi siihen. 6 vuoteen emme ole nähneet, muisti esikoistani (omaa kummilastaan) yllättäen 4 v sitten, sen jälkeen ei ole kuulunut mitään.

  • ikuisia ystäviä, onko heitä? sanoo:

    Tuttua. Ihmiset muuttuvat. inullakin on lapsuuden ystävä. Olemme olleet yystäviä yli 40 vuotta. Välillä oli pitkiä aikoja, ettemme olleet yhteydessä. Se johtui silloisista elämäntilanteista. Nyt olemme taas yhteyksissä mutta huomaan kyllä, että molemmat olemme muuttuneet paljon niistä ajoista kun olimme lapsia ja nuoria. Yhteinen historia toimii kuitenkin liimana välillämme.

    Huomasin tekstistäsi, että sanoit tehneesi ystävälle väkisin asioita. Imuroit ja teit Juhannuksen, vaikka esteli. Halusit auttaa ja tukea mutta kannattaisiko toisen sanomista kunnioittaa hänen omassa kodissaan? Jos joku tulisi estelyistäni huolimmatta tekemään minulle juhannuksen ja odottaisi vielä kiitosta, kokisin hänen kävelleen minun ylitseni. Ehkä ystäväsi olisi halunnut vaikkapa vaan istua ja jutella ilman juhannushössötystä?

  • Friends forever sanoo:

    Minulla on muutama hyvä ystävä jo vuosien takaa aikuisiällä tavattu. Mutta se paras ystäni yläasteelta menehtyi juuri aikuisuuden kynnyksellä. Minä en voi enää korjata mitään, ei ole kirjeitä ja viestejä taivaaseen. Mutta sinä voit. Laita tuo teksti ystävällesi , sano , että kaipaat, kysy mikä tuli väliinne. Loykkasitko tietämättäsi. Ei se ota , jos ei annakkaan. Kaikki peliin.

  • Myös ikävä sanoo:

    Voi Ikävissään! Minullakin oli paras ystävä, jonka kanssa kasvoimme ekaluokkalaisesta vaimoiksi ja äideiksi. Ei pitänyt olla mitään, mikä meidät saa erilleen. Kuitenkin joku meidät erotti. Soitan toisinaan, mutta hän ei ehdi jutella. Sovitaan, että hän soittaa paremman hetken tullen, mutta niitä hetkiä ei tule. Sovitaan, että nähdään, kun hän ehtii, mutta hän ei ehdi. Kutsun häntä perheineen välillä lasteni synttäreille ja katson kateellisena, kun meidän perheemme ei ole mahtunut heidän perheensä juhliin. Facebook-kuvissa näkyy hänen miehensä ystäviä perheineen. Minulla on ikävä. Ja mietin niitä yhteisiä muistoja, jotka ovat minulle tärkeitä.

    • Ihmettelen sanoo:

      Onko ystäväsi mies niin hallitseva, ettei muut kuin hänen ystävänsä pääse perheen sisäpiiriin.

  • Santtu sanoo:

    Olisikohan jo aika nostaa pää pois itsesäälistä ja avartaa omaa maailmaa! Ihmiset muuttuvat, kasvavat, menevät yleensä eteenpäin, yhteinen historia ei velvoita pysymään samanlaisena. Ystävyys perustuu vapaaehtoisuuteen, tunteeseen siitä, että kumpikin saa siitä jotakin itselleen. Velvollisuudesta toisen näkemistä jatkaa tovin, mutta eihän se ole enää todellista ystävyyttä.

    • Friends forever sanoo:

      Santtu hyvä, aikuisuuteen, kasvamiseen ja eteenpäin menemiseen kuuluu KONMUNIKOINTI ja KESKUSTELU. Vain moukka jättää vuosi kymmenien ystävyyden ilman mitään selityksiä. Jos elämä ja arvot eivät enää kohtaa, kyllä sen pitäisi pystyä sanomaan ihmiselle , jonka on koko elämänsä tuntenut.

      • Santtu sanoo:

        Olen täysin samaa mieltä, mutta jos tässä ei toisella ole edellytyksiä tai voimia siihen. On tottakai saatava rauhassa surra menetettyä ystävyyttä ja tuntea tilanteen olevan epäreilu, mutta niin kuin sanoit aikuisena nämäkin tunteet on käsiteltävä, yksin jos vuoropuhelu ei ole mahdollinen. Toivottavasti myös pystyä antamaan tämän prosessin jälkeen muille ihmiselle mahdollisuus tutustua itseen.

  • Etsijä sanoo:

    Minullakin oli lapsuuden ystävä jonka kanssa nähtiin joka päivä.Heidän perhe muutti toiselle puolelle kaupunkia.Minä kysyin aina voinko tulla.Hän ei enää kysellyt.Lopulta emme nähneet enää koskaan.Välillä mitin mitä tapahtui.

  • Kotiäiti vm. 71 sanoo:

    Niin tuttu tarina, paitsi että paras ystäväni, ollessaan uransa huipulla, ja minä kotiäitinä, jäi elämästäni. Vanhin lapsenikaan ei tiedä mitään enää kummitädistään.. Ei ole tiennyt 20 vuoteen.
    Ikävä on aina läsnä.

  • Mummi jo sanoo:

    Ymmärrän hyvin tuskasi. Minun ystäväni häipyi ilman selitystä. Siitä on jo vuosia, mutta en koskaan unohda.

  • Kerta riitti. sanoo:

    Mulla oli paras ystävä parikymmentä vuotta,yhtäkkiä tuli puukko selkään odottamatta.Olin pitkään hämmentynyt ja pahalla mielellä mutta syytä ei koskaan kertonut.Ketään en ole päästänyt niin lähelle sen jälkeen,luotto meni.