Onko sinullakin lähipiirissäsi sellainen ankeuttaja, joka sanoo, että et tarvitse koiraa? Tai lisää koiria?

No nyt voit vaientaa hänet kertomalla, että koira lemmikkinä on varsinainen terveysteko.

Toki itse tiesit sen jo valmiiksi, mutta nyt on ruotsalaistutkimuksessa saatu selville, että koiranomistajilla on pienempi riski saada sydänkohtaus tai aivoinfarkti kuin koirattomilla. Lisäksi ne koiranomistajat, jotka saavat sydänkohtauksen tai aivoinfarktin, toipuvat siitä paremmin kuin koirattomat.


Kuva Ipet Photo, ylin kuva Anya Potsiadlo.

Koiran vaikutus oli jopa tehokkaampi kuin muiden ihmisten kanssa asuminen! Riski kuolla sydänkohtauksen jälkeen oli 33% pienempi, jos potilaalla oli koira, mutta vain 15% pienempi, jos hän asui puolisonsa tai lasten kanssa. Ennuste oli samansuuntainen myös aivoinfarktin yhteydessä, kuolemanriski oli 27% pienempi koirallisilla ja 12% pienempi perhen kanssa asuvilla.

Mistä tämä sitten johtuu?

Syitä on varmasti monia. Ensimmäinen on tietysti se, että koiran kanssa saa liikuntaa. Arkiliikunta on erittäin tärkeää terveyden kannalta, ja koiran kanssa sitä saa luontevasti.


Kuva James Barker.

Lisäksi koiran kanssa käydään kävelyllä luonnossa, ja luonnossa olemisella on monenlaisia terveysvaikutuksia. Liikunnan terveelliseen vaikutukseen siis tulee vielä päälle luonnossa olemisen vaikutukset, kuten se, että stressi vähenee ja se, että verenpaine laskee.

Erittäin merkittävä vaikutus on tietysti myös sillä, että koirasta on seuraa. Yksinäisyys on terveysriski sekin. Se vaikuttaa monella tavalla: yksinäinen ei lähde kokemaan asioita, yksinäisyys aiheuttaa surua ja stressiä ja se saattaa masentaa. Koira helpottaa yksinäisyyttä paitsi olemalla omistajansa seurassa ja näyttämällä kiintymystä, myös helpottamalla yhteyttä muihin ihmisiin.


Kuva Matt Nelson.

Koiranomistajat tietävät, että koiran kanssa pääsee helposti muiden ihmisten kanssa juttusille, ja jutustelu voi johtaa ystävystymiseen. Koiran kanssa voi myös harrastaa, ja siten saada uusia tuttavuuksia.

Yksinäisyyteen ja murheisiin auttaa toki myös se, että koiralle voi kertoa kaikki asiansa, eikä se tuomitse. Asioiden patoaminen sisäänsä on tunnetusti huono asia. Mutta kaikilla ei ole ihmisiä juttukaverina tai kenties heille ei voi puhua. Koiralle voi, ja koira kyllä kuuntelee.

Näillä perustein kenelläkään ei pitäisi olla mitään sanomista siihen, että et muka tarvitse koiraa! Koira lemmikkinähän on suorastaan terveellisen elämäntavan kulmakivi!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Haluatko elää pidempään ja terveempänä? Hanki koira!”

  • Suhteellista sanoo:

    Jaa-a. Ei se ole aina ankeutusta, jos ei koiraa jaksa vastuulleen ottaa. Ajatellaan vaikka, että olet yh joko oikeasti tai sitten käytännön tasolla. Siihen päälle vielä pentukoira sisäsiisteys- ja koulutusrumban kera vastuulle. Jos otat pikkulapsille koiran, hoidat sen tietysti itse, ja jos otat teinille koiran, hoidat sen yksin viimeistään kun teini lentää pesästä. Vähänkin isompi koira syö reilusti ja kaikki koirat tarvitsevat eläinlääkärin palveluja silloin tällöin. Matkoille ei helposti lähdetä, ei edes kahville töiden jälkeen. Oma kokemus on myös, että lenkkeilystä ei tule välttämättä mitään koiran kanssa, koska hajut ja pysähtely. Koira pitää erikseen kouluttaa ”juoksukoiraksi” jos jotain liikuntaa aikoo saada.