Onko sun tutuilla satoja, kenties jopa tuhansia kavereita Facebookissa? Saatat ehkä miettiä, että kuinka moni niistä sadoista on oikeasti ystävä.

Sitä sietääkin pohtia. Sillä tutkimuksessa on todettu, että kavereidenkin kohdalla laatu on tärkeämpää kuin määrä. Tämän voinee päätellä maalaisjärjelläkin.

Mutta jos kavereita on vähän, voi olla että seuraa ei löydy juuri silloin kun sitä kaipaisi. Monesti myös käy niin, että nuorena kaveriporukka on laaja, mutta kun ikää tulee, perhe kasvaa ja työkiireet piinaavat, jää yksi jos toinenkin matkan varrelle. Osa kavereista jopa hylkää silloin kun toinen saa perheen, unelmatyön tai rahaa – tai vaihtoehtoisesti menettää sen.

Sellainen tuntuu pahalta.

Mutta ystäväpiirin harveneminen ei välttämättä ole lainkaan huono asia.

Leedsin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa analysoitiin 1 496 nettikyselyyn vastanneiden tietoja. Tutkimuksessa tarkasteltiin vastaajan ikää, sosiaalisia suhteita, yhteydenpitoa muiden kanssa sekä heidän kokemustaan hyvinvoinnistaan.

Tutkimuksessa huomattiin, että ystävien määrä ei ollut ratkaisevaa sen kannalta, tunsiko ihminen itsensä yksinäiseksi vai ei. Yksinäisyyttä koettiin silloin, jos ystävyyssuhteiden laatu ei tyydyttänyt vastaajaa.

naiset istuvat portailla
Kuva Gaelle Marcel, ylin kuva Nani Williams.

Kaikenikäiset kokivat yksinäisyyttä. Nuorilla yksinäisyys johtui usein siitä, että he hengailivat niiden ihmisten kanssa, jotka sattuivat olemaan heidän piireissään. Kyseessä eivät siis välttämättä olleet aidot ystävyyssuhteet, eivätkä ne myöskään lisänneet vastaajien onnellisuutta. Myöskään perheenjäsenien tai naapurien kanssa vietetty aika ei suoraan lisännyt vastaajien onnellisuutta.

Vanhemmilla ihmisillä sosiaaliset ympyrät olivat yleensä pienemmät. Mutta tutkimuksessa todettiin, että aitojen, läheisten ystävien olemassaolo ja määrä oli ainoa tekijä tutkituista, joka lisäsi vastaajien onnellisuutta.

Turha siis kadehtia sitä, että jollain on paljon seuraajia Instagramissa, iso suku tai monta Facebook-kaveria. Sellainen ihminen voi hyvinkin olla yksinäinen. Sen sijaan aidot ystävät lisäävät onnellisuutta ja hyvinvointia. Se ei haittaa, että heidän kanssaan on kaveri myös somessa!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Jaa oma tarinasi

Haluatko avata keskustelun jostain sinulle läheisestä aiheesta?
Lähetä kertomuksesi tästä. HUOM! Juttujen kommentit lähetät alempaa kohdasta KOMMENTOI.

Nykyinen kategoria:

Tutustu myös muihin kategorioihin:

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.