Monet lapset haluavat kovasti lemmikkiä. Kinuamiseen käytetään kaikki keinot, alkaen lupauksesta jonka lapsi tulee varmasti pettämään: Minä hoidan sen!

Monet vanhemmat pyrkivät tyhjistä lupauksista huolimatta toteuttamaan lapsen toiveen. Aina lemmikin hankkiminen ei tietenkään ole mahdollista, esimerkiksi terveys- tai aikataulusyistä.

Mutta jos lemmikin voi perheeseen hankkia, siitä saattaa olla odottamatontakin hyötyä:

Lemmikki vähentää stressiä

Tämän väitteen takana on paljon tutkimustietoa, mutta myös arjen kokemusta. Lemmikin läsnäolo, silittäminen ja ulkoiluttaminen rauhoittavat niin lapsia kuin aikuisiakin.

Lemmikki saa lapsen liikkumaan ja ulkoilemaan

Tämä riippuu tietenkin siitä, mikä lemmikki perheessä on. Liikunnan kannalta koira on itsestäänselvä vaihtoehto. Ulkoiluttaminen lisää askeleita ja aktiivisuutta päivään. Ja esimerkiksi kissan leikittäminenkin sisältää enemmän liikettä kuin vaikkapa videoiden tuijottelu.

Lapsen olo on turvallisempi kun lemmikki on seurana

Onneksi lapsiamme aika harvoin uhkaa mikään oikea vaara, mutta pelkojahan lapsilla silti riittää. Lemmikin läsnäolo voi rauhoittaa ja helpottaa pelkoja. Tietenkin lemmikki voi olla ihan oikeastikin turvaksi, jokainen meistä on lukenut niitä juttuja murtovarkaat pysäyttäneistä kissoista ja koirista ja perheen tulipalossa herättäneistä lemmikeistä.


Kuva John Tecuceanu, ylin kuva Sabina Fratila.

Lemmikki voi parantaa sosiaalisia taitoja

Omasta ja muiden lemmikistä riittää aina juttua. Lapset kysyvät mielellään, saavatko silittää näkemäänsä koiraa. Muiden lemmikeistä kysymällä on helppo rikkoa jää sosiaalisessa tilanteessa. Netin lemmikkifoorumeilla ja sosiaalisessa mediassa on helppo tutustua muihin eläintenystäviin.

Lemmikki voi lohduttaa

Lapsillakin on isompia ja pienempiä murheita. Kaikki niistä eivät ole sellaisia, joita haluaisi jakaa muille. Asioiden sisällä pitäminen ei kuitenkaan ole hyväksi. Moni lapsi (ja aikuinenkin) kertoo murheensa lemmikille – ja kyllä siitä on apua, että lemmikki kuuntelee!

Lemmikki voi voimaannuttaa

Se, että huolehtii toisesta elävästä olennosta, vaikka vain pienellä panostuksella, voi vaikuttaa minäkuvaan positiivisesti. Se antaa tunteen siitä, että on jollekulle tärkeä ja siitä, että pystyy pitämään muista huolta.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

Yksi vastaus artikkeliin “Lapselle lemmikki? Siitä on yllättävää hyötyä!”

  • Tiedän tämän sanoo:

    Tässä jutussa tarkoitusperä oli varmasti hyvä, mutta asiaa käsiteltiin varsin suppeasti lasten kannalta VOI auttaa-näkemyksellä. Totuus on kuitenkin kovin eri ja siksi mielestäni on kyseenalaista julkaista tällaisia tekstejä.

    Aihetta olisi pitänyt käsitellä totuudenmukaisemmin myös aikuisen ja lemmikin näkökulmasta.

    Totuus on, että lemmikki tarvitsee sen yhden luotettavan aikuisen, joka aina valvoo, että lemmikki hoidetaan asianmukaisesti. Kyllä – aina. Myös kurjalla ilmalla. Lemmikin hankintakustannus on kovin pieni verrattuna sen elämän aikana kertyviin: ruokinta, eläinlääkäri, mahdolliset koulutukset, näyttelyt, tarvikkeet jne. Ja mitä vanhempi lemmikki, sitä korkeammat eläinlääkärikulut.

    Lemmikki on elävä olento, joka tarvitsee ruokaa, juomaa, tarpeilla käymistä mahdollisimman usein, virikkeitä, hellyyttä, mahdollisesti koulutusta jne. Se tarvitsee myös hoitopaikan lomareissujen ajaksi. Useimmista lemmikeistä irtoaa karvaa, ne pitävät ääntä ja rikkovat kodin irtaimistoa lähinnä pentuaikana ja vahingossa. Lemmikit saattavat purra tai kynsiä, jos lapset eivät osaa käsitellä eläintä asiaankuuluvasti. Lemmikit eivät osaa lukea ihmisten ajatuksia siitä, miten niiden kuuluisi ihmisten mielestä olla ja käyttäytyä.

    Lapselle on toki lemmikistä mahdollisesti hyötyä, mutta lemmikkiä ei saisi hankkia hetken mielijohteesta. Lapset on impulsiivisia, eivätkä vielä kykene huolehtimaan itsestään kaikissa tilanteissa – siksi koska ovat lapsia. Lemmikkiä ei siis milloinkaan voi hankkia vain lapselle – vastuu lemmikistä on aina aikuisella. Aikuisella on myös se pohjaton rahapussi lemmikkiä varten, aikuinen on se joka joutuu selvittämään lemmikin mahdolliset käytösongelmat ja huolehtii lemmikit kaikissa vastaantulevista tilanteissa.